Tein jotain todella paheksuttua ja lapsi selvisi siitä hengissä..

Ja mä hylkäsin tänään SAIRAAT lapset kotiin ja lähdin töihin :'( . Kyllä oli mukavaa juoda rauhassa kahvia ja juoruta työkavereiden kanssa oksennusten siivoamisen sijaan

 

No ei ne traumat heti näy mitä tuollaisesta VOI tulla.

No milloin ne mahtaa näkyä??

Mitäs nyt tehdään kun lasteni isä ei ole nähnyt lapsia kolmeen viikkoon? kuitenkin isä on heille tärkeä... soitanko heti aamutuimaan lastenpsykiatrille? Onkohan varsinkin tuon nuorimmaisen joka on 2v, kiintymys suhde isään mennyt vituiks? :headwall:

Aikuisena, joskus nuoruudessa, joskus vakavat jo aiemmin.
Siten ne traumat näkyy.

Vasta myöhemmin tiedät onko kasvatus mennyt vituiksi vai ei.
Se voi mennä kellä tahansa vituiksi, aika näyttää.

Ja, siihen vaikuttaa monet tekijät...

niin, tiedän. Tiedän myös ettei lasteni isä suhde ole kärsinyt tippaakaan erossa olosta.
Kirjoituksen oli tarkoitus olla sarkastinen, ehkä sen joku kuitenkin otti tosissaan.

 

emilynille, kun saa penskat pois jaloista molemmat omille isilleen niin pääsee sitä seuraavaa isäehdokasta rauhassa metsästämään

 

No jos ihan totta puhutaan niin mun mielestä ei olisi ok, että isä TAI äiti kumpikaan on noin pitkää putkea erossa noin pienestä lapsesta Kai sä sentään näit lasta edes välissä tai jotain?

Entä pariskunnat, jotka ovat eronneet?

 

emilynille, kun saa penskat pois jaloista molemmat omille isilleen niin pääsee sitä seuraavaa isäehdokasta rauhassa metsästämään

Tai saa rauhassa sairastaa, ehkäpä levätä, ettei tarvitse naama norsunetupyllyllä kitistä kun on niiiiiin rankkaa ja kauheeta kun kipeenäkin joutuu kokkaamaan ja hoitamaan lapset ja tekemään kaiken itse.....siis tätä samaa, mitä kuulee monen naimisissa olevankin naisen suusta.

 

Juuri näin! Ja muutama kuukausi sitten Kaksplussassa tai Vauva-lehdessä oli asiantuntijoiden artikkeli että kiintymyssuhteita voi olla useita vuoden ikäisellä ja että moni rakas ihminen ympärillä on vain rikkaus ja hyvä asia lapsen kehityksen kannalta!

Tottakai kiintymyssuhteita voi olla useampia! Mutta on vain yksi ensisijainen kiintymyssuhde!

On muuten tosi hienoa olla oikeassa, kun on lukenut yhden artikkelin aiheesta. Mutta kun lukemansa pitäisi vielä ymmärtääkin

Luuletteko te tosiaan, ettei pieni lapsi kärsi, jos normisti on yhden vanhemman kanssa ja sitten hänet repäistään pariksi viikoksi toisen vanhemman luo. Yrittäkää asettua lapsen asemaan. Jos te olisitte siinä se vuoden ikäinenalle pariksi viikoksi ettekä näkisi sitä, jonka kanssa normaalisti olisitte (v (tai kolmen vuoden ikäinen) ja te menisitte yhtäkkiä toiselle vanhemmuoden ikäinen ei vielä edes ymmärrä, että näkee joskus vielä äidin).

Pakkotilanne on tietysti pakko, jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Mutta huolestuttavalle kuulostaa, jos pieni lapsi muutenkin saattaa olla viikon isällään näkemättä siinä välissä äitiään kuten aloittaja taisi kertoa.

