Te, jotka ette usko tulevanne koskaan isoäidiksi (tai isoisäksi)

[Miete]

...miksi ette usko ja miltä se ajatus tuntuu?

Minä olin lähes 37 v kun sain ensimmäisen ja luultavasti ainoan lapseni. Lapsi on nyt reilun vuoden ja minä 38. Jotenkin tuntuu etten koskaan saa olla mummi :/ Joko kuolen ennenkuin lapsenlapseni syntyy tai sitten lapseni ei halua/saa omia lapsia. (Tai sitten se pahin vaihtoehto, jota en tohdi edes ajatella.)

Jos lapseni saisi esimerkiksi 30-vuotiaana lapsen, minä olisin "vasta" 67-68 vuotias tuore isoäiti eli sinänsä mummiuden kokeminen on ihan mahdollista. Silti vaan jotenkin tuntuu etten saa sitä koskaan kokea.

 

["amber"]

Elämäni suurin haave oli jossain vaiheessa olla mummo. Asua eläkkeellä punaisessa mökissä ja hoidella puutarhaa. Ottaa lapsenlapsia viikonlopuksi luo ja kertoilla elämänviisauksia. Ei olisi kiire minnekään ja elämäntehtävät olisi melkein jo hoideltu.

No, sitten tajusin että elämä on tässä ja nyt. Koskaan ei ole kenenkään lapsen kanssa niin läheinen kuin oman. Itsellänikin on ikää ja vain yksi lapsi (ainoaksi jää). Voihan sitä olla varamummona naapurin lapselle, siskon lapsenlapsille jne. mummoja aina tarvitaan.

Eräällä vanhalla sukulaisellani on neljä lasta ja ei yhtään lastenlasta. Että vaikka kuinka monta lasta tekisi, ei se takaa lapsenlapsia...

 

[Miete]

[QUOTE="amber";24921598]Elämäni suurin haave oli jossain vaiheessa olla mummo. Asua eläkkeellä punaisessa mökissä ja hoidella puutarhaa. Ottaa lapsenlapsia viikonlopuksi luo ja kertoilla elämänviisauksia. Ei olisi kiire minnekään ja elämäntehtävät olisi melkein jo hoideltu.

No, sitten tajusin että elämä on tässä ja nyt. Koskaan ei ole kenenkään lapsen kanssa niin läheinen kuin oman. Itsellänikin on ikää ja vain yksi lapsi (ainoaksi jää). Voihan sitä olla varamummona naapurin lapselle, siskon lapsenlapsille jne. mummoja aina tarvitaan.

Eräällä vanhalla sukulaisellani on neljä lasta ja ei yhtään lastenlasta. Että vaikka kuinka monta lasta tekisi, ei se takaa lapsenlapsia...[/QUOTE]

Totta tuo, eihän elämässä mikään ole varmaa suuntaan tai toiseen. Mistäs minäkään tiedän vaikka tuo meidän ainokainen perustaisi perheen 20-vuotiaana, jolloin minäkin olisin vielä kovasti nuori

Mummoja aina tarvitaan -ihanasti sanottu

 

["vieras"]

Anoppini haluaisi kovasti tulla mummiksi. Paska säkä, hänen ainoa lapsensa ja tämän vaimo (=allekirjoittanut) ovat kohta nelikymppisiä veloja.

Tarinan opetus: älä koskaan odota jonkun muun täyttävän unelmiasi.

 

[Keittiönoita]

Mun lapseni ovat luonteeltaan sellaisia, että heille omat lapset tuskin tulevat olemaan top 20 -listalla. Ja lapseni ovat siis jo aikuisia eivätkä mitään eskarilaisia. Kummankin urahaaveet ovat sen verran "liikkuvia", että matkan varrella ei ole ihan helppoa perhettä perustaa. Tai sitten pitäisi löytyä joku jumalallisen kärsivällinen ja pitkämielinen tyyppi puolisoksi.

En ole koskaan osannut kaivata mitään sellaista, mitä mulla ei ole. En siis kaipaa lapsenlapsiakaan.

