tein sen mitä ei sais tehä....

en menisi lukemaan. kyllä pitäisi lapsen ja vanhempien pystyä puhumaan keskenään.

 

Kyllä minunkin teki tosissaan m i e l i lukea tyttäreni päiväkirja kun löysin tupakkaa tytön huoneesta. (Tein siis remonttia edeltävää siivousta... )

Mutta järki voitti ja jätin päiväkirjan lukematta!!!! On todella törkeää mennä lukemaan toisen tilityksiä, sillä sinne päiväkirjaanhan lapsi purkaa mm. pahaa oloaan!!! Tuntisin ikuisesti häpeää jos olisin mennyt ja lukenut:/ !

 

jos mä epäilisin että murkkuni touhuaa jotain ihan kamalaa, kuten että olis seonnut huumeisiin, niin siinä tapauksessa mä varmaan lukisin. muuten en koskisi siihen. olen tosin aikoinani, joskus vilkaissut murkkupoikieni känny viestejä, on pysynyt vähä perillä kenen kanssa liikkuvat ja missä. joo tiedä ei sais mut niin tein. ja aioin tehdä näiden tulevienkin murkkujen kanssa

 

Itse en olis lukenut.
Eikä tullut tietääkseni mun äidillä mieleenkään tuollainen.

Ehkä tosiaan se, että lapsesta todella huomaa jonkun olevan huonosti, mutta sitä ei saa kaivettua ulos, on jonkinlainen syy. Mutta kyllä mun tosiaan tarvis epäillä vähintään huumeidenkäyttöä tmv, ennen kuin menisin lukemaan. Jos sittenkään, yrittäisin keksiä muun tavan selvittää asiaa.

Ja kun sitä joku kysyi: Ei, en hyväksy myöskään miehen puhelimen tonkimista, enkä sitä harrasta. (Tosin usein se itse pyytää, että voitko vastata tai katsoa, keneltä ja mikä viesti tuli, niin sitten.)

 

mä en olis voinu olla varmaan lukematta myös.. mutta pitemmän ketjun olisit saanu jos olisit ilmoittanu et annoit tukkapöllyy

*hali*.. et ole ainoa lajias..täällä kans luin HUOM! pojan päikkärin ja sain selville varastamisen ( joka on nyt jo tosin selvitetty), karkaus yrityksen Vantaalle jokun 20v muikin luo kun äiti on monsteri (poika on 13v)...ja viimesin kommenntti oli eiliseltä kun luin itku silmässä..* ei v***, miten mie oon näin tyhmä...kotonahan miul on hyvä olla, e miuta oikeesti äitin papatus haittaa...hitsi kun oli kiva kun äiti tänään halas...*

arvtkaapa saako poika nyt aamiaisen lisäks TOSI ISON HALIN!

 

Silloin ammoin murkkuna minun äitini ei esim. suostunut tyhjentämään farkkujeni taskuja laittaessaan housuja pesukoneeseen, vaan huusi mulle että tule itse tyhjentämään. Ei halunnut tietää, mitä siellä on. Enkä usko, että päiväkirjaani olis tarttunut. Halusi myös aina, että hänenkin yksityisyyttä kunnioitetaan. Tässä asiassa haluan seurata hänen jälkiään.
Eikä mieleeni tulis kyllä lukea miehen kännykkää, yääk! Saisin kamalan raivarin jos mulle tehtäis niin. Eräs ex-poikakaveri tunnusti lukeneensa oman exänsä päiväkirjaa, ja täytyy myöntää että se oli viimeinen niitti meidän suhteelle.

 

ei murkkuikäsen tytön kanssa voi puhua...

HÄH.

kyllä minä olen ainkin puhunut, mutta et sinä kamalaa rikosta tehnyt olen minäkin tyttöni puhelimen viestit joskus.
Ja mulla on oikeus tutkia myös lapseni takin taskut.

 

Ei päiväkirjoja ole tarkoitettu luettavaksi, niihin puretaan juuri sen hetken pahaa oloa (ja hyvääkin). Parempi varmasti että purkaa kiukkunsa kirjoittamalla kuin että purkisi sen muihin ihmisiin. Joka tapauksessa toisen päiväkirjaa ei aleta lukemaan ja jos sitten kuitenkin lukee, pitää olla valmis ottamaan vastaan oikealla tavalla se teksti. Eli ei ainakaan liian henkilökohtaisesti.

 

Kyllä mulla oli sellainen murkkuikä ettei mun kanssa voinut jutella kukaan..
Äitini luki mun päiväkirjan ja tiedän että oli todella huolissaan musta. Muuten meilläkin pidettiin kiinni kirjesalaisuudesta yms. eli ei tosiaan aina ollut penkomassa.
Päiväkirjan avulla äiti nosti "kissan pöydälle" eli myös kertoi että oli lukenut. Ja mun fiilikset ei siis tosiaan ole että "en tuu ikinä antaan anteeks"

 

silloin kun aavistelee jotain epämääräistä olevan tekeillä on mielestäni pienempi paha lukea ,kuin antaa asioiden vaan olla....

