Te luomuna TARKOITUKSELLA synnyttäneet

Ihmettelen aina, mistä tuo kruunun kiillotus tähän vedetään. Itse en halunnut mitään lääketieteellisten toimenpiteitten tuomia riskejä, joita epiduraali useille aiheuttaa. Lisääntynyt riski imukuppisynnytykseen, jonka myötä varmaan saa hyvin alapäänkin repeämään. Halusin synnyttää luonnollisesti ihan itseni ja vauvani hyvinvoinnin takia. Ja omaa tahtiaan synnytykset sujuivat. Kun edellisen kerran kommentoin tähän ketjuun, en vielä ollut synnyttänyt kuopusta. Kuopuksen synnytys menikin simppelisti omaa tahtiaan. Sairaalaan lähdin siinä kohtaa, kun supistukset alkoi kivuiltaan itkettää ja ne todella kivuliaat supistukset alkoivat yhtäkkiä, viikkoja oli ollut jo tuntuvia menkkakipumaisia suppareita. Sairaalassa oltiin klo 2 ja tyttö syntyi kahden tuskaisen kiputunnin päätteeksi ja hommahan oli paljon helpompi, kun tiesi kivusta jo ensimmäiseen synnytykseen verraten, ettei kipu enää kauaa kestä. Jos kipua ei olisi ollut, turrutettu lääkkeillä - miten olisin tiennyt edes, missä kohtaa synnytykseni on etenemässä? Synnytyskipu ei tapa, se on kovanakin hyvää kipua joka kertoo synnytyksen tilanteesta.

Itseäni kauhistuttaa enemmän ajatus siitä, miten joku kykenee ottamaan epiduraalin, mielikuva on minulle jo paljon pahempi kuin synnytys ilman epiduraalia. Liikkumattomana sängyllä.. huh. Itse liikuin viimeiseen asti ja supistusten välissähän tosiaan on edes se pienen pieni tauko, jolloin ehtii levätä. Molemmista synnytyksistä olen myös toipunut nopeasti ja erinomaisesti. Kuopuksesta lähdettiin kotiin polikliinisesti, suoraan synnytyssalista. Ja kyllä siinä riitti ihmisillä ihmeteltävää, kun en "näyttänyt synnyttäneeltä" eikä olo edes tuntunut siltä. Siinäpä suuria syitä, miksi halusin lääkeaineet pitää pois kehostani.

 

Minä en vaan kokenut tarvitsevani kivunlievitystä, en ollut sitä etukäteen suunnitellut ainakaan täysin. Tosin pelkään epiduraalipiikkiä jo ajatuksena.

Uskoisin, että minun kohdallani "auttoi" se, että avaavat supistukset kestivät lähes 2 vrk ennen ponnistusvaihetta ja olivat ehkä siksi lempeämpiä kuin nopeassa synnytyksessä? Kyllä ne sattuivat lopussa ihan pirusti, mutta jollain tavalla olin niin innoissani vaan, etten osannut kaivata sitä puudutusta.

Kamalin osa oli imukuppiavusteinen ponnistusvaihe, joka jouduttiin tekemään sydänäänien yhtäkkisen laskun takia. Kun pelko lapsen menettämisestä tuli kuvioon, saman tien kivut tulivat sietämättömiksi. Huusin ääneen että kuolen ihan varmasti...

Ehkä se oli siis se positiivinen ja peloton asenne, mikä auttoi eniten. Lisäksi supistusten aikana oli ihan pakko liikkua, siis tanssin, heiluin ja lähes hypin. Kuuntelimme lempimusiikkiani. =) Kotona vielä ollessa lämmin suihku auttoi myös.

Edelliseen kirjoitukseen viitaten, itse siis jouduin kokemaan kaikki "kauhuskenaarioni" huolimatta siitä, ettei epiduraalia tai mitään muutakaan puudutusta käytetty. Imukuppisynnytys, välilihan leikkaus ja erittäin kipeä alapää ja hidas paraneminen. Että ei se lääkkeetön synnytys valitettavasti noiden riskiä poista, vaikka ehkä pienentääkin...

 

Peesaan kyllä hyvin pitkälle Emilyniä....olen synnyttänyt neljä lasta luomusti, tosin otsikon vierestä ehkä sen verran, etten ole tehnyt siitä mitään ennakkopäätöstä. Epiduraali on ajatuksena kammottava, mutta kammottavampaa on minusta juuri se, ettei tiedä mitä omassa kropassa tapahtuu ja missäkohtaa synnytyksessä mennään. Minusta synnytyskivulla on niin selvä tarkoitus:kertoa omalle kropalle mitä tehdä seuraavaksi. Olen nähnyt synnyttäviä äitejä, joilla on kovat puudutukset päällä, enkä voi uskoa, kuinka heille pitää kertoa, milloin voivat ponnistaa ma kroppani on joka kerta tehnyt senkin "automaattisesti", kun aika on tullut. Myös tuo liikkuminen kuuluu minusta asiaan:kävely, lantionheijailu ja muut pystyasennot auttavat kipuihin ja painovoima auttaa myös osaltaan. Hengitystäkin pidetään aivan liian pienessä roolissa nykyään! Ja totta on myös tuo palautumisen ihmeellisyyslen ollut jalkeilla välittömästi:kylvetin itse neljännen lapsemme heti istukan syntymän jälkeen, koska mieheni ei päässyt paikalle.

Nyt odotan viidettäni viikolla 34 ja synnytyskin tulee taas mieleeni ajoittain. Taaskaan en ole mitään "Synnytyssuunnitelmaa" tekemässä, mutta toivon voivani luottaa omaan kroppaani tälläkin kerralla. Olen yhäö sitä mieltä että synnytyskivulla on merkitys, mutten ole koskaan ajatellut mitään sen ihmeellisempää kaikista teistä jotka ovat kivunlievitystä käyttäneet. Jokaisella meistä on kaiketi niin erilainen kipukynnys ja tapa suhtautua asioihin. Ei siis vedetä mitään urhoollisuuskruunuja meidän luomusynnyttäjien kutreille, muttei tuomita meistä kenenkään tapaa saattaa Uusi Elämä maailmaan.


Kassu ja MasuMaikkilainen matkalla kohti uutta haastetta:edesä uusi, tuntematon ja iso sairaala edellisen pikkuruinen sijaan :wave:

 

Olen nähnyt synnyttäviä äitejä, joilla on kovat puudutukset päällä, enkä voi uskoa, kuinka heille pitää kertoa, milloin voivat ponnistaa ma kroppani on joka kerta tehnyt senkin "automaattisesti", kun aika on tullut.

Tähän voisin kommentoida, että itse toki tunsin jonkinlaista ponnistustarvetta ennen ponnistusvaiheen alkamista, mutta itse ponnistusvaiheessa, joka siis oli imukuppiavusteinen, en todellakaan tuntenut, milloin on supistus ja milloin ei (KOKO AJAN sattui ihan maksimipaljon). Kätilö joutui sen minulle käyrältä kertomaan, että "nyt työnnä". Ja minulla ei siis ollut mitään puudutusta.

 

Minä halusin kolmesta syystä synnyttää ilman kivunlievitystä. Ensimmäinen syy on järkyttävä piikkikammo. Itse synnytys ei pelota, mutta piikit kylläkin. Toinen syy on vauvan hyvinvointi..en halua lapseen mitään "ylmääräistä" ja kolmanneksi olin kuullut niin monta tarinaa siitä kuinka epiduraali vei supistukset eikä tuntenut ponnistamisen tarvetta.