Te, joiden lapset saa huutaa kaupassa, kun ei sille kuitenkaan mitään voi...Niin saako ne lapset huutaa

Mutta mitä maagista tapahtuu siinä uloskantamisvaiheessa? Loppuuko se huuto muka siihen? Mihin asti lasta pitää kantaa, että se huuto varmasti loppuu? Onko lapsissa joku sisäänrakennettu koodisto, että kun sinut kannetaan ovesta ulos, sinun ei kannata enää huutaa? Vai tapahtuuko siellä kaupan ulkopuolella jotain sellaista, jota tässä ei kukaan nyt vain ääneen sano?

Se ehkä opettaa joillekin lapsille sen, että jos kaupassa huutaa, joutuu pois. Jos on sanottu että jos et oo kunnolla niin lähdetään heti kotiin, niin pakkohan uhkaus on toteuttaa.

On tietty lapsesta kiinni, että onko se palkkio vaiko rangaistus...ja että toimiiko se ylipäätään.

 

[QUOTE="vieras";25334271]Ja sä ihan oikeasti pitäisit lasta väkisellä sylissä jolloin raivo vaan yltyisi VAIKKA toinen vaihtoehto olisi se että lapsi raivoaisi minuutin, kaksi yksin lattialla ja olisi sitten valmis syliin.
[/QUOTE]
En pitäisi, enköhän mä sen jo selvällä suomen kielellä sanonut.

 

Öö, annan huutaa. Eikös se ollut vähän tämän keskustelun pointti?

Täytyyköhän munkin ostaa joku suukapula, jonka tungen suuhun kaupassa kun ei jotkut näköjään kestä että lapsi huutaa? Mut sit ne ringailee LS-ilmoja kumminkin.

Teki niin tai näin, ei voittoa!

 

Tämä ketju sai alkunsa siitä, kun toisessa ketjussa joku kertoi nähneensä miten lapsi kulki raivoisasti itkien vanhempiensa perässä, näiden tehdessä ostoksia tyynen rauhallisina, kiinnittämättä lapseen mitään huomiota.

Ja minusta taas tässä keskustelussa oli kyse siitä kun lapset _huutaa_ kaupassa. Sinun yber yksinkertaisilla lapsilla on varmasti vain se yksi tapa vingahtaa mutta omalla kokemuksella ja ilman omaakin kokemusta voisin väittää että lapsilla on itkua, raivoa ja huutoa erilaista. Ja itse tunnen ainakin omat lapseni sen verran hyvin että tiedän milloin on mitäkin itkua ja huutoa ja sen mukaan siihen suhtaudun. Ei kukaan ole tässä keskustelussa väittänyt että jättäisi yksin itkevän lapsen oman onnensa nojaan.

 

Mutta mitä maagista tapahtuu siinä uloskantamisvaiheessa? Loppuuko se huuto muka siihen? Mihin asti lasta pitää kantaa, että se huuto varmasti loppuu? Onko lapsissa joku sisäänrakennettu koodisto, että kun sinut kannetaan ovesta ulos, sinun ei kannata enää huutaa? Vai tapahtuuko siellä kaupan ulkopuolella jotain sellaista, jota tässä ei kukaan nyt vain ääneen sano?

En tiedä, en ole ikinä lapselleni antanut valtaa päättää koska meidän ostoskierros loppuu, meillä lapsi on kaupassa huusi tai ei.

 

Tämä ketju sai alkunsa siitä, kun toisessa ketjussa joku kertoi nähneensä miten lapsi kulki raivoisasti itkien vanhempiensa perässä, näiden tehdessä ostoksia tyynen rauhallisina, kiinnittämättä lapseen mitään huomiota.

Eli annatko sä lapsen huutaa, vai huutaako se vaikket antaisikaan? Jätätkö yksin huutamaan ja jatkat ostoksiasi vähät välittämättä karjumisesta, vai oletko lapsen lähellä ja läsnä? Mua kiinnostaisi tietää miten sä toimit, kun sulla kerran ilmeisesti on roppakaupalla kokemusta.