Olen tuossa samaa mieltä. Nykyään saa lukea niin paljon pahoinvoivan nuorison tekemisistä ja sitten jälkeenpäin sanotaan, ettei yhtään tiedetty mitään. Päiväkirjan lukeminen, vaikka salaa seuraten missä mennään, voisi olla hyvä vaihtoehto, vaikkakin toisaalta väärin. Vanhempien täytyisi sitten osata lukea sitä sillei suodattaen. Poimia sieltä vaan sellainen mikä voi osoittaa jonkin asian olevan todella huonosti. Ja se ei tarkoita nyt esim. rakkaushuolia, vanhempien haukkumisia tms. Täytyisi olla kuin ei sitä olisi lukenutkaan, jotta nuori kuitenkin uskaltaisi edes sinne purkaa ahdinkoaan, jos ei suoraan kellekään ihmiselle. Sitten voisi esim. itsetuhoaikeiden tai vastaavan paljastuttua ottaa asian, jotenkin hienovaraisesti puheeksi. Yrittää saada lapsi puhumaan asiasta.

 

No ei tämä minun mielestäni ole niin vakava juttu. Jos todellakin epäilee olevan tekeillä jotain, lapsesta ei saa mitään ulos, niin ei kai siinä mitään pahaa voi olla, että yrittää selvittää asioita.

Joillakin se murkkuikä ei ole mikään iisi juttu, tiedän omasta kokemuksesta. Ja minun päiväkirjaani on myös silloin luettu. Lukijana oli ainakin tätini, tiedän sen siitä kun hän oli kirjoittanut muutaman runon sinne. Enkä osannut olla vihainen... tuli paremminkin tunne, että minusta välitetään; kaikesta huolimatta.

Toivottavasti kuitenkin se joka menee lapsensa päiväkirjaa lukemaan ymmärtää ottaa mahdollisesti itsestääön kirjoitetut negatiivisetkin asiat vastaan niistä suuttumatta. Menisin väittämään, että jokaisen murkun päiväkirjassa (joka päiväkirjaa kirjoittaa) lukee negatiivissävytteisesti josta kusta läheisestä ihmisestä ja aika usein se joku on äiti.

Ja tässäkin asiassa pätee se juttu, että kun raja on ylitetty (kirja kerran aukaistu), niin sen tekeminen on tulevaisuudessa helpompaa. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ylitä sitä rajaa ilman pätevää syytä ja asiaa tarkkaan harkiten...

 

Toinen miettimisen arvoinen asia on että täälläkin naiset kertovat lukeneensa miestensä kännykkää. Niitä miehiä ei yleensä tarvitse itseltään suojella niinkun uhmakasta teiniä joskus täytyy.

Hyväksyttekö kännykän tutkimisen kun epäilette miehellä olevan toinen nainen, mutta ette murkun päiväkirjan lukemista vaikka nuorella olisi itsetuhoisia ajatuksia ja käytöstä?

Erittäin hyvä pointti!

Juuri näin! =)

 

Ap, mä voin lohduttaa sua kertomalla, että minä en ainakaan aikoinani kirjoittanut kaikkea päiväkirjaan. Osan kirjottelin, mut pahimmat jutut jätin kirjoittamatta ihan vaan siltä varalta, että äiti tai joku veljistä menis ja lukis sen. En tiedä, onko joku lukenut. Äiti ainakin sanoi aina ettei ikinä lukisi, koska hän tietää miltä se tuntuu. Ja eipä siitä mitää hyötyä olis edes ollu lukea.

 

Lukemalla niitä me vanhemmatkin voimme oppia jotain itsestämme. Loppupelissä, mielestäni alaikäisen tekstarit, päiväkirjat yms. on vanhempien luettavissa, kun epäillään jotain huolestuttavaa.

 

Minkä ikäinen murkkusi on ? Ei voi puhua ? Onneksi minulla ei ole ollut tuota ongelmaa 3 ensimmäisen kanssa.Kaikesta voidaan puhua.Samoin nyt tämän varhaisteinin kanssa.Tuntuu hyvältä kun voidaan puhua avoimesti kaikesta.Sinun pitää yrittää lujemmin murkkusi kanssa

 

Minkä ikäinen murkkusi on ? Ei voi puhua ? Onneksi minulla ei ole ollut tuota ongelmaa 3 ensimmäisen kanssa.Kaikesta voidaan puhua.Samoin nyt tämän varhaisteinin kanssa.Tuntuu hyvältä kun voidaan puhua avoimesti kaikesta.Sinun pitää yrittää lujemmin murkkusi kanssa

Minä kanssa ihmettelen ettei teinin kanssa muka voi puhua.... Siis miten niin ei??! Mulla ja mun tytöllä on ainakin niin avoimet ja hyvät välit että puhumme IHAN kaikesta! (Tosin oli se sitä tupakkaa multa salaa kokeillut, mutta eiköhän se ole melko normaalia ).

