te keillä on ollut kohtukuolema/vauva kuollut synnytyksen

Kaksi kuukautta sitten synnytin kuolleen tyttövauvan.. Meidän piti tehdä raskas päätös raskauden keskeyttämisestä.. Viikkoja oli silloin 23+3..

Vauvaltamme löytyi vakava harvinainen polykystinen munuaissairaus jonka takia hänestä ei olisi ollut täällä eläjäksi.. Kaikki meni raskaudessa hyvin siihen asti.. Vauva kasvoi normaalisti.. Tunsin olonikin paljon paremmaksi tässä raskaudessa kuin ensimmäisessä.. Vaikka pahaa oloa ja kovia selkäkipuja oli nytkin..

Kuin salama kirkkaalta taivaalta yhtä yllätyksenä tuli tämä vauvan sairaus meille.. Oman paikkakunnan neuvolassa eivät ultrassa nähneet lapsiveden vähyyttä.. Kysin äitipolilla sen huomasivat (jonne meidät lähetettiin ihan toisesta syystä).. Silloin myös nähtiin, että vauvamme munuaiset olivat isot.. Keuhkot olivat mitättömän pienet koska lapsivettä ei ollut melkein ollenkaan joten ne eivät pystyneet kehittymään..

23+6 viikoilla TEO:n luvalla raskaus keskeytettiin..
Sairaus tuli lapsellemme koska mulla ja mun miehellä sattu olemaan sama geenivirhe.. On kuulemma harvinaista että sellaiset ihmiset löytävät toisensa ja tekevät lapsia yhdessä joilla on sama virhe.. Tällä kertaa "kävi huono tuuri".. Lapsemme sai sairaat kromosomit meiltä molemmilta..

Tyttäremme on nyt parempi olla taivaassa.. Enonsa luona (tappoi itsensä vuosi sitten).. Meitä suurissa suruissa lohduttaa terve 1v 8kk ikäinen ilopilleri poikamme..

Ensi raskaudessa pysytään tutkimaan aikaisemmin onko sillä sitä virhettä.. Keskeytys voidaan tehdä aiemmin..
Kaipa tälläkin on joku #&%?$!* tarkotus..

 

Minä soitin viime viikolla sille lääkärille. Eli se tukos, mikä oli istukassa, ei johtunut minusta. Ja lääkäri sanoi minulle, että se oli pelkkää sattumaa. Ja #&%?$!*...
Se lääke, mitä nuori naislääkäri minulle antoi tipassa viime joulukuussa, vajaa viikko ennen vauvamme kuolemaa, niin katoimme netistä, olisko se supistuksia estävä lääke vaikuttanu siihen istukkaan jotenki.
Nooh, siellä luki, että tuota lääkettä EI sais antaa alle 24 raskausviikolla olevalle, EIKÄ MYÖSKÄÄN yli 33 viikolla olevalle. ELIKKÄ mulla oli viikkoja YLI 33 sillon, kun se nuori naislääkäri mulle tuputti tuota lääkettä tipassa. Eikä varmaan tuo naislääkäri ole ollut kovin kokenut lääkäri, kun ei tuommosta tienny. Eli lääkärin virhe oli vauvan kuolema!! Eihän lääkäri sitä myönnä. Ei tietenkään, mutta mä oon niin sata varma, että lääkäri teki tän meille, eihän se oo niin kokenu, ettei tiedä mitä saa antaa ja mitä ei!! Sitähän me kaikki ihmeteltiin, että mistä se tulppa oli voinu tulla istukkaan, kun mulla ei oo taipumusta, eikä se kuulema lääkärin mukaan voinu johtua e-pillereistäkään ja tupakkaa en polttanu, joten.. onko vaihtoehtoja? Raskaus meni tuohon asti ihan hyvin, mutta heti sen jälkeen sattu vauvan kuolema, kun lopettivat sen lääkkeen tuputtamisen!

Minä en ainakaan löydä muita syitä, ja kun kerta on sanottu millä viikoilla saa antaa tuota lääkettä. Että en usko, että se on muusta johtunu, lääkärin virhe!!! Niin se on!! :\|

 

Moi!

