K
Keittiönoita
Vieras
Konnichiwa! Eli terveisia Japanista!
Ajattelin kertoa teille vähän, millainen reissu mun eilen kotimaahan saapuneella dysmeliatytölläni oli Japanin Shizuokassa. Abilympics on joka neljäs vuosi järjestettävät erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kansainväliset ammattitaitokilpailut. Samaan aikaan pidetään "tavallisille" opiskelijoille World Skills-kilpailut. Tänä vuonna Suomi lähetti ensimmäistä kertaa maajoukkueessa edustajia World Skillsin ohella myös Abilympicsiin. Nämä 4 eri tavoin erityistä tukea tarvitsevaa nuorta olivat siis pioneereja suomalaisissa nuorissa.
Reissu meni kaikin puolin hienosti, vaikkei mitaleita Suomeen tullutkaan. Itse asiassa Abilympicsistä tuli vain yksi mitali koko Eurooppaan. Abilympicsissä - päinvastoin kuin World Skillsissä - ei ole yläikärajaa, joten useimmat muut kilpailijat olivat vanhempia kuin Suomen joukkue ja siten myös jo työelämässä olevia, kun taas suomalaiset olivat vasta alansa opiskelijoita. Kokemus oli kuitenkin ollut näille nuorille aivan mahtava. Osallistujia kisoissa oli 425 ja kilpailulajeja 30. Äitinäkin voi jo arvata, miten mahtavaa on näille nuorille ollut, kun on tavannut sellaisen määrän muita, joilla on ollut opinnoissaan ja elämässään samanlaisia vaikeuksia kuin nuorella itselläänkin. Tyttö kertoi, että oli aika ihmeellinen tunne, kun Suomessa on missä tahansa porukassa aina tottunut siihen, että on ainoa, jolla on vain yksi käsi ja nyt yks kaks yksikätisiä olikin kymmeniä. Lyhytkasvuiselle tuntui myös ihmeelliseltä olla kerrankin "normaalin" pituinen. Kertoikin eilen, että hän varmaan kutistui paluumatkalla lentokoneessa, koska Suomessa oli taas paljon lyhyempi muita
Mulle itselleni tytön kertomasta ehkä mieleenpainuvinta oli heidän tutustumisensa paikalliseen erityiskouluun. Olen aina pitänyt Suomen tapaa integroida erityislapset muiden joukkoon hyvänä, mutta nyt olen joutunut pohtimaan asiaa vähän toisinkin. Tytön kertoman mukaan Japanissa erityislasten asema opetuksessa on parempi kuin suomalaisten. Juuri siksi, että he ovat erityiskoulussa. Japanilainen erityiskoulu on kuitenkin erilainen kuin suomalaiset erityisluokat. Japanilaisessa erityiskoulussa painotetaan paljon enemmän oppilaan yksilöllisiä taipumuksia kuin suomalaisessa koulussa. Japanilaiset ovat myös erittäin ylpeitä taitavista vammaisistaan. Paikallisen erityiskoulun kehitysvammaiset oppilaat olivat tehneet Abilympics-kilpailijoille lahjaksi ja muistoksi mm kirjanmerkkejä, jotka olivat todella kauniita. Varsinkin taideaineita painotetaan juuri erityislasten kohdalla. Japanissa jokaiselle erityislapselle halutaan tarjota mahdollisuus löytää omat vahvuutensa ja niitä löytyneitä vahvuuksia myös tuetaan.
Mun tyttö on ollut päiväkodissa ja peruskoulussa tavallisessa luokassa. Kuten lukiossakin, jota kävi 1,5 vuotta, mutta jonka jätti kesken jäädessään pitkälle sairaslomalle odottamaan skolioosileikkausta. Leikkauksen jälkeen tyttö päätti hakea Keskuspuiston ammattiopistoon, joka on Orton säätiön ylläpitämä yksityinen, erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettu koulu. Ja koulun kautta tietysti maajoukkueeseenkin tuli valituksi. Voin lämpimästi suositella kaikille, jotka miettivät oman erityislapsensa kanssa peruskoulun lopun häämöttäessä edessä jatko-opiskelupaikkaa, Keskuspuiston ammattiopistoa. Yksityiskouluna sillä ei ole resurssipulaa yhtään mistään, opettajat ja muu henkilöstö ovat ammattilaisia erityisnuorten parissa, tarjolla on niin sosiaalihoitajan, fysioterapuetin kuin toimintaterapeutinkin palvelut. Opiskelijalle opiskelu ei maksa yhtään mitään, tarvittava opiskelumateriaalikin tulee koulun puolesta.
