- Olen kirjoittanut tämän joskus itsetyydetys sivuille, mutta visi kiinnostaa jotakuta myös täällä.
Pojan tarina
Hölkkäilen lämpimänä kesäiltana rantapolkua kohti asuntoani. Mielessäni pyörii muutama viikko sitten kohtaamani vaalea kaunotar nimeltään Kati. Olin ollut uimahallin punttisalilla rautoja kolisuttelemassa, kun katseeni oli pysähtynyt jumppatrikoiseen tyttöön läheisellä penkillä.
Tytön olemus oli ollut rehevän oloinen, ei siis lihava vaan sopivan muodokas minun makuuni. Tyttö oli yrittänyt epätoivoisesti treenata reisilihaksiaan nostaen jalkojaan suoraksi penkillä istuen. Reidet ja vatsa olivat jännittyineet, kun hän oli punnertanut aivan liian suuria painoja. Trikoot eivät olleet jättäneet mitään arvailujen varaan, vaan olivat paljastaneet korkean häpykummun ja sen keskellä olevan vaon.
Lievät kahvat vyötäröllä ja pyöreät rinnat olivat saaneet hormonini pörräämään ylikierroksilla. Oli uskaltautunut menemään tytön viereen ja sanomaan hänelle:
- Sulla taitaa olla hieman liikaa puntteja tuossa telineessä. Saanko ottaa puolet pois, niin liike käy helpommaksi, etkä riko jäseniäsi liian kovalla punnerruksella?
Tyttö oli pysäyttänyt liikkeensä ja katsonut minua posket jo punoittaen.
- Tietenkin saat, tyttö oli sanonut. - Minä olen ihan aloittelija näissä hommissa, eikä haittaisi, vaikka neuvoisit hieman näitten vehkeitten käytössä.
Olimme käyneet siinä sitten muutamat laitteet ja olin neuvonut käyttämään mieluummin liian kevyiltä tuntuvia puntteja kuin raskaita. Olimme sopineet tapaavamme parin päivän kuluttua samassa paikassa ja olin luvannut tehdä hieman ohjeita alkuun.
***
Näitä miettien saavun kotiini lenkiltäni. Otan jääkaapista viileä oluen ja istahdan sohvalleni. Juon pullosta rauhallisesti siemaillen ja hengitystäni tasaillen. Heitän kostean paitani sohvalle, ja shortsit saavat seurata perässä sukkien kanssa. Elimeni on hieman kiihottunut mielikuvistani, ja kiedon sormeni senympärille. Vedän hitaasti esinahan terskan päältä pois ja liu'utan kättäni rauhallisesti paisuvan kalun ympärillä. Se kiihottuu nopeasti täyteen mittaansa, kun runkkaan sitä sen koko varren mitalta. Tartun toisella kädellä kivespussien alta ja hieron varovasti pussien sisällä olevia pallukoita.
Kiihottunut sauvanini kaareutuu loivasti ylöspäin, kun nousen ylös ja astelen avaten TV:n ja laitan levyn DVD-laitteeseen. Istun uudelleen sohvalle, ja lyhyen pikakelauksen jälkeen ruudulle ilmestyy runsasmuotoinen blondi, joka makaa selällään vuoteella tyydyttäen itseään vaaleanpunaisella sauvalla. Hitaasti tekokalu liukuu tytön klitoriksella ja painautuu liukkaan kiiltävään solaan.
Otan pöydältä käsivoidepullon ja valutan viileätä voidetta muutaman tipan terskalleni levittäen sen kaluni varrelle. Tyttö kääntyy vuoteella vatsalleen ja nostaa takamuksensa pystyyn. Hän vie kätensä alakautta pimpin vakoon ja alkaa hyväillä sormillaan avointa vakoa ja häpykieltä. Lähikuvassa näkyy vaosta valuvasta kosteudesta kiiltävät emättimen poimut ja paisunut klitoriksen kohouma.
Käteni liukuu liukkaan kaluni ympärillä. Tunnen sen kaarevan kivikovan jäykkyyden sormissani. Puristan käteni terskan ympärille ja hitaasti sormiani liikuttaen kuvittelen sen painautuvan edessäni litisevään pilluun ja sitä hyväilevien sormien otteeseen.
Kelaan filmistä seuraavan kohtauksen, missä sama tyttö on avaamassa nuoren miehen farkkujen vetoketjua ja laskemassa housut pojan nilkkoihin. Tytön kasvojen eteen ponnahtaa esinahan peittämä kulli. Tyttö ottaa sen käteensä ja koskettaa kielellään esiin pilkistävää terskaa. Poika ottaa kädellään otteen elimestään ja vetää terskan esiin, jolloin tyttö kietoo huulensa kalun ympärille ja antaa sen liukua suuhunsa. Poika painaa sitten tytön selälleen, painaa tytön polvet levälleen ja alkaa nuolla tytön vakoa. Hän valuttaa reilusti sylkeä tytön häpyhuulille ja nousee tytön päälle ja ohjaa sauvanavoimeen pimppiinn.
Rauhoitan käteni liikettä ja odotan, kun filmin nuoripari kääntyy ja tyttö nousee pojan päälle ja aloittaa nopean ratsastuksen. Penis nousee välillä ulos ja poika painaa kädellään sen uudelleen tytön sisään.
Tyttö nousee ylös ja kääntyy kyljelleen pojan vierelle, ottaa kalun käteensä ja alkaa rauhallisesti huulillaan hyväillä sen vartta ja sinipunaista päätä. Samalla kun pojan elin alkaa purkautua tytön kasvoille ja avoimille huulille, annan oman spermani lentää. Elimeni sykkii rajusti sormieni puristuksissa. Tunnen kipinöiden sinkoilevan lantioni syvyyksistä ja lentävän paisuneen elimeni kautta vatsalleni ja kaulalleni.
Filmin tyttö ottaa pojan kullin vielä huuliensa puristuksiin ja viimeiset tipat pojan spermasta valuvat hitaasti tytön leualle. Lantioni sykähtelee rauhallisesti ja omat viimeiset tippani valuvat sormiani pitkin karvoitukselleni. Pyyhin lennättämät sotkuni paitaani ja edelleen sykkivä kyrpäni lepää reidelläni hitaasti rentoutuen.
Mietin, että mitähän Kati touhuaa ja otan puhelimen pöydältä ja valitsen Katin numeron.
- No moi Antsa, kuuluu puhelimesta tuttu ääni.