Tuollaisessa tilanteessa minä ottaisin yhteyden potilasasiamieheen tai sitten kiikuttaisin ko. asiaan liittyvät paperit puolueettomalle lääkärille...
Jos selvä hoitovirhe on tapahtunut, niin pitäähän se selvittää.. eihän tollaseen huolimattomuuteen tule muuten loppua...

terv. sippu

 

Kirjoittaja ylempänä kyseli kirjavinkkejä keskenmenosta, tänä keväänä ilmestynyt kirja SYNTYMÄTÖN käsittelee aihetta. Tässä linkki kirjan esittelyyn.

http://www.kirjapaja.fi/cgi-bin/news/newsi.pl/kirjapaja?mode=1&newsid=1172483017

Vertaistukihan on äärimmäisen tärkeää, saman kokeneet ymmärtävät teitä parhaiten ja antavat voimia eteenpäin.

 

\

Minä soitin viime viikolla sille lääkärille. Eli se tukos, mikä oli istukassa, ei johtunut minusta. Ja lääkäri sanoi minulle, että se oli pelkkää sattumaa. Ja #&%?$!*...
Se lääke, mitä nuori naislääkäri minulle antoi tipassa viime joulukuussa, vajaa viikko ennen vauvamme kuolemaa, niin katoimme netistä, olisko se supistuksia estävä lääke vaikuttanu siihen istukkaan jotenki.
Nooh, siellä luki, että tuota lääkettä EI sais antaa alle 24 raskausviikolla olevalle, EIKÄ MYÖSKÄÄN yli 33 viikolla olevalle. ELIKKÄ mulla oli viikkoja YLI 33 sillon, kun se nuori naislääkäri mulle tuputti tuota lääkettä tipassa. Eikä varmaan tuo naislääkäri ole ollut kovin kokenut lääkäri, kun ei tuommosta tienny. Eli lääkärin virhe oli vauvan kuolema!! Eihän lääkäri sitä myönnä. Ei tietenkään, mutta mä oon niin sata varma, että lääkäri teki tän meille, eihän se oo niin kokenu, ettei tiedä mitä saa antaa ja mitä ei!! Sitähän me kaikki ihmeteltiin, että mistä se tulppa oli voinu tulla istukkaan, kun mulla ei oo taipumusta, eikä se kuulema lääkärin mukaan voinu johtua e-pillereistäkään ja tupakkaa en polttanu, joten.. onko vaihtoehtoja? Raskaus meni tuohon asti ihan hyvin, mutta heti sen jälkeen sattu vauvan kuolema, kun lopettivat sen lääkkeen tuputtamisen!

Minä en ainakaan löydä muita syitä, ja kun kerta on sanottu millä viikoilla saa antaa tuota lääkettä. Että en usko, että se on muusta johtunu, lääkärin virhe!!! Niin se on!! :\|

Tiedän, että viha on suuri ja syyllisen etsintä tuntuu oikeutetulta, mutta vika ei silti välttämättä ole lääkkeessä sen enempää kuin lääkärissäkään. Enempää en osaa sanoa kun en lääkkeen nimeä tiedä, mutta olen itsekin käyttänyt raskausaikana lääkkeitä, joita ei saisi Pharmaca Fennican mukaan käyttää. Lääkärit yleensä kyllä tietävät mihin viikkosuositus perustuu ja ottavat sen huomioon lääkettä määrätessään. Olen silti sitä mieltä, että ota yhteys TEOhon/potilasasiamieheen selvyyden saamiseksi. Joskus kuitenkin asioita vain tapahtuu ilman syytä tai selitystä, niin epäoikeudenmukaiselta kuin se tuntuukin. Rutkasti voimia sinulle, tarkoitukseni ei ollut millään tavalla loukata, en todella tiedä kaikkia faktoja tapauksestanne, mutta toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää teille jatkossa. :hug:

 

kyyneleet valuu pitkin poskia kun luen näitä kertomuksia..

