Toggle sidebar

Te, keillä huono lapsuus!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Samassa veneessä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

Samassa veneessä

Vieras
Minua kiinnostaa, miten olette pärjänneet elämässänne? Miten selvisitte? Oletteko tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseesi?

Itsellä lapsuudessa alkoholisti isä, joka hakkasi äitiä ja satunnaisesti myös meitä lapsia. Eron jälkeen todella köyhää, aina ei rahaa ollut edes vessapaperiin.

Omien lasten syntymään asti olin sitä mieltä, että nuo kokemukset vain teki minusta vahvemman ym. liibalaabaa millä seltitin asioita kauniimmaksi. Olin kuitenkin opiskellut ammattikoulussa ammatin ja amk:ssa (viimeinen vuosi jäi lopulta kesken). Sain hyvän työpaikan.

Lasten syntymän jälkeen todellisuus läsähti vasten kasvoja ja tajusin kaikki lapsuuteni vääryydet. Molempien lasten jälkeen synnytyksen jälkeinen masennus, joka toisen jälkeen pitkittyi vuosiksi niin, etten voinut olla työelämässä ollenkaan. Lääkkeiden ja psykologin ja muutaman kuntoutuskurssin sekä mieheni avulla olen päässyt eteenpäin.

Tällä hetkellä olen naimisissa, 2 tervettä ihanaa lasta, omistusasunto ja aloitan uuden ammatin opiskelut tammikuussa. Henkisesti voin kohtuullisesti ja olen oppinut elämään menneisyyteni kanssa. Isoin murhe tällä hetkellä on ystävien puute ja kotiarki turruttaa. Toivottavasti opiskelut tuovat mielekkyyttä (ja uusia ihmissuhteita) elämääni.
Omille lapsilleni haluan tarjota turvallisen ja rakastavan kodin, mikä ei masennukseni vuoksi aina ole ollut ihan itsestäänselvää, mutta mielestäni olen siinä mieheni kanssa kuitenkin hyvin onnistunut.

Kiitos jos jaksoitte lukea :) Kuulisin mielelläni myös muiden tarinoita.
 
Mä oon pärjänny kohtalaisesti. Amk:n käyny, töitä on, mut ei alan töitä. Yh kahelle lapselle. Asumisoikeusasunto.

Mun suurin ongelma on ihmissuhteissa. Kavereita kyllä on paljon ja aivan ihania, mut miessuhteet sit tökkii. En pysty luottaa kehenkään, et ne ois mun kanssa "oikeesti" ja etteivät jätä mua joskus. Parissa pidemmässä suhteessa ollu ja sillonki koko ajan säästin omalle tilille rahaa sitä varten, et sit ku me erotaan jne. Ja mä oon kuitenki aina ollu se joka haluu erota, ettei siit oo ollu ees kyse.

Mut en sanois, ettäkö se elämä ois sen helpompaa sellasille, joilla ollu hyvä lapsuus. Ehkä luotto ihmisiin pelaa kuitenki eri tavalla, koska ei oo lapsena aina joutunu pettymään/petytyks aikuisten/vanhempien puolelta.
 
Nykyään pärjään hyvin. Lapsuus ei ollut helppo ja vasta aikuisiällä olen pystynyt jättämään asioita taakseni. Aika parantaa ja mieheni on ollut isossa roolissa haavojen parantelun suhteen. Vaikka arvet jäävätkin, nekin onneksi haalenee. Olen kokenut menetyksiä ja väkivaltaa, mutta ei niille enää voi minkään, joten miksi en pyrkisi eteenpäin. Näillä ajatuksilla olen päässyt eteenpäin elämässä.

Minulla on työpaikka, ihana aviomies ja lapsi. Olen onnellinen ja historia saa jäädä historiaan. :)
 
Itse en ns.huonoa lapsuutta mutta isättömän lapsuuden koin, oli aina isänpäivään hämmentävää kun muut askarteli isänpäivää ja opettaja minulle antoi muuta tekemistä, ope siis tiesi että isä ei ole kuvioissa.
Mutta sitten aikaa kului, sain ensimmäisen lapsen, jonka jälkeen otin isääni yhteyttä, tiesin hänet missä asuu jne. Mutta sittenpä koin yllättävän uupumus jakson, töitä tein paljon ja siitä sain työperäisen stressireaktion jossa masennusta ja siinä aikana kävin psykologin puheilla ja purin tämän lapsuuden aikana olevan vyyhdin jonka käsittelin ja tajusin paljon asioita. Lääkkeitä tyrkyttivät mutta reseptiä en koskaan lunastanut kun päätin että parannun ilman lääkkeitä. puolivuotta olin pois työelämästä ja muusta kunnes palasin töihin. oli uuvuttava ja opettava kokemus..
 