Tästähän ei ollutkaan kyse meidän tapauksessamme, joten traumojen synty lienee yhä enemmän epätodennäköistä

Mun mielestä ei taas ole mitenkään huolestuttavaa, että kun lapsi on ollut kesällä 3kk ajan isän kanssa vanhempainkaudella ja hoitovapaalla (alle 1-veenä), jolloin olen ollut monina päivinä vain joitakin tunteja lapsen tykö ja muutaman päivän poissakin, että lapsi tämänkin jälkeen viettää isänsä kanssa paljon aikaa. Silloin kun hän oli 4kk ja joutui (sairaalan joutumiseni) johdosta muutamaksi päiväksi kylmiltään rintaruokinnasta eroon ja jäämään isän kanssa kotiin korviketölkkien keskelle, olin huolissani kyllä aiheutuiko siitä traumoja. Mutta siihenkin asti isä oli lasta aktiviisesti hoitanut, koska olin sairastanut jo kotioloissa, tosin isä oli tuolloin töissä. Keskivertoa enemmän varmasti viettänyt jo vauvana isän kanssa aikaa, tai varmaan hyvin paljon enemmän kuin kovinkaan monessa muussa perheessä.

 

No ei ne traumat heti näy mitä tuollaisesta VOI tulla.

No milloin ne mahtaa näkyä??

Mitäs nyt tehdään kun lasteni isä ei ole nähnyt lapsia kolmeen viikkoon? kuitenkin isä on heille tärkeä... soitanko heti aamutuimaan lastenpsykiatrille? Onkohan varsinkin tuon nuorimmaisen joka on 2v, kiintymys suhde isään mennyt vituiks? :headwall:

Aikuisena, joskus nuoruudessa, joskus vakavat jo aiemmin.
Siten ne traumat näkyy.

Vasta myöhemmin tiedät onko kasvatus mennyt vituiksi vai ei.
Se voi mennä kellä tahansa vituiksi, aika näyttää.

Ja, siihen vaikuttaa monet tekijät...

niin, tiedän. Tiedän myös ettei lasteni isä suhde ole kärsinyt tippaakaan erossa olosta.
Kirjoituksen oli tarkoitus olla sarkastinen, ehkä sen joku kuitenkin otti tosissaan.

Ei ole kyseessä isäsuhteen kärsimys, vaan persoonan muokkautuminen.
Sen näkee vasta kun lapsi vanhempi, kenties aikuisena vasta.

En pidä sarkasmista kauheasti, joskus näen sen puhtaana v..ittuiluna.

 

Mun mielestä ei taas ole mitenkään huolestuttavaa, että kun lapsi on ollut kesällä 3kk ajan isän kanssa vanhempainkaudella ja hoitovapaalla (alle 1-veenä), jolloin olen ollut monina päivinä vain joitakin tunteja lapsen tykö ja muutaman päivän poissakin, että lapsi tämänkin jälkeen viettää isänsä kanssa paljon aikaa. Silloin kun hän oli 4kk ja joutui (sairaalan joutumiseni) johdosta muutamaksi päiväksi kylmiltään rintaruokinnasta eroon ja jäämään isän kanssa kotiin korviketölkkien keskelle, olin huolissani kyllä aiheutuiko siitä traumoja. Mutta siihenkin asti isä oli lasta aktiviisesti hoitanut, koska olin sairastanut jo kotioloissa, tosin isä oli tuolloin töissä. Keskivertoa enemmän varmasti viettänyt jo vauvana isän kanssa aikaa, tai varmaan hyvin paljon enemmän kuin kovinkaan monessa muussa perheessä.

Kuulostaa valitettavalta tuo vauva-aika. Harmi.

 

emilynille, kun saa penskat pois jaloista molemmat omille isilleen niin pääsee sitä seuraavaa isäehdokasta rauhassa metsästämään

Joo, sitähän mä pääasiassa teen siinä kunnossa kun on osastoreissu lähellä tai uhka joutua leikkaukseen

Tosin, kyllähän tuohon 2,5vkon ajalle mahtui ne reilun 2vrk mittaiset treffit, kun vointi alkoi kohentua ja lasten piti tulla kotiin, mutta sairastuin rajuun ja pitkään flunssaan jonka myötä en sitten valitettavasti ehtinyt miehiä metsästää, vaikka se olikin päällimmäisenä mielessäni, kuten tiettävästi tuo lisääntyminenkin

 

Ihmettelen emilynin aloitusta. Oletitko siis, ettei lapsesi selviä hengissä isän hoidossa? Silloinhan olet varmasti hyvin helpottunut, että lapsi sai ehkä vain traumoja.

