L
lisko harmailee
Vieras
Eli siis, poika on ollut esikoulun alkamisesta (n elokuun puoliväli 2009) asti päiväkodissa. Olen täyspäiväisessä työssä ja olen luullut hakevani hänelle hoitopaikkaa koulun alkamiseen saakka. No, jossain vaiheessa tajusin, että hoitosuhde on katkaistu kunnan puolelta jo heinäkuun loppuun, mitä heille ihmettelemään, koska mihin se hoidon tarve yhtäkkiä loppuu, jollen siitä erikseen ilmoita. No, sanoivat päiväkodilta, että moni jättää käyttämättä tuon hoidon lomien jälkeen ja siksi on tullut käytännöksi, että hoitoa pitää hakea silloin uudelleen. Mutta nythän mä tajusin mistä on kyse!!!!!!! Kunta rahastaa!!!!!!!!!! Jos lapsi olisi ollut hoidossa esikoulun alusta siihen saakka kun olin hänelle hoitopaikkaa hakenut, meidän ei olisi tarvinnut maksaa heinäkuusta mitään (maksuton heinäkuu, jos hoito on kestänyt 12 kk). Mutta kuntapa onkin ovelasti katkaissut hoitosuhteen 2 viikkoa aiemmin, ennenkuin tuo 12 kk tulee täyteen, niin nytpä me maksetaankin heinäkuun hoitomaksu, vaikka poika jäänyt hoidosta oikeasti pois (lomalle) jo kesäkuun puolivälissä. Tuntuu ehkä pieneltä rahalta, mutta jos Espoossa tehdään joka perhelle, joka on samassa asemassa näin, niin siitä sitten alkaakin jo kertyä rahaa.
Eli onko jollekin muulle käynyt näin?
Eli onko jollekin muulle käynyt näin?