Tekisin mieluummin töitä jos subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkaisi

  • Viestiketjun aloittaja "hoitaja"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
ovatko virikelapset tarhassa ainoita jotka itkevät ikäväänsä vai voivatko myös työssäkäyvien vanhempien lapset hoidossa huonosti?

en minäkään ymmärrä, miksi lapset pitäisi raahata jatkuvasti pitkiksi päiviksi hoitoon jos vanhempi on kotona. Useimmiten virikelapset kun ovat hoidossa vielä alennetuilla hoitomaksuilla ja vievät paikat tarhan lähellä asuvien työssäkäyvien lapsilta jolloin työssäkäyvä kuljettaa pitkän työpäivän lisäksi vielä lasta pidemmät tarhamatkat kun kotiäiti kävelee suunnilleen oman pihan poikki :|
 
"Mietteliäs"
Nää oon taas niitä keskusteluja, mitä mä en jaksa. Kukin tekee elämässä omat ja lastensa päätökset ja mä en ymmärrä, mitä siitä on hyötyä, että toiset päivittelee ja haukkuu ja samalla nostavat omaa äiti-statustaan.
Tosin tää keskustelu on hiukan paremmalla tasolla kuin, että KAIKKI alle 3-vuotiaat on vääristä syistä hoidossa. Jos KAIKKI Suomen äidit ajattelisivat niin, meidän taloustilanne olisi yksinkertaisesti sellainen, että mitään tukia ei olisi olemassa ja kotirouvayhteiskunta jylläisi täysillä.
Olen siis kiitollinen jokaiselle äitille, joka ei ajattele vain omaa napaansa ja omia lapsiaan vaan hilavat itsensä töihin!
 
"vieras"
OLEN AAPEEN KANSSA SAMAA MILETÄ.
En ole päiväkodissa töissä , tuon takia en enää halua työskenellä pk.ssa kun vanhemmista on tullut yhä vain vaatimampia. Ja kotonaolevien vanhempien lapset haetaan yleensä just 17.00 tai yli eikä siitä ilmoiteta edes. Saatikka pahoitella että on myöhässä.

Päivysttypk.ssa on lähialueellani tällä hetkellä melkein puolet lapsist hoidossa joiden vanhennat ovat kotona, äiti vauvan kanssa tai työttömänä.

Tiedän kun ystäväni on siinä pkssa töissä.

Tällä hetkellä olen töissä yksityisesti.
 
[QUOTE="Mietteliäs";25328077]Nää oon taas niitä keskusteluja, mitä mä en jaksa. Kukin tekee elämässä omat ja lastensa päätökset ja mä en ymmärrä, mitä siitä on hyötyä, että toiset päivittelee ja haukkuu ja samalla nostavat omaa äiti-statustaan. [/QUOTE]

En voi vastustaa kiusausta, pakko sanoa tähän liittyen:

Hankkikaa äidit vaikka uusi harrastus niin voitte keskittää sen energia, joka nyt menee muiden valintojen arvosteluun ja naapurin päivittelyyn, johonkin positiiviseen.

Helkutin kauheita haukkumisketjuja saatte aikaiseksi niinkin mitättömistä aiheista kuin joku toppapuku. Kuulostatte itsekeskeisiltä ja mustavalkoisilta, ikäviltä ihmisiltä joilta puuttuu ilo omasta elämästä.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
[QUOTE="Mietteliäs";25328077]Nää oon taas niitä keskusteluja, mitä mä en jaksa. Kukin tekee elämässä omat ja lastensa päätökset ja mä en ymmärrä, mitä siitä on hyötyä, että toiset päivittelee ja haukkuu ja samalla nostavat omaa äiti-statustaan.
Tosin tää keskustelu on hiukan paremmalla tasolla kuin, että KAIKKI alle 3-vuotiaat on vääristä syistä hoidossa. Jos KAIKKI Suomen äidit ajattelisivat niin, meidän taloustilanne olisi yksinkertaisesti sellainen, että mitään tukia ei olisi olemassa ja kotirouvayhteiskunta jylläisi täysillä.
Olen siis kiitollinen jokaiselle äitille, joka ei ajattele vain omaa napaansa ja omia lapsiaan vaan hilavat itsensä töihin![/QUOTE]

Noh, onko sulla jotain tutkimustulosta/laskelmaa/faktaa montako alle kouluikäisen äitiä Suomessa on ja montako työtöntä työnhakijaa? Kyllä mä väitän, että tän maan ongelman johtuu jostain ihan muusta kuin kotiäideistä :D.
 
