~~The Esikoisesta Haaveilevat~~<3<3 vol.2

Huomenta, empä voinut olla testailematta ja negahan sieltä tuli kp25 menossa, joten onhan mahdollista että sieltä vielä jotain tulee, mutta jotenkin ei jaksa uksoa siihen. No näillä mennään..

Näitten kuukautisten jälkeen menen sinne yksityiselle. mihin aikaa kiertoa kannattaisi koittaa käynti ajoittaa? jotta näkis sen oviksen vähän ennen mahdollista vai vähän jälkeen, tosin voipi olla vaikiaa kun vaihtelee tuo päivä mutta vois yrittää. Niin vai kannattaiskohan odottaa myös papakokeen tulos matkaan?
 
Tänään menossa kp 30/30, mutta täti uupuu. Eilen tuli päivällä ensin vaaleanpunaista, tahmeaa valkovuotoa vähän ja n.tunti sen jälkeen pieni verituhru, mutta sitten loppui. Kipuilua on ollut paljon eilistä vähemmän, välillä vähän vihlontaa, mutta ei sen kummempaa. Normaalisti tässä vaiheessa olen niin kipeä, että ilman vahvoja kipulääkkeitä ei pärjää. Nyt ei ole tarvinut ottaa mitään. Eilen kyllä oli kova kipu, mutta saattoi johtua pahemman luokan krapulasta ja edellisen yön oksentamismaratonista (baariin tuli lähdettyä, kun olin varma, että menkat alkaa ja en raskaana ole). Meinasin aamulla tehdä raskaustestin; olin jo ottanut virtsaakin astiaan, mutta kaadoin sitten pois. En halunnut sitä pettymystä, minkä negatesti saa aikaan...
Tässä nyt tämän päivän katselen ja kuulostelen, että tuleeko se täti sieltä vai kävikö vain säikyttelemässä tuhruillaan. Onneksi on illaksi suunnitelmissa Liisan Ihmemaa leffassa ja sen jälkeen kaupungilla pörinää. Ei tarvitse kotona stressata itseään kipeäksi.
Tänään on ollut myös tosi huono olo, enkä ole saanut syötyä muuta kuin greipin ja muutaman pähkinän, kun kaikki ellottaa. Krapula ellotusta tuo ei kyllä ole, koska olo oli eilen illalla jo ihan hyvä sen suhteen. Rinnat myös edelleen kipeänä ja vatsa tosi turvonneen oloinen. Mennyt vatsa myös kovalle nyt ajoittain, vaikka normaalisti tällaista ongelmaa ei juuri ole. :eek:
 
niuku Hienoa, että sait asiat rullaamaan! Todella hienoa, ja onneksi menit! Tiedän että se rahan meno kirpaisee, mutta mieti miten hyvän mielenrauhan siitä saa. Ja onneksi sulla oli nyt vihdoin hyvä lääkäri, ihmettelin jo aiemmin sitä tk lääkärin mielipidettä teroihin. :kieh: Nyt vaan pää pystyyn! Täältä löytyy ihmisiltä kyllä tietoa tuosta monirakkulaisuudesta, joten yksin sun ei tarvitse sitäkään pähkäillä. Itse olen lukenut paljon myös tuota "apua tarvitsevien" pinoa, sieltä saattaa löytyä apuja sullekin. Ihanaa kun sait asiat vihdoin hoitoon! :heart:

Täällä vedellään viimeisiä teroja tässä kierrossa ja tätiä odotellessa. Olen ollut ihan kaameasssa flunssassa, ja eilen iski sitten korvasärkykin. En saanut unta tämän yskän takia ja vieläkin pää täynnä räkää. Mietin päivystykseen menoa, mutta saa nähdä jaksanko odottaa huomiseen.