minä sain lapsena vähän rakkaudenosoituksia äidiltä.isä kyllä piti sylissä ja kehui.tuosta äidin rakkaudettomuudesta johtuu nyt aikuisiällä läheisriippuvuus jonka kanssa olen koittanu elää ja opetella itsenäistä elämää etten olisi toisista riippuvainen.omille lapsille olen antanut rakkautta omanki äidin edestä.eli paikkasin sen mitä minulta puuttui.muuten normi perhe vaikka tiukkaa rahallisesti oliki mut siihen on aina tottunut ja tietyllätavalla se on muokannut ajatusmaailmaakin.
 
Isäni on ollut alkoholisti koko ikäni. Asuimme veljieni kanssa rikkinäisessä kodissa. Jouduin aikuisiällä äidin ja isän riitojen välikappaleeksi. Kaiken kaikkiaan materiaa oli, mutta henkistä väkivaltaa joka viikko.

Vaan tadaa!

Minulla on ihana aviomies, omistusasunto, olen yrittäjä rakastamallani alalla ja kuukausibrutto keskimäärin 4500-5000e. Eli ei ainakaan minua surkea lapsuus lannistanut. Molemmilla veljilläni pyyhkii aika lailla yhtä hyvin. Välillä ollaan kyllä asiaa aika tavallakin ihmetelty, että miten niistä lähtökohdista voi tulla kolme elämässä menestyvää onnellista aikuista.
 
Äitini väärinkäytti särkylääkkeitä ja alkoholia kuoli maksakirroosin ja syöpään ihan liian nuorena.
Isä ei ole okskaan pitänyt yhteyttä paitsi nyt vanhana ukkelina. Ja nyt en halua kuulla hänestä. Olen vihdoin tarpeeksi vahva pärjäämään itse. Kaiken jälkeen olen pärjännyt suht hyvin vaikka äitini alkoholin käyttö raskaus aikana aiheutti oppimishäiriön.
 
Alkoholisti vanhemmat, köyhyyttä, rikkinäisiä vaatteita, nälkää, turvattomuutta, vähemmyyden tunnetta, väkivaltaa, hyväksikäyttöä... Niitähän se lapsuus oli, eikä niitä unohda ikinä.

Nyt mulla on kaksi ihanaa tytärtä, joille en kuitenkaan osaa olla hyvä, äitini kauheat piirteet nousevat esiin kun olen väsynyt. Ihana rakastava mies, jota en osaa rakastaa. Hyvä ammatti, mutta en kuitenkaan saa alan töitä, vaikka olenkin melkein aina ollut työelämässä. Omakotitalo, johon en ole tyytyväinen. Hyvin vähän kavereita, joille en osaa olla kaveri, lähes kaikki ihmissuhteet sössin jossain vaiheessa.

Päällisin puolin kaikki on hyvin, kohtuullisesti tienaava mies, kaks autoo, vene, omakotitalo, kauniit lapset, ruokaa pöydässä... Jostain kuitenkin kumpuaa mun paha olo, tyytymättömyys. Tiedän, että itse itseäni lyttään omissa ajatuksissa, pidän kyvyttömänä olemaan vaimo ja äiti, tunnen olevani läski ja kykemätön saamaan työtä.

Sekavaa tekstiä, sekava olo.
 
mulla taustalla alkkis vanhemmat, lähdin suht nuorena omilleni ja sain itse nuorena esikoiseni, kuopus myös syntyi kun olin juuri täyttänyt vasta 20v. ennakkoluuloisia ihmisiä oli ympärillä paljon, ja vanhempieni alkoholismin vuoksi, myös lähipiiri odotti, että minä epäonnistun elämässä, niinpä vaan ei ole käynyt :) nyt onnellisesti naimissa, kolmn lapsen äiti, omakotitalon omistaja ja hyväpalkkaisessa työssä, olen nuoresta asti ollut todella vastuullinen ja tarjonnut mieheni kanssa lapsillemme elämään hyvät alkueväät, itse en juo alkoholia kuin 1-2kertaa vuodessa, nykyään välit poikki omiin vanhempiin, välillä tunteet nousevat pintaan ja alkaa harmittamaan, kun muistelee, miten omat vanhemmat ovat kohdelleet, itse kun en omilleni voisi koskaan samanlaista kurjuutta järjestää. Ehkäpä positiivisesti ajateltuna en olisi tässä, enkä olisi näin vahva ihminen kuin nyt ilman vanhempieni alkoholismia, elämä on opettanut paljon ja pystyn katsomaan asioita monelöta kantilta, ymmärrystä ja empatiaa löytyy myös muille ihmisille. vaikka hiukan katkera vanhemmilleni olenkin, en anna sen häiritä elämääni.
 