"mietteliäs"
Vieraan kannattais opetella tuota lukemisen ymmärtämistä.... Provosoiden sanoin, että jos kaikki äidit pysyisivät kotona, tarkottaisi se koko päivähoitosysteemin romahtamista ja paluuta kotirouvayhteiskuntaan, josta on aika taistelulla noustu.

Kotiäiti saa jokainen olla, jos haluaa mutta mitään jaloa siinä ei mielestäni ole, mikä varsinkaan oikeuttaisi muulla tavalla äitiyttään hoitavien arvosteluun.
 
kysyn vaan
Onkohan AP väärällä alalla jos ei pysty pitämään päätään kiinni toisten ihmisten tekemisistä? Se on sitä ammatillisuutta, samoin kuin hoitoalalla että hoidetaan omat työtehtävät hyvin riippumatta siitä miten asiakas omasta mielestä käyttäytyy tai ei käyttäydy.
 
"vieras"
[QUOTE="mietteliäs";25328165]Vieraan kannattais opetella tuota lukemisen ymmärtämistä.... Provosoiden sanoin, että jos kaikki äidit pysyisivät kotona, tarkottaisi se koko päivähoitosysteemin romahtamista ja paluuta kotirouvayhteiskuntaan, josta on aika taistelulla noustu.

Kotiäiti saa jokainen olla, jos haluaa mutta mitään jaloa siinä ei mielestäni ole, mikä varsinkaan oikeuttaisi muulla tavalla äitiyttään hoitavien arvosteluun.[/QUOTE]

No onko sinulla sitten joku oikeus arvostella kotiäitejä ja nostaa työssäkäyviä jotenkin marttyyrimaisesti uhrautujiksi, jotta kotiäideillä olisi tukia?

Ja olisko tuossa lastensäilytyspaokkojen romahtamisella oikeasit jotain menetetty? Kenen etu päivähoitojärjestelmä on? Lapsenko? Äidinkö?

Ja tadaa, en ole muuten kotiäiti.
 
"Mietteliäs"
Hoh hoijaa.

Surullista, että edes naiset eivät näe päivähoitojärjestelmän arvoa. Mutta niin se vain talousmatemaattisesti menee, että työssäkäyvät maksavat ne kotiäitien tuet ja usein saavat tästä vielä kotiäitien halveksunnan niskaansa. (Samoin kuin työssäkäyvät eläkeläisten eläkkeet, ei ne verorahat mihinkään säästy)

Minun puolestani jokainen haluava saa olla kotiäiti EDELLEENKIN. Mutta sitä en ymmärrä, jos se kotiäitiys kasvattaa katkeruttaa niin kovin, että muiden päätökset on haukuttava. Onko silloin tehnyt itse oikean ratkaisun.

Tarkoitukseni oli ottaa kantaa kommentteihin, joiden mukaan on itsekästä mennä töihin ja marttyrin kruunua kiillottavaa pysyä kotona - päin vastoin, jos talousmatemaattisesti ja laajemmalla perspektiivillä katsoo.
 
"vieras"
Sama juttu.
En myöskään pidä tilanteesta jossa kotona, ei mitään tekevä äiti koettaa olla minun, eli hoitajan pomo. Loukkaantuu kun ole menossa lasten kanssa ulos koska omani on kipeinä. Kumma kun äiti saisi hoitopäiviltä hyvityksen, jos siis jäisi kotiin omansa kanssa silloin kun omani on kipeänä. Ei se oman lapsen kanssa ulkoileminen kai niin rankkaa ole etteikö sitä voisi tehdä.
 
"vieras"
Onkohan AP väärällä alalla jos ei pysty pitämään päätään kiinni toisten ihmisten tekemisistä? Se on sitä ammatillisuutta, samoin kuin hoitoalalla että hoidetaan omat työtehtävät hyvin riippumatta siitä miten asiakas omasta mielestä käyttäytyy tai ei käyttäydy.
Onneksi se asiakas onkin se lapsi ja se hoidetaan hyvin. Vanhemmat onkin sitten toinen juttu, sitä saa mitä tilaa ;)
 
"vieras"
[QUOTE="mamma";25327787]Meidän lapsi on heti alusta asti viihtynyt hyvin päivähoidossa. Päiväkotitaival alkoi 1v1kk-ikäisenä. Poika ei edes kävellyt eikä kontannut tai ryöminyt kun meni päiväkotiin mutta pian sen jälkeen kyllä lähti liikkeelle suoraan kävelemään.

