Joskus tein, kun mut on siihen opetettu et aina autetaan kun joku apua tarvii, mutta kun ajan kanssa olen huomannut että keneltäkään ei sitä apua tule takas päin, olen lopettanut.
Eikä kyse ole yhdestä kerrasta vaan monesta!
Eniten ehkä kaivertaa se, että kun ystäväni sai esikoisen, olin innosta ja mielenkiinnosta mukana auttamassa aina kun apua tarvitsi (mulla ei ollut mitään kokemusta vauvoista, odotin omaani vasta). Kuskasin neuvolaan, kauppaan, lääkäriin jne. syötin, nukutin, leikitin jne. Kuskasin heille omakustanteisesti ruokaa ja kahvin kanssa pullaa.
Koko ajan jotenkin sinisilmäisesti ajattelin, että saan tämän kaiken takaisin, kun saan oman vauvan ja apua tarvitsen, mutta pöh.
Kaks kertaa olen pyytänyt auttamaan ja molemmilla kerroilla oli tekosyy miksei voi tulla, joten päätin et missään en enää auta. Ehkä huvittavinta sekin, että meille tullessaan (tai kun menemme heille) heillä ei ole mitään pullaa tms. mukana vaan odottaa aina et mä tarjoon kaiken. Kerran kaupassa sanoin, että ostaa pussin munkkeja, kun oltiin heille menossa ja hän sanoi ettei kyl yksin niitä maksa kun mäkin niitä kuitenkin syön.
Joo ja mulla ei sit tainnukaan mennä ku 300e pelkkiin pulliin ja leivoksiin joita hälle vein. Noh, menneet on menneitä
