Teiniäidiksi?

Olen 18-vuotias opiskelija turusta. Lukioni päättyy pian ja aion tähdätä ammattikorkeeseen. Vauvakuume on vaivannut jo 1,5 vuotta, eikä millään tahdo loppua.Kihlattuni on myös tehnyt hyvin selväksi, että olisi valmis ja jopa haluaisi isäksi. Ongelmani kuitenkin on, että mitä pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa. Luottaako järkeen ja jatkaa opiskelua heti lukion loputtua vai hankkia lapsi ja jatkaa opiskelua lapsen mennessä päiväkotiin?!

 

Lapsi ei välttämättä ilmoita tulostaan heti. Minä ehkä hakisin opiskelemaan mutta antaisin myös mahdollisuuden vauvalle =)

 

No, ei mun mielestä 18v. enää mikään kovin teini oikeestaan ole. Itse sain ekan lapsen 20v. mutta olin hankkinut sitä ennen ammatin ja kerennyt olemaan pari vuotta töissä. Kyllähän sitä tietysti ehtii opiskella myöhemminkin, mutta lasten kanssa se vaan on huomattavasti hankalampaa jos haluaa pärjätä tenteissä ja tehtävissä tosi hyvin. Tietysti jos oma vaatimustaso on se, että kunhan läpi pääsee niin on varmaan helpompaa. Lasten kanssa aikataulu koulupäivän jälkeen voi olla sitä, että lukemiset ja tehtävien tekemiset on hoidettava sitten öisin ja iltaisin. Ainakin sulla olis sitten ammatti valmiina myöhemmin, mutta kaikki ehtii kyllä tehdä aikanaan jos on tarpeeksi sinnikäs. Vastuuntuntoisen ihmisen lapsen kasvatuksessa se ikä on aina vaan numero, eikä kaikkea kuitenkaan voi suunnitella etukäteen, kun aina voi sattua vaikka mitä. Aina sitä jotenkin pärjää joka tapauksessa ja lapset on aina lahja joiden tekemistä kukaan selväjärkinen ei ole koskaan katunut.

 

Mulla vähän korvaan kuulostaa hassulta tuo termi teiniäiti,johtunee siitä kun itse olen ollu 18 kun aloin ensimmästäni odottaa,enkä kokenut olevani teini tai edes kovin nuori äiti . Mulla loppui opiskelu motivaatio muinoin ja tilalle tuli vauvan kaipuu.Päätettiin silloisen poikaystävän kanssa antaa vauvan tulla vaikka oltiin seukattu vajaa 6kk.Vauva päätti tulla heti ja en kyllä ole yhtään katunut sitä että koulutus on nyt vähän kesken.Nuoren ikäni takia ehdin varsin hyvin opiskella vaikka viidenkin vuoden päästä. Tai koska vaan,mutta nyt juuri etusijalla ovat lapseni enkä halua kiiruhtaa mihinkään kotoa,ei ole taloudellisesti pakko vaikka voisihan se leipä olla leveämpää Tiedän että monista tämä ratkaisu on varmasti tosi tyhmä ja vastuuton koska olen vailla koulutusta.Mutta me tullaan toimeen hyvin kun ei eletä kuin pellossa,kukaan ei meillä näe nälkää ja joskus on varaa vähän luksus elämään ilman että tarttee edes sen kummemmin menoja karsia,miehen palkka riittää ihan hyvin normaali elämään.

Näin meillä.

 

"ärripurri :Mulla loppui opiskelu motivaatio muinoin ja tilalle tuli vauvan kaipuu." mulla ihan sama juttu! ja samoin mekin seurusteltu vajaa vuosi, kihloissa ja saman katon alla asustellaan. Vauva tuntuis nyt just parhaalta. Biletyskaudet on eletty ja nuoruudessa oon saanu kokee niin paljon kaikenlaista, että ei edes kiinnosta enää mikään muu kun poikaystävän kanssa kotona oleminen viikonloppuisinkin.

 

