Te jotka olette itse adoptoitu
- Viestiketjun aloittaja taustalla
- Ensimmäinen viesti
No jos saan kysyä teiltä jotka olette adoptoitu Suomesta, niin...
- Tiedättekö keitä biologiset vanhempanne ovat?
- Oletteko yhteydessä toisiinne?
- Tiedättekö syyn miksi teidät laitettiin adoptioon?
- Oletteko sitä mieltä, että adoptio vanhempanne ovat ne teidän VANHEMPANNE?
- Mietittekö adoptiota usein?
- Tiedättekö keitä biologiset vanhempanne ovat?
- Oletteko yhteydessä toisiinne?
- Tiedättekö syyn miksi teidät laitettiin adoptioon?
- Oletteko sitä mieltä, että adoptio vanhempanne ovat ne teidän VANHEMPANNE?
- Mietittekö adoptiota usein?
Muumimummu
Äitini on adoptoitu pienenä vauvana suomessa.Hän oli yhteydessä myös biologisiin vanhempiin,tai siis ainoastaan äitiinsä (isästä hänellä ei ole mitään tietoa).Äitini äiti antoi adoptioon äitini rahavaikeuksien takia.Äitini on kuitenkin pitänyt adoptio vanhempiaan "ominaan".Häneltä myös vaihdettiin koko nimi adoption yhteydessä.
\
Jos tiedossa mistä kautta adoptoitu esim.Pelastakaa Lapset Ry niin sieltä saa adoptoitu tietoonsa itseään koskevat tiedot.
Itse olen tuolta kautta adoptoitu ja sieltä tiedot sain.Biologisia sukulaisia nähnyt ja heidän kanssaan jonkin verran tekemisissä.Lähinnä kirjeitse.
Alkuperäinen kirjoittaja 26.08.2006 klo 09:56 Vieras kirjoitti:
Jos tiedossa mistä kautta adoptoitu esim.Pelastakaa Lapset Ry niin sieltä saa adoptoitu tietoonsa itseään koskevat tiedot.
Itse olen tuolta kautta adoptoitu ja sieltä tiedot sain.Biologisia sukulaisia nähnyt ja heidän kanssaan jonkin verran tekemisissä.Lähinnä kirjeitse.
Minut on myös adoptoitu Suomesta ja samoin veljeni. Olemme molemmat adoptoitu ihan vauvoina, joten adoptiovanhemmat ovat ne OIKEAT vanhemmat. Veljeni pitää jonkin moista yhteyttä biologiseen äitiinsä (äiti oli itse ottanut yhteyttä), mutta minulla ei ole mitään tietoa onko biologinen äitini edes hengissä. Joskus on käynyt mielessä että josko etsisin äitini jostain, mutta ne ajatukset ovat nopeasti haihtuneet. Mitä sitä turhaan, mitä se oikeastaan muuttaisi suuntaan tai toiseen. Jos on lapsensa antanut pois niin on antanut. Adoptiovanhempani ovat antaneet oikein hyvän ja tasapainoisen elämän minulle ja veljelleni. Omille lapseilleni kerron omasta adoptiosta ajallaan, mutta heille adoptiovanhempani ovat ne omat rakkaat mummi ja ukki!
\
-veli tietää biologiset vahempansa, tai siis äitinä ja tämän uuden perheen. Isästään ei ole tietoa
-ovat satunnaisesti yhteyksissä. Biologinen äiti on sukua, joten tapaavat esim perhejuhlissa jne, ei mitenkään aktiivisesti
-tietää syyn miksi hänet annettiin adoptioon. Biologinen äiti oli veljen syntyessä nuori, yksin ja elämäntilanne kaikenkaikkiaan kaoottinen. Eikä hänellä ollut mitään halua pitää lasta. Halusi adoption myötä antaa pojalle mahdollisuuden parempaan elämään.
-veljelleni adoptiovanhemmat ovat oikeita vanhempia ja adoption myötä saadut sisarukset oikeita sisaruksia. Biologinen äiti on hänelle vaan täti, sukulainen ja biologiset sisaruspuolet jotain kaukaisempia serkkuja.
- Veljeni sanoi ettei mieti adoptioa oikeastaan juuri muulloin kuin tavatessaan biologisen äitinsä ja joskus jos muuten tulee näistä asioista puhe.
