Täysin keskustelukyvytön mies

[surullinen]

Ei, oikeasti, mietin jo tässä eroa...

Mies ei oma-aloitteisesti koskaan keskustele mistään. Siis tavallisistakaan arjen ongelmista. Tekee tai ei tee, ei keskustele. Jos vaikkapa lasten päivähoitopaikoista pitäis keskustella, hän sanoo jotain: "ihan sama, päätä sinä". Jos kyseessä ois vaikkapa kesälomareissu, hän saattaa kyllä todeta, että mennään vaan "jonnekin", mutta jos tarkemmasta ajasta / varauksista yrittää puhua, niin "ei jaksa nyt just oikeesti miettiä". Ja tätä määrättömästi, kunnes on liian myöhäistä. Jos mulla on joku (vaikka meihin ihan perheenä liittyvä) ongelma, ei todella onnistu keskustelu siitäkään, kun koskaan ei ole hyvä aika, tai "ei jaksa kuunnella jankutusta". Jos taas kyseessä on joku juttu, joka miehen pitäisi hoitaa, koskaan en saa kysyä, milloin hän sen meinaa hoitaa, kun hän kuulemma "hoitaa sen sitten kun jaksaa ja ei siitä tarvii sulle raportoida."
Tuntuu, että oli asia kuinka pieni tahansa, se alkaa tässä suhteessa olla jo mahdoton. Varmaan kukaan ei ees tajua, mitä ajan takaa... Mutta kun toinen ei siis suostu puhumaan ja kaikki pitää häneltä "lypsää". Ja jos enemmän kuin kerran kysyy, se on "jankutusta" ja siitähän voi sitten hermostua. Ahdistaa. Jokikinen keskusteluyritys päätyy siihen, että mies häipyy ovet paukkuen, kun oon pilannut jankuttamisella tänkin päivän...

 

[kohtalotoveri]

Taidan tietää mistä puhut =(

 

[öh]

Ihan ku tää ois mun päiväkirja. Mulla on tuollainen mies myös. Se ei kyllä lähde riidan tullen, ainakaan vielä onneks. Yritä olla mahdollisimman ovela ja salaperäinen. Jos haluat pitää marsilaisesi, käytä tehokeinoina hiljaisuutta ja tee päätökset itse? Tai enpä tiedä, kun en itsekään ole keksinyt hyviä keinoja.

 

[ap.]

Joo siis, ei se munkaan mies kotoa häivy. Pahimmillaan on käynyt 20min tuossa pihalla. Mutta häipyy toiseen huoneeseen tai illalla nukkumaan. Ja se on sitten siinä. En tajua, miten voin saada asioita selvitettyä, kun kysely on jankutusta ja oma-aloitteista puhetta ei vain tule. Ei jaksa.

 

[vieras]

Meillä voidaan kyllä keskustella arkeen liittyvistä asioista, lastenhoidosta ja sen sellaisesta. Parisuhteeseen liittyvät aihepiirit taas ovat miehen mielestä ihan turhaa jauhantaa ja meilläkin saan minä toimia viihde-emäntänä: jos johonkin haluan perheen osallistuvan, tekevän jotain kivaa yhdessä, lomareissut sun muut, ihan itse saan suunnitella, aikatauluttaa ja käskyttää. Muuten ei tapahdu yhtikäs mitään.

Mies on täysin tyytyväinen istuessaan itse tietokoneella tai muuten vaan notkuessa kotosalla. Kesällä oli yhteensä 6 viikkoa lomalla ja yhtään ideaa kivasta lomatekemisestä ei hänen suustaan kuultu. Tulee kyllä perässä kunhan joku muu vaan suunnittelee hänen puolestaan. Tuo on sitten niin ärsyttävää!

 

[ap.]

Ok. Kyllä meilläkin just onnistuu joku "kuka tuo maitoa kaupasta." Mutta muuten Tuntuu, että miestä saa raahata perässä kuin rekeä. Tuntuu, ettei se taida musta oikeasti välittääkään, kun todellakin istuu mieluummin yksin ainavaan kotona koneella. Ei sille oikeasti merkitse joku perheen yhteinen loma tai jotain. Siispä en tajuakaan, mitä järkeä tässä missään enää on. Etenkään, kun ahdistun aina vaan, kun jo etukäteen tiedän, että TÄSTÄKÄÄN ei sitten voi keskustella edes.