 

No jos ihan totta puhutaan niin mun mielestä ei olisi ok, että isä TAI äiti kumpikaan on noin pitkää putkea erossa noin pienestä lapsesta Kai sä sentään näit lasta edes välissä tai jotain?

Entä pariskunnat, jotka ovat eronneet?

Voi vaikuttaa joidenkin lasten persoonan kehitykseen negatiivisesti.
Ts. riski kasvaa mt-ongelmien/oireiden syntymisen suhteen.

Mutta joskus ero on pakollinen ja ilman eroa toisinaan jotkut lapset voivat kärsiä vielä pahemmin. Eli ei voida yleistää, jokainen yksilö, eri tilanteita, joskus ero paras ratkaisu, joskus ei aiheuta mitään, joskus positiivinen muutos ja joskus negatiivinen.

 

Saanko Emilyn kysyä yhden kysymyksen; luotatko exiisi lastenhoitoasioissa?

No eipä varmaan luota, ihan summamutikassa teki lapset ja lähettelee ihan uhallakin isilleen...

Ilmeisesti täällä aika moni tekee lapsia vähän kenen kanssa sattuu, kun äijät ei taida kyetä edes omista lapsistaan huolehtimaan.. :saint:

Osuvasti sanottu. Ei suinkaan ehkä kannattaisi arvostella niitä naisia jotka ovat löytäneet hyvän isän lapsilleen, oli se parisuhde sitten käynnissä tai sittemmin päättynyt, kun alkaa verrata mikä liuta täällä on naisia joiden miehet eivät yhtä perhanan päivää pärjäisi mukuloiden kanssa!

Niin, usein vielä ydinperheessä..

Sitä minä just tarkotin! Monestiko täälkä saa lukea että uskaltaako jättää lapsen tyyliin 2 wee isin kanssa kotiin siksi aikaa kun käy iltakurssilla jos laittaa ruuat valmiiksi jääkaappiin jne. Siis millaisia naisia ne on jotka semmosille tumpeloille pentuja pukkaa? Monestiko siitäkin on naisilla huoli että isä jää esikoisen kanssa kotiin kun hän lähtee synnyttämään toista, että onko pakkasessa tarpeeksi ruokaa. Mä oisin mieluummin ilman miestä kuin sellaisen äijän kanssa joka ei jälkikasvuaan osaisi hengissä luotsata vaikka minä kuolla kupsahtaisin tuossa huomenna.

 

Mun mielestä ei taas ole mitenkään huolestuttavaa, että kun lapsi on ollut kesällä 3kk ajan isän kanssa vanhempainkaudella ja hoitovapaalla (alle 1-veenä), jolloin olen ollut monina päivinä vain joitakin tunteja lapsen tykö ja muutaman päivän poissakin, että lapsi tämänkin jälkeen viettää isänsä kanssa paljon aikaa. Silloin kun hän oli 4kk ja joutui (sairaalan joutumiseni) johdosta muutamaksi päiväksi kylmiltään rintaruokinnasta eroon ja jäämään isän kanssa kotiin korviketölkkien keskelle, olin huolissani kyllä aiheutuiko siitä traumoja. Mutta siihenkin asti isä oli lasta aktiviisesti hoitanut, koska olin sairastanut jo kotioloissa, tosin isä oli tuolloin töissä. Keskivertoa enemmän varmasti viettänyt jo vauvana isän kanssa aikaa, tai varmaan hyvin paljon enemmän kuin kovinkaan monessa muussa perheessä.

Kuulostaa valitettavalta tuo vauva-aika. Harmi.

Jaa. Musta kuulostaa ihan normaalilta, paitsi tietysti sairastaminen on kurjaa...
:/

 

No eipä varmaan luota, ihan summamutikassa teki lapset ja lähettelee ihan uhallakin isilleen...

Pakko sanoa, mutta eikös se emilyn juuri noin tehnytkin

 

Ihmettelen emilynin aloitusta. Oletitko siis, ettei lapsesi selviä hengissä isän hoidossa? Silloinhan olet varmasti hyvin helpottunut, että lapsi sai ehkä vain traumoja.

