Tasapainoiseksi ihmiseksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Anni"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Anni"

Vieras
Minulla on aina ollut ihan mahdottoman huono itsetunto. Sen tunnistan, että juuret asiaan löytyy kotoa, jossa varsinkin isäni mielestä, olin aina niin huono jne. Lisäksi matkalle on sattunut nuorena tyttönä pari alistavaa ja mollaavaa poikaystävää sekä epäonnistuneita opiskelu- ja työkokeiluita.
Monelta kantilta olen siis saanut itsestäni käsityksen, että olen huono.
Nyt olen ollut suht onnellisesti naimisissa jo pitkään ja olen kahden ihanan lapsen äiti. Minulla on vakityöpaikka ja kaikki periaatteessa hyvin. Mutta: kun tunnen olevani niin huono. En ole mikään ultra-sosiaalinen ja työssäni minun oikeastaan pitäisi olla. En pidä siitä, että joudun koko ajan laajentamaan verkostoa ja tekemään itseävi tykö uusille ihmisille. Lisäksi noissakin tilanteissa tuntuu, ettei minua oikein huomata, eikä taatusti ainakaan muisteta seuraavalla kerralla!
Olen siis ehkä niin nössö ja huomaamaton muidenkin silmissä. Vaikka on minua nätiksikin joku joskus kehunut. Nyt vain olen kamalan lihava.
Äitinä olen varmaan ihan oikeesti ihan tavallinen, vaikka koen syyllisyyttä koko ajan. Olen liian usein allapäin ja kiihdyn turhista. Haluaisin olla ihana ja leppoisa äiti.
Minulla on haave, että jonain päivänä' olisin "ehjä". Ettei tarvitsisi ajatella, että "voi kauhea, huomaakohan tuo nyt mua ollenkaan? mitähän tuo musta ajattelee, pitääköhän ihan tonttuna?", jne... En haluaisi joutua taistelemaan itseni kanssa, kun en ole sellainen kun haluaisin. En osaa mielestäni edes keskustella ihmisten kanssa, kun aina puhun jotain ihan typeriä. Olisi parempi olla ihan hiljaa, mutta sitäkään en osaa...
Miten minä voisin kehittää/hoitaa itseäni, että voisin olla tyytyväinen?
Kaunis kiitos kun jaksoit lukea!
 
Ei tähän ole mitään oikein ratkaisua, muutos lähtee itsestä ja korvien välissä se asenne pitää muuttua ja apuakin voi hakea näihin ongelmiin. Jos ei itse pidä itsestään niin monesti se on ihan sama mitä toinen sanoo sinulle ja yrittää kertoa, että olet hieno ja hyvä ihminen niin eipä hän sitä usko kuitenkaan.
 
Olisikohan mahdollista päästä terapiaan puhumaan asioista? Oman huonon itseluottamukseni olen saanut kuntoon terapiassa ja se on muuttanut elämääni monella tavalla. Itse pääsin terapiaan masennuksen kautta.

Minulla hoidettiin jotain masennuksen tyyppistä viime talvena. Sain kokeiltavaksi Cipralexiä, josta ei ollut mitään apua. Kävin työterveydessä psykologin kanssa juttelemassa 8 kertaa, joista ei ollut yhtään mitään apua. Miten pääsisin sellaiseen terapiaan, josta olisi oikeasti apua? Mitä sellainen terapia olisi ja mistä sitä saa?
 
Ota yhteyttä vaikka Suomen mielenterveysseuran tukinumeroon, saat ajan varattua arviointia varten ja ohjaavat sitten siitä oikeaan terapiaan (esim. hahmoterapia), minulle tarjottu terapia oli ilmaista...

Minulle on auttanut lukea monta kertaa päivässä kauniita asioita itsestäni, ikään kuin vahvistuslauseita. Loppujen lopuksi vain SINÄ olet maailman paras SINÄ.

Voimahalauksia ja onnea matkalle!
 

Yhteistyössä