Siniruskolle Paljon paljon tarrasukkia! Miten ihanaa!!! :heart: :heart:
 
Tervetuloa minunkin puolesta kaikki uudet!! =) Mukavaa saada tänne uusia, etten kohta kirjottele täällä yksin kun kaikki muut plussaa :D

Jessielle pahoittelut negasta :| :hug: Toivoa kuitenkin on vielä tässäkin kierrossa, että plussaksi muuttuisi! Pidän peukkuja :heart:

Hilppa86 kyseli tissien kipeytymisestä, mulla tuli tässä kierrossa nännit kipeiksi heti ovulaation jälkeen! Tää on mulle ihan uutta, ensimmäinen kerta pillereiden jälkeen kun näin kävi :) Tässä kierrossa mulla oli kyllä ovulaatio paljon selvempi mitä aikaisemmin, nyt se plussa pysyi testissä kaks päivää kun viime kierrossa se vaan käväisi siinä yhtenä aamuna, mutta oli jo illalla haalistunut. Mulla on kovat odotukset tästä kierrosta..Varmaan liian kovat taas :ashamed:

Voi BloodyEnd sulla kuulostaa hyvältä!! :heart: Nyt on kyllä ihan semmonen olo mulla, että sä saat plussan tästä kierrosta!! :hug: Koska meinaat testailla? Ihanaa :)

Ihanaa, että niuku on saanut asiantuntevaa apua! :heart: Pidän sulle extrapeukkuja , että kierto palautuisi nopeasti normaaliksi ja sitä kautta saisitte pian plussan! :hug:

Manuliinalla myös kuulostaa ihanan lupaavilta oireet!! :heart: Plussaa, muru, plussaa! :hug:

Minä menen kp 21 ja dpo 3. Nyt vaan odotellaan, että jospa se nyt jo vihdoin olisi matkalainen mukana :heart:

PLUSSATUULIA RAKSUT!! ~~~~~~ :whistle: Ja tädin kohdanneille tsempit uuteen, parempaan kiertoon!! :hug: :hug:
 
En mä taas käsitä ollenkaan. Aloin aamulla vuotamaan ihan verta ja keskiviikoksi vasta odottelin tätiä saapuvaksi. Ei mitään tuhruja, tms. etukäteen niinku normaalisti vaan aloin vaan vuotamaan. Jotta tämä kait se sit on kp1 taas jos vuoto jatkuu. Kummallista, monta päivää etuajassa :headwall: sekaisin taitaa olla meikän kroppa :(
 
:hug: kaikille sen tarpeessa oleville! Pahoittelut kaikille kellä täti kurkkii nurkan takana tai jo kylässä.. Plussatuulia kaikille meille +++++++++++++++ :whistle:

ON: täällä menossa kp 30, mut ajattelin testata vasta ens viikon lopussa, torstaina ehkä. Kun en sitä kierron pituutta tiedä, ni ei voi tietää onko menkat myöhässä..

Mulla on edelleen tissit jumalattoman kipeet, ollu jo melkein ovispäivistä (oletetuista) asti, niin kuin Vaniljaisella. Ja jotenkin tuntuu,että tulee liiveistä ulos,eli turvonneet. Mitä sitten lie, yritän olla ajattelematta asiaa,ettei tuu sitten kauhee pettymys kun alkaa menkat, heiluteltiin peittoa kuitenki vaan pari krt..
 
BloodyEnd :hug: Koeta jaksaa. Harmi että täti tuli kylään vaikka oireet oli niin lupaavat.
Mäpäs piristän teitä naisia kertomalla mitä mulle tänään sattu. Tulin töistä hirveellä kiireellä jä kävin tekemään ovistestiä. No siinä kiiressä tuli pikkasen sählättyä ja mä kaadoin sen helvetin pissa purkin mun päälle ja farkuille. !!!

