Te, joilla lapsi sairastelee paljon.. Oletteko ajatelleet, että ehkä itse olette sen aiheuttaneet?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
h
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Joooooo:
Eli ainoastaan raskauden aikana tupakoineiden lapset sairastaa.
No en sitä tarkoittanut. Mutta varmasti siitä raskauden aikaisesta polttamisesta enemmän haittaa on kuin hyötyä. Ja tuo teksti, mitä kirjoitin, oli siis lääkärin selostus siskolleni, vaikkakin olen itse samaa mieltä. Ja sille, joka sanoi, ettei lapsille varmuuden vuoksi lääkkeitä määrätä, niin täällä määrätään tk:ssa, kun lapsen äiti vaatii.. Enkä tarkoittanut tällä aloituksella sitä, että kaikkien useasti sirastavien lapsien vanhemmat olisivat ns vastuussa, vaan sitä, että jos syöttää lapselle jatkuvasti lääkekuureja ja on vielä tupakoiinut raskausaikana, niin kannattais katsoa peiliin ja miettiä..
Joopa joo porvoosta päivää. Lääkäri alkaa varmaan yhtäkkiä paasaamaan raskausajan tupakoinnista´henkilölle, jonka lapsi on ollut jo pitkään vatsan ulkopuolella? epäilen..
 
h
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lihava äiti ei ole vaaraksi lapselleen, toisin kuin tupakoitsija-äidin lapsi on vaaraksi lapselleen, jos a) tupakoi samassa asunnossa b) tupakoi raskaana
Paitsi että et ole tainnut perehtyä uusimpiin tutkimuksiin. Ylipaino on haitaksi vauvalle. Voi aiheuttaa jopa kuoleman.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja h:

Ylipaino nostaa riskiä raskausmyrkytykseen ja raskausdiabetekseen. Kun vauva on ulkona, riskit poistuu.

Tupakoivan äidin riskit ulottuvat pitkälle, eli kätkytkuolema, astma, allergia, kouluongelmat, pojan siittiöt heikentyy, jne jne jne.

Hoikka ja savuton
 
h
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja h:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lihava äiti ei ole vaaraksi lapselleen, toisin kui
Ylipaino nostaa riskiä raskausmyrkytykseen ja raskausdiabetekseen. Kun vauva on ulkona, riskit poistuu.

Tupakoivan äidin riskit ulottuvat pitkälle, eli kätkytkuolema, astma, allergia, kouluongelmat, pojan siittiöt heikentyy, jne jne jne.

Hoikka ja savuton
Altistaa kylläkin myös sydän- ja verisuonisairauksille ja nostaa lapsen riskiä sairastua diabetekseen aikuisena. Mutta sehän on ihan pikku juttu vai mitä.
 
Njaa
No varmasti tupakointi aiheuttaa yhtä sun toista lapselle, en ole sitä kiistämässäkään, samaten äidin ylipaino raskausaikana ja niin pois päin... Olen myös samaa mieltä, että jotkut äidit vaatimalla vaativat ab-kuureja, vaikkei lapsi välttämättä sitä tarvitsisi. Esimerkkinä lapsi, jolla lääkärin mukaan jo ohimenevä korvatulehdus, mutta äiti ehdottomasti vaati sen ab-kuurin, vaikka lääkäri sanoi, että paranee suurella todennäköisyydellä itsestään.

No siis asiaan, sairastelu on usein monen asian summa, joskus voidaan sormella osoittaa syyllinen vanhemmista, mutta useimmiten ei. Tällainen syyllistäminen on mielestäni turhaa, puolin ja toisin. Mielestäni tärkeintä on se, että vanhemmat kuitenkin hoitavat lastaan tämän sairastaessa, antavat kipulääkettä ja sen ab-kuurinkin tarvittaessa.

bjih
bjih:
meillä lapsi ei ole sairastellut ollenkaan ikää 1v. poltin raskaus aikana ...

Koulussa voi tulla ongelmia...

Niin VOI tulla... mutta on jo nyt erittäin fiksu ja reipas lapsi..:)
 
vieras
Sinä, joka tupakoit raskaana. Haluat tehdä lapsestasi lapsettoman oman itsekkyytesi takia? Samoin kätkytkuoleman suurin yksittäinen riski on raskausajan tupakointi. Mieti, mikä syyllisyys, kun vauva kuolee ja syy on se, että olet tupakoinut!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja bjih:
Niin VOI tulla... mutta on jo nyt erittäin fiksu ja reipas lapsi..:)
1 v ikäisestä on täysin mahdoton sanoa, tuleeko oppimisvaikeuksia tai keskittymishäiriöitä kouluiässä, tai tuleeko lapsettomuutta isompana (pojille ainakin äidin tupakoinnin on epäilty aiheuttavan lapsettomuutta).