Luulisi että nämä palstan psykologia asiantuntijat tietäisivät senkin, että myös huumori on monelle keino käsitellä vaikeitakin asioita

 

No ei ne traumat heti näy mitä tuollaisesta VOI tulla.

No milloin ne mahtaa näkyä??

Mitäs nyt tehdään kun lasteni isä ei ole nähnyt lapsia kolmeen viikkoon? kuitenkin isä on heille tärkeä... soitanko heti aamutuimaan lastenpsykiatrille? Onkohan varsinkin tuon nuorimmaisen joka on 2v, kiintymys suhde isään mennyt vituiks? :headwall:

Aikuisena, joskus nuoruudessa, joskus vakavat jo aiemmin.
Siten ne traumat näkyy.

Vasta myöhemmin tiedät onko kasvatus mennyt vituiksi vai ei.
Se voi mennä kellä tahansa vituiksi, aika näyttää.

Ja, siihen vaikuttaa monet tekijät...

niin, tiedän. Tiedän myös ettei lasteni isä suhde ole kärsinyt tippaakaan erossa olosta.
Kirjoituksen oli tarkoitus olla sarkastinen, ehkä sen joku kuitenkin otti tosissaan.

Ei ole kyseessä isäsuhteen kärsimys, vaan persoonan muokkautuminen.
Sen näkee vasta kun lapsi vanhempi, kenties aikuisena vasta.

En pidä sarkasmista kauheasti, joskus näen sen puhtaana v..ittuiluna.

Vähän vittuilua se kai onkin...
Mutta asiaan. Minä uskon että vaikka vanhemmat eroaa, niin kunhan molemmat hoitaa hommansa hyvin niin isänä kuin äitinäkin antaen rakkautta, turvallisuutta ja hoivaa lapsille on ne traumat aika hyvin minimoitu. Koskaan ei voi tietää mitä lapsista isona tulee, mutta silti vanhempana pärjää pitkälle käyttämällä normaalia järkeä ja antamalla lapselle hyvän ja rakastavan ja turvallisen kasvuympäristön.

Minä en ymmärrä ollenkaan ajattelu tapaa jonka mukaan ap:n lapsi olisi kärsinyt äidistä erossa olosta ja olisi näin saanut ehkä traumoja. Lapsi oli isänsä kanssa, pitäisi olla hyvillään että lapsella on hyvä isä joka on lapselle tärkeä ja rakas.

 

Isä on yhtä arvokas, mutta äiti on yleensä se ensisijainen hoitaja. Toki joissakin perheissä se onkin isä, jos lapsi vaikka asuu isän luona. Silloin tuon ikäisen lapsen ei ole hyvä olla pitkiä aikoja isästään erossa. Sukupuoli tässä asiassa on toissijaista, ensisijainen hoitaja on se tärkein tekijä.

Etkö sinä millään älyä että kaikissa perheissä ei ole ensisijaisesti yhtä hoitajaa vaan kaksi älyllä, rakkaudella ja maalaisjärjellä varustettua vanhempaa samalla viivalla, yhtä suurella vastuulla?

No, kyllä vanhempien kannalta näin voi ollakin, mutta ei lapsen. Pieni lapsi valitsee yhden ensisijaisen vanhemman, se kyllä näkyy lapsen käytöksestäkin kun tarkkailee.


[/quote]

Tules sitten meille tarkkailemaan niin syön hatullisen paskaa jos pystyt sanomaan onko tyttö äidin vai isin perään enemmän. Molempien perään yhtä paljon. Voit puhua omasta puolestasi, et muiden. Ja mä en sun kanssa enää keskustele kun näet vain omat totuutesi.

 

Oliko sun eksällä muuten lomaa nyt kun lapsen kanssa oli?

 

No ei ne traumat heti näy mitä tuollaisesta VOI tulla.

No milloin ne mahtaa näkyä??

Mitäs nyt tehdään kun lasteni isä ei ole nähnyt lapsia kolmeen viikkoon? kuitenkin isä on heille tärkeä... soitanko heti aamutuimaan lastenpsykiatrille? Onkohan varsinkin tuon nuorimmaisen joka on 2v, kiintymys suhde isään mennyt vituiks? :headwall:

Aikuisena, joskus nuoruudessa, joskus vakavat jo aiemmin.
Siten ne traumat näkyy.

Vasta myöhemmin tiedät onko kasvatus mennyt vituiksi vai ei.
Se voi mennä kellä tahansa vituiksi, aika näyttää.

Ja, siihen vaikuttaa monet tekijät...

niin, tiedän. Tiedän myös ettei lasteni isä suhde ole kärsinyt tippaakaan erossa olosta.
Kirjoituksen oli tarkoitus olla sarkastinen, ehkä sen joku kuitenkin otti tosissaan.

Ei ole kyseessä isäsuhteen kärsimys, vaan persoonan muokkautuminen.
Sen näkee vasta kun lapsi vanhempi, kenties aikuisena vasta.

En pidä sarkasmista kauheasti, joskus näen sen puhtaana v..ittuiluna.

Vähän vittuilua se kai onkin...
Mutta asiaan. Minä uskon että vaikka vanhemmat eroaa, niin kunhan molemmat hoitaa hommansa hyvin niin isänä kuin äitinäkin antaen rakkautta, turvallisuutta ja hoivaa lapsille on ne traumat aika hyvin minimoitu. Koskaan ei voi tietää mitä lapsista isona tulee, mutta silti vanhempana pärjää pitkälle käyttämällä normaalia järkeä ja antamalla lapselle hyvän ja rakastavan ja turvallisen kasvuympäristön.

Minä en ymmärrä ollenkaan ajattelu tapaa jonka mukaan ap:n lapsi olisi kärsinyt äidistä erossa olosta ja olisi näin saanut ehkä traumoja. Lapsi oli isänsä kanssa, pitäisi olla hyvillään että lapsella on hyvä isä joka on lapselle tärkeä ja rakas.

Trauma on mahdollinen tai yleensäkin erosta ihan tutkitusti voi kasvaa riski tiettyihin ongelmiin.

Mutta joskus ero myös pelastaa; on suhteita, joissa lapsi kärsisi ilman eroa vakavasti. Ja kun ero on tullut, on luonnollista ja hyvä pitää yllä isäsuhdetta.

Eli kuten aiemmin tuolla kirjoitin, ei voida yleistää, eikä olettaa.
Jokainen yksilö, erilaisia tilanteita ja myös kriisit kuuluu elämään! Kukaan ei selviä ilman mitään kriisejä.

Että minustakin on outoa olettaa, että heti muka automaattisesti syntyisi trauma, kun ei edes tiedetä kokonaistilannetta jne. Vielä pahempi trauma voisi syntyä jos tekisi toisin.

 

Oliko sun eksällä muuten lomaa nyt kun lapsen kanssa oli?

Toinen ex (kuopuksen isä ) on tällä hetkellä työtön ja esikoinen on arkipäivisin exän vaimon tykönä Ja kyllä 1v taisi mummolassakin joitain öitä olla, mutta en sitäkään näe ongelmana kun tiedän miten tiiviit välit sinnekin on. Esikoinen on normaalisti ke iltapäivästä ma aamuun eli to ja pe päivät kyseisen rouvan tykö. Mutta ehkä 3-vuotias ei enää siitä traumatisoidu vaan kovasti tuntuu viihtyvän

Päiväkoti/kouluiässä tapaamiset sitten luonnollisestikin vkonloppuisin ja lomilla.

 

Ihmettelen emilynin aloitusta. Oletitko siis, ettei lapsesi selviä hengissä isän hoidossa? Silloinhan olet varmasti hyvin helpottunut, että lapsi sai ehkä vain traumoja.

Luulisi että nämä palstan psykologia asiantuntijat tietäisivät senkin, että myös huumori on monelle keino käsitellä vaikeitakin asioita

Niin, eli kysymys oli kuitenkin vaikeasta asiasta vaikka kovin kevyesti sen tänne heität. Taidat itsekin hieman olla huolissasi miten tuo erossa olo vaikuttaa lapseen?

 

Ihmettelen emilynin aloitusta. Oletitko siis, ettei lapsesi selviä hengissä isän hoidossa? Silloinhan olet varmasti hyvin helpottunut, että lapsi sai ehkä vain traumoja.