Minä vastasin jo tuolla aiemmin, että kotona todellakin annan huutaa. Miksen antaisi? Kaupassa ei ole sellaista tilannetta vielä tullut, mutta todennäköisesti antaisin huutaa sen aikaa että saamme tärkeimmät asiat hoidettua. Jos ei siis kielto ja rauhoittelu auta.

Minä en ymmärrä tuota tummennettua kohtaa. En kai minä nyt halua, että lapseni huutaa, mutta jos ei mikään auta, niin silloin mikään ei auta. En kuitenkaan suostu laittamaan lapselleni suukapulaa. Elämä jatkuu, huudosta huolimatta.

Sitähän minä olen tässä yrittänyt kysyäkin, että miten se "en anna lapsen huutaa" sitten tapahtuu, jos oikeasti mikään ei auta. Mielestäni ainoa pomminvarma keino on suukapula tai jotain yhtä inhimillistä. Kukaan ei ole vielä tuohon vastannut. Paitsi sen uloskantamisen, mutta missäs sekään on sanottu, että huuto loppuisi silloinkaan?

 

Se ehkä opettaa joillekin lapsille sen, että jos kaupassa huutaa, joutuu pois. Jos on sanottu että jos et oo kunnolla niin lähdetään heti kotiin, niin pakkohan uhkaus on toteuttaa.

On tietty lapsesta kiinni, että onko se palkkio vaiko rangaistus...ja että toimiiko se ylipäätään.

Meidän keskimmäiselle se olisi rangaistus, ekalle ja kolmoselle se taas avaisi täysin uusia ulottuvuuksia kauppareissun vaikeuttamiseen. Sisään-ulos-sisään-ulos Ja minä en kyllä mitenkään voi yksiä ostoksia tehdä viikkotolkulla.

 

En pitäisi, enköhän mä sen jo selvällä suomen kielellä sanonut.

Vastahan sä pädit kuinka et jättäisi lasta huutamaan sylin ulkopuolella. Joko alat pikku hiljaa huomata oman naurettavuutesi vai kuulutko niihin jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa?

 

Se ehkä opettaa joillekin lapsille sen, että jos kaupassa huutaa, joutuu pois. Jos on sanottu että jos et oo kunnolla niin lähdetään heti kotiin, niin pakkohan uhkaus on toteuttaa.

On tietty lapsesta kiinni, että onko se palkkio vaiko rangaistus...ja että toimiiko se ylipäätään.

Niin, ehkä, joillekin. Eli käytännössä se ei ole ratkaisu mihinkään muuhun kuin siihen äidin/isän julkiseen häpeäntunteeseen. Kasvatuksen kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä.

 

Meidän keskimmäiselle se olisi rangaistus, ekalle ja kolmoselle se taas avaisi täysin uusia ulottuvuuksia kauppareissun vaikeuttamiseen. Sisään-ulos-sisään-ulos Ja minä en kyllä mitenkään voi yksiä ostoksia tehdä viikkotolkulla.

Hahaha Tämä on aivan loistava esimerkki siitä että mitä nämä täydelliset kasvattajat tekisivät omien neuvojensa mukaan ja kuinka huonosti se käytännössä toimisi. Mutta kun lapsia on heidän mielestään vain yhdestä muotista tehtyjä.

 

Mä kyllä annan tytön huutaa. Meidän taloudessa käydään kaupassa arkisin joka päivä ja viikonloppuna porukalla. Usein myös käyn tytön kanssa tarhan jälkeen kaupassa - eli on kyllä tottunut tuohon meidän lähi-Cittariin. Joskus saa tajuttomia raivareita, enkä sen enempää ala komentamaan. Yritän kerran, kaksi sanoa, että nyt jatketaan matkaa, tulepas, mutta aikasen hyödytöntähän se on. Jatkan tyynesti matkaa eteenpäin sinne minne olin menossakin. Lapsi seuraa hetken päästä, ei kuitenkaan päästä mua silmistänsä, vaikka kuinka riehuisi. Tyttö huutaa oikeasti kovalla äänellä, ja tottahan toki se hävettää, mutta en mä kyllä ostoksia jätä tekemättäkään neidin temppuilun takia. Karkkia ei tipu paitsi lauantaisin ja tämän lapsi myös tietää. Aivan turha silloin kerjätä herkkuja. En niitä myöskään itse osta.

