Tavaroiden palautus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Eron jälkeen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Eron jälkeen

Vieras
Miehillä taitaa olla erilainen käsitys toisen tavaroiden palautuksesta kuin meillä naisilla vai mitä mieltä olette. Oma suhteeni päättyi yllättäen syksyllä. Emme asuneet yhdessä, mutta molempien tavaroita ja vaatteita oli toistemme luona aika paljon. Eron yhteydessä mies olisi toivonut, ettemme polttaisi siltoja takanamme ja voisimme olla ystäviä; tavatakin aina joskus. Eipä ystävyys ihan niin vain onnistu varsinkaan, kun toinen aloittaa täysin ennalta arvaamatta uuden suhteen ja kertoo, että seksikin oli mukavaa.

Eron jälkeen pyysin häntä monta kertaa hakemaan tavaransa minun luotani sekä tuomaan minun tavarani pois sekä hänen kotoaan että myös veneeltä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä hänellä oli mielestään oikeus käyttää tavaroitani mm. lakanoitani veneellä kauden loppuun toisen naisen kanssa. Vene nostettiin ylös lokakuun loppupuolella. Tavarani palautettiin kasseihin runtattuna ja mm. lakanat pesemättä viikkoa ennen nostoa. Nyt ne ovat tosin roskissa. Sitä ennen olin saanut viestin, missä luki ""Ja ikävä todeta, en tämän viestini jälkeen halua kuulla, lukea, kuulla selkäni takana tms. sinusta yhtään mitään."" Omia tavaroitakaan ei saisi pyytää takaisin!
 
Minä sain esimakua omien tavaroideni kohtalosta, kun katkeran ja pahan riidan jälkeen ""erosimme"".
((Tavaroitani on miehen luona paljon (emme siis myöskään asu yhdessä) ja minulla ei siihen aikaan ollut avaintakaan, vara-avaimella menin aina sisään. ))

Mies ilmoitti että sinne ei ole asiaa, ei avaa ovea, ei anna tavaroita eikä toimita tavaroita ikinä ja piste.

Sen jälkeen kyllä jatkettiin yhdessä, mutta mitäs kun lopullisesti erotaankin....
 
Ei taida olla sukupuolesta kiinni. Minä miehenä lähdin eräästä suhteesta naisen mustasukkaisuuden takia. Ennen kuin sain uuden kämpän itselleni jouduin asumaan vielä yhdessä tämän naisen kanssa ja sinä aikana hän piilotteli minulle kuuluvia tavaroita. Muun muassa erään minulle kuuluvan taulun löysin hänen tavaroidensa joukkoon piilotettuna. Myös kirjoja ja muita tavararoita katosi oudosti.

Muuton yhteydessä en voinut tyhjentää kämppää kokonaan tavaroistani sillä ajattelin hyvyyttäni että muutoin hän jää ilman kattovalaisimia, tv-tasoa ja muita huonekaluja. Sovimme että ne saan sitten kun hän muuttaa asunnosta pois. Tiesimme että hän ei selviä yksin niin korkeasta vuokrasta. Se oli tyhmä veto minun puolelta. Osan tavaroista olen saanut sen jälkeen monien soittojen ja tekstareitten jälkeen mutta paljon jäi sille tielle. Asuimme yhdessä vain puoli vuotta joten meillä edelleen oli varmasti muistissa mikä tavara kuului kenellekin ja mikä ei. Mutta hän ei asiaa ymmärtänyt ollenkaan. Hänen mielestään kaikki tavara olivat hänen.

Mutta se on vain tavaraa. Olen kuitenkin ikuisesti onnellinen siitä päätöksestä että lähdin pois siitä suhteesta. Vuosi sen jälkeen tapasin nykyisen vaimoni ja nyt odotamme esikoistamme ja en ole koskaan ollut näin onnellinen!
 
Ihan tiedoksi vaan..jos exällä on tavaroita jotka haluat takaisin mutta ei suostu niistä luopumaan niin silloin otat vaan selvää että koska hän on kotona,soitat poliisit paikalle ja he hoitavat loput.Näin mulle poliisilaitokselta informoitiin kun itselläni oli sama tilanne..Harva sen vain tietää että sinun kuuluu vain soittaa niille ja saat heti tavarasi takaisin..
 