Päiväkotipäivät venyvät ~10 tuntisiksi, olemme molemmat kokpäivätöissä. Välillä on ollut kehitysvaiheita että pitää uhmaisena huutaa kuin raivohullu mutta nämä vaiheet on olleet tosi lyhyitä muutama päivä, ja sitten on tajuttu että ei auta yhtään, päiväkotiin jäädään tai sieltä lähdetään joka tapauksessa.

Pääsääntöisesti poika on iloinen kun jätetään hoitoon ja iloinen kun haetaan hoidosta. Jotkut hoitajat ovat aamulla tosi kiukkuisia kun yleensä olemme ensimmäisiä, se vähän mietityttää. Varmaan kiroilevat mielessään että kun ei aamukahvia saa rauhassa juoda... vai mitäköhän on?

Iltapäivällä poika on kotona melko väsynyt. Kun pääsemme klo 17-aikaan kotiin on heti ruoka ja sen jälkeen onkin sylittelyä ja rauhallista yhsessäoloa. Selvästi poika vähän lepäilee. Ennen suihkua ja iltapalaa ehditään vielä riehaantua vähän ja iloitella, nukkumatti tulee klo 20.

Hyvin siis menee eikä ongelmia ole. Ainut mikä on rassannut on sairastelut, sekin on ny tasaantunut pikkuhiljaa...

Päiväkoti on meille hyvä juttu eikä mikään muu järjestely tule kyseeseen.
Minua rassaa kun päiväkodin henkilökunta mielsetään tietää perheen asiat paremmin kuin perhe itse. Monella tuntuu olevan asenteessakin vikaa. Päiväkodin henkilökunta on siellä hoitamassa työtään eikä heidän tehtävänsä ole arvioida miten lapsen kuuluisi tulla tai lähteä tai olla kokonaan olematta päiväkodissa. Pääasia on että kun lapsi tarvitsee tukea niin myös sitä saa, oli sitten tilanne mikä tahansa. Pk-henkilökunnan tehtävä ei ole arvioida miten vanhemmat asiansa hoitaa. Jos selkeitä ongelmia lapsen kehityksessä ilmaantuu niin niihin tietty pitää puuttua ja asiallisesti. Keskustelu opettajan ja vanhempien kesken on silloin hyvä. Nurkissa kuiskuttelu ja arvostelu ei auta mitään, ilmapiiri vaan mene huonoksi siitä ja lapset kärsii.[/QUOTE]

Kun lapsen hoitopäivät näin pitkiä ja näin pienestä iästä saakka on valitettava todellisuus, ja todennäköisyys että lapsen asiat ovat paremmin päivähoidon hanskassa kuin vanhempien. Ärsyttävä juttu mutta jos aisaa mietit niin ei sitä ainakaan järjellä pysty kyseenalaistamaan! Paljon on asioita jotka aivan ilmeisesti jääneet teiltä vanhemmilta näkemättä ja jakamatta päiväkotinne hoitajien kanssa kun mielikuvasi lapsesi päivähoitourasta näin ruusuinen. Tämä ei yksinkertaisesti vastaa todellisuutta lapsesi näkökulmasta. Näin pienen tunteiden seuraaminen ja ymmärtäminen kun pitkään erossa äidistä, edellyttää sekä päivähoidon että äidin tiukkaa yhteistyötä ja pohdintaa joka on sekä rasittavaa että aikaa vievää äidille joka pyrkii samalla täyspainoisesti osallistumaan työelämään.Alle kolmevuotiaan päiväkotihoito sisältää vääjäämättä paljonkin tuskaa ja vaikeita asioita samalla kun hyvä yhteistyö mahdollistaa monet hyvät asiat, mutta aivan turhaa on väittää ettei pitkät rasittavat ryhmähoitopäivät olisi mitenkään lasta rasittaneet.

Todellisuuden mahdollisimman tarkka ymmärtäminen ja näkeminen kaikkine vaikeuksineen antaa meille vanhemmille parhaat edellytykset lastamme auttaa.
 
