Tekisi välillä niin mieli katkaista välit masentuneeseen äitiini!!!!

[ei jaksa]

Yritän ymmärtää että hänellä on paha olla jne, paljon p***aa tapahtunut eikä jaksa mitään. Mutta kun tuota samaa on kuunnellut jo omasta yläasteiästä asti ja yhä jatkuu kun itse välillä kahden pinen lapsen äitinä kaipaisin häneltä jotain tukea. EN siis niinkään lastenhoitoapua tai kalliita lahjoja vaan ihan sitä että voisin joskus väsyneenä soittaa hälle ja itkeä kun en mainaa jaksaa. Kysyä neuvoa johonkin ongelmaan lasten kanssa tai ihan vaan jutella näistä arkisita jutuista. Ilman että se aina kääntyy siihen kuinka kamalaa hänellä on eikä kukaan ymmärrä eikä auta...... Ollaan kyllä sisarusten kanssa jokainen yritetty auttaa se mikä ollaan voitu mutta kun ei riitä niin ei.

Oikeasti, tuo ihminen tuntuu vievän musta viimeisetkin mehut. Pahinta on se mieletön katkeruus kaikkia kohtaan, sukulaisia, tuttuja ja ihan tuntemattomiakin ihmisiä. Tuntuu nyt jo olevan katkera omia lapsiaan kohtaan kun näillä elämä menee ihan normaalisti. Ei hän koskaan saanut sitä eikä tätä....... Aaarg!! Lähes jokaisen puhelun jälkeen mietin etten ikinä enää ota yhteyttä. Sitten perään tulee vielä tekstiviestejä kuinka ollaan hylätty hänet ja meidän syytä kun hän lopulta tappaa itsensä.

 

[Eppuliini]

:hug:
Tiedän kokemuksesta kuinka rankka tuollainen on... tuollaisen ihmisen puheet kannattaa jättää omaan arvoonsa tai ainakin yritää ohjata hoitoon!!!
Sinulla on oma elämä ja mielenterveysongelmainen ei parane kuuntelemalla vaan ihan oikeassa hoidossa...

 

[ap]

:hug:
Tiedän kokemuksesta kuinka rankka tuollainen on... tuollaisen ihmisen puheet kannattaa jättää omaan arvoonsa tai ainakin yritää ohjata hoitoon!!!
Sinulla on oma elämä ja mielenterveysongelmainen ei parane kuuntelemalla vaan ihan oikeassa hoidossa...

Hoitoja on kokeiltu yhtä ja toista. Ollut vuosien saatossa osastolla monen monta kertaa, välillä parempia hetkiä ja sitten taas alas. Lääkityksiä tullut ja mennyt, itsemurhayrityksiä jokunen. Tosin noista itsariyrityksistä en kyllä ole varma onko hän tosissaan yrittänyt kuolla vai vain herättää noin huomioa..... Ilkeä sanoa mutta silti. Nyt ollut sairaseläkkeellä tuosta jo 5v.

Alkaa jo toivo mennä paremmasta meillä lapsillaankin. Veli jo käytännössä katkaisi välinsä, eli lähettää enää joulu- ja syntymäpäivälahjat ja näkee pakollisssa juhlissa. Sanoo ettei tarvitse enää hänen niskaansa noita kaataa. Veljeä hän sitten meille muille aina haukkuu kuinka oma poika voi äitinsä noin hylätä.

 

[harmaana]

Tuttu tunne.

Ihan oikeasti kun äitisi tilanne on tuo, ette te pysty häntä auttamaan. Eikä ole mitään ideaa että jäätte kaikki sisarukset samaan suohon hänen kanssaan, masentuneen ihmisen kanssa eläminen on helvetillistä. Kun olet jo nuorena sen kokenut, haluat varmasti tarjota omille lapsillesi jotain muuta?

Veljesi oli fiksu kun katkaisi välit ja keskittyi omaan elämään. Suosittelen samaa sinulle! Äitisi sitten tekee itsemurhan tai ei, se ei ole teidän käsissänne.

 

[tytär]

Minun äidilläni oli jossain vaiheessa aika voimakas masennus, kaikki keskustelut oli aina sitä että toivottavasti kohta kuolen pois ja on niin rankkaa jne. Otin tyyliksi sanoa ihan suoraan, että tuo on törkeää, moni lapsi kamppailee sairaaloissa hengestään (esikoinen meillä oli isossa leikkauksessa, ja sillä reisulla nähtiin yhtä ja toista) ja sinä terve ihminen ruikutat, ole iloinen että elät. Ja monella muullakin tavalla sanoin ihan suoraan mitä ajattelen, ja jos keskustelu ei mennyt terveille urille, lopetin puhelun. Masennus hellitti aikaa myöten, en tiedä onko teillä tästä toivoa, mutta sylkykupiksi ei tartte ruveta.

 

[ap]

Minun äidilläni oli jossain vaiheessa aika voimakas masennus, kaikki keskustelut oli aina sitä että toivottavasti kohta kuolen pois ja on niin rankkaa jne. Otin tyyliksi sanoa ihan suoraan, että tuo on törkeää, moni lapsi kamppailee sairaaloissa hengestään (esikoinen meillä oli isossa leikkauksessa, ja sillä reisulla nähtiin yhtä ja toista) ja sinä terve ihminen ruikutat, ole iloinen että elät. Ja monella muullakin tavalla sanoin ihan suoraan mitä ajattelen, ja jos keskustelu ei mennyt terveille urille, lopetin puhelun. Masennus hellitti aikaa myöten, en tiedä onko teillä tästä toivoa, mutta sylkykupiksi ei tartte ruveta.

Meillä on kanssa ollut vähän tuontapaisia juttuja, siskon lapsi osastolla vakavasti sairaana ja äiti valittaa mulle kuinka sisko ei ole hänelle soitellut koko viikkoon eikä välitä.... Helposti menee siihen että sanon kanssa hälle suorat sanat kun tosissaan ärsyynnyn, puhelu katkeaa siihen ja jälkeenpäin tulee ne itsemurhauhkailuviestit joiden jälkeen en enää viitsi edes ottaa yhteyttä.

Sitten se kehtaa valittaa siitäkin kuinka me suositaan isää. Onko sitten joku ihme kun isä on kuitenkin meille ihan normaali isä ja lapsille ukki joka leikkii, ottaa luokseen kylään ja tekee kaikkea kivaa??!?

Aina pitää uskoa että on toivoa mutta joskus sitä vaan alkaa tuntua ettei tämä tästä muutu mihinkään. Mä vaan niin haluaisin oikean äidin........