Ulkona sitten rauhoittuu kun saa raikasta ilmaa. Mulla siis onneksi se etuna, että lapsi ei sentään niin hysteerinen ole, etteikö tarkkailisi (vaikkakin alentuneella tasolla) mitä ympärillä tapahtuu, ja näin ollen lähtee vaeltamaan mun perään kera huudon.

Näin siis kaupassa.

Tuli mieleen, että kesäkuussa tyttö sai oikein kunnon megaraivarit New Yorkissa, Vapaudenpatsaalla. Voi jeesus. Lähti juoksemaan karkuun ja meinasi vielä mahaplätsätä itsensä siihen vallihautaan mistä se patsas konkreettisesti on nostettu jalustalle. Muut turistit tuijottaa kun mä tarraan likan puristuksiin rintaani vasten ja lasken hiljaa mielessäni sataan, etten menettäisi omaa malttiani. Nyt jo naurattaa, ei vain silloin. Neiti siis sai raivarin kun ei saanut "koskettaa patsasta". No joo, eihän se olekkaan kuin päälle 150 metriä korkea ja tosiaan "korkeahkolla" jalustalla. Ei tyydy vähään meidän likka, ei.

 

[QUOTE="essi";25334018]Millä tavalla teillä joillain sitten lapsi saa ilmaista kiukkua, pahaa mieltä yms, jos kotonakaan ei saa huutaa?
Vai joko ne 3-vuotiaana keskustelee ja analysoi rauhassa mielin tunteitaan:
Musta vaan kovasti tuntuu, että lapset jotka ei saa pitää suuttuessaan ääntä, on alistettu hiljaiseksi.[/QUOTE]

Meillä saa itkeä, mutta huutoon ei kukaan kannusta. Turpaa kuitenkaan ei voi fyysisesti tukkia, joten huutaa aikansa... siitä ei seuraa palkintoja, ei pään silitystä, yleensä joku rangaistus. Aistien ylikuormitustilassa tulee eniten näitä hermojen menetyksiä.

 

Tuli mieleen, että kesäkuussa tyttö sai oikein kunnon megaraivarit New Yorkissa, Vapaudenpatsaalla. Voi jeesus. Lähti juoksemaan karkuun ja meinasi vielä mahaplätsätä itsensä siihen vallihautaan mistä se patsas konkreettisesti on nostettu jalustalle. Muut turistit tuijottaa kun mä tarraan likan puristuksiin rintaani vasten ja lasken hiljaa mielessäni sataan, etten menettäisi omaa malttiani. Nyt jo naurattaa, ei vain silloin. Neiti siis sai raivarin kun ei saanut "koskettaa patsasta". No joo, eihän se olekkaan kuin päälle 150 metriä korkea ja tosiaan "korkeahkolla" jalustalla. Ei tyydy vähään meidän likka, ei.

Voi ei. Nyt naurattaa, mut voin vaan kuvitella tilanteen!

 

Minä vastasin jo tuolla aiemmin, että kotona todellakin annan huutaa. Miksen antaisi? Kaupassa ei ole sellaista tilannetta vielä tullut, mutta todennäköisesti antaisin huutaa sen aikaa että saamme tärkeimmät asiat hoidettua. Jos ei siis kielto ja rauhoittelu auta.

Minä en ymmärrä tuota tummennettua kohtaa. En kai minä nyt halua, että lapseni huutaa, mutta jos ei mikään auta, niin silloin mikään ei auta. En kuitenkaan suostu laittamaan lapselleni suukapulaa. Elämä jatkuu, huudosta huolimatta.

Sitähän minä olen tässä yrittänyt kysyäkin, että miten se "en anna lapsen huutaa" sitten tapahtuu, jos oikeasti mikään ei auta. Mielestäni ainoa pomminvarma keino on suukapula tai jotain yhtä inhimillistä. Kukaan ei ole vielä tuohon vastannut. Paitsi sen uloskantamisen, mutta missäs sekään on sanottu, että huuto loppuisi silloinkaan?

No mä yritän selittää, en tiiä saanko puettua ajatuksenkulkuani sanoiksi niin että siitä joku toinenkin jotain tajuaisi...