"a p"
Mä oon niiiiiin samaa mieltä. Ei ne lastenhoitajat ole mitään jumalia joilla olis oikeus arvostella tai kritisoida toisten valintoja, ainakaan lasten vanhemmille. Tehköön työnsä mihin on kouluttautunut ja antakoon muiden elää omaa elämäänsä. Mikä haloo nousis kun kaupan kassa arvostelisi perheen ruokaostoksia tai postinkantaja perheen lehtitilauksia?
No ohhoh. Aika paljastavaa, että lasten jaksamista ja lasten elämää verrataan ruokaostoksiin ja lehtitilauksiin.

Muille samoin ajatteleville haluan myös sanoa, että lasten hoitajat ovat ne, jotka näkevät minuutilleen ja sekunnilleen sen, kuinka rankkaa lapsilla on päivähoidossa, joka ei enää vastaa lasten tarpeita. Vanhemmille välittyy tottakai ihan positiivinen kuva, koska osaamme asiamme, mutta se oikea todellisuus on vähän karumpi aina.
 
"a p"
[QUOTE="vieras";25328096]OLEN AAPEEN KANSSA SAMAA MILETÄ.
En ole päiväkodissa töissä , tuon takia en enää halua työskenellä pk.ssa kun vanhemmista on tullut yhä vain vaatimampia. Ja kotonaolevien vanhempien lapset haetaan yleensä just 17.00 tai yli eikä siitä ilmoiteta edes. Saatikka pahoitella että on myöhässä.

Päivysttypk.ssa on lähialueellani tällä hetkellä melkein puolet lapsist hoidossa joiden vanhennat ovat kotona, äiti vauvan kanssa tai työttömänä.

Tiedän kun ystäväni on siinä pkssa töissä.

Tällä hetkellä olen töissä yksityisesti.[/QUOTE]

Vanhemmilta on tosiaan hävinnyt todellisuudentaju näissä asioissa. Ja niiltä varsinkin, jotka ovat kotona ja sattuvat jostain syystä vielä maksamaan hoidosta. He janoavat pennosilleen täyttä vastinetta ja ilkeävätkin huudella, että minun lapsenihan ovat päiväkodissa (vähintään) sulkemiseen asti kun maksamme hoidosta :D Valitettavasti ovat usein vielä sulkemisajan jälkeenkin, kun kotona olevilla on niin kovasti kiireitä.
 
[QUOTE="a p";25329740]No ohhoh. Aika paljastavaa, että lasten jaksamista ja lasten elämää verrataan ruokaostoksiin ja lehtitilauksiin.
[/QUOTE]

Mä vertasin lastenhoitajien ja postinjakajien oikeutta arvostella perheiden elämää, ymmärsit varmaan. Katsotko siis että sulla on hoitajana oikeutus puuttua ja arvostella perheiden elämää enemmän kuin postinjakajalla?
 
"itku"
[QUOTE="mamma";25327787]Meidän lapsi on heti alusta asti viihtynyt hyvin päivähoidossa. Päiväkotitaival alkoi 1v1kk-ikäisenä. Poika ei edes kävellyt eikä kontannut tai ryöminyt kun meni päiväkotiin mutta pian sen jälkeen kyllä lähti liikkeelle suoraan kävelemään.

Päiväkotipäivät venyvät ~10 tuntisiksi, olemme molemmat kokpäivätöissä. Välillä on ollut kehitysvaiheita että pitää uhmaisena huutaa kuin raivohullu mutta nämä vaiheet on olleet tosi lyhyitä muutama päivä, ja sitten on tajuttu että ei auta yhtään, päiväkotiin jäädään tai sieltä lähdetään joka tapauksessa.

Pääsääntöisesti poika on iloinen kun jätetään hoitoon ja iloinen kun haetaan hoidosta. Jotkut hoitajat ovat aamulla tosi kiukkuisia kun yleensä olemme ensimmäisiä, se vähän mietityttää. Varmaan kiroilevat mielessään että kun ei aamukahvia saa rauhassa juoda... vai mitäköhän on?

Iltapäivällä poika on kotona melko väsynyt. Kun pääsemme klo 17-aikaan kotiin on heti ruoka ja sen jälkeen onkin sylittelyä ja rauhallista yhsessäoloa. Selvästi poika vähän lepäilee. Ennen suihkua ja iltapalaa ehditään vielä riehaantua vähän ja iloitella, nukkumatti tulee klo 20.

Hyvin siis menee eikä ongelmia ole. Ainut mikä on rassannut on sairastelut, sekin on ny tasaantunut pikkuhiljaa...

