Te joilla on koira ja pieniä lapsia, miten hoidatte aamun ja iltamyöhän lenkitykset?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Riippuu ihan päivästä. Joskus mies tai minä vie yksinään ja toinen on vauvan kanssa kotona, joskus mennään yhdessä ja pakataan vauva vaunuihin. Joskus menen yksin vauvan kanssa. Mä olen ottanut sellaisen asenteen että mä menen mihin tarvii, oli sitten vauva tai ei. Meidän vauva onkin onneksi tottunut nukkumaan ja syömään, oltiin sitten kotona tai muualla. Sitten kun kasvaa vaunuista pois niin varmaan yritetään hoitaa ne lenkit lapsen uniajan ulkopuolella, jos ollaan yksin esim. illalla kotona.
 
Meillä on tiibetinspanieli ja suomenlapinkoira. Kaksi lastakin (kumpikin alle 5-vuotiaita) löytyy.

Suomenlapinkoira vaatii enemmän lenkittämistä kuin tiibetinspanieli, mutta koska tiibetinspanielikin tuntuu käpyttelevän mielellään vähän pidempääkin matkaa, käytän molemmat aina samalla kertaa.

Aamulla herään hieman ennen kuutta ja kuudelta olen koirien kanssa ulkona. Puoliskan tunnin verran ollaan ulkona. Meidän koirat on "iän kaiken" tottuneet käymään aamulenkillä juuri kuuden aikaan, ja tuohon aikaan lapset vielä nukkuvat. Olisi järjetöntä raahata lapsia mukaan. Nukkuvat siis sen ajan keskenään. Tosin vaikka puolesta tunnista onkin kysymys, ei me missään pitkällä koirien kanssa käydä; aikaa kun menee haisteluun ja toisten koirien kanssa telmimiseenkin.

Iltalenkin käytän kymmenen aikaan. Tuolloin lapset on myöskin sikeässä unessa. Illalla käydään n. 20 minuutin lenkki.
 
[QUOTE="Vieras";26081826]Meillä on tiibetinspanieli ja suomenlapinkoira. Kaksi lastakin (kumpikin alle 5-vuotiaita) löytyy.

Suomenlapinkoira vaatii enemmän lenkittämistä kuin tiibetinspanieli, mutta koska tiibetinspanielikin tuntuu käpyttelevän mielellään vähän pidempääkin matkaa, käytän molemmat aina samalla kertaa.

Aamulla herään hieman ennen kuutta ja kuudelta olen koirien kanssa ulkona. Puoliskan tunnin verran ollaan ulkona. Meidän koirat on "iän kaiken" tottuneet käymään aamulenkillä juuri kuuden aikaan, ja tuohon aikaan lapset vielä nukkuvat. Olisi järjetöntä raahata lapsia mukaan. Nukkuvat siis sen ajan keskenään. Tosin vaikka puolesta tunnista onkin kysymys, ei me missään pitkällä koirien kanssa käydä; aikaa kun menee haisteluun ja toisten koirien kanssa telmimiseenkin.

Iltalenkin käytän kymmenen aikaan. Tuolloin lapset on myöskin sikeässä unessa. Illalla käydään n. 20 minuutin lenkki.[/QUOTE]

Jätätkö lapset siis yksin kotiin? En siis epäile ettei "pärjäis" ku nukkuu, mut etkö pelkää että sulle sattuu jotain, vaikka kompastut pahasti tai ihan mitä vaan, joudut sairaalaan etkä pysty kertoa että sun lapset on yksin? Kuinka kauan menisi että ne "löydettäis" ? Se olisi musta pelottavaa.
 
Meillä lapsia kolme: 4, 2 ja vauva.

Aamulla käytän koiran ulkona, kun toiset vielä nukkuu/ mies ei ole kerennyt töihin lähteä.

Päivällä (jos erikseen tarvitsee) käytän pikaiseen pihassa, kun lapset nukkuvat. Tai sitten koira on ullot minun ja lasten kanssa ulkona ennen päiväruokaa.

Neljältä käydään kaikki yhdessä ulkona tai minä käytän yksin, kun mies kotiutuu.

Illalla mies käyttää yksinään, kun lapset nukkumassa.
 
Minä en käytännössä pysty viemään koiraa ulos silloin kun olen kaksistaan lapsen kanssa kotona. Vaikka lapsi on nyt jo 2-vuotias, asumme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa ja kun koira seilaa edes takaisin rapussa ja minulla on liukkaisiin ulkovaatteisiin puettu lapsi sylissä, niin en uskalla lähteä siihen hommaan. Rattaatkin pitäisi hakea raskaan oven takaa kellarista koira mukana. Me teemme miehen kanssa niin, että toinen lenkittää koiran aamulla ja töistä tullessa ja toinen vie/hakee lapsen hoidosta. Parina päivänä näiden kahden vuoden aikana mies on ollut työmatkalla ja silloin olen pyytänyt jonkun sukulaisen katsomaan lasta kun olen tehnyt pidemmän klo 17 lenkin koiran kanssa. Illalla olen jättänyt lapsen sisälle nukkumaan ja puhunut samaan aikaan miehen kanssa puhelimessa, kun olen käyttänyt koiraa talon nurkalla. En tykkää lapsen yksni jättämisestä, mutta en ole halunnut vaivata ketään ulkopuolista tuon 5 minuutin takia. Kaikki helpottuu varmaan jo vuoden päästä, kun lapsi jaksaa kiivetä itse raput ja kulkea ilman vaunuja lyhyen koiralenkin.
 
Sillon kun asuttiin vielä vuokralla, aamulla lähdettiin aamupalan jälkeen muksun kanssa ulos ja koira mukaan, illalla käytin koiran pikapissalla kun lapsi oli nukkumassa, itkuhälytin yleensä mukana..

Meillä on koira onneks sellanen ettei aamulla ole heti 6 aikaa pihalle vaatimassa vaan jaksaa odottaa sinne 9 asti ulospääsyä..
 
[QUOTE="näin meillä";26082112]Minä en käytännössä pysty viemään koiraa ulos silloin kun olen kaksistaan lapsen kanssa kotona. Vaikka lapsi on nyt jo 2-vuotias, asumme hissittömän talon kolmannessa kerroksessa ja kun koira seilaa edes takaisin rapussa ja minulla on liukkaisiin ulkovaatteisiin puettu lapsi sylissä, niin en uskalla lähteä siihen hommaan. Rattaatkin pitäisi hakea raskaan oven takaa kellarista koira mukana. Me teemme miehen kanssa niin, että toinen lenkittää koiran aamulla ja töistä tullessa ja toinen vie/hakee lapsen hoidosta. Parina päivänä näiden kahden vuoden aikana mies on ollut työmatkalla ja silloin olen pyytänyt jonkun sukulaisen katsomaan lasta kun olen tehnyt pidemmän klo 17 lenkin koiran kanssa. Illalla olen jättänyt lapsen sisälle nukkumaan ja puhunut samaan aikaan miehen kanssa puhelimessa, kun olen käyttänyt koiraa talon nurkalla. En tykkää lapsen yksni jättämisestä, mutta en ole halunnut vaivata ketään ulkopuolista tuon 5 minuutin takia. Kaikki helpottuu varmaan jo vuoden päästä, kun lapsi jaksaa kiivetä itse raput ja kulkea ilman vaunuja lyhyen koiralenkin.[/QUOTE]

Olisiko jo aika opettaa se lapsi kävelemään ne portaat.

Meillä asutaan toisessa kerroksessa ja lapset ovat pian kävelemään opittuaan kontanneet portaat ylös ja tällä hetkellä tuo keskimmäinen vajaa 2vee on kävellyt itse portaat jo puoli vuotta (samoja ikiä käveli myös vanhin lapsi).
 
Meillä mies tai minä käyttää koiran ulkona ja toinen on aina lapsen kanssa sisällä. Aamut on sen verran aikaisia ja koira pääsee ajoissa ulos, joten kovin myöhään ei käydä enää iltapissillä eli joskus harvoin kun on se tilanne että mies ei ole kotona niin lapsen kanssa käydään yhdessä ulkoiluttamassa koira.

En jättäisi nukkuvia lapsia puoleksi tunniksi itsekseen.. Kouluikäiset on jo ok.
 
Olisiko jo aika opettaa se lapsi kävelemään ne portaat.

Meillä asutaan toisessa kerroksessa ja lapset ovat pian kävelemään opittuaan kontanneet portaat ylös ja tällä hetkellä tuo keskimmäinen vajaa 2vee on kävellyt itse portaat jo puoli vuotta (samoja ikiä käveli myös vanhin lapsi).

Me mennään päivittäin useita kertoja portaita ylös ja alas eikä reilu 2 vuotias osaa vieläkään mennä rappusia yksin. Ylöspäin menee paremmin mutta pakko olla koko ajan valmiina ottamaan kiinni jos horjahtaakin ja alaspäin on vielä heikompaa.. jos ei pitäisi kädestä kiinni niin siinähän tippuisi.. Joten ymmärrän kyllä, että koiran kanssa on helpompaa ottaa se lapsi syliin ja kantaa rappuset niin pääsee vähän nopeammin.
 
Olisiko jo aika opettaa se lapsi kävelemään ne portaat.

Meillä asutaan toisessa kerroksessa ja lapset ovat pian kävelemään opittuaan kontanneet portaat ylös ja tällä hetkellä tuo keskimmäinen vajaa 2vee on kävellyt itse portaat jo puoli vuotta (samoja ikiä käveli myös vanhin lapsi).

Myönnän kyllä, että pitäisi opettaa:D Järjettömän hidasta se kyllä olisi ja olisi myös hankalaa vahtia lasta rapussa ja kuljettaa tempoilevaa koiraa yhtä aikaa, mutta joskushan se täytyy tehdä. Poika on joskus kävellyt 1. kerrokseen, joten osaa kyllä, mutta se alas tulo on varmaan hankalampaa.
 

Yhteistyössä