Mutta saahan siitä tietysti iloita, että lapsi on nyt terve, reipas ja ihana :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:

Peesi
 
jaah
Mun lapsellani on ollut antibioottilääkitys lähes koko elämänsä eli noin vuoden. Ei auta paljon peiliin katsella, ei niitä lääkkeitä silti voi jättää syömättä vaikka äiti kuinka peiliä tuijottaisi.

Mutta pakko kommentoida, että lapsella on ollut pari hyvin lievää flunssaa, ei mitään muita tartuntatauteja tai korvatulehduksia. Vaikka antibioottien syömisessä on haittansa, ei se silti tarkoita, että niitä syömällä lapselle aiheuttaisi automaattisesti sairastamiskierteen.
 
Öööö
No mites sitten ne kaikki lapset, jotka ovat saaneet kasvaa hoikan ja savuttoman äidin sisällä, eläen auvoisen lapsuusajan jne, ja silti sairastelevat tai joilla on koulussa ongelmia?? Mitäs sitten syytetään?? Naapurin Keijoa, joka poltti parvekkeella äidin raskausaikana???
 
juuust
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja bjih:
Niin VOI tulla... mutta on jo nyt erittäin fiksu ja reipas lapsi..:)
1 v ikäisestä on täysin mahdoton sanoa, tuleeko oppimisvaikeuksia tai keskittymishäiriöitä kouluiässä, tai tuleeko lapsettomuutta isompana (pojille ainakin äidin tupakoinnin on epäilty aiheuttavan lapsettomuutta).

Mutta saahan siitä tietysti iloita, että lapsi on nyt terve, reipas ja ihana :)
Miten näyttää siltä, että toiset nauttii siitä, että saa syyllistettyä äitiä?.... Muistuttelemalla, että voi tulla sitä ja tätä ja se on VARMASTI sinun vika..
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuust:
Miten näyttää siltä, että toiset nauttii siitä, että saa syyllistettyä äitiä?.... Muistuttelemalla, että voi tulla sitä ja tätä ja se on VARMASTI sinun vika..
Ei se mitään syyllistämistä ole (tai ainakaan mä en oo syyllistänyt), kunhan vaan totesin että tupakoinnin vaikutuksia ei 1 v lapsesta vielä välttämättä näe. Kivaa, jos lapsi on tupakoinnista huolimatta täysin terve. Ei sille mitään enää voi jos poltti raskausaikana, mutta seuraavaa odottaessa ei ehkä sitten polta...
 
Vieras
En minä ainakaan allekirjoita tätä väitettä. Meillä lapset alkaneet sairastamalla sairastaa 1-vuotiaina. On astmaa ja allergiaa siitepölyille ja eläinpölyille, jopa huonepölylle. Sairastava todella paljon mutta harvoin korvatulehduksia tai vastaavia jotka antibioottia vaatisi. Ja itse kokemuksesta tiedän, ettei kuureja lääkäreiltä irtoa vaikka haluaisikin. Nimittäin olen pariin otteeseen sitä itse pyytänyt kun nuha/ yskä oli jatkunut yhtä jaksoisesti 6 viikkoa, mutta ei herunut. Itselläni oli lähes epätoivoinen olo, kun astmaoireet oli tiukassa ja astmalääkitys oli ollut nostettuna jo liian kauan aikaa... Itse kiinnitän erityisen paljon huomiota ruokaan, vältän lisäaineita ym.
 