synnytin 2 kuukautta sitten kuolleen lapsen viikolla 41. päivää ennen neuvolassa kaikki oli hyvin liikkeiden vähyyttä lukuunottamatta. kaikki vakuuttivat että loppuaikana lapsella ei ole enää tilaa liikkua ja liikkeiden väheneminen on normaalia. keskusteltuamme neuvolasta pyydettiin kuitenkin päästä sairaalaan edes näytille mm. liikkeiden vähyyden ja muiden syiden vuoksi. pyyntöä ei huomioitu ja kutsu yliaikaiskontrolliin päivättiin normalisti tasan 42 viikolle. lapsemme ehti kuolla ennen sitä napanuorankiertymästä seuranneeseen hapenpuutteeseen. yritän olla syyttämättä ketään mutta väistämättä mielessä pyörii ajatus jos olisin päässyt ajoissa tutkimuksiin meillä olisi kenties terve lapsi! lopputarkastuksessa lääkäri sanoi. seuraavassa raskaudessa voidaan tehdä ylimääräisiä seurantoja, ei kuitenkaan useasti, ja lähinnä vain mieltä helpottamaan... ja kysymykseen miksi en päässyt edes käymään polilla pyynnöstä huolimatta ja mahdollisesti synnytyksen jouduttamiseen vastattiin että ei ole sellaisiin resursseja eikä sinne minun esittämilläni syillä oteta?? selitti myös että synnytyksen käynnistämisessä on aina omat riskinsä.. tuli tunne että kuollen lapsen synnyttämisessä ja käynnistämisessä riskit ovat ilmeisesti sitten pienemmät?? tosin eräs toinen lääkäri synnytyksen jälkeen sanoi että seuraavalla kerralla minun tapauksessani voisi ajatella käynnistystä 38viikolla. aina pitää ilmeisesti jotain sattua ennenkuin toimitaan.. vai luvattiinkohan taas vaan maat ja taivaat kun oli vähän vaikeeta. tekisi mieli sanoa jotai rumaa tähän loppuun, mutta mitä se auttaa... ja muutenkin mietin pitäisikö tätä juttua lähettää ensinkään.. :x

 

Moi!
Viitaten tohon edelliseen... mä oon ainakin sitä mieltä, että todellakin pitää aina tapahtua jotakin ennen kuin asioihin puututaan...

Minä ainakin uskon että meidän vauva olis vielä hengissä jos olis aiempi pitkittynyt synnytys huomioitu...
Surkuhupasinta tässä koko asiassa on se et lapsen kuoleman jälkeen noita itkijöitä ja voivottelijoita on riittänyt, keskittäisivät sen energiansa ja huolenpitonsa siinä vaiheessa kun lasta odotetaan/ synnytetään...

Jotenkin vaan kummastuttaa tää hoito tässä "hyvinvointivaltiossa"

sippu& enkelipoika 1kk

 

onneton rääpäle: siis AIVAN KAMALAA!!!!!! HETI kannattaa ottaa potilasasiamieheen yhteyttä! KYLLÄ HEIDÄN PITÄÄ OTTAA VASTUU TOIMINNASTAAN!! Minua suututtaa aivan kamalasti sinun puolesta.

...ja ennen kaikkea surettaa. Otan osaa lapsesi menetykseen! :hug: :hug: :hug: :hug:

 

Netissä kyllä sanottiin niin selvästi siitä lääkkeestä. En usko ollenkaan, että tuo lääkäri, joka minulle syötti sitä #&%?$!* lääkettä, että olisi ollut itse kokenut! Ja minähän aion ottaa tästä selvän.
tuo naislääkäri ei tiennyt varmasti pätkänvertaa mistään. Hänen naamansakin näytti siltä, kuin olisi tuntenut syyllisyyttä, kun hän tuli katsomaan meitä synnytyksen jälkeen! NUORI naislääkäri kun oli, niin ei varmasti ole tiennyt mitä oli tekemässä, tai ehkä jotain tiesi, muttei ehkä sitä, millä viikoilla sitä saa antaa. Ihmettelen sitäkin, kun eräs äitikin odotti lastaan samaan aikaan kuin minäkin ja hänellä oli paikat PAHEMMIN pehmennyt kuin mitä minulla oli ja hänen piti vaan maata. Ja kotonaan sai olla. Mutta entäs minä, vähemmän pehmenneet paikat ja heti ruvetaan syöttämään jotain lääkettä. Kätilöt ensiksi kokeilivat nestetiputusta, joka auttoi supistuksiin mulle, mutta lääkäri määräsi minut lääketippaan ja sitä ihmettelen, että miksi lääkäri ei voinut odottaa ees yhtä kokonaista päivää, miten hyvin se neste olis auttanu. Kun en ollu paljon nestettä juonut odotusaikaan. Niinkuin mitä pitäisi. Olisivat ees makuuttaneet minua siellä, niinkuin neuvolassakin sanoivat, että makaaminen on nyt tärkeää. Mutta ei ku suoraan työnnetään lääkettä!