 

[Musupulla]

Mä en kestäis jos mies olisi noin välinpitämätön. Varmasti kyseenalaistaisin hänen rakkautensa.

 

[äimä]

tiedätkö nimimerkki:surullinen, sun kirjoituksesi oli niin hauska ja hyvä kuvaus suomalaisesta perusjurripurrista että tallensin sen ihan tietokoneen muistiin! onko kukaan koskaan sanonut että kirjoitat hyvin?

 

[vieras]

Siis onko se mies alusta asti ollut tuollainen, vai muuttunut pikkuhiljaa tuollaiseksi?

 

[ap.]

^ Heh, no jotain hyvää tässäkin päivässä Ite lähinnä ajattelin, ettei vuodatuksesta saa mitään tolkkua, kun on ajatuksetkin niin sekaisin taas. Mutta kiitos!

 

[äimä]

Mä en kestäis jos mies olisi noin välinpitämätön. Varmasti kyseenalaistaisin hänen rakkautensa.

ei niinkään välinpitämätön vaan se on kertakaikkiaan juntti. junttura. jurripurri.

 

[mä vaan]

meillä taas vaimo istuu tässä kaiket ajat, milloin naamakirjas, milloin täällä... voitte kuvitella miltä musta tuntuu... ja jos pitää ottaa asioista selvää esim soittamalla niin kyllä se mun täytyy tehdä, kun jostain syystä ei vaan voi soittaa, pelkääkö se et sieltä toisesta päästä puraistaan korvaan. että sellasta.

 

[ap.]

No ei se, että istuu koneella... Vaan ylipäätään ei vaan pysty keskustelemaan. Kauhistaa ajatellakin, mitä sitten, jos jotain ihan oikeita ongelmia tulee eteen

 

[vieras]

Siis onko se mies alusta asti ollut tuollainen, vai muuttunut pikkuhiljaa tuollaiseksi?

?

 

[ap.]

Siis onko se mies alusta asti ollut tuollainen, vai muuttunut pikkuhiljaa tuollaiseksi?

?

Noh...on ehkä pahentunut? Ennen lapsia jne. ei ollut niin paljon arkea. Oltiin kumpikin menossa enemmän jne. Nyt on pakko päättää asioista ja keskustella enemmän...

 

[Pettynyt]

Tässäpä on oiva keskustelu siitä mikä johtaa suomalaisia liittoja niin usein avio-/avoeroihin. Ei pysty todellakaan ymmärtämään kuinkan välinpitämättömiä osa miehistä onkaan suhteidensa hoitamiseen. Jos suhteesta puuttuu toimiva kommunikaatio niin se nakertaa luottamuksen näiden kahden väliltä riekaileiksi ja ilman luottamusta on vaikea elää tiiviissä suhteessa.

 

[?]

eiköhän tuo ollut huomattavissa jo kun aloitte seurustelemaan? joten et kai voi syyttää kuin itseäsi?

 

[jalmari]

Tässäpä on oiva keskustelu siitä mikä johtaa suomalaisia liittoja niin usein avio-/avoeroihin. Ei pysty todellakaan ymmärtämään kuinkan välinpitämättömiä osa miehistä onkaan suhteidensa hoitamiseen. Jos suhteesta puuttuu toimiva kommunikaatio niin se nakertaa luottamuksen näiden kahden väliltä riekaileiksi ja ilman luottamusta on vaikea elää tiiviissä suhteessa.

Anteeksi mitä? Mies ei tarvitse samanlaista kommunikaatiota kuin nainen. Pitäisikö suhteessa elää siis naisen ehdoilla? Nainen avaa suunsa alle vuoden ikäisenä ja sen jälkeen sieltä pulppuaa puhetta taukoamatta. Suurin osa turhaa löpinää, jolla ei ole varsinaista tarkoitusta. Miestä tuollainen turhasta puhuminen vain ahdistaa. Ymmärrän kyllä, että suhteessa on oltava toimiva kommunikaatio, mutta miehen korvilla on mahdotonta saada selvää siitä, mikä tarkoitus naisen motkotuksella on - ja korvat väsyvät tuollaiseen äkkiä. Mies on myös rationalisoija. Ei hän halua viedä sitä roskapussia turhaan, vaan maanantaina samalla kun lähtee töihin. Ja miksi se lamppu pitäisi vaihtaa tänään? - Sen ehtii aivan hyvin ensiviikollakin.