Onhan noita säälittävän katkeria tavaroiden kätkemisyrityksiä nähty. Meillä ehkä säälittävin; olimme eroamassa avioliitosta, mutta jouduimme olosuhteiden pakosta asumaan yhdessä pari kuukautta. Ex-mies päätti ilmeisesti yrittää tukahduttaa seksielämäni (kun en pillua hänelle enää antanut) piilottamalla dildoni ja muut seksileluni :) Kysyi raukka vielä, että oletkos etsinyt lelujasi!

En raskinut sanoa, että luuletko etten pysty tyydyttämään itseäni ilman seksileluja ja että itsetyydytys on tuhat kertaa parempaa kuin seksi hänen kanssaan. Mutta ajattelin, että ei kai pidä lyödä lyötyä. Ja palauttihan tuo lopulta seksilelut paikalleen, eipä sillä että niillä olisi niin isommalti ollut käyttöä nykyään, kun uusi mies on pitänyt minut enemmän kuin tyyväisenä :)
 
Me erosimme sovussa, vaikkakin yllättäen vuosi sitten. Meillä on edelleen avaimet toistemme koteihin ja tavaroita lainassa. Ei ongelmia, joululahjatkin vaihdettiin, molemmilla on uudet suhteet.
 
Tosin varaudu todistamaan tavarat [aukottomasti] omaksesi jos poliisit kutsut. Ja jos toinen on vittumainen niin voit silti varautua käräjäkeikkaan, ilman sitä saattavat jäädä tavarat saamatta.
 
Mn ex taas keksi eron jälkeen, että noin 15 vuoden yhdessä asumisemme aikana rikkoutuneet/ kuluneet/ muuten vain käytöstä poistetut tavarat olivatkin minun. Hän oli jo tuomassa niitä minun uuden asuntoni porraskäytävään, kun ehdin paikalle ja sanoin, että jos ne siihen jätät, soitan poliisille. Jopa hänen äitinsä käytössä yli 10 vuotta ollut pakastin oli rikkoutumisensa jälkeen taas minun omaisuuttani.

Jätin hänelle kaikki kodin koneet pesukoneesta ja kuivausrummusta ja astianpesukoneesta lähtien. Vaadin korvaukseksi hänen ostamaan minulle osti minulle pesukoneen ja imurin - jälkeenpäin sain sukulaisilta kuulla, kuinka hän oli ""hyvän hyvyyttään"" ostanut minulle KAIKKI kodinkoneet.

Hän kuvitteli tekevänsä suurtakin kiusaa minulle, kun vaati, että minun on tultava itse hakemaan mökiltä siellä olevani tavarat. Ne olivat olleet siellä noin vuoden, kun herra ei suvainnut kertoa, miten voisin ne hakea. Kysyin neuvoa lakimieheltä ja hän sanoi, että voin vaatia miestä kuljettamaan tavarani omalla kustannuksellaan tai sitten kuljetuttaa ne hänen laskuunsa. Tämä siksi, että mies oli käyttänyt tavaroitani yli vuoden mökillä ilman korvausta.
Kun ilmoitin lakimiehen kannan miehelle, tavarat tulivat seuraavalla viikolla.

Jokaisella on oikeus omaisuuteensa,joten laittakaa vain kova kovaa vastaan.
 
Mikäli olette yksimielisiä kummalle tavarat kuuluvat, voi poliisilta ehkä saada apua niiden noutamiseen.

Mikäli molemmat väittävät esinettä omakseen niin ei sitä ilman tuomioistuimen päätöstä vai asunnosta viedä. Muutenhan kyse olisi laillistetusta ja poliisin suojaamasta varkaudesta.
 
Omaa tavaraakaan ei saa omia. Siitä tulee ero.

Jos omii, on osoitettava, että on oikeus omaan tavaraansa.

Muuten on tosiaan kyse laillistetusta ja poliisin suojaamasta varkaudesta, jolle on oma terminsä: lievä raiskaus
 

Yhteistyössä