Luulisi että nämä palstan psykologia asiantuntijat tietäisivät senkin, että myös huumori on monelle keino käsitellä vaikeitakin asioita

Niin, eli kysymys oli kuitenkin vaikeasta asiasta vaikka kovin kevyesti sen tänne heität. Taidat itsekin hieman olla huolissasi miten tuo erossa olo vaikuttaa lapseen?

Olin, en ole enää. Tunnen lapseni ja tiedän esikoisen kohdalta miten oireili tapaamisista kotiin tullessaan, esim. nukahtamisvaikeuksin joita ilmeni jo samana iltana/yönä.

Tottakai meinasin kuolla ikävään, mutta kuten aloituksessakin totesin, tiukempaa ja traumaattisempaakin taisi olla äidille.

 

Ihmettelen emilynin aloitusta. Oletitko siis, ettei lapsesi selviä hengissä isän hoidossa? Silloinhan olet varmasti hyvin helpottunut, että lapsi sai ehkä vain traumoja.

Luulisi että nämä palstan psykologia asiantuntijat tietäisivät senkin, että myös huumori on monelle keino käsitellä vaikeitakin asioita

Niin, eli kysymys oli kuitenkin vaikeasta asiasta vaikka kovin kevyesti sen tänne heität. Taidat itsekin hieman olla huolissasi miten tuo erossa olo vaikuttaa lapseen?

Olin, en ole enää. Tunnen lapseni ja tiedän esikoisen kohdalta miten oireili tapaamisista kotiin tullessaan, esim. nukahtamisvaikeuksin joita ilmeni jo samana iltana/yönä.

Tottakai meinasin kuolla ikävään, mutta kuten aloituksessakin totesin, tiukempaa ja traumaattisempaakin taisi olla äidille.

Miten sulla on noin pienet lapset kahdelle eri miehelle? Ja siis kuopuksen isä on jo naimisissakin? Vai onko ollut koko ajan (siis syntyikö lapsi heidän avioliittonsa aikana)?

 

Ihmettelen emilynin aloitusta. Oletitko siis, ettei lapsesi selviä hengissä isän hoidossa? Silloinhan olet varmasti hyvin helpottunut, että lapsi sai ehkä vain traumoja.

Luulisi että nämä palstan psykologia asiantuntijat tietäisivät senkin, että myös huumori on monelle keino käsitellä vaikeitakin asioita

Niin, eli kysymys oli kuitenkin vaikeasta asiasta vaikka kovin kevyesti sen tänne heität. Taidat itsekin hieman olla huolissasi miten tuo erossa olo vaikuttaa lapseen?

Olin, en ole enää. Tunnen lapseni ja tiedän esikoisen kohdalta miten oireili tapaamisista kotiin tullessaan, esim. nukahtamisvaikeuksin joita ilmeni jo samana iltana/yönä.

Tottakai meinasin kuolla ikävään, mutta kuten aloituksessakin totesin, tiukempaa ja traumaattisempaakin taisi olla äidille.

Miten sulla on noin pienet lapset kahdelle eri miehelle? Ja siis kuopuksen isä on jo naimisissakin? Vai onko ollut koko ajan (siis syntyikö lapsi heidän avioliittonsa aikana)?

Ei kun esikoisen isä on naimisissa, älä nyt mee the bold and almost also beautiful juonikuvioissa sekasin

Esikoisen isähän mennä pamautti naimisiin melkein heti kun oli saman katon alta pois siirrytty (joitain kuukausia väleissä, tosin kihlat tuli seuraavan kuukauden aikana jo). Mä olen sentään kunniallinen sinkku :saint:

 

No sehän se on kunnianarvoinen suoritus, että 1-vuotias lapsi pärjää loistavasti ilman äitiään. Kertoo paljon kiintymyssuhteesta... Imetyksen kannalta toki joillekin mahdotonta

Ai niin, kerrothan, miksi ihmeessä 1v pitäisi imettää :saint:

Vaikka siksi että alle 2-vuotiaalle rintamaito on parasta ravintoa...?

Alle 2-vuotiaalle rintamaitoko parasta ravintoa? Jos imettää esim. vuoden, on maito tuolloin jo ravintoarvoltaan melko köyhää..