 

[Miete]

[QUOTE="vieras";24921688]Anoppini haluaisi kovasti tulla mummiksi. Paska säkä, hänen ainoa lapsensa ja tämän vaimo (=allekirjoittanut) ovat kohta nelikymppisiä veloja.

Tarinan opetus: älä koskaan odota jonkun muun täyttävän unelmiasi.[/QUOTE]

Opetus on hyvä, mutta unelma (biologisesta) isovanhemmuudesta on pakostikin "jonkun muun" kuin ihmisen itsensä täytettävissä. Ehkä tarkoititkin sitä, ettei kannata haaveilla asioista, joiden saavuttamiseen ei itse voi vaikuttaa.

Ristiriitaista ehkä, mutta lapsen saamisen jälkeen isovanhemmuus ei tunnu enää yhtä tärkeältä kuin aikaisemmin vaikka asia usein mielessä käykin. Elämäni ykköasia on nyt ja aina suhde lapseeni, kaikki muu on toissijaista sen rinnalla. Oikeastaan en edes tiedä, miksi isovanhemmuus mietityttää niin kovasti.

 

[Miete]

En ole koskaan osannut kaivata mitään sellaista, mitä mulla ei ole. En siis kaipaa lapsenlapsiakaan.

Eikö ystäviesi isovanhemmuus herätä mitään haikeuden tunteita? Tai jos lähipiirissäsi ei vielä ole paljoa isovanhempia, niin entäpä vaikka 10 v kuluttua? Luuletko ettet silloinkaan kaipaisi lapsenlapsia jos monilla ystävilläsi niitä olisi? En tarkoita että niin pitäisi olla, mutta ainakin itsestäni tuntuu että olisi aika kova pala seurata ystävien onnea lapsenlapsien kanssa jos sitä ei itse saa kokea. Tiedän tiedän, elämässä ei saa kaikkea.

Tuo on kyllä oikeasti hienoa, jos ei osaa kaivata mitään mitä itsellä ei ole. Mä olen joutunut koko elämäni kaipaamaan monia sellaisia asioita, jotka useimmille on itsestäänselvyyksiä. Ehkä sen takia olen jo etukäteen asennoitunut tällä tavalla. Pitäisi kai oppia uusia ajattelumalleja.

 

[Beep]

Tuo on kyllä oikeasti hienoa, jos ei osaa kaivata mitään mitä itsellä ei ole. Mä olen joutunut koko elämäni kaipaamaan monia sellaisia asioita, jotka useimmille on itsestäänselvyyksiä. Ehkä sen takia olen jo etukäteen asennoitunut tällä tavalla. Pitäisi kai oppia uusia ajattelumalleja.

Ymmärtäisin ajattelutapasi johtuvan menneisyydestäsi. Ehkäpä se elämä on tässä ja nyt ja elämä menee hukkaan miettimällä tulevaisuutta mummona.

Uusien ajattelumallien omaksuminen on helpommin sanottu kun tehty. Mutta asian hiffaaminen, että jotain voisi muuttaa, on kai jo hyvä askel parempaan omaan olemiseen.

 

[Keittiönoita]

Eikö ystäviesi isovanhemmuus herätä mitään haikeuden tunteita? Tai jos lähipiirissäsi ei vielä ole paljoa isovanhempia, niin entäpä vaikka 10 v kuluttua? Luuletko ettet silloinkaan kaipaisi lapsenlapsia jos monilla ystävilläsi niitä olisi? En tarkoita että niin pitäisi olla, mutta ainakin itsestäni tuntuu että olisi aika kova pala seurata ystävien onnea lapsenlapsien kanssa jos sitä ei itse saa kokea. Tiedän tiedän, elämässä ei saa kaikkea.

Tuo on kyllä oikeasti hienoa, jos ei osaa kaivata mitään mitä itsellä ei ole. Mä olen joutunut koko elämäni kaipaamaan monia sellaisia asioita, jotka useimmille on itsestäänselvyyksiä. Ehkä sen takia olen jo etukäteen asennoitunut tällä tavalla. Pitäisi kai oppia uusia ajattelumalleja.