SUPERYÖK Arvatkaas vaan naiset että kuinka paljon tätän naista hatutti!!!
Siellä sitten pöntöllä istuessani mietin että kaikkea sitä joutuu kestämään vauvakuumeen takia. Miehelle on kyllä kertonut. Se olisi nauranut itsensä kuoliaaksi tuolle jutulle :LOL:

Kaikenlisäksi eipä näkynyt mitään merkkejä oviksesta. Joten sitä odotellessa
 
Heippa vaan kaikki :)

niiskuliini voi ei :D :D :LOL: Miten voikin käydä noin huono tuuri :D Ja vielä kaiken lisäks ihan turhaan kun ei ovulattiota näkyny.. Voi ei :D Ota huomenna vähän rauhallisemmin ;)

manuliina hymynaamat oli eiliseltä kadonnu, sitä ennen en pariin päivään testannukkaan.. En vaan tiiä että oonko ovuloinu kun ei rinnat oo taas yhtään kipeät toisin kun viime kierrossa oli ihan kauhean kipeät.. Tosi stressaavaa :D Toivottavasti tärppi on käyny siellä teillä kylässä :) Pidän peukkuja :heart:

hilppa parempi on kattoa varmuuden vuoks vähän pidempään ennen kun testailee :) Ettei tuu sitten pettymyksiä :) Tsemppiä! :heart:

HH voi murunen, otan osaa :( Miten siun kroppa tuolla lailla nyt alkaa kiukkuamaan :( *haleja* ei kiva yhtään :( :hug:

bloody otan osaa tätin tulosta.. :hug:

vaniljainen ilmottelehan jos oireita ilmenee :heart:

neulainen parane murunen pian :heart: Toivotaan, että teroista on ollu apua :)

Tervetuloa kaikki uudet ja tsemppiä kaikille kiertoihin, yritetäänhän saada paljon kevätplussia :heart:

ON: Avokki just soitti, että yrittävät ajaa vissiin heidän firmaa alas.. Töitä piti olla elokuun loppuun, nyt alkaakin kohta taas lomautukset ja näillä näkymin ne kestää sitten vuoden 2011 loppuun.. Tää ei mene nyt yhtään niinkun on suunnitellu.. Mitäs sitten kun miä olenkin raskaana ja sit kun oon miettiny, et haluaisin jäädä kotiin lasta hoitamaan sen syntymän jälkeen, niin nythän meni kaikki ihan uusiks.. :'( Tää ei ole kivaa enää :'( :'( Onneks päästään edes kunnalliselle tutkimuksiin, ettei niitä tarvi jättää kesken raha-asioiden takia.. :'( Pelkään vaan, että joku päivä hajoan ihan kokonaan, varsinkin jos joutuu odottamaan kauan kutsu keskussairaalaan tutkimuksiin.. :'(
 
hempulainenpainen voi ei hani! :hug: Tää saattaa kuulostaa tosi kliseeltä, mutta älä murehdi nyt. Kyllä ne asiat siitä lähtee sutviutumaan jotenkin päin. Ja toivon, että pääsette sinne sairaalaan pian tutkimuksiin! :heart:

HH Hani, miten se nyt noin??? :kieh: :kieh: Alkaakohan tää stressi vaikuttaa nyt sun kiertoon? Yritä ottaa nyt tässä kierrossa rauhallisemmin, mitä jos et vaikka edes testais ovista? jos unohtaisit yrittää koko yrittämisen? :heart: :heart:
 
Mulle voipi sit päivittää kp 1 ja yk 14.. ääh mikä olo taas, masentaa.. nyt varaan sen ajan yksityiselle gynelle + ultraan, jotta saan tietää onko edes mahiksia tuntuu niin toivottomalta. :ashamed:

Nyt teille ystäävät kysymys, kumpi on kannattavampaa mennä oviksen aikoihin vaiko vasta kun saan papakokeen tuloksen jonka saisin sit sinne mukaan?
 
neulainen :hug: kiitos rakasihanamurunen :heart: Tiiän, että on tyhmää ja turhaa murehtia sellasia asioita mille ei mitään voi ensinkään :( Kiitos tsempistä :) Huomenna lääkäri soittelee verikoetuloksista ja sit lähtee lähete keskussairaalaan :) Mitäs sinne suunnalle?