Minulla on kolme erittäin infektiokierteistä lasta. Vanhimman korvat putkitettu 3krt, keskimmäisen 5krt ja nuorimman 4krt. Kaikilta on kaikki risat leikattu. Olen ollut nuorimman kanssa keuhkokuumeesta 3krt jorvissa viikon kerrallaan ja kerran kun pöpö meni verenkiertoon asti. Keskimmäisen kanssa olen ollut allergiasairaalassa ja jorvissa useaan otteeseen (en edes muista monesti) kun henki ei kulje ja meinaa tukehtua astman takia. Nuorimman ja vanhemman kanssa ollaan monta kertaa menty kuumekouristusten takia ambulanssilla sairaalaan kun lapsi on kouristelllut niin pahasti ja ei ole reagoinut. Nekin ovat menneet sairaalareisuiksi.
Jos lapset eivät olisi saaneet antibioottikuureja niin henki olisi mennyt. Olen kai huono äiti sitten :headwall:

Ekat 3v olivat jokaisella yhtä korvatulehdusta, keuhkoputkentulehdusta, keuhkikuumetta, limaisuutta, sairaalaa ja tutkimuksia yms. Ja lapset olivat välillä ihan antibiiootti estolääkityksellä erikoistuneet lastenlääkärin määräyksestä. Että näin meillä.

Minulla miehellä oli paljon pienenä infektioita ja kummallakin on erittäin ahtaat korvakäytävät. Joten lääkäri sanoi tuon olevat osittain perinnöllistä. Astmaa on myös suvussa.
 
Lissu
Meidän muksut on sairastaneet paljon, korva- ja kurkunpäätulehduksineen ja astmaa myös. En ole koskaan tupakoinut, en siis myöskään raskausaikana, alkoholin suhteen olin täysin nollalinjalla ja söin terveellisesti. Lääkekuureja otetaan vasta kun on pakko. Syödään terveelisesti, ulkoillaan ja liikutaan. En käsitä mitä olisin voinut enää toisin tehdä enkä syyllistä itseäni.
 
anni
hienoa, meillä 2 lapsella oli yhteensä viime talvena 16 ab-kuuria, laskin jokin aika sitten, enkä usko että oli itseaiheutettua. kyllä takana on enemmän lasten perussairaudet eli astma ja korvakierteet, hengitystieinfektiot jne.
ja ei, en aio syyllistää itseäni, mielipiteitä saa toki olla useammanlaisia...kunhan et tule päin naamaa tuollaista heittämään. mieluummin kun varmaan kaikki äidit ottaisivat terveet lapset, ei tulisi poissaoloja töistä eikä sanomista joka puolelta :( kiukkuisista, ressukoista lapsista puhumattakaan.
 
vieras
Tjaah :D Mistähän johtuu, että samassa perheessä toinen lapsi on ollut pienenä koko ajan kipeä ja allerginen, toinen sairastanut pari flunssaa vuodessa.

Aloitus on melkein liikuttavan miten sen sanoisi...lapsenomainen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuust:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja bjih:
Niin VOI tulla... mutta on jo nyt erittäin fiksu ja reipas lapsi..:)
1 v ikäisestä on täysin mahdoton sanoa, tuleeko oppimisvaikeuksia tai keskittymishäiriöitä kouluiässä, tai tuleeko lapsettomuutta isompana (pojille ainakin äidin tupakoinnin on epäilty aiheuttavan lapsettomuutta).

Mutta saahan siitä tietysti iloita, että lapsi on nyt terve, reipas ja ihana :)
Miten näyttää siltä, että toiset nauttii siitä, että saa syyllistettyä äitiä?.... Muistuttelemalla, että voi tulla sitä ja tätä ja se on VARMASTI sinun vika..
Koska tahansa voi sattua mitä tahansa eikä kenestäkään 1v:stä tiedä mitäongelmia hänelle on ehkä tulossa. Tai msitä ne ongelmat sitten johtuvat.

Mutta silti minusta jokaisen tupakoitsijan olisi hyvä tiedostaa että tupakoinnilla on omat riskinsä, eikä vain tuudittautua siihen että koska oma lapseni oli 1v vielä terve niin kyllähän sitä voi ihan vapaatsi tupakoida raskaana ollessaan.

Minusta itsestäni kyllä tuntuisi pahalta jos tiedostaisin että lasteni ongelmat voisivat johtua omasta toiminnastani raskausaikana. Vaikka tedänkin ettei kaikki näin ajattele.
 
Alkuperäinen kirjoittaja iik:
Kyllä lääkärit määrää edelleen turhia antibioottikuureja, esim. korva-, poskiontelo- ja keuhkoputkitulehduksiin. Suurin osa niistä paranee ilman kuureja.
Kyllä mutta tauti pitkittyy ja esim. korvatulehdus on äärimmäisen kivulias pienelle lapselle, ja pienelle lapselle kun ei voi perustella että miksi nyt sattuu. Kyllä mun mielestä bakteeriperäisiin tulehduksiin tulee määrätä pikkulapselle antibiootti.
 
Yhteistyössä