Ei herätä. Mun esikoisellani on vain yksi käsi ja hän on joskus sanonut, että ei edes osaa kaivata kahta kättä, vaikka pikkuveljellään kaksi kättä onkin. Hän ei siis tiedä, millaista olisi olla kaksikätinen eikä sitä osaa kaivatakaan. Minä en ole isoäiti enkä tiedä, millaista on olla isoäiti. Jos en koskaan tule isoäidiksi, tuskin osaan sitä kaivatakaan. Kuten ei tyttärenikään toista kättä.

 

[juuh]

Minua pelottaa että tulisin isovanhemmaksi, enkä jaksaisikaan enää, ja lapseni olisivat minuun pettyneitä isovanhempana. Minusta olisi ihan ok jos en saisi koskaan lapsenlapsia. elämä voisi olla täyttä ja rikasta. itse asiassa olisi myös lapsettomana.

 

["heh"]

Ei harmittais, sittenpä ei tarvi hoitaa lapsenlapsia ja voi vaikka reissata niin kauan kuin terveys kestää ja käydä eläkeläisten kerhoissa, leffassa tuon tuosta ja kahviloissa, tansseissa, roikkua netissä ja chattailla muiden mummeleiden ja muidenkin kanssa, ja valistaa nuoria miten ennen kaikki oli niin paljon paremmin ja muistella toisten vanhusten kanssa vanhoja.

 

["vieras"]

Ei ole mitään järkeä pohtia tuollaisia asioita. Kannattaisi mielummin elää tässä hetkessä ja nauttia siitä omasta lapsesta eikä murehtia sitä, että ehkä ei saakaan lapsenlapsia.

En kyllä ymmärrä sitäkään minkä ihmeen takia jonkun unelma on olla mummo. Tee ne omat lapset, nauti heistä, kasvata heidät ja kun päästät heidät maailmaan, ala elää omaa elämääsi.

 

[Beep]

Ei herätä. Mun esikoisellani on vain yksi käsi ja hän on joskus sanonut, että ei edes osaa kaivata kahta kättä, vaikka pikkuveljellään kaksi kättä onkin. Hän ei siis tiedä, millaista olisi olla kaksikätinen eikä sitä osaa kaivatakaan. Minä en ole isoäiti enkä tiedä, millaista on olla isoäiti. Jos en koskaan tule isoäidiksi, tuskin osaan sitä kaivatakaan. Kuten ei tyttärenikään toista kättä.

Sä et oo jäänyt katkeraksi, etkä siirtänyt sellaista piirrettä. Soooo great. :flower:

 

[Beep]

[QUOTE="vieras";24922819]Ei ole mitään järkeä pohtia tuollaisia asioita. Kannattaisi mielummin elää tässä hetkessä ja nauttia siitä omasta lapsesta eikä murehtia sitä, että ehkä ei saakaan lapsenlapsia.

En kyllä ymmärrä sitäkään minkä ihmeen takia jonkun unelma on olla mummo. Tee ne omat lapset, nauti heistä, kasvata heidät ja kun päästät heidät maailmaan, ala elää omaa elämääsi.[/QUOTE]

Ei olekaan ns. järkeä. Mut jos tietäisitte mitä kaikkea mä olen pohtinut tän elämäni aikana, niin pitäisitte mua aivan pimeenä.

On paljon juttuja, jotka pitää ns. kelata pois. Sit kun ne on mietitty puhki, voi siirtyä uusiin asioihin.

 

[Ultramariini]

Minä olen usestikin miettinyt mummoutta, mahdollista tulevaa mummouttani. En ehkä niinkään kaipaavasta lähtökohdasta, että kaipaisin mummoksi- tämä tosin selittyy varmaan osin omien lasten iöillä. Vielä en useampaan vuoteen mummoutta toivokaan.
Mutta sellaisina huono äiti-itsesyytös hetkinäni olen miettinyt, että mikäli nuo lapsia saavat ja koskaan lapsiaan minun huomiini uskovatkaan, osaanko olla parempi mummo, kuin äiti. Ja herättäisikö se lapsissa iloa vai katkeruutta?

Mutta jos lapseni tulevat lapsia saamaan, toivon heidän saavan niitä siksi, että he itse lapsia haluaisivat- eikä kenekään ulkopuolisen sanelemin odotuksien ja toiveiden vuoksi- edes mummokuumeisten.