Ajattelin kertoa teille vähän, millainen reissu mun eilen kotimaahan saapuneella dysmeliatytölläni oli Japanin Shizuokassa. Abilympics on joka neljäs vuosi järjestettävät erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kansainväliset ammattitaitokilpailut. Samaan aikaan pidetään "tavallisille" opiskelijoille World Skills-kilpailut. Tänä vuonna Suomi lähetti ensimmäistä kertaa maajoukkueessa edustajia World Skillsin ohella myös Abilympicsiin. Nämä 4 eri tavoin erityistä tukea tarvitsevaa nuorta olivat siis pioneereja suomalaisissa nuorissa.
Reissu meni kaikin puolin hienosti, vaikkei mitaleita Suomeen tullutkaan. Itse asiassa Abilympicsistä tuli vain yksi mitali koko Eurooppaan. Abilympicsissä - päinvastoin kuin World Skillsissä - ei ole yläikärajaa, joten useimmat muut kilpailijat olivat vanhempia kuin Suomen joukkue ja siten myös jo työelämässä olevia, kun taas suomalaiset olivat vasta alansa opiskelijoita. Kokemus oli kuitenkin ollut näille nuorille aivan mahtava. Osallistujia kisoissa oli 425 ja kilpailulajeja 30. Äitinäkin voi jo arvata, miten mahtavaa on näille nuorille ollut, kun on tavannut sellaisen määrän muita, joilla on ollut opinnoissaan ja elämässään samanlaisia vaikeuksia kuin nuorella itselläänkin. Tyttö kertoi, että oli aika ihmeellinen tunne, kun Suomessa on missä tahansa porukassa aina tottunut siihen, että on ainoa, jolla on vain yksi käsi ja nyt yks kaks yksikätisiä olikin kymmeniä. Lyhytkasvuiselle tuntui myös ihmeelliseltä olla kerrankin "normaalin" pituinen. Kertoikin eilen, että hän varmaan kutistui paluumatkalla lentokoneessa, koska Suomessa oli taas paljon lyhyempi muita
Mulle itselleni tytön kertomasta ehkä mieleenpainuvinta oli heidän tutustumisensa paikalliseen erityiskouluun. Olen aina pitänyt Suomen tapaa integroida erityislapset muiden joukkoon hyvänä, mutta nyt olen joutunut pohtimaan asiaa vähän toisinkin. Tytön kertoman mukaan Japanissa erityislasten asema opetuksessa on parempi kuin suomalaisten. Juuri siksi, että he ovat erityiskoulussa. Japanilainen erityiskoulu on kuitenkin erilainen kuin suomalaiset erityisluokat. Japanilaisessa erityiskoulussa painotetaan paljon enemmän oppilaan yksilöllisiä taipumuksia kuin suomalaisessa koulussa. Japanilaiset ovat myös erittäin ylpeitä taitavista vammaisistaan. Paikallisen erityiskoulun kehitysvammaiset oppilaat olivat tehneet Abilympics-kilpailijoille lahjaksi ja muistoksi mm kirjanmerkkejä, jotka olivat todella kauniita. Varsinkin taideaineita painotetaan juuri erityislasten kohdalla. Japanissa jokaiselle erityislapselle halutaan tarjota mahdollisuus löytää omat vahvuutensa ja niitä löytyneitä vahvuuksia myös tuetaan.
Mun tyttö on ollut päiväkodissa ja peruskoulussa tavallisessa luokassa. Kuten lukiossakin, jota kävi 1,5 vuotta, mutta jonka jätti kesken jäädessään pitkälle sairaslomalle odottamaan skolioosileikkausta. Leikkauksen jälkeen tyttö päätti hakea Keskuspuiston ammattiopistoon, joka on Orton säätiön ylläpitämä yksityinen, erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettu koulu. Ja koulun kautta tietysti maajoukkueeseenkin tuli valituksi. Voin lämpimästi suositella kaikille, jotka miettivät oman erityislapsensa kanssa peruskoulun lopun häämöttäessä edessä jatko-opiskelupaikkaa, Keskuspuiston ammattiopistoa. Yksityiskouluna sillä ei ole resurssipulaa yhtään mistään, opettajat ja muu henkilöstö ovat ammattilaisia erityisnuorten parissa, tarjolla on niin sosiaalihoitajan, fysioterapuetin kuin toimintaterapeutinkin palvelut. Opiskelijalle opiskelu ei maksa yhtään mitään, tarvittava opiskelumateriaalikin tulee koulun puolesta.