Minusta lapsi, jonka vanhempi yrittää rauhoitella ja kieltää lasta, ei varsinaisesti saa huutaa, vaan huutaa vaikkei saisikaan. Jos sä kiellät ja yrität rauhoitella, niin et sä silloin anna lapsesi huutaa, vaan lapsesi huutaa sinusta huolimatta. Vrt se että et anna lastesi rikkoa tavaroita kotona, mutta joskus niin tapahtuu silti. En tiedä tajuatko mitä yritän sanoa, mutta sillä miten vanhempi suhtautuu asiaan on mun mielestä merkitystä, eikä niinkään lopputuloksella. En mä ainakaan pahalla osaa katsoa vanhempaa, joka reagoi lapsensa huutoon ja itkuun jollain lailla ja yrittää jotain tehdä, mutta sellaisia jotka nauraa sille (kiukkuiselle lapselle nauraminen on perseestä vaikka lapsi koomiselta näyttäisikin...harva aikuinenkaan kai siitä tykkäisi että hänelle nauretaan kun hänellä on paha olla, tai hän on turhautunut, surullinen, tms) tai toteaa tyyliin "en vittu jaksa kieltää kun ei se kuitenkaan tottele" en ehkä kovin hyvällä ajattelisi. Tai niistä, jotka lietsoo lapsen kiukkua lisää ärsyttämällä tätä entisestään.

Joillain se uloskantaminen toimii, toisilla taas ei. Mitään suukapuloita en edes ajattelisi...mielummin sitten korvatulpat kanssashoppailijoille.

 

Ja muuten, jos ajatellaan tämä niin päin, että se kaupasta ulos kantaminen on lapselle rangaistus huonosta käytöksestä, niin eikö sen logiikan mukaan se ulos kantaminen vain saa aikaan enemmän huutoa, mikä taas ei ollut hyväksyttävää käytöstä, eli... niin mitä.. Miten se siis lopetti sen ei-hyväksyttävän huudon (jos sen piti olla rangaistus) ja jos ei lopettanut, niin mihinkäs se lapsi sitten seuraavaksi kannetaan?

 

. En mä ainakaan pahalla osaa katsoa vanhempaa, joka reagoi lapsensa huutoon ja itkuun jollain lailla ja yrittää jotain tehdä, mutta sellaisia jotka nauraa sille (kiukkuiselle lapselle nauraminen on perseestä vaikka lapsi koomiselta näyttäisikin...harva aikuinenkaan kai siitä tykkäisi että hänelle nauretaan kun hänellä on paha olla, tai hän on turhautunut, surullinen, tms) tai toteaa tyyliin "en vittu jaksa kieltää kun ei se kuitenkaan tottele" en ehkä kovin hyvällä ajattelisi. Tai niistä, jotka lietsoo lapsen kiukkua lisää ärsyttämällä tätä entisestään.

Mihinkähän tämä nyt liittyy yhtään mitenkään?

 

Niin, ehkä, joillekin. Eli käytännössä se ei ole ratkaisu mihinkään muuhun kuin siihen äidin/isän julkiseen häpeäntunteeseen. Kasvatuksen kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä.

Se, että uhataan vaan niillä asioilla jotka voidaan myös toteuttaa, ja että lupauksista pidetään kiinni, on kyllä mun mielestä kasvatuksen tärkeimpiä kulmakiviä.

Eli jos on mennyt uhkaamaan lasta sillä, että jos et oo hiljaa niin mennään ulos, niin se pitää myös toteuttaa. En sitten tiiä onko siitä mitään hyötyä silloin, jos lapsi vihaa ostoksilla käymistä...mutta hei, mä en ole niin koskaan tehnytkään, enkä kehtaisi jättää ostoskärryllistä tavaraa kaupan käytävälle ja lähteä pois, joten ei tämä minuun sinänsä liity.

 

No mä yritän selittää, en tiiä saanko puettua ajatuksenkulkuani sanoiksi niin että siitä joku toinenkin jotain tajuaisi...