En ole itseadoptiolapsi, mutta pikkuveljeni on. Yritän nyt vastailla hänen puolestaan, sen perusteella mitä olemme näistä keskustelleet:Alkuperäinen kirjoittaja 19.08.2006 klo 10:03 vieras kirjoitti:
-veli tietää biologiset vahempansa, tai siis äitinä ja tämän uuden perheen. Isästään ei ole tietoa
-ovat satunnaisesti yhteyksissä. Biologinen äiti on sukua, joten tapaavat esim perhejuhlissa jne, ei mitenkään aktiivisesti
-tietää syyn miksi hänet annettiin adoptioon. Biologinen äiti oli veljen syntyessä nuori, yksin ja elämäntilanne kaikenkaikkiaan kaoottinen. Eikä hänellä ollut mitään halua pitää lasta. Halusi adoption myötä antaa pojalle mahdollisuuden parempaan elämään.
-veljelleni adoptiovanhemmat ovat oikeita vanhempia ja adoption myötä saadut sisarukset oikeita sisaruksia. Biologinen äiti on hänelle vaan täti, sukulainen ja biologiset sisaruspuolet jotain kaukaisempia serkkuja.
- Veljeni sanoi ettei mieti adoptioa oikeastaan juuri muulloin kuin tavatessaan biologisen äitinsä ja joskus jos muuten tulee näistä asioista puhe.
Nyt nikitön
Minut on adoptoitu myös Suomesta, ei Pelan kautta. Ikävä kyllä huonoa tuuria riitti, sillä isäni oli alkoholisti ja äitini kärsi mielenterveysongelmista. Ado-isäni kanssa minulla ei ole juuri minkäänlaisia välejä enää, äidin kanssa on, vaikka lapsuus olikin hirveä näin jälkikäteen mietittynä. Muistan lapsena ajatelleeni ,että olisinpa saanut jäädä lastenkotiin... :/
Biosukuuni mulla ei ole mitään yhteyksiä, velipuolen olen tavannut ja hänellä oli pahoja ongelmia, bioäidin nähnyt . Isästä ei mitään tietoa.
Tällä hetkellä käyn yksityisterapiassa selvittämässä traumojani, mutten usko koskaan saavani elämääni kuntoon. Se näkyy valitettavasti myös perheessäni, lasten ja miehen kanssa. :ashamed:
Biosukuuni mulla ei ole mitään yhteyksiä, velipuolen olen tavannut ja hänellä oli pahoja ongelmia, bioäidin nähnyt . Isästä ei mitään tietoa.
Tällä hetkellä käyn yksityisterapiassa selvittämässä traumojani, mutten usko koskaan saavani elämääni kuntoon. Se näkyy valitettavasti myös perheessäni, lasten ja miehen kanssa. :ashamed:
Telluriina
Minut on adoptoitu kaksosveljeni kanssa v-76. Olemme ihan Suomesta adoptoituja ja pääsimme adoptioperheeseen 3kk ikäisinä ns. kasvattilapsina. Adoptio virallistettiin saman vuoden aikana.
Minä olen pienestä asti tiennyt olevani adoptiolapsi (kuten myös veljeni), sitä asiaa ei meidän perheessä koskaan salattu tai meitä kielletty puhumasta/kyselemästä. Aina olen kokenut olevani hyvin rakastettu ja huoltapidetty lapsi
Aikanaan teini-ikäisenä luin kaikki adoptiopaperit ja vanhempieni ja Pelastakaa lapset ry.n välisen kirjeenvaihdon, eli tiedän paljon biovanhemmista, heidän suvustaan, sairauksistaan ja syistä jotka johtivat adoptioon.
Katkeruutta ja kapinaa oli tuossa teini-iässä, mutta aikanaan sekin meni ohi, kiitos loistavien ja ymmärtävien vanhempieni =) :flower:
Bioäidin tapaaminen oli haave lapsuuden/teini-iän aikana, mutta kun olisi ollut oikea tilaisuus niin ei kiinnostanut yhtään.. Ainoat oikeat vanhemmat ovat nämä jotka minut ja veljen ovat rakkaudella kasvattaneet :flower:
Minä olen pienestä asti tiennyt olevani adoptiolapsi (kuten myös veljeni), sitä asiaa ei meidän perheessä koskaan salattu tai meitä kielletty puhumasta/kyselemästä. Aina olen kokenut olevani hyvin rakastettu ja huoltapidetty lapsi
Aikanaan teini-ikäisenä luin kaikki adoptiopaperit ja vanhempieni ja Pelastakaa lapset ry.n välisen kirjeenvaihdon, eli tiedän paljon biovanhemmista, heidän suvustaan, sairauksistaan ja syistä jotka johtivat adoptioon.