 

[Elmeri]

Jalmari meinaa, että naisen evoluutio olisi tuottanut tämmöisen täysin tarkoituksettoman piirteen kuin tuulella käyvä turpa? Hurja on miehinen ylimieli, että pidetään toista noin turhana. Missä kunnioitus, missä ihailu ja arvostus, rakkaudellisuudesta puhumattakaan. "Naiset nyt nalkuttaa lämpimikseen" -asenne on varmasti suomalaisen onnen ykköseste. Alvariinsa motkottava nainen ei ole miestä onnellisempi, ja lapset kasvaa säikyiksi. Mikä pakottaa väittämään tätä normaaliolotilaksi? Tarve työntää pää pensaaseen ja vedota, että en minä juur kehnompi ole kuin muutkaan miehet?

Onnellisessa suhteessa otetaan toinen niin vakavasti, että kommunikaatio oikeesti voi toimia ja sisältää myönteisiä viestejä reilusti enemmän kuin kritiikkiä. Muistaakseni asiaa tutkineet sanovat, että jos kritiikkiä alkaa olla jatkuvasti paljon yli 10 prosenttia, niin ero on edessä ellei kurssi muutu äkkiä.

Ymmärtäähän sen, että nykymiestä pelottaa - myönteisiä roolimalleja uupuu, luottamus vähissä, ja naisen valta ja voima tuntuvat tukahduttavilta, kun siihen suhtaudutaan vihollisena. Junttiasenteella voi ainakin turvata henkisen ylemmyydentunteen, lohtuhan sekin laihuudessaan. Tulee vaan yksinäinen loppuelämä. Nainen ei kattele loputtomiin miestä, joka ei edes yritä olla puoliso vaan kuvittelee, että jupiseva ja lakkoileva renki riittää. (Milloin uhmakas palkollinen on pomoa kiitellyt??? Kuitenkin kommunikaation lakkauttaminen toimii vielä huonommin kuin äreä kommunikaatio.)

Totta kai alituiseen vihollisena kohdeltu nainen alkaa moittia miestä kaikesta mitä tämä tekee. On sitten pitkälle naisen ominaisuuksista kiinni, miten pitkään sota pysyy missään raameissa. Molempien kiukun sisältö on sama: "Sunhan piti rakastaa ja rikastaa eikä lytätä mua". Jos miehen kaikki teot alleviivaavat omaa panttivankiasemaa, tuloksena on keskenkasvuisuuteen ripustautuminen. Pikkupoikakin osaa olla uhmakas, demonisoimattomaan ja aitoa itsenäisyyttä osoittavaan neuvotteluhaluun tarvitaan aikuista miestä, joka tietää kuka on ja mitä oikeasti tarvitsee. "Antais mun vaan olla niin kaikki olis hyvin" ei ole oikea tarve vaan haaksirikkoisen viimeinen "ajatus". Naiselle ei tule riittämään semmoinen suhde, missä nökötetään riittävällä etäisyydellä kuin patsaat Pääsiäissaarella. Siihen mennessä kun juntti oivaltaa ettei itekkään ihan niin liikkumatonta asetelmaa halunnut ja leikittäiskö vaikka pikkuautoilla, rouvan perävalot ovat liuenneet.

Veljeydentunne toisiin ammattijuntteihin ei kanna sitten kun ero on tullut. Hää, me päihitettiin ne ikävät akat. Joo, niin tehtiin. Vaan kannattiko? Tilastojen mukaan ei. Eronnut mies elää onnettomampana ja kuolee nuorempana. Joten miten olisi pieni nöyrtyminen? Kun asiat ei ole hyvin, niin mitä enemmän akka jaksaa naputtaa, sen enemmän se välittää ja uskoo, että asiat voi vielä korjata. Jos se vaikenee ilman että asiat ovat oikeasti korjaantuneet, seuraavaksi se saattaakin jo lähteä. Kannattaa miettiä tarkkaan mitä toivoo.

Saattaahan turhautunut emäntä saada hetken tyydytystäkin huutamisesta, mutta ei se siitä huolimatta huvikseen huuda. Sillä on oikeasti asiaa - ei vain aina just sitä mistä se puhuu. Tarvii oppia kysymään, mikä on huonosti, eikä aina tyytyä ensimmäiseen vastauksenpuolikkaaseen. Sekin on iso asia naisesta, jos mies tuntuu oikeasti haluavan tietää mikä mättää, vaikkei naaraansa ratkaisuehdoituksia hyväksyisikään. Miehet, mars, taluttakaa kiukkuiset muijat suhdeleireille ja pariterapiaan. Siellä pitäis löytyä avaimia siihen luottamuksen kehittämiseen ja siihen, miten kunnioitetaan molempien rajoja ja Geneven sopimusta. Vaihtamalla käy niin, että taas yksi ihana nainen muuntuu nalkuttajaksi, ja semmoisesta säikähdyksestä tahtoo karista loppukin luottamus elämään.