Päiväkoti on meille hyvä juttu eikä mikään muu järjestely tule kyseeseen.
Minua rassaa kun päiväkodin henkilökunta mielsetään tietää perheen asiat paremmin kuin perhe itse. Monella tuntuu olevan asenteessakin vikaa. Päiväkodin henkilökunta on siellä hoitamassa työtään eikä heidän tehtävänsä ole arvioida miten lapsen kuuluisi tulla tai lähteä tai olla kokonaan olematta päiväkodissa. Pääasia on että kun lapsi tarvitsee tukea niin myös sitä saa, oli sitten tilanne mikä tahansa. Pk-henkilökunnan tehtävä ei ole arvioida miten vanhemmat asiansa hoitaa. Jos selkeitä ongelmia lapsen kehityksessä ilmaantuu niin niihin tietty pitää puuttua ja asiallisesti. Keskustelu opettajan ja vanhempien kesken on silloin hyvä. Nurkissa kuiskuttelu ja arvostelu ei auta mitään, ilmapiiri vaan mene huonoksi siitä ja lapset kärsii.[/QUOTE]

tästä tekstistä tuli ihan kamala olo! :( voi kun tämä pieni vauva olis saanut olla kotona rakastavan ja huolehtivan vanhemman kanssa. mutta uskon että hoitohenkilökunta on huolehtinut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta erityisen hyvin, kai heitäkin on riipaissut kun noin pieni viettää 50 tuntia viikossa sijaishoitolaitoksessa. :(
 
"mamma"
[QUOTE="vieras";25328922]Kun lapsen hoitopäivät näin pitkiä ja näin pienestä iästä saakka on valitettava todellisuus, ja todennäköisyys että lapsen asiat ovat paremmin päivähoidon hanskassa kuin vanhempien. Ärsyttävä juttu mutta jos aisaa mietit niin ei sitä ainakaan järjellä pysty kyseenalaistamaan! Paljon on asioita jotka aivan ilmeisesti jääneet teiltä vanhemmilta näkemättä ja jakamatta päiväkotinne hoitajien kanssa kun mielikuvasi lapsesi päivähoitourasta näin ruusuinen. Tämä ei yksinkertaisesti vastaa todellisuutta lapsesi näkökulmasta. Näin pienen tunteiden seuraaminen ja ymmärtäminen kun pitkään erossa äidistä, edellyttää sekä päivähoidon että äidin tiukkaa yhteistyötä ja pohdintaa joka on sekä rasittavaa että aikaa vievää äidille joka pyrkii samalla täyspainoisesti osallistumaan työelämään.Alle kolmevuotiaan päiväkotihoito sisältää vääjäämättä paljonkin tuskaa ja vaikeita asioita samalla kun hyvä yhteistyö mahdollistaa monet hyvät asiat, mutta aivan turhaa on väittää ettei pitkät rasittavat ryhmähoitopäivät olisi mitenkään lasta rasittaneet.

Todellisuuden mahdollisimman tarkka ymmärtäminen ja näkeminen kaikkine vaikeuksineen antaa meille vanhemmille parhaat edellytykset lastamme auttaa.[/QUOTE]

Niin, siis mikään muu järjestely ei tule kyseeseen. Tarkoittaa ettei ole vaihtoehtoja.
Pk-henkilökunnalla on koulutus jonka perusteella hoitavat lapsia päiväkodissa. Heidän työtehtäviinsä kuuluu selvittää ne ongelmat mitkä ilmaantuu päivän aikana.
Tottakain haluaisin seurata jokaista minuuttia poikani elämästä mutta se ei ole mahdollista.
Pointti on se että poika ei oireile, on hymyileväinen ja nukkuu hyvin ja vielä jää mielellään päiväkotiin. Minun on pakko luottaa siihen että ammattitaitoinen henkilökunta heti ottaa yhteyttä jos he havaitsevat ongelmia, sehän kuuluu heidän työtehtäviinsä.
 
"mamma"
[QUOTE="itku";25331513]tästä tekstistä tuli ihan kamala olo! :( voi kun tämä pieni vauva olis saanut olla kotona rakastavan ja huolehtivan vanhemman kanssa. mutta uskon että hoitohenkilökunta on huolehtinut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta erityisen hyvin, kai heitäkin on riipaissut kun noin pieni viettää 50 tuntia viikossa sijaishoitolaitoksessa. :([/QUOTE]

No voin kertoa ettei suinkaan ole ainoa joka on siellä pitkiä päiviä, mutta melkein voisin luvata että hyvätuulisin.
 