Katkeruutta ja kapinaa oli tuossa teini-iässä, mutta aikanaan sekin meni ohi, kiitos loistavien ja ymmärtävien vanhempieni =) :flower:
Bioäidin tapaaminen oli haave lapsuuden/teini-iän aikana, mutta kun olisi ollut oikea tilaisuus niin ei kiinnostanut yhtään.. Ainoat oikeat vanhemmat ovat nämä jotka minut ja veljen ovat rakkaudella kasvattaneet :flower:
Minä olen 25 vuotias ja adoptoitu suoraan laitokselta. En ole päivääkään ollut lastenkodissa. Tiedän biologiset vanhempani, äiti on elossa, isä on kuollut (häntä en ole koskaan tavannut). Biologisen äidin olen tavannut noin 5 kertaa, ensimmäisen kerran noin 14 vanhana, omasta aloitteestani. Nyt hän ei ole ottanut yhteyttä kirjeisiini, ja oletan vahvasti ettei häntä kiinnosta olla yhteydessä. Syynä poisantooni oli, että olin pettämisen tulos, eli kolmannen pyörän vahinko, mikä oli huomattu liian myöhään. Biologinen isä ei kait koskaan saanut tietää olemassa olostani.
Adiptiovanhempani ovat minulle niitä ainoita ja oikeita vanhempia. Jopa mummu ja ukkikin ottivat minut alusta asti omakseen.
Vasta vanhemmalla iällä olen miettinyt sellaisia asioita,kuten koska kertoa adoptiosta lapselle yms. Koska minut sijoitettiin samalle paikkakunnalle kuin mistä biologinen & adoptiovanhemmat ovat kotoisin. Ja koska isyyttä ei tarvitse tunnustaa, oli isälläni suuri huoli minun murkkuiässä (kun pojat tuli kuvioihin) etten sekaannu serkuksiin tms.
Adiptiovanhempani ovat minulle niitä ainoita ja oikeita vanhempia. Jopa mummu ja ukkikin ottivat minut alusta asti omakseen.
Vasta vanhemmalla iällä olen miettinyt sellaisia asioita,kuten koska kertoa adoptiosta lapselle yms. Koska minut sijoitettiin samalle paikkakunnalle kuin mistä biologinen & adoptiovanhemmat ovat kotoisin. Ja koska isyyttä ei tarvitse tunnustaa, oli isälläni suuri huoli minun murkkuiässä (kun pojat tuli kuvioihin) etten sekaannu serkuksiin tms.
Minäkin liityn tähän ketjuun. Olen myös Suomesta adoptoitu, nyt 38-vuotias ja minut adoptoitiin 3 kk:n ikäisenä. Olen tavannut biologisen äitini ja hänen vanhempansa plus neljä siskopuoltani. Alkuun olin heihin yhteydessä enemmänkin, nyt yhteydenpito harventunut. Yhden siskoni kanssa olen tekemisissä säännöllisemmin. Olen ollut myös biologisen isäni kanssa tekemisissä, olemme puhuneet puhelimessa muutamia kertoja. Toki pidän adoptiovanhempia ainoina todellisina vanhempinani, tosin biologisen äitini kanssa tunnen silti hyvin paljon samankaltaisuutta tai -henkisyyttä. Olen tyytyväinen siitä, että otin yhteyttä heihin, olen saanut identiteetilleni kaivattua vahvistusta. Minun mielestäni adoptoitu ei voi koskaan olla ihan ehjä, kokonainen ihminen, jos ei ole tutustunut juuriinsa. Onhan ihmisen tausta ja perimä hyvin oleellisia puolia ihmisessä! Välini adoptiovanhempiini ovat hyvät, joskin vähän etäiset ja muodolliset.