Kammottavaa!

Vinkiksi kaikille: älkää koskeko alkoholiin ja kasvattakaa lapsenne sivistyneeksi, hyvätapaisiksi, ystävällisiksi, ahkeriksi ja vanhemmistaan välittäviksi yksilöiksi. Niin he kohtelevat teitä sitten kun olette vanhoja.

Ihmisten kannattaa hankkia itselleen ystäviä turvaverkoksi ympärilleen. Mitään se ei maksa, mutta paljon se antaa.
 
Lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä, alkoholismia ja turvattomuutta muutenkin. Paljon traumoja tullut ja vuosikausien terapioissa käyty. Vaikea isäsuhde on vaikuttanut nurjalla tavalla moniin miesvalintoihin ja vääriä ratkaisuja on tullut tehtyä. Elämää vaikeuttanut myös sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Se poksahti päälle kun minut huumattiin amfetamiinilla. Sitä ei voi ikinä tietää, olisiko tuo amfetamiini saanut aikaan psykoosia ja sairauden laukeamista, ellei taustalla olisi ollut vaikeaa lapsuutta ja muutenkin traumaattisia tapahtumia sisältävää elämää.

Syitä katkeruuteen löytyisi, mutta olen löytänyt oman sisäisen rauhan anteeksiantamisen ja hyväksymisen myötä. Ja on siihen tietty tarvittu vuosikausien terapiatkin.
 
Isäni oli aggressiivinen alkoholisti (tosin ei lyönyt meitä enää ensimmäisten elinvuosiemme jälkeen, mutta huusi ja haukkui sitäkin enemmän). Äitini vastasi perhe-elämän pyörittämisestä ja taloudesta eikä juuri välittänyt (tai ehtinyt/jaksanut välittää) meistä lapsista. Ei ole muistikuvaa, että olisin koskaan istunut äitini sylissä tai muuten saanut positiivista huomiota. Taloudellisesti oli niukkaa, vaikkei varsinaista puutetta kärsittykään.

Kummallisen tasapainoinen aikuinen minusta kasvoi. Kouluttauduin (yliopistotutkinto) ja sain hyvän ammatin, kohtuulliset tulot. Mies ja lapsia, oma talo ja lemmikkejä.

Silti tiedän, että jonkinlaisen "vamman" lapsuuteni on jättänyt: itsetuntoni on erittäin haavoittuvainen, ja minun on äärimmäisen vaikea ottaa hellyyttä vastaan mieheltäni. Lapsiani olen kuitenkin ihan tietoisesti hellinyt ja rakastanut niin paljon kuin suinkin. Toivon, etten periytä mitään negatiivista heille.
 
Muun muassa vanhempien ero, alkoholismia, ampuma-ase välikohtaus, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, heitteelle jättöä. Ei ihan normaali lapsuus siis.

Kouluja kävin ja töitä tein.

Kun kävi läpi tilannetta, yritti ymmärtää ja lopulta kykeni antamaan anteeksi,
olo helpottui huomattavasti.

Ennen tätä pakenin ajatuksia ja tuntemuksiani satunnaisiin seksisuhteisiin, helpotin oloani materialla ja olin työnarkomaani.

Äidiksi tultuani asiat olivat jälleen tapetilla. Mietteitä oli laidasta laitaan. Taas ymmärtämisen vaikeus oli haaste. Prosessoin asioita itsekseni mietiskelemällä, sekä avautuen maailman parhaalle miehelleni ja ystäville. En pakene enää vaikeitakaan tunteita.

Äitiys on mun juttu. Koen olevani asiassa aivan loistava, en häpeile ylpeillä asialla.:D
Kykenen antamaan lapsille hyvän ja turvallisen lapsuuden, sekä sellaiset elämän eväät että pärjäävät hienosti. Sekä varmasti tuntevat itsensä hyväksytyksi ja tärkeiksi.

Joitakin arpia on kuitenkin jäänyt.
Omien puolustaminen henkeen ja vereen on trauma turvattomasta lapsuudestani. Tämä tiedostan. Samoin pelottomuus/heikko itsesuojeluvaisto.

