teille keillä on ollut kihomatoja!

  • Viestiketjun aloittaja kysymys
  • Ensimmäinen viesti
kysymys
Tunnistaako sen tartunnan miten helposti? Onko lapsi teillä osannut sanoa itse, että kutisee? Ja onko tarttunut aikuisiin myös?

On ties kuin mones aloitus aiheesta, mutta harvassa puhutaan itse aiheesta sen enempää.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja dd:
ei kutissu eikä mitään, kylvyn jälkeen laitoin vaippaa, ja katsoin että mikä valkea, ja matohan se :p
Ääh! Mutta huomasitte kuitenkin madot. Se just pelottaa, jos onkin oireeton eikä huomata ollenkaan. :/ Ei nyt turhaankaan viitsisi lääkitä.
 
Alashandra ei jaksa kirjautua
Huomasin ihan kakan pinnalla oli useampi mato. Ei ollu kutinaa oireena ollenkaan. Kaikki 5 perheenjäsentä lääkittiin 2 x vaikka muilla kuin kuopuksella niitä ei löytynytkään.

Tarkkaile kakkaa siellä niitä on ja varmimmin huomaat.
 
heidi
Meidän 3v.tytöllä ollut kaksi kertaa,kummallakin kerralla on aluksi valittanut iltaisin että pyllyä kaivertaa,mitään ei olla nähty.mutta sitten on yöllä itkenyt koko ajan ja kaivaa koko ajan pyllyä ja vaikertaa ja kiemurtelee,silloin ollaan mato nähty ja seuraavana päivänä kaikki syöty pyrvinit.Kummallakin keralla sama kaava.Muilla perheenjäsenillä ei oireita.
 
ap
Kiitos Alashandra! Lapsi on jo 5v. joten ei niin helppoa toi kakan tarkastelu siellä pöntössä, mutta yritetään. Oliko se itämisaika tosiaan 2vko? Eli niin kauan on mahollista tästä tartunnasta noita saada.
 
heidi
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Laita lapsi tekemään yhdet kakat pottaan.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja heidi:

Totta! Ei tullut mieleen helppo konsti :) Pitänee testailla aika ajoin, kunnes päiväkodin mukaan ei vaaraa enää ole.
 
Mekin sitten tikulla kaiveltiin,voi yäk!Mutta sitten se varmistui.Muista lääkitä koko perhe!Paitsi ei pieniä vauvoja jos ei oireita.
 
madot häädetty monesti
Sit kun lapsi nukkuu, käännä lapsi mahalleen, polvet mahan alle ja kurkkaat valon kanssa pyllyyn. Kyl ne madot näkyy jos niitä on. Kakan tarkistelu ei ole niin varmaa, koska niitä matoja ei välttämättä tartu kakkaan tai jos tarttuu niin ei välttämättä huomaa. Meillä lapsella ihan eka oire oli se, että pissasi yöllä sänkyynsä! Siitä seuraavana iltana lapsi huusi kun tuntuu pahalle pyllyssä ja matojahan siellä... Sit kun saatiin toisen kerran madot, niin lakoi ihan samallalailla että pissasi yöllä sänkyynsä... :/
 
madot häädetty monesti
Ja toisella kertaa myös minä sain matoja, luin jostain että aikuisella ne voivat olla ihan oireettominakin! Ja kynneliä käyttöön, ei vahingossakaan lipsahda sormet suuhun, ei omat eikä lapsen :)
 
Alashandra ei jaksa kirjautua
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja heidi:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kiitos Alashandra! Lapsi on jo 5v. joten ei niin helppoa toi kakan tarkastelu siellä pöntössä, mutta yritetään. Oliko se itämisaika tosiaan 2vko? Eli niin kauan on mahollista tästä tartunnasta noita saada.
Laita lapsi tekemään yhdet kakat pottaan.
Totta! Ei tullut mieleen helppo konsti :) Pitänee testailla aika ajoin, kunnes päiväkodin mukaan ei vaaraa enää ole.
Juu n. 2 viikkoa. Ja kannattaa tarkkailla niin kauan että vaara ohi ja jos löytyy niin niin kauan, että heittävät luikertelemasta ja katoavat kokonaan. Kyllä ne aika helposti sieltä pöntöstäkin huomaa. Ne ovat kakan pinnalla ja ihan selvästi näkyviä.

Meillä uusi vielä kk:n päästä kun ei kaikki vanhemmat olleet sitten viitsineet omia lapsiaan lääkitä.... Päiväkodista siis meille tuli.
 
heidi
Alkuperäinen kirjoittaja madot häädetty monesti:
Sit kun lapsi nukkuu, käännä lapsi mahalleen, polvet mahan alle ja kurkkaat valon kanssa pyllyyn. Kyl ne madot näkyy jos niitä on. Kakan tarkistelu ei ole niin varmaa, koska niitä matoja ei välttämättä tartu kakkaan tai jos tarttuu niin ei välttämättä huomaa. Meillä lapsella ihan eka oire oli se, että pissasi yöllä sänkyynsä! Siitä seuraavana iltana lapsi huusi kun tuntuu pahalle pyllyssä ja matojahan siellä... Sit kun saatiin toisen kerran madot, niin lakoi ihan samallalailla että pissasi yöllä sänkyynsä... :/
Meillä kanssa tyttö alkoi tulla joka yö meidän sänkyyn.Mutta matoja meillä ei nähty "itkuyönä" vasta aamuyöstä kuin yksi vaikka katsoin taskulampulla varmaan 20 kertaa!
 
