The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Täällä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta mutta loppuviikko näyttäis ennusteen mukaan sateisemmalta ja lämpotilakin tippuis viiteentoista tai sen alle.

Tässäpä taas sääennustetta :geek::barefoot:

Juhannusviikko alkaa vaihtelevassa säässä
Alkuviikolla sademäärät voivat paikoin olla runsaita.

Juhannusviikko alkaa Lapissa laajalti sateisena. Maan keskivaiheilla ja etelässä on päivällä laajalti poutaista ja aurinkoista, idässä tulee paikoin sadekuuroja. Päivä on varsin tuulinen, mutta etelässä on vielä lämmintä. Ilta on poutainen ja aurinkoinen Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.

Tiistaina maan eteläosan yli liikkuu voimakas matalapaine. Sademäärät voivat etelässä nousta runsaiksi ja tuuli on ajoittain voimakasta. Myös pohjoisessa tulee sateita. Pohjois-Lappiin purkautuu Jäämereltä kylmää ilmaa ja Itä-Lapissa sade voi ainakin tuntureilla tulla räntänä.

Sateet jatkuvat osassa Etelä- ja Pohjois-Suomea myös keskiviikkona sekä torstaina. Kylmempi ilmamamassa valtaa loppuviikolla alaa koko maassa.

Joonas Koskela 19.6.2017 klo 5.19
 
Tuo on ihana biisi, laitoinkin eilen jollekin sivulle ja Janne Tulkin version Unten erämaasta. Katri Helenan laulamanakin löytyy.
Joka keikalla mis mä olen ollu soittamassa on jäänyt soittamatta tuhansia hemmetin hyviä biisejä.
Niinpä hääkeikka jossa on 3000 toivebiisiä x 3 min ei onnistu jos aikaa ei ole varattu tarpeeksi.
Ton vuoksi bändini aikanaan opetteli semmoisille tavoille, että häätanssi opetellaan jos ei valmiiksi osata, mut toivekappaleiden suhteen alettiin olemaan nirsoja.
Illan aikana ehtii soittamaan ehkä viiskytä laulua.
Tuhansia hyviä jää aina soittamatta.
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
Softylle ja etenkin Ellulle mä sanoisin sen, että vaikka sydän olis kuinka pieninä pirstaleina niin se silti sykkii.
Oletteko koskaan kokeneet sitä, kun yhteistä kivirekeä vedetään kohti maalia? Niinku yhdessä?

Semmoista rakkautta joka ei pienistä piittaa vaan joka on ja pysyy?

Semmoista rakkautta on olemassa.
Kirjailijan sanoin; ei ole niin suurta rakkautta joka ei pieneen sydämeen mahtuisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Softy
vierailija

Oletko sinä vetänyt jonkun kanssa yhdessä kivirekeä vai oletko jättänyt sen töiden ja harrastusten takia kumppanin vedettäväksi?
 
vierailija
Softylle ja etenkin Ellulle mä sanoisin sen, että vaikka sydän olis kuinka pieninä pirstaleina niin se silti sykkii.
Oletteko koskaan kokeneet sitä, kun yhteistä kivirekeä vedetään kohti maalia? Niinku yhdessä?

Semmoista rakkautta joka ei pienistä piittaa vaan joka on ja pysyy?

Semmoista rakkautta on olemassa.
Kirjailijan sanoin; ei ole niin suurta rakkautta joka ei pieneen sydämeen mahtuisi.
Mitä tuo kivireki tässä tapauksessa tarkoittaa?
 
Softy
Softylle ja etenkin Ellulle mä sanoisin sen, että vaikka sydän olis kuinka pieninä pirstaleina niin se silti sykkii.
Oletteko koskaan kokeneet sitä, kun yhteistä kivirekeä vedetään kohti maalia? Niinku yhdessä?

Semmoista rakkautta joka ei pienistä piittaa vaan joka on ja pysyy?

Semmoista rakkautta on olemassa.
Kirjailijan sanoin; ei ole niin suurta rakkautta joka ei pieneen sydämeen mahtuisi.
On ollut. Tuskin enää löytyy.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä