Te joilla useampi lapsi!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nojaaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
no meillä on neljä lasta. ovat syntyneet 7vuoden sisään. ensimmäisen ja toisen väliin jäi 1,5vuotta. kakkosen ja kolmosen väliin 3vuotta. kolmosen ja nelosen väliin 2vuotta. ikäeroja ei sen tarkemmin mietitty, mutta halusimme lapset suhteellisen lähekkäin, niin ettei tule hirveästi ikäeroja. nyt onkin suhteellisen kummallinen tilanne kun talon pienin on jo 3vuotta. aina tässä vaiheessa on ollut jo myös vauva. itse nautin nyt kovasti myös tästä elämänvaiheesta.
 
Meillä on kolmas pian tulossa ja ekan ja tokan välillä on vajaat 1,5 vuotta ja toivottiinkin toista niin pian kuin vain mahdollista. Kolmea lasta olemme aina toivoneet, mutta tämä kolmas vähän pääsi nyt kyllä yllättämään. Oli ajateltu, että ehkä vasta vuoden päästä olisi kolmatta alettu yrittämään, mutta nyt on siis jo pian syntymässä ja ikäeroa kakkosen ja kolmosen väliin jää vajaat 2,5 vuotta. Nyt kuitenkin tuntuu, että ikäero on juuri hyvä, jottei kolmas lapsi sitten ole ihan eri sarjaa kuin kaksi ekaa.
 
Ikäerot noin kolme vuotta, 1. ja 2. välillä 2v10kk ja 2. ja 3. välillä 2v11kk. Ei ollut suunniteltua. Naureskeltiin kyllä, että menipä yksiin kotihoidontuen jaksojen kanssa :laugh: Ensimmäinen lapsi sai alkunsa helposti, kolmas oli "yllätysraskaus" eli raskauduin ehkäisystä huolimatta ja kolmatta tehtiin melkein vuosi.
 
1. ja 2. välillä 1v8kk, suunniteltu
2. ja 3. välillä 1v4kk, ei suunniteltu
3. ja 4. välillä 5v5kk, ei suunniteltu näin pitkää väliä
4. ja 5. välillä 1v11kk, suunniteltu
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä;24434826:
1. ja 2. välillä 1v8kk, suunniteltu
2. ja 3. välillä 1v4kk, ei suunniteltu
3. ja 4. välillä 5v5kk, ei suunniteltu näin pitkää väliä
4. ja 5. välillä 1v11kk, suunniteltu

mistä johtu toi 3-4, jos saa kysyä??
 
Ekan ja tokan ikäero on 6v2kk ja pienempää toivoimme, muttei onnistuttu. Tokan ja kolmannen ikäero on 1v1kk ja suurempaa toivoimme, mutta myöhäistä se sitten oli parkua, kun pulla oli jo uunissa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Nojaaja
Meillä on "vain" kaksi lasta... Eikös se kuitenkin ole niinku "useampi lapsi"? :D

Ikäeroa on 1v ja 12 päivää. Kumpaakaan raskautta ei erikseen suunniteltu, mutta olimme valmiit ottamaan lapsia vastaan kyllä.
 
Ekan ja tokan ikäero minuutti, ovat nyt vähän päälle 2v, kolmannen eräpäivä on joulukuun lopulla. Kolmosta toivottiin suunnilleen tällä ikäerolla kaksosiin, onpa sitten seuraa toisilleen ja toisaalta kaksosten kanssa alkaa jo elämä helpottaa joten uusi vauva on jo oikein tervetullut :)
 
Neljä lasta. Ensimmäistä yritettiin vuosi. Päätettiin sitten alkaa yrittää heti toista, mutta aloinkin odottamaan melkein heti. Ikäeroa 1v3kk. No sitten todettiin, että tehdään kolmas siihen perään heti, kun putki on päällä ;) Ikäeroa tuli 1v8kk. Neljäs päätti sitten tulla itse. Ikäeroa 1v3kk. Ihan näin tän ei kyllä pitäny suunnitelmien mukaan mennä, mutta tässä sitä ollaan ja päivääkään en pois vaihtais, vaikka rankkaakin on ollut.
 
8 lasta, ensimmäinen väli 1v8kk, toinen 1v1kk, kolmas 1v3kk, neljäs 1v8kk, viides 1,6kk, kuudes 2v, seitsämäs 3v3kk. Nyt on tulossa 9. lapsi ja ikäeroa edelliseen 2v
 

Similar threads

I
Viestiä
7
Luettu
329
V
S
Viestiä
10
Luettu
292
M
Viestiä
13
Luettu
344
Aihe vapaa
yhtä häsellystä
Y

Yhteistyössä