Minusta lapsi, jonka vanhempi yrittää rauhoitella ja kieltää lasta, ei varsinaisesti saa huutaa, vaan huutaa vaikkei saisikaan. Jos sä kiellät ja yrität rauhoitella, niin et sä silloin anna lapsesi huutaa, vaan lapsesi huutaa sinusta huolimatta. Vrt se että et anna lastesi rikkoa tavaroita kotona, mutta joskus niin tapahtuu silti. En tiedä tajuatko mitä yritän sanoa, mutta sillä miten vanhempi suhtautuu asiaan on mun mielestä merkitystä, eikä niinkään lopputuloksella. En mä ainakaan pahalla osaa katsoa vanhempaa, joka reagoi lapsensa huutoon ja itkuun jollain lailla ja yrittää jotain tehdä, mutta sellaisia jotka nauraa sille (kiukkuiselle lapselle nauraminen on perseestä vaikka lapsi koomiselta näyttäisikin...harva aikuinenkaan kai siitä tykkäisi että hänelle nauretaan kun hänellä on paha olla, tai hän on turhautunut, surullinen, tms) tai toteaa tyyliin "en vittu jaksa kieltää kun ei se kuitenkaan tottele" en ehkä kovin hyvällä ajattelisi. Tai niistä, jotka lietsoo lapsen kiukkua lisää ärsyttämällä tätä entisestään.

Joillain se uloskantaminen toimii, toisilla taas ei. Mitään suukapuloita en edes ajattelisi...mielummin sitten korvatulpat kanssashoppailijoille.

No niin, eli loppujen lopuksi puhumme ihan eri asioista. Aloituksessa (tai ainakin alussa) puhuttiin muistaakseni siitä, että tällaista käytöstä ei voi lapselta hyväksyä ja ihmettelin, millä tavalla se ei-hyväksyminen käytännössä tapahtuu.

 

Meidän tyttö on ihan toista maata kuin veljensä, eli huutaa ja mekastaa ja koittaa saada haluamaansa läpi. Onneksi sen saa yleensä suht helposti hiljennettyä kun pysyy itse rauhallisena, en siis julkisilla paikoilla viitsi itse ruveta huutamaan vaikkakin kotona sitä nykyään tulee jonkin verran harrastettua. Ja kun mä kerran karjaisen niin tulee kyllä hiljaista ja se riittää mulle.
Mutta ei me kaupasta lähdetä pois jos 2,5v saa päähänsä ruveta hankalaksi, tähän asti on selvitty suht kivuttomasti.

Mutta sitten on lapsia (pojallakin muutama sellainen kaveri ) jotka puhuu melkein huutamalla, sitä mun korvat ei meinaa millään kestää. Siis liian kovaäänisiä lapsia. Vaikka kivoja ovatkin!

 

[QUOTE="vieras";25334323]Vastahan sä pädit kuinka et jättäisi lasta huutamaan sylin ulkopuolella. Joko alat pikku hiljaa huomata oman naurettavuutesi vai kuulutko niihin jotka ovat omasta mielestään aina oikeassa?[/QUOTE]

Mä kerroin miten tein oman poikani kanssa: annoin huutaa turvallisesti sylissä, en jättänyt huutamaan yksin.

Sitten joku kysyi että voisitko kuvitella tilanteen että lapsi ei siedäkään sitä että otetaan syliin, johon vastasin että sitten en ottaisi häntä syliin vaan olisin läsnä muulla tavalla. En silloinkaan jättäisi lasta yksin kiukkunsa kanssa vaikken väkisin syliin ottaisikaan.

Jos et tajuu niin sille en sitten mitään voi.

 

Voi ei. Nyt naurattaa, mut voin vaan kuvitella tilanteen!

Kyllä mäkin tosiaan jo pystyn tolle nauramaan. Näen edelleen silmissäni tytön vaaleat kiharat lepattavan siinä ilmavirrassa kun se vain kirmaa niin kovaa kuin jaloistaan pääsee - mä heitän olkalaukun veljeni syliin ja totean, "Ei kerpele, kato sitä nyt taas," ja juoksen perään niin maan perkeleesti. Lämpöäkin oli +35 astetta ja porukkaa ympärillä niin armottomasti. Oli muutenkin hiukkasen uuvuttava aamupäivä ja oli siinä varmasti jetlagiakin ja huonot yöunet kaikilla takana.