Oman äitini kanssa en juuri puhunut, mitään "syvällisiä" ainakaan ja päätin jo esikoista odottaessani että meillä puhutaan KAIKISTA asioista, olisi se kivaa tai ei. Keneen lapsi, pahimmassa murrosiässä, voi turvautua ellei omaan äitiin??

 

Minkä ikäinen murkkusi on ? Ei voi puhua ? Onneksi minulla ei ole ollut tuota ongelmaa 3 ensimmäisen kanssa.Kaikesta voidaan puhua.Samoin nyt tämän varhaisteinin kanssa.Tuntuu hyvältä kun voidaan puhua avoimesti kaikesta.Sinun pitää yrittää lujemmin murkkusi kanssa

Minä kanssa ihmettelen ettei teinin kanssa muka voi puhua.... Siis miten niin ei??! Mulla ja mun tytöllä on ainakin niin avoimet ja hyvät välit että puhumme IHAN kaikesta! (Tosin oli se sitä tupakkaa multa salaa kokeillut, mutta eiköhän se ole melko normaalia ).

Oman äitini kanssa en juuri puhunut, mitään "syvällisiä" ainakaan ja päätin jo esikoista odottaessani että meillä puhutaan KAIKISTA asioista, olisi se kivaa tai ei. Keneen lapsi, pahimmassa murrosiässä, voi turvautua ellei omaan äitiin??

No suoraan sanottuna, itse en halunnut pahimmassakaan murrosiässä turvautua äitiini. Meillä oli kyllä muuten hyvät välit ja kaikki oli hienosti siihen saakka kunnes yritin ottaa aimoharppauksia eteenpäin itsenäistymiseni tiellä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut mukavaa ottaa vanhempien tuki vastaan, mutta mieli pani kapinoimaan. Onneksi meillä nyt on edelleen maailman parhaimmat välit, mikään murkkuiänaikainen tempaus ei voinut meidän suhdettamme vahingoittaa.

 

ei kaikkien murkkuikäisten kanssa voi puhua,,,itse olin hankala tapaus,äiti tosissaan yritti ja on hyvä äiti mutta haudoin kaikki asiat sisälläni. Minut raiskattiin kun olin 15 ja haudoin itsemurhaa,,,kiitos kuuluu äidilleni etten hypännyt junan alle,sillä hän luki päiväkirjani ja haki minulle ammattiapua,,,

 

toi on niin kaks piippuinen juttu, et en osaa sanoa miten itse toimisin.
itseasiassa en edes tiedä pitääkö lapset päiväkirjaa

Sällillä on ollut rankka teini-ikä, ja apua on sit haettu kuraattorilta ja nyt nuoriso psykologilta, eli lapselle hommattu ihmisiä jolle voi puhua jos (kun) äidille ei aina voi asioita kertoa.

päiväkirja, samoin kännykkä ja tietokone, on meillä niin henkilökohtaisia asioita, et en kyllä ihan ensimmäiseksi menisi niitä tutkimaan, koska jos lapselle ainoa keino purkaa oloaan on kirjoittaa siitä esim päiväkirjaan, en ottais riskiä et se lopettaa sen kirjoittamisen kun huomaa et joku käy sitä lukemassa.

mut, jos tosiaan tilanne olis sellainen et epäilisin huumeita, tms niin sitten saattaisin kyllä lukea, tai jos lapsi esim olisi karannut, niin sieltä yrittäisin löytää vihjeitä..

mut apta en syyllistäisi, noi teinit on kuitenkin jokainen niin erilaisia, ja jonkun kohdalla se päiväkirjan salaa lukeminen voi olla sellainen asia, josta lapsi kiittää aikuisena, koska silloin ehkä äiti ymmärtää missä mennään ja osaa auttaa/hakea apua lapselle, jos huomaa sen tarpeelliseksi.

 

Olin "kamala murkku" ja mulla oli raastava teini-ikä. Tein typeryyksiä toisensa perään.
Mutsilla ja mulla oli vaikeaa, vaikka välitimme toisistamme ihan mahdottomasti jo silloin, tietysti.

