Lapsi voi antaa odottaa itseään, mutta yhtälailla saattaa tulla heti...kouluja voi käydä myöhemminkin, kuka tietää josko haave ammattisi ehtisi muuttua ajan myötä.
Itsekkään en pidä nuorta ikää esteenä, mutta suhteen kestonne on kyllä lähes olematon...(en sano tätä pahalla).
Oma kohtaisesti voin myös kertoa, että opintoni jätin kesken 18 vuotiaana. Lukio ei todellakaan ollut minun juttuni...sitten menin töihin.
Miehen kanssa oltiin seurusteltu n.1v ja podin kovaa vauva kuumetta, mutta emme kuitenkaan tohtineet jättää ehkäisyä pois.
Nyt olen 22v ja saanut esikoiseni, joka 10kk. Vasta nyt tiedän mitä haluan opiskella, tämä ura valinta on ollut kovin vaihtelevakin 4 vuoden aikana.
Oli kuitenkin hyvä, ettemme aikoinaan ryhtyneet lasta yrittämään, sillä 2v yhdessä olon jälkeen iski paha kriisi ja olimme vähällä erota...uskon, että lapsi olisi saattanut kärjistä asiaa enemmän, kun kiistaksi olisi tullut huoltajuus asiat.
Pointtini nyt on yksinkertaisesti se, että antakaa aikaa suhteelle ja itsellenne. Vaikka juhlat olisikin juhlittu, on lapsen syntymä kuitenkin erittäin mullistava tapahtuma ja saattaa kuormittaa vahvaakin parisuhdetta kriiseihin asti...näin meilläkin on käynyt jo pariin otteeseen, mutta koska tunnemme toisemme jo niin hyvin, osaamme ymmärtää toisiamme ja hakea kompromisseja jotka hyödyttävät kumpaakin...
Mutta jos koette, että teillä on nämä asiat kunnossa niin toki lapselle kannattaa antaa mahdollisuus tulla...itsekkin olen vain yksittäistapaus ja minun elämän kokemukseni eivät tarkoita, että kaikilla olisi näin.
Mutta toki jonkun alan perustutkinto olisi hyvä olla edes lähestulkoon valmiina...siinä säästyy paljolta päänvaivalta
Itse aion aloittaa koulun, kun poika menee tarhaan ja se tulee vaatimaan ERITTÄIN pitkää pinnaa ja ERITTÄIN suurta motivaatiota =)