Tiedän syyn miksi minut adoptoitiin. Olen äitini kanssa puhunut tästä hyvin paljon aikanaan, siis biologisen äidin kanssa. Hän kertoi minulle ajasta, kun synnyin (hän hoiti minua viikon sairaalassa) ja siitä, kuinka minut vietiin laitokselta lastenkotiin. Hän oli ottanut lastenkotiin yhteyttäkin ottaakseen minut takaisin, mutta olin silloin juuri saanut uuden kodin. Biolog. äitini painostettiin adoptioon vanhempiensa taholta, olihan aviottoman lapsen syntyminen häpeä siihen aikaan, 60-luvun lopulla.Alkuperäinen kirjoittaja megis:
Kyllä, mietin adoptiota edelleen aika usein, välillä enemmän, välillä vähemmän. Aina kun saan lapsen (odotan nyt neljättä ) , adoptioasia tulee taas pintaan. Raskauden aikana kun äiti usein käy läpi omaa taustaansa ja lapsuuttaan. Asia on ollut minulle kieltämättä vaikea. Biolog. äitini sanoi jopa että se on ollut minulle "traumaattinen kokemus". No, varmaa on että biolog. äidilleni adoptioni on ollut erittäin järkyttävä kokemus. Mutta parempi kuitenkin näin, että sain uuden kodin. Ei minulle olisi siellä biologisten vanhempieni luona oikein mitään paikkaa ollut.
Hei! Minut on adoptoitu myös Suomesta. Olen nyt 24-v. Olin 3kk kun tulin adoptioperheeseeni. Minulle on puhuttu adoptiosta aina avoimesti. Olen myös selvittänyt biologista taustaani. Olen tavannut bio-äitini ja sisaruksia. Isästäni ei ole tietoa. Olen asian kanssa sujut. Nyt olisikin kiva koota yhteen ja tavata porukalla muita Suomesta adoptoituja. Olen yrittänyt monesti tavata muita saman taustan omaavia mutta se ei ole onnistunut. Nyt kaikki huomio ja kirjoitelkaa tänne.
EjKk
olenpas näköjään ainoa joka ei ole Suomesta adoptoitu . Itse olen Kiinasta kotoisin. Minut adoptoitiin kun olin 4-vuotias. Nimeni muutettiin adoption yhteydessä suomalaiseksi nimeksi, mutta toinen nimeni on se minun "alkuperäinen" nimeni. Olen yhteyksissä biologiseen perheeseeni. En kyllä osaa enää sanoa kuin pari sanaa Kiinaksi, joten onneksi biovanhemmat osaavat englantia .
. Itse olen Kiinasta kotoisin. Minut adoptoitiin kun olin 4-vuotias. Nimeni muutettiin adoption yhteydessä suomalaiseksi nimeksi, mutta toinen nimeni on se minun "alkuperäinen" nimeni. Olen yhteyksissä biologiseen perheeseeni. En kyllä osaa enää sanoa kuin pari sanaa Kiinaksi, joten onneksi biovanhemmat osaavat englantia .En ole adoptoitu, mutta toivottavasti tulevaisuudessa adoptoimassa... Minua kiinnostaisi kuulla, että te jotka olette hieman vanhempina adoptoituja, niin miten paljon muistatte adoption alkutaipaleesta ja miten te sen koitte?
ps. Me olemme mieheni kanssa adoptoimassa tulevaisuudessa muutaman vuoden ikäistä lasta.
ps. Me olemme mieheni kanssa adoptoimassa tulevaisuudessa muutaman vuoden ikäistä lasta.
Hei, kaikki jotK olette joskus saaneet yhteyden biologisiin sukulaisiinne, laittaisitteko yv:tä miten sen teitte. Mä olen niin rikki tästä ksikesta ja nyt tuli loppu tälle hiljasuudelle. Tiedän vaan että äitini kuoli pian syntymäni jälkeen, mutta muuta en tiedä. tää todella nyt ahistaa. KIITOS
Eli jos te itse olette adoptoitu, niin mikä on teidän synnyinmaanne? Millon teidät adoptoitiin (minkä ikäisiä olitte?)? Onko teidän omassa nimessä myös se nimi, jonka olette saaneet omassa kotimaassanne?
Tai tiedättekö ketään nyt jo aikuista joka on adoptoitu lapsena Suomeen?
- Olen syntynyt Intiassa, adoptoitu Suomeen 2,5kk ikäisenä vauvana. Nimessäni ei ole sitä nimeä jolla minua kutsuttiin SYNNYINmaassani (Suomi on kotimaani ) Tunnen moniakin aikuisia ulkomailta Suomeen adoptoituja. Olenhan itse yksi heistä
Tai tiedättekö ketään nyt jo aikuista joka on adoptoitu lapsena Suomeen?
- Olen syntynyt Intiassa, adoptoitu Suomeen 2,5kk ikäisenä vauvana. Nimessäni ei ole sitä nimeä jolla minua kutsuttiin SYNNYINmaassani (Suomi on kotimaani
) Tunnen moniakin aikuisia ulkomailta Suomeen adoptoituja. Olenhan itse yksi heistä