[QUOTE="mamma";25331718]No voin kertoa ettei suinkaan ole ainoa joka on siellä pitkiä päiviä, mutta melkein voisin luvata että hyvätuulisin.[/QUOTE]

Eikö sinusta tunnu pahalta nähdä lasta vain 3h päivässä? Itselläni riipaisi tosi paljon kun 3,5-vuotiasta ehti nähdä vain 4-5h, onneksi nyt saan ottaa hänet kokonaan pois hoidosta kun jään äitiyslomalle ja sitä ennen sairaslomalla.

Ehkä olen jotenkin vanhanaikainen tai omituinen, mutta minusta koti on vauvalle ja pienelle taaperolle se luonnollisin kasvuympäristö eikä päiväkoti voi sitä korvata. Näin ihan yleisesti.
 
"mamma"
Alkuperäinen kirjoittaja neljäs_tulossa;25331782:
Eikö sinusta tunnu pahalta nähdä lasta vain 3h päivässä? Itselläni riipaisi tosi paljon kun 3,5-vuotiasta ehti nähdä vain 4-5h, onneksi nyt saan ottaa hänet kokonaan pois hoidosta kun jään äitiyslomalle ja sitä ennen sairaslomalla.

Ehkä olen jotenkin vanhanaikainen tai omituinen, mutta minusta koti on vauvalle ja pienelle taaperolle se luonnollisin kasvuympäristö eikä päiväkoti voi sitä korvata. Näin ihan yleisesti.
Sanoin jo tuossa aikasemmin että tottakai haluaisin olla poikani elämässä joka hetki läsnä mutta se ei ole mahdollista.
Meillä toimii päivähoito hyvin, luojan kiitos, koska vaihtoehtoja ei ole. Olisi kamalaa jos saisi olla sydän syrjällään aina kun vie lapsen hoitoon. Nyt vien luottavaisin mielin ja minun on pakko uskoa että lapseeni ei jää tarumoja päiväkotitaipaleestaan. Tässä tilanteessa tuntuu hyvältä kun lapsi iloisena vilkutta kun lähden töihin ja lähtee innokkaana leikkimään.
 
Mä toivon, että päiväkodeissa on sen verran hyvä henkilökunta & riittävästi työntekijöitä, ettei lasten tarvitse siellä päivästä toiseen itkeä.

Oli vanhemmat sitten kotona makaamassa tai työn ääressä.

Lisäksi toivon, että yhdenkään lapsen ei tarvitsisi tehdä päiväkodissa 40-50-tuntista viikkoa kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Sama se missä vanhemmat ovat.
 
Noh, kun vanhemmat tekee 8-tuntista työpäivää ja matkat päälle niin valitettavasti lapsi joutuu silloin olemaan sen 9-10 tuntia päiväkodissa. Niin se vaan menee, ei voi mitään. Ja luulenpa että ei ole edes kovin harvinaista.
Se minua vaan rassaa edelleen että pk-henkilökunta arvostelee vanhempien pätöksiä, se ei ole heidän tehtävänsä. Heidän tehtävä on hoitaa lapsia mahdollisimman hyvin niin kauaun kun heillä on lapset "lainassa".
 
[QUOTE="mamma";25332525]Noh, kun vanhemmat tekee 8-tuntista työpäivää ja matkat päälle niin valitettavasti lapsi joutuu silloin olemaan sen 9-10 tuntia päiväkodissa. Niin se vaan menee, ei voi mitään. Ja luulenpa että ei ole edes kovin harvinaista.
[/QUOTE]
Meillä ei oo mennyt niin, vaikka molemmat ollaan täyttä työviikkoa tehty.
Mm. siksi miehellä on vuorotyö. Ei sovi varmaan kaikille, mutta meidän ratkaisu oli se, että lapset eivät ole joutuneet juurikaan pitkiä päiviä pk:ssa olemaan. Kun minusta se 9-10 h päivä viidesti viikossa vaan on kaikki mahdolliset inhimillisyyden ja kohtuuden rajat ylittävä...lapsen ikään katsomatta.
 
No mitä tuohon nyt voi vastata? Meillä ei ole vuorotyötä. Daa!
 
Yhteistyössä