Musta tuntuu, että mun mutsi luki mun päiväkirjaa, koska oli aina muka perillä mun salaisimmistakin asioista, seksisuhteista, ryyppyreissuista yms., jota ei taatusti kaikkea muualta olisi voinut saada selville. Mutsi myönsi kerran lukeneensa "vahingossa" mun kirjeitäni ja päiväkirjani sivua, joka multa oli MUKA jäänyt auki pöydälleni. Hänkin perusteli, että kun halusi tietää missä mennään, eikä mun kanssa kuulemma voinut puhua mistään.

Vitut. Maailman surkein selitys ja loukkasi todella. Hävettikin. Käänsi mun itse kirjoittamani tekstit, syvimmät tunnot ja raskaimmat sydänsurut mua vastaan riidoissamme, muuten niin lempeä ja hyväsydäminen ihminen nälvi minua niistä kaikista kokemuksistani, joista halusin avautua vain ja ainoastaan päiväkirjalleni.

En kuitenkaan enää edes muistanut tuota, vasta nyt tämän ketjun vuoksi. Eli luotan kyllä siltikin mutsiini, mutta nyt alkoi kiehua ja sattua yhtä aikaa.

Älkää lukeko lastenne päiväkirjaa. :| :/

 

Tosin käytännössä se saattaa olla sellaista, että itse puhuu ja lapsi on hiljaa tai sitten lapsi huutaa ja raivoaa ja sinä vaan puhut. Puhuminen voi olla myös sellaista, että olet ihan varma, ettei lapsi edes kuuntele... silti tiedät, että kyllä se kuuntelee. Koska itsekin olet ollut nuori.
En lukisi ikinä lapsen päiväkirjaa, se on hänen oma terapeuttinsa, en haluaisi, että lapsi lukisi minunkaan päiväkirjojani. Enkä lukisi miehen kännykkäviestejäkään, jos epäilisin jotain, kenestä vaan, kysyisin ihan suoraan.

 

En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta eihän noin saisi kyllä tehdä. Erikseen mielestäni on kuitenkin tilanne jos olet huolissasi lapsesta ja puhumalla ei tilanteisiin tule selkoa. Jos meidän äiti ei olisi lukenut päiväkirjaa/kalenteriani joskus kun olin 13-vuotias, olisi vanhemmilta mennyt kyllä tyystin ohi mun ongelmat. Sen verran hyvin osasin siinä iässä peitellä jälkeni ja paskaa puhua. Jossei olisi vanhemmat puuttunut tuolla vanhojen tuttujen kanssa varmaan ryypiskelisin päivät pitkät ja huumeitakin varmasti käyttäisin. Sen verran oli huonoja sen ajan kaveriporukat. Itse siis kiitän äitiäni, vaikkakin se tuntui silloin pahalta kun minun "aikuisen" juttuihin sekaannutaan. Kalenterin lukemisesta kuulin tosin vasta pari-kolme vuotta sitten..

 

Minkä ikäinen murkkusi on ? Ei voi puhua ? Onneksi minulla ei ole ollut tuota ongelmaa 3 ensimmäisen kanssa.Kaikesta voidaan puhua.Samoin nyt tämän varhaisteinin kanssa.Tuntuu hyvältä kun voidaan puhua avoimesti kaikesta.Sinun pitää yrittää lujemmin murkkusi kanssa

Tuota joo. Mulla on itsetuhoinen lapsi, jonka itsetuhoisuudesta en tiennyt yhtään mitään ennenkuin koulusta soitettiin. Siitä tiesin, että hänellä on vaikea olla, mutta pahan olon syvyydestä en tiennyt yhtään mitään. Kun kysyin, että miksi lapsi ei sanonut, niin arvatkaapa mikä oli vastaus? No kun ei halunnut, että minä tiedän ja huolestun, vaan ajatteli, että itse hoitaa asian jotenkin. Että ei se aina siitä yrittämisestä ole kiinni, kyllä hänen kanssa pidettiin useampikin keskustelutuokio, mutta olen liian lähellä jotta minulle voisi kertoa.
Melkein voisin kommentista loukkaantua myös ap:n puolesta

 

Tosin käytännössä se saattaa olla sellaista, että itse puhuu ja lapsi on hiljaa tai sitten lapsi huutaa ja raivoaa ja sinä vaan puhut. Puhuminen voi olla myös sellaista, että olet ihan varma, ettei lapsi edes kuuntele... silti tiedät, että kyllä se kuuntelee. Koska itsekin olet ollut nuori.
En lukisi ikinä lapsen päiväkirjaa, se on hänen oma terapeuttinsa, en haluaisi, että lapsi lukisi minunkaan päiväkirjojani. Enkä lukisi miehen kännykkäviestejäkään, jos epäilisin jotain, kenestä vaan, kysyisin ihan suoraan.

veit jalat suusta!

:wave:

 

Voi kun mun äiti olis lukenut mun päiväkirjaa niin olisi tajunnut miten paljon sen kaljoittelu mua satutti...