Mutta kyllä mä tän asian selvitän!

Anteeks jos jotakuta ärsyttää tämä mun surkuttelu ym...
Eihän sitä aina tietenkään syytä löydy, tiedetään. Mutta sanon nyt vaan, että aiemmat vaihtoehdot eivät pitäneet paikkaansa ja ehdin jo luovuttaa, melkein.. mutta sitten kun sain paperit ja niissä oli tuon lääkkeen nimi, katoin netistä ja taas painoi kysymykset mieleen. Mutta tämän asian aion vielä selvittää. Jos ei todellakaan syytä löydy, niin silloin saa olla.
Mutta varmasti tekin muut tiedätte miltä tuntuu tietämättömyys, ei pääse kunnolla eteenpäin ja mielessä pyörii ainaiset kysymykset ja ajatelkaapa kun ei tästä ole kuin kolmisen kuukautta, kyllä niitä kysymyksiä vielä tuppaa tulemaan. Mutta jos ei kertakaikkiaan vastausta löydy, niin sitten annan olla!
Mutta jos lääkäri on tehnyt virheen, niin olishan se hyvä, ettei hän tee muille samaa virhettä!
Ja kyllä sen lääkärin ilme kerto jo paljon, ensiksi pakottaa jäämään sairaalaan, sitten haukkuu minut etten älyä tulla ajoissa sairaalaan ja tapatan lapseni kotona, jos en sairaalaan jää, niin mitenkäs nyt sitten kävikään, täysin terve lapsi olisi ollut ja nyt pieni ei ole siellä missä pitäisi!

 

IINUX85 ja kaikki muut lapsensa kohtukuoleman kokeneet :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:

Kyyneleet silmissä luen ketjua :'(

Saako udella missä sairaaloissa on näitä tapahtunut? :'(

Itsellä tyttö oli kakannut lapsiveteen ja tulehdusarvot olivat taivaissa pikkusen synnyttyä. Tyttö onneksi selvisi ja nyt jo 2,5vuotias silmäteräni.
Mutta huonosti olisi voinut käydä :'(

 

en halua kertoa sairaalaa, näin olisi voi käydä missä vaan. nykyään kun tuijotetaan papereita ja numeroita ihan liikaa oikeiden ihmisten sijaan niin on suuri vaara että tärkeitä asoita jää huomioimatta... niin ja puhelimessa asioinnista puhumattakaan. meidänkin anneetiin ymmärtää ettei hätää ole ja ettei tarvitse tulla käymään, lähdettiin kuitenkin.

 

\

Itsellä tyttö oli kakannut lapsiveteen ja tulehdusarvot olivat taivaissa pikkusen synnyttyä. Tyttö onneksi selvisi ja nyt jo 2,5vuotias silmäteräni.
Mutta huonosti olisi voinut käydä :'(

Voih :'( Onneksi hän selvisi!
Siinä voi tapahtua kyllä ihan mitä vain. Ennen minäkin ajattelin, siis ennen toisen lapsemme kuolemaa, että vain se kolme ekaa kuukautta raskausaikana on vaarallisinta, tai että voi tulla keskenmeno ja että sitten helpottaa. Mutta nyt tiedän ja ajattelen, että sitä voi sattua mitä vain, tiesinhän siis jo aiemmin, mutta ei sitä vaan usko mitään tapahtuvan.