Täytyy myöntää, toi Liberty Island oli harvinainen poikkeus, sillä lupasin että tyttö saa oman "patsaan jota sitten koskea" kun on kierretty saari, sillä en mä nyt hemmetti soikoon niin itsetuhoinen ole, että lähden ylös sinne soihtuun kiukuttelevan lapsen kanssa - tai myöskään jaksa ottaa matsia kolmevuotiaan kanssa, kun kerran puhe ei tepsi. Rauhottui pikkuhiljaa ja turistikrääsäshopissa oli asiallisesti kun tiesi saavansa sen pienoismallin. Väärin toimittu - saa kivittää - mutta hei, en mäkään joka päivä Nykissä ravaa, joten ihan kiva oli, että sai sentään matkata hotellille rauhassa takaisin.

 

Se, että uhataan vaan niillä asioilla jotka voidaan myös toteuttaa, ja että lupauksista pidetään kiinni, on kyllä mun mielestä kasvatuksen tärkeimpiä kulmakiviä.

Eli jos on mennyt uhkaamaan lasta sillä, että jos et oo hiljaa niin mennään ulos, niin se pitää myös toteuttaa. En sitten tiiä onko siitä mitään hyötyä silloin, jos lapsi vihaa ostoksilla käymistä...mutta hei, mä en ole niin koskaan tehnytkään, enkä kehtaisi jättää ostoskärryllistä tavaraa kaupan käytävälle ja lähteä pois, joten ei tämä minuun sinänsä liity.

Heh heh heeee heh sinä olet nyt 9 sivua vängännyt kuinka karmeaa kasvatusta ei kasvatusta ollenkaan... ja sitten toteat ettei asia oikeastaan sinuun liitykään, että turpiin vaan ja onnea!

 

Se, että uhataan vaan niillä asioilla jotka voidaan myös toteuttaa, ja että lupauksista pidetään kiinni, on kyllä mun mielestä kasvatuksen tärkeimpiä kulmakiviä.

Eli jos on mennyt uhkaamaan lasta sillä, että jos et oo hiljaa niin mennään ulos, niin se pitää myös toteuttaa. En sitten tiiä onko siitä mitään hyötyä silloin, jos lapsi vihaa ostoksilla käymistä...mutta hei, mä en ole niin koskaan tehnytkään, enkä kehtaisi jättää ostoskärryllistä tavaraa kaupan käytävälle ja lähteä pois, joten ei tämä minuun sinänsä liity.

Kyllä pitää toteuttaa, mutta kaikki eivät uhkaa lasta sillä lähtemisellä (koska lapsi ei koe sitä rangaistuksena), joten tämä ei liity mielestäni tähän keskusteluun. Yhtä hyvin voisi tilanteen yksiselitteiseksi ratkaisuksi antaa karkkipäiväkiellon, mutta jos se ei toimi ihan kaikille, ei voi mielestäni avata keskustelua tyyliin "miksi annatte lapsenne pitää karkkipäivän, vaikka he huutavat kaupassa". Ei siis kovin järkevä aloitus eikä keskustelun aihe.

 

Tämä ketju sai alkunsa siitä, kun toisessa ketjussa joku kertoi nähneensä miten lapsi kulki raivoisasti itkien vanhempiensa perässä, näiden tehdessä ostoksia tyynen rauhallisina, kiinnittämättä lapseen mitään huomiota.

Tuolta se voi näyttää meidänkin touhu ulkopuolisilta, ellei seuraa perässä alusta asti koko matkaa. Se riittäköön että sanoo sen pari kertaa... en ala hokemaan, kun siitä ei ole mitään hyötyä. Sen tiedän että kertasanominen ei auta, mutta en mä ala kymmeniä kertoja toistelemaan sanoja sentään.

 

[QUOTE="vieras";25334484]Heh heh heeee heh sinä olet nyt 9 sivua vängännyt kuinka karmeaa kasvatusta ei kasvatusta ollenkaan... ja sitten toteat ettei asia oikeastaan sinuun liitykään, että turpiin vaan ja onnea![/QUOTE]
Ööö...ei vaan mä en ole se, joka on napannut lapsen kainaloon ja jättäen ostosten teon siihen. Tai se, joka on sellaista kaikille suositellut. Joten se kyssäri ei sinänsä minuun liity.