18-vuotias kuulostaa minusta nuorelta, mutta tiedän kyllä monta jotka ovat silloin jo olleet valmiita äidiksi ja hyvin ovat pärjänneet. Tosin osa näistä minun tuntemistani tapauksista on jäänyt koulutuksen ja työn suhteen jonkinlaisiksi väliinputoajiksi, kun koulutus on lapsen tullessa jäänyt kesken ja sitä ei ole jostain syystä myöhemmin jatkettu tai se on jäänyt taas kesken kun on tuntunut että lapsi vie niin paljon aikaa. He ovat kamppailleet milloin työttömyyden kanssa, milloin huonopalkkaisissa ja heille epämieluisissa töissä. Suosittelisin siis että jos päätätte aloittaa vauvan yrityksen, päätät tosissasi mitä tulevaisuudessa teet opiskelujen suhteen ja pidät myös siitä kiinni vaikka se tuntuisi hankalalta pienen lapsen kanssa.
Toinen mikä pisti silmään kirjoituksessasi, on se että olette poikaystäväsi kanssa olleet vajaan vuoden yhdessä... 18-vuotiaana yleensäkään tuskin voi olla kovin varma mistään mitä tulevaisuudessa haluaa, eikä varsinkaan siitä kestääkö suhde kun seurustelua takana vasta alle vuosi. Luultavasti olet viimeistään parin vuoden päästä aika eri mieltä asiasta, vaikka nyt tuntuisi siltä että olet kohdannut elämäsi rakkauden. Et varmastikaan ole ollut vakavassa parisuhteessa aiemmin, jos et tiedosta sitä.
18-vuotiaana tuskin olet myöskään 'kokenut niin paljon kaikenlaista', että sinulle ei uutta menovaihdetta enää tulisi, tai että olisit kokenut jo kaiken tarvittavan. Biletyskautesi loppuminen johtuu luultavasti siitä, että olet vasta vähän aikaa ollut miehesi kanssa, jolloin on kaikkein mukavinta viettää viikonloput ja muu vapaa-aika kaksin kotosalla. Tilanne saattaa olla aika toinen kun teille tulee parisuhteessa erkaantumisvaihe jolloin kumpikin varmasti alkaa haluta nähdä taas omia ystäviään ja lisätä omia menojaan.

Nämä siis minun mielipiteitäni, en voi sille mitään mutta juttusi kuulosti 14-vuotiaan vauvakuumeisen kirjoittamalta, joka on juuri tavannut ensimmäisen poikaystävänsä ja luulee että heillä on onnellinen loppuelämä yhdessä edessä. Jos tosiaan olette vauvaan valmiita, ikänne tai opiskelujen vaiheessa oleminen eivät ole mikään este. Asioilla on tapana järjestyä!

 

Mun täytyy kyl nyt tarttua JenPen:nin kirjoitukseen,kun voin omasta kokemuksesta jotain sanoa,pitää nyt muistaa ottaa huomioon että ennustaja se en ole minäkään joten kovin kauas tulevaan en voi nähdä.Mutta siis minä sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana(18-vuotias kun aloin odottaa),kun opiskelu oli vielä kesken ja motivaatio hukassa(muista elämässäni tapahtuneiden asiaoiden takia) ja päätimme silloisen poikaystäväni kanssa(seuakttu oltiin vajaa 6kk) että vauva saa tulla kun tulee-eli heti. Nyt tämä "silloinen poikaystävä"on nykyinen aviomieheni,molempien lasteni isä,ensimmäinen vakava seurustelu suhteeni ja elämäni mies.Lukioon itse tuskin koskaan palaan,ei ollu mun juttu.En siis tavoittele mitään yliopisto tai korkeakoulu pohjaista ammattia.Sitä en tiedä mitä teen kun lapset ovat niin isoja että hoitoon laitetaan,mutta kuten JenPen sanoi asioilla on tapana järjestyä,nyt vaan on ajateltava tässäkin asiassa perheen ja lasten etua ensisijaisesti ja se taas saattaa vaatia hitusen enemmän töitä.Mutta minä ja mieheni olemme sen jo tienneet alusta asti,emmekä ihan soitellen sotaan lähteneet,vaikka se mm.lähipiiristäni näytti siltä.Me ollaan pärjätty yhtä hyvin kuin muutkin!
Tämä ei nyt ollut millään pahalla,mutta kerranki kun on jostain omakohtaista ja vieläpä positiivista kokemusta niin halusin tämänkin puolen tuoda esiin.Olet kyllä oikeassa JenPen,lapsi "liian"uudessa suhteessa voi myös olla se viimeinen pisara joka katkaisee kamelin selän,meitä se on lujittanut.

 

No asiahan on niin että erosin ennen nykyistä poikaystävääni 4 ja puolen vuoden suhteesta, että kyllä todellakin tiedän mitä olen tekemässä.

 

Harmi että olen niin negatiivinen asioiden suhteen.. mutta kiitos mielipiteestäsi. jenpen..

 

19 vuotiaina aloitettiin yritys. Vauvaa ei vaan kuulunut.
Poika syntyi kun oltiin 23v. Toista toivottu ja tänä vuonna rapsahtaa 27v. mittariin.

Näin jälkiviisaana voin sanoa että nuo vuodet olivat omaksi parhaaksi.
Mies ehti käymään intin, olin muutamia vuosia töissä ja sen ansiosta hyvät äitiyspäivärahat, muutenkin kypsempi. Eihän iällä pilattuja oltu esikoisen syntyessäkään mutta kyllä 3 vuotta ja 9kk odotus kasvatti.