Minultakin ISO :hug: KAIKILLE

 

Multa on kuollut lapsi kaksi kertaa kohtuun. Molemmilla kerroilla on myös lääkärit möhlineet: ei ole huomattu sellaista jonka olisi voinut huomata yms. Mutta silti sydämestäni neuvoisin teille kaikille: ÄLKÄÄ ETSIKÖ SYYLLISIÄ! Se ei herätä ketään henkiin mutta pitkittää suruanne.

Ja kyllä lääkäreilläkin pitää olla oikeus olla välillä väärässä. Moniko teistä ei ikinä ole tehnyt virheitä töissään? Lääkäritkin on vain ihmisiä. Jos me aletaan vaatia, että lääkärit ei ikinä saa tehdä pienintäkään virhettä, niin alkaa kuulkaa lääkärit käydä vähiin.

Elämä on välillä surullista, se pitää vaan hyväksyä. Jotkut lapset ei edes kehity vaan menee kesken. Jotkut kuolee vähän myöhemmässä vaiheessa kohtuun. Jotkut elää vaan hetken. Jotkut lapset ovat täysin terveitä mutta jäävät auton alle. Elämä ei oikeasti ole reilua tai arvattavissa. Viisikymmentä vuotta sitten joka viideskymmenes lapsi syntyi kuolleena. Mm. Marsalkka Mannerheimin ainoa poika syntyi kuolleena.

Koitetaan kaikki olla onnellisia siitä mikä on hyvin, ja muistetaan että elämä on edelleenkin kaikkea muuta kuin sataprosenttisesti ihmisten (tai lääkärien) hallinnassa!!!

 

Iinux85: Laittaisitko tänne tai yv:nä sen lääkkeen nimen? Ihan ammatillisesta mielenkiinnosta olisi hyvä tietää ja itsekin kiinnostaisi asiaa setviä? Tsemppiä asian käsittelyyn :hug:

 

Moi!

Olisin sen verran kommentoinut tohon "syyllisten etsintään"....
Minä olen ainakin sitä mieltä, että jos on tapahtunut selkeä hoitovirhe, niin kyllä sellaiseen on puututtava, mutta toki jo itsensä takia on opittava hyväksymään se asia...sillä peruuttamatontahan se on...

Virheisiinhän on puututtava, että saataisiin virheiden tekijät parantamaan työnsä laatua... Ja ei tolla alalla ole varaa virheisiin vaikka kuinka ihmisiä vain ollaankin...

"Hupaisinta" mitä me ollaan saatu tämän surun läpikäymisen kanssa kokea... Oltiin psykologin juttusilla, ja selvitin siellä hoitoon liittyviä selkeitä virheitä...kaikki asiat jotka mainitsin tulkittiin surun aiheuttamiksi...
itse olen ainakin sitä mieltä että vertaistuki on parasta tukea...eikä oppikirjoista lukeneiden asiasta tietämättömien löpinät....
Tämä siis oma henk. koht näkemykseni...


että näin tällä kertaa...

 

Meille oli tulossa kaksoset keväällä -04.
Olin koko raskausajan tarkassa seurannassa, koska toinen vauvoista oli välillä ilman lapsivettä ja paljon pienempi kuin toinen.
Kaikki kuitenkin kääntyi hyvin päin, odottelimme normaalia synnytystä.
37. viikolla alkoi supistukset, lähdimme yöllä sairaalaan tarkistuttamaan tilanne. Kätilö etsi puoli tuntia toisen vauvan sydänääniä joita ei sitten ultrallakaan enää lääkärin tutkiessa löytynyt :'( Tilanne oli ihan kauhea. Lääkäri hälytettiin nukkumasta paikalle, ja hän käski meidän odotella seuraavaan päivään, josko supistukset alkaisivat uudestaan. Seuraavana päivänä jo aloimme hermostua kun mitään ei tapahtunut, pyysimme sektiota moneen kertaan mutta lääkäri ei lotkauttanut korvaansakaan. Sitten vasta kun elossa olevan vauvan sydänäänet alkoivat laskea, sain luvan sektioon Kuollut A-vauva oli terve tyttövauva, mutta tutkimuksissa selvisi, että vauvan istukkaan oli tullut sisäinen verenpurkauma. Todennäköisyys tämmöiseen on yhtä suuri kuin se että voittaisi lotossa :ashamed:

Monesti olemme kelanneet hoitohenkilökunnan ja lääkrin käytöstä, meitä ei kuunneltu, mieheni sai ensin jopa 2päivää sairaaslomaa vauvan kuoleman takia! \|O Myöhemmin lekuri pyyteli anteeksi ja antoi saikkua kaksi viikkoa jotta sai asioita järjestellä, hautajaiset ynnä muut.
En halua syyttää ketään vauvan kuolemasta, meilläkin se syy oli semmoinen mitä ei olisi millään ultralla pystynyt näkemään...eikä olisi voitu tehdä mitään vaikka kuinka olisi seurattu.

 

Siis ei jumankekka...toi on jo aivan käsittämätöntä...siis kommentti tuplattomalle... te ootte sentään hoksannu pyytää apua, siis sektiota ja siihen ei oo puututtu..

Mä oon jotenkin ajatellu tai siis toisin sanoen syyttänyt itseäni siitä kun en älynny synnytyksessä vaatia sektiota... pitkittyneen synnytyksen takia...
Mut toi on jo ennenkuulumatonta, että tohon teidän vaatimukseen ei oo korvaakaan lotkautettu...

Meillä on täl hetkellä kolmas vauveli toiveissa, me ollaan päätetty että ostetaan palvelut yksityiseltä sektorilta..eli siis mennään yksityiseen neuvolaan... ja synnytys suunnitellaan etukäteen...eli suunniteltu sektio... Mulle on ainakin tullu mitta täyteen tätä pelleilyä... mä en riskeeraa enää yhdenkään lapsen terveyttä tollasen toiminnan takia...

 

Siis ei jumankekka...toi on jo aivan käsittämätöntä...siis kommentti tuplattomalle... te ootte sentään hoksannu pyytää apua, siis sektiota ja siihen ei oo puututtu..

Mä oon jotenkin ajatellu tai siis toisin sanoen syyttänyt itseäni siitä kun en älynny synnytyksessä vaatia sektiota... pitkittyneen synnytyksen takia...
Mut toi on jo ennenkuulumatonta, että tohon teidän vaatimukseen ei oo korvaakaan lotkautettu...

Meillä on täl hetkellä kolmas vauveli toiveissa, me ollaan päätetty että ostetaan palvelut yksityiseltä sektorilta..eli siis mennään yksityiseen neuvolaan... ja synnytys suunnitellaan etukäteen...eli suunniteltu sektio... Mulle on ainakin tullu mitta täyteen tätä pelleilyä... mä en riskeeraa enää yhdenkään lapsen terveyttä tollasen toiminnan takia...

 

Hirmu iso osanotto kaikille, keiltä vauva on kuollut raskauden tai synnytyksen aikana! Itsellä takana keskenmeno pääsiäisenä viikolla 11+6. Esikoisemme, jota muutama vuosi hartaasti odotettu. :snotty:

Sippu, missä päin noita yksityisiä neuvoloita on? Itsekin haluaisin sellaiseen, mikäli vielä jonain päivänä saan olla raskaana..

Toivoa ja voimaa kaikille!

 

Moi taas
Ainakin Hesan keskustassa on yksityisii neuvolapalveluita...eikä hintakaan ollu paha...pistät vaan googleen hakua... niin ja mä käsitin et ne on kätilöitä jotka hoitaa sen raskausajan....ja tekevät myös kotikäyntejä... Niillä on vissiin tarjota erilaisia hoitosuunnitelmia/-paketteja...