Jessie Miä en tiiä miten yksityisellä menee, mut kunnalliselle kun lähin niin eka oli terkkarin haastattelu ja se otti papan ja siitä puolitoista viikkoa oli lääkäri joka teki sisätutkimuksen ja määräs verikokeita, lääkärin soittoaika huomenna, jonka jälkeen jos niissä kaikki on ok, niin lääkäri laittaa lähetteen keskussairaalaan josta odotellaan sit kutsua tarkempiin tutkimuksiin, sekä miehen tutkimuksiin :)

ON: Olenkohän miä ovuloinu edes tässä kierrossa, tissit ei ole vieläkään kp 22 kipeät, vaikka viime kierrossa oli :( Taitaa olla hukkakierto taas, kaikki pupuilut ihan turhaa varmaan :(

Ja muoks.. Värjäsin eilen hiukset, niistä piti tulla tummanruskeat, mut kyllä ne nyt enemmän on sinimustat :D
 
neulainen ja hempu kiitti murut kannustuksesta. Ja kyllä, olen koittanut olla stressaamatta. Mutta kait se on täysin mahdotonta kun koko helvetin lähipiiri on joko raskaana tai juuri synnyttänyt. Jätän oviksen tikuttamisen pois (ei mulla oo tikkuja itseasiassa nyt tilattunakaan), sekä jätän myös kaikki vitamiinit sun muut pois. Johan mä oon noitakin yli puoli vuotta syönyt ja mitään hyötyä ei oo ollut. Syön nuo mitä on ja sit en osta uusia.

Olen ihan lopen kyllästynyt tähän paskaan, enkä jaksa miettiä mitään asioita enään pääni sisällä enkä ulkopuolella. En jaksa keskustella läheisteni kanssa heidän vauva-asioistaan enään. Tiedän, inhottava, paha ihminen minä, mutta en vaan jaksa enkä kykene. Jos vaan muuttaisin asumaan vaikka Islantiin! Pääsis eroon kaikista höpisijöistä ja vauva-jutuista. Lentokoneella tietty! :headwall: Sori, oon vaan taas näköjään sekoomuksen partaalla :ashamed: Koittakaa kestää! Kyl tää ohi menee!
 
Moikka mä ilmoittaudun mukaan :)

Tällä hetkellä menossa kp 46/30-48 ja noin vuosi ollaan vauvaa yritetty joskus aktiivisesti joskus vähemmän. Pitää nyt katsella, miten tässä kierrossa käy. Joitakin oireita mulla on, mutta en tiedä, enteileekö ne sitten vaan tädin vierailua... Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta kun kuvittelen olevani raskaana...

plussatuulia kaikille :hug: ja onnea jo plussanneille!
 
HH Tottakai saat kiukkuilla! :hug: Mutta kulta hani, kun ei ne asiat yksin vatvomalla parane. Ja sori kun mä tyrkytän tätä aina, mutta mitä jos oikeasti menisit juttelemaan jollekin? Kun se oikeasti saattaa auttaa, ja ulkopuolisen sanaa tulee yleensä jopa kuunneltuakin. Me välitetään susta ihan hirveesti, enkä halua että vaivut mihinkään pahempaan masennukseen. Sä vaan kuulostat siltä, että oikeasti ammatti-ihmisille puhuminen voisi tehdä terää. Siis ihan käyt vaikka itkemässä jollekin jos ei muuta, se auttaa aina vähän :heart: Toki jos et halua mennä mihinkään, niin laita kulta meille edes sitten viestejä!! :heart: :heart:

).( Täällä taitaa olla menossa kp 24, ainakin viimeinen terolut on syöty tänään. Eli nyt odotellaan sitten tätiä vierailulle, toivon mukaan tulisi nyt edes sitten tällä viikolla. Mitään muuta oireita ei ole muuta kuin siivousvimma :LOL:

Tilasin sitten ensimmäistä kertaa ovistikkuja. Haluan varmistua seuraavassa kierrossa että ovuloinko vaiko enkö, eli tarviinko terojen lisäksi myös clomeja. Kun ei tästä kropasta ikinä tiedä. Ajattelin, josko nyt vaikka pari kiertoa testaisin sitä ovista ja söisin teroja, ja jos näyttää siltä etten ovuloi, niin sitten taas gynelle vaatimaan clomeja :whistle: Nyt mulla on vielä poskiontelontulehduskin tähän samaan syssyyn, joten antibiootteja vedän, samoin astmalääkettä. Mukavaa siis.