Ja naiset, yrittäkää nähdä mies itsensä kokoisena ja miettiä mitä se pelkää. Ja varokaa, ettette hae toisistanne tukea vain miehen tuomitsemiseen. Onhan selvä, että junttipuolustukseen linnoittautuva mies tekee väärin, ei siihen tuomarilaumaa tarvita. Yrittäkää säilyttää kohtalotovereitten kanssa pyrkimys ymmärtää aidosti miksi tähän on tultu ja voisiko itse toimia toisin. Lohdutus ja myötätunto ei vaadi vihollisasenteen ruokkimista. Tyttönä kasvetaan poikien joukkopuolustusta vastaan alemmuudentuntoon, ja naisena sitten unohdetaan, että nyt joukkovoimaan turvautunut poika onkin yksinään miehenä avuton, ellei opi liittoutumaan naisensa kanssa. Kovuus ei ole voimaa vaan haurautta.

 

[Niin on]

Ap kirjoittaa elämästään, joka voisi olla kenen tahansa suomitytön elämää. Valitettavasti.
Jalmari ilmeisesti vastasi itselleen Elmerinä, mutta ei haittaa, ihan mukvaa tekstiähän tuo. Melkeinpä asiaakin. Näin naisnäkökulmasta katsottuna.

 

[vieras]

tuommosiksi ne keski-ikäiset miehet muuttuvat, kun aikanaan suhteen alussa pirtsakka ja näpsäkkä tyttö on tullut sisältöä tuottamaan nuoren, hiljaisen ja jäyhän pojan elämään

vuosien mittaan se ohjelmavastaavan homma muuttuu kivireen vetäjän työksi

 

[jalmari]

Ap kirjoittaa elämästään, joka voisi olla kenen tahansa suomitytön elämää. Valitettavasti.
Jalmari ilmeisesti vastasi itselleen Elmerinä, mutta ei haittaa, ihan mukvaa tekstiähän tuo. Melkeinpä asiaakin. Näin naisnäkökulmasta katsottuna.

Enkä vastannut, mutta Elmerin vastauksesta käy hyvin ilmi, millainen papupata nainen on. Tuossakin tekstissä on 90% turhaa pulputusta, josta on vaikea saada tolkkua ja loppu on puuta-heinää.

 

[kohtalotoveri]

Mun mies on samaa maata. Puhuminen on vaikea, tunteiden ilmaiseminen (paitsi v*tuksen) ilmaiseminen ei onnistu. Ei juurikaan aloitekykyä. Ja kaupan päälle hän on masentunut. Toi kuvaus "kivireen vetämisestä" on osuva, juuri sitä se on, kun toinen ei innostu mistään.

 

[jalmari]

Kivireen vetämisestä tuli mieleen eräs sananlasku: "Talo ilman naista on kuin hevonen ilman kivirekeä".

 

[anneliini]

tästä meillä käytiin juuri viikonloppuna....
oli ollut riitatilanne jota pikkuhiljaa aletaan purkamaan, perjantaina keskusteltiin, ja mitä se oli, sain kuulla säännöt mitä MINUN pitää tehdä että suhde toimisi, ok, ja kysyin häneltä että mitä hänen mielestään HÄNEN pitäsi tehdä saada suhde toimimaan, ei keksinyt mitään
kun ei ollut kuulema ajatellut asiaa niin
Meni seesteisesti, todella etäisesti kohteliaasti viikonloppu... sunnuntaina otin parisuhteemme esille uudelleen ja että yhdessä koetettaisiin miettiä jotakin sääntöjä seuraavaan riitaan että se ei paisuisi - hänellä ei yhtään ideaa

yleisesti, kun kysyn mielipidettä - sellaista hänellä ei ole mistään
tekemisestä - mitä tehtäis tänään ? hän ei tiedä...
voiko olla mies niin päättämätön että ei minkäänlaista selkärankaa, näkee vain omansa ja oman etunsa, ja muut pärjätköön omillaan
toimiiko parisuhteessa ?