Pistin aloituksen, että alkoiko synnytys nyt? Ensimmäinen supistus tuntui klo 13:57, mutta en melkein edes huomannut sitä. Kun seuraava tuli muutamaa minuuttia myöhemmin, niin mietin, että ovatkohan nämä nyt niitä supistuksia, apua. Kysyttyäni neuvoa palstalta totesin hiljaa itsekseni, että nyt taitaa olla menoa.
Puolen tunnin päästä laitoin viestiä tytön isälle, että nyt alkoi, että tässä varmaan vierähtää tovi jos toinenkin, mutta ole valmis lähtöön. Siskolle kerroin vasta n tunti ensimmäisestä supistuksesta, kun pizza oli juuri tilattu, että nyt taitaa olla synnytys käynnissä. Supistukset tulivat jo tosi tiheään, mutta ajattelimme silti odottaa kunnes olimme syöneet valmiiksi.
Pizzaa odotellessa isäni tuuppasi käymään
Mulla oli hieman tukalat oltavat kun menin nurkan taakse supistusta potemaan, mutta hihittelin samalla koko touhulle ja yritin viitota siskolle, että aja isä pois jo!
Pizza tuli kuin tulikin, 1h45min odottamisen jälkeen, tässä vaiheessa olin supistellut jo 2,5 tunnin ajan, siitä n tunnin ajan kolmen minuutin välein. Ahdoin ateriani (joka ei itseasiassa ollu pizzaa, vaa kebabranskalaiset ja jaffa) naamaan ja huusin siskolle, että valmista tuli, NYT lähdetään!
Soitettiin autosta naistenklinikalle, ilmoitettiin tilanne. Ajettiin vähän kiertotietä vahingossa kun kumpikaan ei siellä ollut käynyt sen jälkeen ku pikkuveli syntyi 2005. Onneksi autossa ei tullu ku 2 supistusta! Päästyämme sairaalaan saapui lapsen isä aika nopeasti, ja touhu pääsi kunnolla käyntiin kuumavesipullon, jumppapallon ja säkkituolin sekä kahden avustajani voimin.
Klo 19:27 meni vedet, poks vaan. Sen jälkeen vaivuin jonkun sortin synnytystranssiin; kipua ei enää ollut, tai se oli jossakin kaukana. Hiki nousi otsalle ja pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että kohta tulee. Klo 20:28 kuulin suloisen pienen kiljahduksen ja hetken päästä hapuilin jo limaista pientä otusta rinnalleni :heart: Strategisiksi mitoiksi tuli 3200g, 48cm kun tyttö tunnin ikäisenä punnittiin ja pestiin jotta isäkin ehtisi vauvaa pidellä ennen ku hänen piti suunnata kotiin nukkumaan. Hieman ennen puolta yötä kävelin omin jaloin osastolle ja kavoin lapseni kaikkien vaatteiden alta esiin.
Siinä, sairaalan sängyllä noin puolelta öin 29.06.2008, oli siihenastisen elämäni onnellisin hetki :heart: Kuka olisi pystynyt arvaamaan, että siitä päivästä asti onni vain lisääntyisi? Että rakkaus kasvaisi, päivä päivältä? Olin niin sekaisin onnesta sinä hetkenä, etten kuvitellut sen olevan mahdollista! Tyttäreni on kuitenkin osoittanut sen olevan täysin toteutettavissa.
Onneksi olkoon Evelyn Eva Maj, pieni prinsessani :heart:
Puolen tunnin päästä laitoin viestiä tytön isälle, että nyt alkoi, että tässä varmaan vierähtää tovi jos toinenkin, mutta ole valmis lähtöön. Siskolle kerroin vasta n tunti ensimmäisestä supistuksesta, kun pizza oli juuri tilattu, että nyt taitaa olla synnytys käynnissä. Supistukset tulivat jo tosi tiheään, mutta ajattelimme silti odottaa kunnes olimme syöneet valmiiksi.
Pizzaa odotellessa isäni tuuppasi käymään
Mulla oli hieman tukalat oltavat kun menin nurkan taakse supistusta potemaan, mutta hihittelin samalla koko touhulle ja yritin viitota siskolle, että aja isä pois jo!Pizza tuli kuin tulikin, 1h45min odottamisen jälkeen, tässä vaiheessa olin supistellut jo 2,5 tunnin ajan, siitä n tunnin ajan kolmen minuutin välein. Ahdoin ateriani (joka ei itseasiassa ollu pizzaa, vaa kebabranskalaiset ja jaffa
) naamaan ja huusin siskolle, että valmista tuli, NYT lähdetään!Soitettiin autosta naistenklinikalle, ilmoitettiin tilanne. Ajettiin vähän kiertotietä vahingossa kun kumpikaan ei siellä ollut käynyt sen jälkeen ku pikkuveli syntyi 2005. Onneksi autossa ei tullu ku 2 supistusta! Päästyämme sairaalaan saapui lapsen isä aika nopeasti, ja touhu pääsi kunnolla käyntiin kuumavesipullon, jumppapallon ja säkkituolin sekä kahden avustajani voimin.
Klo 19:27 meni vedet, poks vaan. Sen jälkeen vaivuin jonkun sortin synnytystranssiin; kipua ei enää ollut, tai se oli jossakin kaukana. Hiki nousi otsalle ja pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että kohta tulee. Klo 20:28 kuulin suloisen pienen kiljahduksen ja hetken päästä hapuilin jo limaista pientä otusta rinnalleni :heart: Strategisiksi mitoiksi tuli 3200g, 48cm kun tyttö tunnin ikäisenä punnittiin ja pestiin jotta isäkin ehtisi vauvaa pidellä ennen ku hänen piti suunnata kotiin nukkumaan. Hieman ennen puolta yötä kävelin omin jaloin osastolle ja kavoin lapseni kaikkien vaatteiden alta esiin.
Siinä, sairaalan sängyllä noin puolelta öin 29.06.2008, oli siihenastisen elämäni onnellisin hetki :heart: Kuka olisi pystynyt arvaamaan, että siitä päivästä asti onni vain lisääntyisi? Että rakkaus kasvaisi, päivä päivältä? Olin niin sekaisin onnesta sinä hetkenä, etten kuvitellut sen olevan mahdollista! Tyttäreni on kuitenkin osoittanut sen olevan täysin toteutettavissa.
Onneksi olkoon Evelyn Eva Maj, pieni prinsessani :heart:
