V
vierailija
Vieras
"”Yleisradion rahoitus ja varojen käyttö avataan julkiseksi osakeyhtiölain puitteissa.”
”Suomen metsäpolitiikka pidetään kansallisissa käsissä.”
”Suomi ei sitoudu toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan.”
”Tuulivoimalle lisätään velvoitteita sosiaalisen hyväksyttävyyden parantamiseksi ja säätövoimatarpeen rahoittamiseksi.”
”Hallitus tähtää ensisijaisesti jalostavan teollisuuden investointeihin ja korkean jalostusarvon vientiin sen sijaan, että Suomi veisi vuositasolla suuria määriä sähköä tai jalostamatonta vetyä.”
”Tehdään kolmansille maille annettava kahdenvälinen taloudellinen apu ehdolliseksi sille, että maa ottaa vastaan palautettavia kansalaisiaan.”
”Kotoutumisen edistämiseksi eriytetään maahanmuuttajien ja Suomessa pysyvästi oleskelevien sosiaaliturvaa ja -etuuksia perustuslain reunaehdot huomioiden.”
”Pysyvää oleskelulupaa ei voi saada ilman aktiivisuutta oman henkilöllisyytensä selvittämisen edesauttamisessa.”
”Turvataan kotimaisten tieteellisten julkaisukanavien toiminta ja mahdollistetaan tieteellisten artikkeleiden avoin julkaiseminen niissä ja siten tutkitun tiedon saatavuus kansalliskielillä.""