A
auttakaa tilannetta minulle auki
Vieras
Parisuhteessamme mies on sangen helposti hermostuva. Joudun olemaan varuillani, koska jos hän suuttuu, se pelästyttää minua. Hän on silloin uhkaavan oloinen, joskus on heitellyt astioita tms. Hän saattaa kimmastua arvaamattomasti ja olen kokenut sen todella raastavaksi. Hän saattaa vaikka julkisella paikalla alkaa haukkua minua saatanan ämmäksi. Joudun olemaan jatkuvasti varuillani, eikä sekään auta. Olen kuullut, että hän on paljastellut aika intiimejä asioitani esim. työkavereilleen ja väristänyt niitä ¨tosi ikävästi. Varmaan hän saa säälipisteitä näin ""oudosta" vaimosta.
Olen tästä pelostani kertonut, mutta miehen mielestä tilanne on se, että minä olen vain niin ärsyttävä, siitä kaikki johtuu. Jos en olisi tällainen, kaikki olisi ok. Hän sanoo, että kaikki ihmiset pitävät häntä todella miellyttävänä ihmisenä. Hän toteaa vielä perään, kuka pitää sinusta?
Tiedän pohjimmiltani, että vika on miehessä pääosin, koska enhän edes uskalla millään lailla olla ärsyttävä, koska pelkään niitä kohtauksia. Kun mies vain hyvin, hyvin vahvasti väittää noin, todelisuudentajuni on todella vaarassa!