Mulla oli toisinpäin; vasta myöhemmässä vaiheessa ajattelin että minusta on tullut vahvempi ihminen lapsuuteni ansiosta.
 
No niin tässäpä mainio ketju kaikille kiihkomielisille abortin kannattajille. Te olisitte ollut neuvomassa näiden lasten äitejä, että ei saa synnyttää tuohon tilanteeseen. Silti kaikki nämäkin kirjoittajat ovat selviytyneet ja haluavat selviytyä, ovat eläneet ja haluavat elää. Heidän vanhempiansa, jos ketä olisi pitänyt rangaista, mutta ei näistä kommentoijista kukaan sano:että mieluummin olisivat jääneet syntymättä. Jokainen heistä on elämänsä ansainnut ja päättäköön vastakin itse elämästään.
Jos aborttisaarnaaja todella ajattelisi lapsen parasta hän saarnaisi näitä alkoholistivanhempia ja väkivaltaa vastaan.
 
[QUOTE="niinpäniin";29256331]No niin tässäpä mainio ketju kaikille kiihkomielisille abortin kannattajille. Te olisitte ollut neuvomassa näiden lasten äitejä, että ei saa synnyttää tuohon tilanteeseen. Silti kaikki nämäkin kirjoittajat ovat selviytyneet ja haluavat selviytyä, ovat eläneet ja haluavat elää. Heidän vanhempiansa, jos ketä olisi pitänyt rangaista, mutta ei näistä kommentoijista kukaan sano:että mieluummin olisivat jääneet syntymättä. Jokainen heistä on elämänsä ansainnut ja päättäköön vastakin itse elämästään.
Jos aborttisaarnaaja todella ajattelisi lapsen parasta hän saarnaisi näitä alkoholistivanhempia ja väkivaltaa vastaan.[/QUOTE]

Muutaman kirjoittajan perusteella vedät jotakin johtopäätöksiä?

Mitäs kun ymmärrys ja käsityskyky ei riitä? Heitä kai suurin osa kuitenkin?
Tulee mielenterveysongelmia, ihmissuhdeongelmia, itsetuhoisuutta, rikollisuutta ja muita ongelmia.

Veikaan että mulla on käynyt aikamoinen tuuri että yleensä edes olen elossa *ja järjissäni.

*edit
 
Viimeksi muokattu:
lapsuus: alkoholisti ja mielenterveyshäiriöinen isä, joka käytti rankkaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa koko vauva-, lapsuus- ja nuoruusajan. vaikea äitisuhde. ei pysyvää kotipaikkakuntaa, jatkuvasti muutettiin, kaverit vaihtui. sukulaisia ei ollut. meillä kävi kylässä harvoin vieraita.

nyt: kaikki sisarukset jokainen enempi tai vähempi masentuneita ja itsetuhoisia. itsellä diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, vaikea masennus jne. siihen lääkitys ja pitkäkestoinen terapia. olen valmistunut amk:sta, olen työelämässä, oma asunto ja minulla on hyvä mies. polku on ollut rankka, kävin todella pohjalla kun kaikki sonta lävähti silmilleni. eli tajusin, mistä helvetistä pääsin läpi. siihen nähden voi hämmästellä, että olen tässä, hengissä, näinkin hyvävointinen. nykyään olen huolissani sisaruksistani.

tulevaisuudessa: teen kaikkeni, että olen itse hyvä äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lispetti:
Muutaman kirjoittajan perusteella vedät jotakin johtopäätöksiä?

Mitäs kun ymmärrys ja käsityskyky ei riitä? Heitä kai suurin osa kuitenkin?
Tulee mielenterveysongelmia, ihmissuhdeongelmia, itsetuhoisuutta, rikollisuutta ja muita ongelmia.

Veikaan että mulla on käynyt aikamoinen tuuri että yleensä edes olen elossa.
Click to expand...

No hei heitä oma mutusi asiasta, kiinnostaa tottakai kuulla sunkin mielipide! Vai tuliko se tossa jo eli ehkäisisitkö noita mt-ongelmia, is-ongelmia, itsetuhoisuutta, rikollisuutta ja muita entistä painostavammalla aborttiasenteella? Sua ei ois haitannu, että sutkin ois siinä samalla pistetty menemään, kun niin paljon vähemmällä me muut ja yhteiskunta päästäis? Me muut, joilla asiat ainakin syntymän hetkellä näytti olevan hyvin ja puitteet kunnossa?
 