Stone
meillä oli ilmoitus lasten tarhassa että kihomatoja liikkeellä.
Huomasin tossa pari päivää sitten että tyttö koko ajan hankasi pyllyä ja päätin tarkastaa. Ihan päivän valossa katottiin peppu tytön kanssa ja siellä luikers yks pieni mato.Ei muuta kuin kuuri päälle.Ainoastaa tytöllä tuli sitten pyrvinin toimesta madot kuolleina ulos.
Uusi kuuri pitää ottaa sitten viikon kuluttua.
 
Meillä on ollut tytölle kolmeen eri kertaan kihomatoja ja kahdella kerralla on oireena ollut kutina ja yhden kerran tyttö oireili juoksemassa koko ajan pissalla ilta-aikaan. Otettiin virtsanäytteitä, jotka olivat puhtaita ja sit lääkäri keksi, että eihän vaan matoja olis (kuulemma tytöillä oireilevat joskus näin). Sanoin, et ei varmaankaan, kun aiemmin on ollut selvää kutinaa.

Mutta, päätin sit yhtenä iltana tehdä yllätyshyölläyksen tytön nukahdettua. Eli taskulapmulla kurkkasin peppuun ja kuhinahan siellä kävi. Ja pissavaivat menivät ohi, kun madot saatiin hoidettua.

Moneen kertaan tämän hermojaraastavan shown läpikäyneenä antaisin sellaisen vinkin, että jos matoja todella on, kannattaa hakea lääkäristä vermox-kuuri (ainoastaan reseptillä). Meillä ainakin tuo apteekista ilman reseptiä saatava Pyrvin on ollut yhtä tyhjän kanssa. Vermox on tehonnut aina (kun kaikki perheenjäsenet on ottaneet aina samaan aikaan) ja on lisäksi huomattavasti halvempaakin kuin Pyrvin. Pyrvin ei tuhoa elimistössä olevia madon munia, mutta Vermox häiritsee niidenkin aineenvaihduntaa!

Suosittelen!

Nimimerkillä melkein mielenterveytensä matojan kanssa aikanaan menettänyt :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kysymys:
Tunnistaako sen tartunnan miten helposti? Onko lapsi teillä osannut sanoa itse, että kutisee? Ja onko tarttunut aikuisiin myös?

On ties kuin mones aloitus aiheesta, mutta harvassa puhutaan itse aiheesta sen enempää.
Lapsella oli, kutisi iltaisin kovasti ja yök, bongasin heti lapsen nukahdettua madonkin taskulampun kans lapsen peräaukosta. Ei tarttunut muihin. Lääkitys kuitenkin kaikille ja isot siivoukset, käsienpesut, tieto hoitopaikkaan ym.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kotiviini:
Meillä on ollut tytölle kolmeen eri kertaan kihomatoja ja kahdella kerralla on oireena ollut kutina ja yhden kerran tyttö oireili juoksemassa koko ajan pissalla ilta-aikaan. Otettiin virtsanäytteitä, jotka olivat puhtaita ja sit lääkäri keksi, että eihän vaan matoja olis (kuulemma tytöillä oireilevat joskus näin). Sanoin, et ei varmaankaan, kun aiemmin on ollut selvää kutinaa.

Mutta, päätin sit yhtenä iltana tehdä yllätyshyölläyksen tytön nukahdettua. Eli taskulapmulla kurkkasin peppuun ja kuhinahan siellä kävi. Ja pissavaivat menivät ohi, kun madot saatiin hoidettua.

Moneen kertaan tämän hermojaraastavan shown läpikäyneenä antaisin sellaisen vinkin, että jos matoja todella on, kannattaa hakea lääkäristä vermox-kuuri (ainoastaan reseptillä). Meillä ainakin tuo apteekista ilman reseptiä saatava Pyrvin on ollut yhtä tyhjän kanssa. Vermox on tehonnut aina (kun kaikki perheenjäsenet on ottaneet aina samaan aikaan) ja on lisäksi huomattavasti halvempaakin kuin Pyrvin. Pyrvin ei tuhoa elimistössä olevia madon munia, mutta Vermox häiritsee niidenkin aineenvaihduntaa!

Suosittelen!

Nimimerkillä melkein mielenterveytensä matojan kanssa aikanaan menettänyt :)
Meillä kyllä tehosi pyrvin. Syötiin kaikki kaks kuuria ja pienet 4 varulta vaikka vain yhdeltä löytyi mato. Kauhee siivous ja käsienpesut, pehmot pois, käsipyyhkeiden tilalle talouspaperi, vessan siivoukset monta kertaa päivässä, sormin ei syöty mitään jne.
 
mami
Meillä kans saatiin päiväködista lappo,että siellä kihomatoja olölut joillain.. itse ei olla tytöllä mitään oireita huomattu,mutta pitäiskö nyt varuiksi ottaa tuo pyrvin kuuri (vai mikä se oli),voiko sitä siis "varuiksi"ottaa,auttaako mitään,vai sitten vasta jos matoja todella on... Mua niin ällöttää,vaikka ei vaarallisia ookkaan..
 
Nimetön tyyppi
Eilen illalla kutisi vähäsen ja kakassa oli mato...:mad: jo kolmas kerta. Soittelin sitten lääkäriin. Lupasivat ottaa yhteyttä apteekkiin jotta saan sen vermox lääkkeen. Pyrvinistä ei ole oikein mihinkään. Ei sinällään ällötä että ne on pyllyssä mutta se että ne voi naisilla mennä emättimen luo harhailemaan...
 
Yhteistyössä