Mutta onnea yritykseen. Jos koette olevanne valmiita vanhemmiksi niin antaa mennä vaan
Ja ettehän te enää teinejä ole

Oltiin just täytetty 18v. kun alettiin seurustelemaan. Nyt 9 vuosi yhteistä elämää menossa. Poika syntyi 5 vuotis lahjaksi :heart:

 

Onnistuuhan se varmsti mutta kyllä itse neuvoisin käymään koulut loppuun ennen vauvoja. Vauva-arki yhdestettynä myöhempään opiskeluun vaatii tosi paljon!! Harva siihen pystyy. Silloin usein jää ne opiskelut kokonaan pois. Kyllä tämän päivän yhteiskunnassa jo melkein vaaditaan jonkinlainen tutkinto/ammatti.
Miettikää mikä tässä tilanteessa olisi mahdolliselle lapsellenne parasta? Vanhemmuus on sitä että astettaa lapsen tarpeet omiensa edelle. Arki voi muuttua myöhemmin stressaavaksi koska ei ole rahaa eikä töitä ja opiskelustakaan ei kyllä paljoa "makseta"
Omasta kokemuksesta voin sanoa myös sen verran että oma äitini oli 18 kun sai minut joten menovaihe jäi menemättä. Sitten "mentiin" myöhemmin ja voin kertoa että siitä ajasta minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Sanoit että tiedät mitä olet tekemässä, Minä sanon että et todellakaan tiedä, ei kukaan ihminen voi iästä riippumatta voi tietää. Kukaan ei oppia tuntemaan toista vuoden seurustelun perusteella, ja vauva-arki voi todella yllättää!
Kirjoitukseni taitaa kuulostaa negatiiviselta nyt kun luen sitä jälkikäteen mutta jos tunnette olevanne valmiita ottamaan vastuun ihmiselämästä ja pystytte tarjoamaan lapselle tasapainoisen ja rakastavan ympäristön niin menkää ja tehkää
Mutta silti viisainta ja helpointa on käydä koulu loppuun ensin, hankkia hieman työkokemusta ja sitten yrittää lasta. Tässä tilanteessa mua ei pelota sun ikäsi vaan sun parisuhteesi ikä. Olette ollut niiiiiin hetken yhdessä. Nauttisitte toisistanne ja vain toisistanne. Kun vauva tulee niin sille toiselle puoliskalle ei paljon aikaa jää, ei ainakaan niin paljon kuin ennen vauvaa. Oppisitte tuntemaan ja tutustumaan toisiinne.

Mutta zemppiä jokatapauksessa :hug: Miettikää tarkasti mihin olette ryhtymässä. =)

 

Lapsi voi antaa odottaa itseään, mutta yhtälailla saattaa tulla heti...kouluja voi käydä myöhemminkin, kuka tietää josko haave ammattisi ehtisi muuttua ajan myötä.

Itsekkään en pidä nuorta ikää esteenä, mutta suhteen kestonne on kyllä lähes olematon...(en sano tätä pahalla).

Oma kohtaisesti voin myös kertoa, että opintoni jätin kesken 18 vuotiaana. Lukio ei todellakaan ollut minun juttuni...sitten menin töihin.
Miehen kanssa oltiin seurusteltu n.1v ja podin kovaa vauva kuumetta, mutta emme kuitenkaan tohtineet jättää ehkäisyä pois.
Nyt olen 22v ja saanut esikoiseni, joka 10kk. Vasta nyt tiedän mitä haluan opiskella, tämä ura valinta on ollut kovin vaihtelevakin 4 vuoden aikana.
Oli kuitenkin hyvä, ettemme aikoinaan ryhtyneet lasta yrittämään, sillä 2v yhdessä olon jälkeen iski paha kriisi ja olimme vähällä erota...uskon, että lapsi olisi saattanut kärjistä asiaa enemmän, kun kiistaksi olisi tullut huoltajuus asiat.

Pointtini nyt on yksinkertaisesti se, että antakaa aikaa suhteelle ja itsellenne. Vaikka juhlat olisikin juhlittu, on lapsen syntymä kuitenkin erittäin mullistava tapahtuma ja saattaa kuormittaa vahvaakin parisuhdetta kriiseihin asti...näin meilläkin on käynyt jo pariin otteeseen, mutta koska tunnemme toisemme jo niin hyvin, osaamme ymmärtää toisiamme ja hakea kompromisseja jotka hyödyttävät kumpaakin...

Mutta jos koette, että teillä on nämä asiat kunnossa niin toki lapselle kannattaa antaa mahdollisuus tulla...itsekkin olen vain yksittäistapaus ja minun elämän kokemukseni eivät tarkoita, että kaikilla olisi näin.

Mutta toki jonkun alan perustutkinto olisi hyvä olla edes lähestulkoon valmiina...siinä säästyy paljolta päänvaivalta
Itse aion aloittaa koulun, kun poika menee tarhaan ja se tulee vaatimaan ERITTÄIN pitkää pinnaa ja ERITTÄIN suurta motivaatiota =)