Mä olen nyt työharjoittelussa, ja mulle on pariin kertaan jo vihjattu, että niillä on ihmisiä jäämässä eläkkeelle. Eli kun harjoittelu loppuu elokuussa, niin mulle saattaisi olla töitä jo tiedossa. Mä olen päättänyt että haluan sen työn. Jos nyt vaikka tuliskin raskaaksi, niin sitten tulee ehkä moraalinen pulma. Mutta toisaalta taas jos nyt vänkäämällä haluan työtä, niin se raskaus voisi tulla ns. huonoon aikaan, ikään kuin kutsumatta ;) ;) :whistle:
 
Hei muuten miten noi ovistikut toimii ? Kun ajattelin ostaa jos ei nyt tärppää. Olis ihan kiva varmistua että ovuloinko edes, kun joskus tuntuu että en ja kun tuo kiertokin on noin pitkä ja epäsäännöllinen... :|
 
Tänään bongasin oviksen. Eilen tuli vielä haamu mutta tänään oli selkeästi kontrolliviiva vahvempi viiva. kp14/28.
Oon ihan yllättynyt että keho näyttäisi toimivan melko hyvin vaikka pillerit lopetettu viime kuun alussa.
Haluaksia kaikille sitä tarvitseville.
Beabee Mä tilasin raskauskeijusta semmosen paketin jossa on kuukaudeksi ovistikkuja ja 4 raskaustestiä. Otin ne käyttöön
uteliaisuuttani ja halusin kokeilla kuinka keho oikein toimii.
 
Ok. Mäkin lähinnä ajattelin hankkia noita ovistikkuja ihan kokeilumielessä ja katsoa ovuloinko edes. Peitto meillä heiluu yleensä päivittäin, joten en niinkään tarvitse noita siinä mielessä, että tietää, milloin pitää mies pakottaa hommiin :kieh:
 
:hug: Kaikille tädin yllättäneille, oviksen bonganneille tai muuten vain halausta tarvitseville.

).( Täällä menossa kp 20 eikä ole oikein mitään oireita ollut, paitsi lievää ellotusta aamuisin ja tajuton väsymys. Luulin bonganneeni oviksen kp 14 (limat) ja peittoa heiluteltiin silloin. Peitto heilui myös kp 17 ja kp 18 kahdesti :) Ei auta kun toivoa :heart: Viime kierto oli 33 päivää, saa nähdä onko tämäkin kierto.

HH Tiedän niin hyvin, että miltä tuntuu, kun kaikki ympärillä on raskaana ja kaikilla muilla on vauvoja. Mun kaksi työkaveria synnytti juuri. Läheisempi kaveri sunnuntaina sai pienen pojan. Olen tosi onnellinen tietenkin hänen puolesta, mutta myös kamalan kateellinen :ashamed: Serkun la oli sunnuntaina, joten lisää vauvoja tiedossa. Lisäksi yksi vanha kaveri soitteli Lauantaina ja kertoi, että odottaa toista.. :kieh: :eek: :ashamed: NIIIIN KIVALTA TUNTUU!! Halaus sulle :hug:
 
Jessie :hug:

niiskuliini Jee! Onnea oviksen bongauksesta =) :flower:

HH Voi sua, isosti halailen täältä :hug: :hug: Se on kyl kumma juttu miten sitä ei ole ennen huomannu raskautuneita tai synnyttäneitä siten kun nyt kun sitä itekin kovin toivoo. Tai no onhan se jo todistettukin että syntyvyys on kasvanu viime vuonna et kaipa niitä vauvavattoja sitte onkin enemmän. Mutta ymmärrän ahdistukses, täälläki niitä vatsoja on joka puolella... :ashamed:

hempula Ei kannata tissikivuista stressailla, mulla ainaki tikkujen mukaan sekä viime että tässä kierrossa oli ovulaatio ihan kuten kuuluu, ja viime kierrossa oli kipeet tissit mutta nyt ei niin mitään, ei pienintäkään tuntemusta sillä suunnalla, vaikka kuin runnois :LOL:

beabee tervetuloa tähän hivenen hulluun mutta sitäkin parempaan joukkoon kuumeilemaan :flower:

ON: edelleen vaan odotellaan ja ihmetellään. Vasemmalla alavatsalla edelleen nipistelee aika lailla, ehkä jopa enemmän ku aiemmissa kierroissa. Ajoittain tulee lyhyitä huimaushetkiä, ja tänään aamulla hampaita harjatessa tuli verta ikenistä. Eikä kyl mitää tulehdusta siellä pitäs olla. Väsyttää ja ihan jatkuva nälkä :headwall: Ja tosiaan: tisseissä ei oo koko aikana oviksen jälkeen tuntunu MITÄÄN, vaikka yleensä kyllä jossain vaiheessa on kipuilleet. Hmmm... Taas eletään vielä pari päivää toivossa =) :heart: Perjantaina siis pitäis oletettavasti alkaa jos alkaa...

Plussapuuuuuhhh :whistle: :whistle: :whistle:
 
Siniruskolle onnittelut!!! ja isot sellaset :)

ja joillaki oli alkanu kierto alusta nii pahottelut ja haleja teille :hug:

Me päätettii et jos ja kun seuraavaks alkaa menkat nii soitellaa tutkimuksii aikaa. Tosin ei yksityiselle nii voi kestää mut helpottaa ku tietää et jotaki tapahtuu sit ainaki. Varmaa se pitää omalääkärille soittaa tai siis terveyskeskuksee?

Synttäreitä tuli vietettyä ja vieraita kävi tupa täynnä ja kivaa oli :)

Ihanat ilmat tuola ulkona :)
 
voi p*ska! eilen tuli täti :'( eli kp 2 on nyt. miten mä TAAS olin niin TYHMÄ että kuvittelin olevani raskaana, mitä ne "oireetkin" sitten oli, nekin kuvittelin kovan vauvakuumeen takia. noloa selittää innoissaan jotain oireita ja olla melkein varma että nyt tärppäs vihdoinkin. ens kerralla en kyllä mieti mitään oireita, teen suoraan testin ja katson sitten vasta mikä on tilanne (joo niin varmaan...kuitenkin taas kierron lopussa hehkutan että nyt mulla on niitä ja näitä oireita, eli oon varmaan raskaana - ja taas joudun pettymään) :(

kai se pitää varata aika lääkärille nyt. :'(
jos varaan yksityiselle ajan vaikka tuolta netin kautta niin voinko varata ihan normaalin 20min pitusen gyneajan? kun pitää selittää tää mun tilanne että vauvaa yritetään ja on pitkä kierto ja tollasta... en millään jaksais ajatella nyt mitään... :(
 
Sinirusko, onnittelut plussasta. :flower:

Pahoittelut tädin kohdanneille. :hug: Tosi moni oli joutunut pettymään. :(

Tervetuloa TMirre ja beabee kuumeilemaan ja pahoittelut beabee tädistä. Mä oon ymmärtänyt, että nuo oireet voi olla ihan todellisia, vaikka ei raskaana olisikaan. Se johtuu hormonitasojen muutoksista ovulaation jälkeen, kun kroppa valmistautuu siihen mahdollisuuteen, että olisikin raskaana.

Onnea niiskuliini oviksen bongauksesta. :)

Oman navan ympärillä ei tapahdu mitään.

Vinkiksi tuohon, että teksti saattaa kadota sitä lähetettäessä: Mä kopioin tekstin aina ennen Vastaa-napin painamista. En edes pasteta sitä mihinkään vaan vain kopioin. Jos lähetyksessä tapahtuu virhe, niin se on silti tallessa. Tuo sopii tällaiselle hitaalle kirjoittajalle, joka tekee muutakin samaan aikaan ja on jo unohtanut mitä kaikkea olisi kirjoittanut. :)
 

Yhteistyössä