[QUOTE="niinpäniin";29256474]No hei heitä oma mutusi asiasta, kiinnostaa tottakai kuulla sunkin mielipide! Vai tuliko se tossa jo eli ehkäisisitkö noita mt-ongelmia, is-ongelmia, itsetuhoisuutta, rikollisuutta ja muita entistä painostavammalla aborttiasenteella? Sua ei ois haitannu, että sutkin ois siinä samalla pistetty menemään, kun niin paljon vähemmällä me muut ja yhteiskunta päästäis? Me muut, joilla asiat ainakin syntymän hetkellä näytti olevan hyvin ja puitteet kunnossa?[/QUOTE]

Nämä ovat ihmiselle itselleen suuri kärsimys. En miettinyt tätä taloudellisesta näkökulmasta.

Olen itsekin tehnyt abortin, sillä olin varma etten silloin kyennyt antamaan
sitä, mitä tänä päivänä kykenen lapsilleni antamaan. En ole katunut päätöstäni päivääkään.
 
Viimeksi muokattu:
En tajua miten abortti liittyy tähän,muuten ketju on tosi mielenkiintoinen.

Oma lapsuuteni oli myös alkoholisti-isän varjossa. Tavallinen tarina koulukiusaamisineen ja muineen.
Terapialla olen selvinnyt, ja on käynyt hyvä tuuri kun lähelle on aikuisiällä valikoitunut mahtavia ystäviä ja seurustelukumppaneita.

Nyt olen 25, viimeistelen gradua, asun kyllä vuokralla mut on sentään ASP tili eli joskus saatan asunnon omistaakin. Seurustelen, mutta en järin vakavasti. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen elämään.

Toisin kuin moni muu täällä, en koe että lapsuuteni tai muut elämän vaikeudet olisivat minua millään lailla vahvistaneet. Jos olisin saanut valita, olisin syntynyt tasapainoiseen perheeseen. Ei koettu tuska tuo viisautta tai sädekehää, pikemminkin menneisyys tekee minusta heikomman nykyäänkin. En siedä stressiä normaalisti, en osaa luottaa ihmisiin, itsetuntoni on huono jne..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lispetti:
Nämä ovat ihmiselle itselleen suuri kärsimys. En miettinyt tätä taloudellisesta näkökulmasta.

Olen itsekin tehnyt abortin, sillä olin varma etten kyennyt antamaan lapsilleni
sitä mitä tänä päivänä kykenen. En ole katunut päätöstäni päivääkään.
Click to expand...

Et ole katunut, vaikka logiikka on tuota tasoa. Mikset antanut itse päättää elämästään?
Millä tavoin sinä pystyt nyt antamaan tuolle lapselle enemmän kuin silloin, eihän hän elä enää?

En sinänsä halua ottaa kantaa sinun tilanteeseesi tai mihinkään yksittäistapauksiin. MUTTA nykyään on sellaisia puheita, että alkkiksien olisi parempi abortoida lapsensa, köyhien olisi parempi abortoida lapsensa, ja monenlaisiin tilanteisiin missä vain vanhempien toiminta nähdään lapselle vahingollisena ehdotetaan ratkaisuksi aborttia. Tämä ketju on esimerkki, siitä että nämä lapset, joiden elämän muut maalailivat huonommaksi vaihtoehdoksi kuin kuoleman, haluavat elää kaikista vastoinkäymisistään huolimatta.
 
[QUOTE="niinpäniin";29256621]Et ole katunut, vaikka logiikka on tuota tasoa. Mikset antanut itse päättää elämästään?
Millä tavoin sinä pystyt nyt antamaan tuolle lapselle enemmän kuin silloin, eihän hän elä enää?

En sinänsä halua ottaa kantaa sinun tilanteeseesi tai mihinkään yksittäistapauksiin. MUTTA nykyään on sellaisia puheita, että alkkiksien olisi parempi abortoida lapsensa, köyhien olisi parempi abortoida lapsensa, ja monenlaisiin tilanteisiin missä vain vanhempien toiminta nähdään lapselle vahingollisena ehdotetaan ratkaisuksi aborttia. Tämä ketju on esimerkki, siitä että nämä lapset, joiden elämän muut maalailivat huonommaksi vaihtoehdoksi kuin kuoleman, haluavat elää kaikista vastoinkäymisistään huolimatta.[/QUOTE]

Olet asian ytimessä; tämä ketju.


En ollut valmis äidiksi. Enkä todellakaan luottaisi koskaan lapsiani muille.
Asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Tämän tarkemmin en asiaa ketjussa setvi.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa