Te joilla on huonoja muistoja lapsuudesta,

["minä"]

tunnetteko vihaa, sääliä, mitä oikeastaan tunnette vanhempianne kohtaan?

Mun äiti oli, ja on bipolaarihäiriöinen. En tiedä itsekään, mitä tuntisin.
Tiedän, että äitini oli sairas. Lähinnä tunnen sellaista, että jonkun olisi pitänyt auttaa häntä, koska hän ei koskaan ole ollut paha ihminen.
Miksi kukaan ei tajunnut sitä, miksi kukaan ei tehnyt mitään? Ei edes oma isäni.
Äitini sekoili tosi pahasti. Hän oli välillä ihan psykoosissa, piilotteli vaatekaapissa
ja sanoi mulle ja siskolleni, että jos ovikello soi, ei saa mennä avaamaan, siellä on pahoja ihmisiä.
Pelkäsi naapureita, kuvitteli että häntä kytätään. Sai ihmeellisiä raivokohtauksia,
heitteli yhdenkin häälahjaksi saamansa kahviastiaston seinään, kun sai päähänsä, että
se on jonkun kyttääjän antama.

 

["vieras"]

Mulla on tosi ristiriitainen tunne isää kohtaan. Isän suvussa näyttää olevan tapana haukkua ja vähätellä omia lapsia. Äiti ei haukkunut, mutta ei toisaalta kauheasti kannustanutkaan. Mulla oli muutenkin tosi vaikea lapsuus enkä koskaan saanut aikuisilta tai muilta lapsilta mitään kannustusta. Sain aina pelätä, että teen virheen ja mulle huudetaan ja mua haukutaan. Opin piilottamaan tunteeni vanhemmiltani, ja varsinkaan isäni ei tunne minua lainkaan. Meidän suhteemme on melko etäinen, mutta asiallinen. Äitiin on parempi suhde, mutta ei äitikään tiedä mun "hirviöistä" juuri mitään.

 

["Vanilla"]

Lopetin kotona käymisen 24-vuotiaana. Siitä 5 vuoden kuluttua isä kuoli. En edes hautajaisiin mennyt. Katkeruudesta selviäminen vei vuosia.

Äitiäni en ole tavannut pian 20 vuoteen. Viimeisestä puhelinsoitosta on jo 13 vuotta. Ei ole ikävä puolin ja toisin.

Olisi pitänyt ymmärtää jo 16-vuotiaana lähteä kotoa ja katkaista välit. Mutta sitä vaan jaksoi toivoa, että kyllä ne vielä joskus minusta välittävät, jos teen kaikki niin kuin he haluavat. No, eihän siinä niin käynyt.

 

["vieras"]

Rakkautta tunnen. Tiedän että eivät silloin ymmärtäneet mitä tekivät. Nyt ollaan hyvissä väleissä.

 

["vierailija"]

Menneet on menneitä. Isällä oli alko-ongelma, äitillä psykoosia yms. Äitini pahoinpiteli minua sen jälkeen kun pikkusiskoni syntyi. Isä taas kävi kiinni humalaspäissään kun olin kakskymppinen. Oman lapseni kanssa asiat on toisin. Onneksi.

 

["alkup."]

[QUOTE="vieras";24920210]Mulla on tosi ristiriitainen tunne isää kohtaan. Isän suvussa näyttää olevan tapana haukkua ja vähätellä omia lapsia. Äiti ei haukkunut, mutta ei toisaalta kauheasti kannustanutkaan. Mulla oli muutenkin tosi vaikea lapsuus enkä koskaan saanut aikuisilta tai muilta lapsilta mitään kannustusta. Sain aina pelätä, että teen virheen ja mulle huudetaan ja mua haukutaan. Opin piilottamaan tunteeni vanhemmiltani, ja varsinkaan isäni ei tunne minua lainkaan. Meidän suhteemme on melko etäinen, mutta asiallinen. Äitiin on parempi suhde, mutta ei äitikään tiedä mun "hirviöistä" juuri mitään.[/QUOTE]

Mulla oli niin epämääräistä toi hyväksyminen, hylkääminen, se johtui äidin mielentiloista. Toisina päivinä äiti oli tosi hyvällä päällä, kaikki oli hyvin, se jutteli, oli iloinen. Toisina päivinä se meni makkariin, laittoi oven kiinni. Oli siellä viikonkin, kävi vaan vessassa. Ei puhunut mitään, oli kuin kuollut. Ei päästänyt edes mua sinne, ei puhunut mullekaan, se tuntui kamalalta.
Ajattelin, että nyt olen tehnyt jotakin tosi pahaa. Lapsi ajattelee niin.
Ainoastaan koiransa otti lähelleen, ja sitä silitteli. Musta tuli niin paha, että toivoin sen koiran kuolemaa. Se kuolikin neljävuotiaana.

 

["vieras"]

Se on vaihdellut. Ennen oli aina paljon vihaa ja surua, jotka aina käynnistyivät tapaamisessa ja soitoissa. Nykyään 33-vuotiaana pidän pitkiä taukoja, ettei nähdä ja soitella ja en sen vuoksi joudu ajattelemaan enää niitä ikäviä tunteita. Luovutin sen suhteen, että asiat muuttuisivat ja kyllä on ollut parempi olo nykyisin. Ehkä tunne on vähän sellainen tyhjyys ja välinpitämättömyys. Ei vaan enää jaksa. Äidillä jonkinnäköinen "näennäisesti kiltin ihmisen narsistinen häiriö", jolle ei tietysti itse mitään voi eli en enää syytä häntä siitä.

 

["Anna"]

96 tuopakan polttamaa jälkeä käsissä, 194 selässä. 16 vyön iskua persuuksissa. Katkera, joo

 

["vieras"]

Niin vaikea sanoa. Mun isällä oli ja on edelleen mielenterveysongelmia. Ahdistun hänen seurassaan tosi helposti, niinpä välttelen seuraansa. Tiedän että aikuismaista käytöstä se ei ole, mutta täytyy minun miettiä myös omaa jaksamistani. Monta kertaa jos on tavattu niin valvon yöllä ja mietin että miten isä oikein jaksaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24920379] Ahdistun hänen seurassaan tosi helposti, niinpä välttelen seuraansa. Tiedän että aikuismaista käytöstä se ei ole, mutta täytyy minun miettiä myös omaa jaksamistani. [/QUOTE]
Ei vaan se nimenomaan on aikuista käytöstä ja rajojen vetämistä.