 

Väestöliitolla on Hesasa ainakin hyvä neuvola, siellä pääsee saman tien ultraankin, jollei sydämen sykettä löydy. Todella hyvä, kävin siellä itse viime raskaudessa. Ja lähete kirjoitetaan saman tien äitipolille, jos on jotain arveluttavaa jossain, tai edes syytä epäillä jotain.
Voin suositella, eikä hinnatkaan päätä huimaa, sillä Kela-korvaus tulee kassalla saman tien, eli et sido rahaakaan ylimääräisesti.
Vaikka se on lapsettomuusklinikan tiloissa, siellä ei tarvitse olla asiakkaana että sinne pääsee.
Ihanat kätilöt siellä ja lääkärit myös. =)

Itselläni kuoli toinen kaksospojista alkuraskauden aikana kohtuun. :'(
Toinenkin oli vähällä kuolla synnytykseen, kun lääkäri teki virheellisen kokoarvion ja jäi kiinni, oli ihan sininen. Joutuivat repimään väkisin ulos ja tuli hermopunoshalvaus vas.käteen, ja vauva oli erittäin tuskainen.
Pyysin hänelle itse kipulääkettä ja vasta sitten vauva sai nukuttua. Käsi toipui onneksi muutamassa viikossa, mutta hartian seutu ja lapa on edelleen herkästi kipeytyvä vas.puolella.
Kaksosveljeä poika edelleen kaipaa ja haikeana ajattelee, että jospa hän olisi kanssani kasvamassa, mutta ymmärtää kyllä ettei asialle olisi mitään voitu tehdä, eikä se ole kenenkään syy, ettei hän selvinnyt.

 

Mulla kuoli poikavauva kohtuun rv 40+1. Siitä on kuusi viikkoa ja suru on mittaamaton. On kova ikävä.

 

:'( ja :hug:
Itsekin olen nyt viimeisilläni raskaana, ja tuo mahdollisuus on koko ajan mielessäni...

 

Otan osaa suruunne (nim.merk. suru), meillä poikavauva kuoli seitsemän viikkoa sitten(rv 40+4), heti syntymänsä jälkeen... Täytyy vaan toivoa että tämä suru joskus helpottaa...ja elämää pystyisi jatkamaan vähän kevyemmin askelin...

 

Meidän tyttö kuoli kohtuun viikolla 39. Avauksessa ei kuolinsyy selvinnyt. Tyttären kuolemasta on kulunut tämän viikon perjantaina kaksi vuotta, mutta suru on silti kauhea ja läsnä joka päivä. Eilenkin itkin illalla meidän elämää ja tytön kuolemaa. Kauhea menetys, vielä kun oli esikoinen. Koko elämä on edelleen pysähdyksissä ja eläminen sellaista säälittävää räpistelyä. Tuntuu, ettei elämä ikinä voi muuttua hyväksi, kun emme saa elää arkea tyttäremme kanssa. Uusia lapsia ei kuulu tulevaksi, mutta halu saada lisää lapsia vaihtelee sekin miten milloinkin. Tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin steriloida itseni, kun ikääkin on jo 31 v.

Tytön menetys on vaikuttanut itsetuntoon tosi paljon. Ei niin, että lapsensaanti olisi ollut meille suorittamista elämässä, statusta antava asia tai saavutus. Meillä raskaus lähti alulle kahden vuoden odotuksen jälkeen ja oli meille todellinen lahja. Lapsen kuolema vaikuttaa itsetuntoon jotenkin psyykkisesti, todella laajasti, kun omaa itseä ja elettyä elämää arvioi. Koko ajan vertaa itseä muihin ja pitää itseä huonompana ihmisenä, kun ei ole kunnon vanhempi, kun ei ole elävää lasta. Sitten on kateus ja katkeruus ja viha muita ihmisiä kohtaan, joilla kaikki (mm. lastensaanti ilman huolen häivää ja tietoisuutta tällaisista kauheuksista) vain onnistuu. Me kökötämme täällä asunnossa, ja hoemme itsellemme, kuinka me olemme epäonnistuneet elämässä. Lasta, kun odotimme, niin pitkä parisuhde jotenkin täydellistyi. Olimme valmiita siirtymään uudelle tasolle elämässä, olemaan vanhempia ja olimme niin täynnä rakkautta tulevaa lasta kohtaan. Kaapit ovat täynnä vauvanvaatteita, vaippoja, leluja, kirjoja... ja asunnossa vain me kaksi.