H
"Harmaana"
Vieras
Nyt menossa rv16 ja vieläkin ottaa koville tottua ajatukseen, plussan tein viikoilla 10. Esikoinen vauvan syntyessä 3,5 v ja kuopus silloin 1,5 v. Siis kolme alle neljä vuotiasta! Miten esikoinen reagoi, kun joutuu taas jakamaan vanhempien huomion uuden tulokkaan kanssa, mustasukkaisuutta kun oli jo kakkosen syntyessä. 1,5 vuotiaan aika pienimpänä jää niin armottoman lyhyeksi, pikku-raukka 
Abortti ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa realistinen vaihtoehto vaikka toki sekin vaihtoehto tiedostettiin. Omalta kannalta taas, mun piti vihdoin palata/päästä takaisin töihin vuoden vaihteessa. Miten uskallan/kehtaan/voin taas sanoa esimiehelleni etten palakkaan vaan taas äippälomaa pukkaa. Miten jaksan kolmen pienen kanssa, on lapsilla tosin onneksi hyvä ja rakastava isä, joskin tekee pitkiä työpäiviä ja on paljon työmatkoilla. Musta tuntuu että mut on ryöstetty. Just sain pudotettua ylimääräiset kilot ja lenkkeiltyä itseni ihan ok kuntoon. Aiemmat raskaudet ovat olleet rankkoja, lähes petipotilaana 24 viikoilta lähtien. Multa vaan sulaa kohdun kaula ja paikat aukeaa. Myös tuosta makaamisesta johtuen (joo tiedän seli seli) painoa on tullut molemmilla kerroilla lähes 20 kg. Mä en halua taas lihoa Kaikki kuitenkin arvaa että kyseessä on vahinko, miten jaksan hymyillen esittää onnellista odottajaa, kun tunteet on aivan muuta. Maha alkaa jo kasvaa ja kohta tätä ei enää voi salata. Vain yksi ystävämme tietää raskaudesta. Olin ajatellut, että haluan selvittää omat ajatukseni ensin ennen kuin muille kerrotaan, mutta nyt meinaa tulla paniikki kun aika loppuu.
Tiedän, että vauva on rakastettu ja voimme tarjota hänelle turvatun ja hyvän elämän, ihan kuten sisaruksilleenkin. Mies on toisaalta onnellinen kolmannesta lapsesta, mutta myötäelää mun kriisiä. Hän tietää kuinka toivoin saavani omaa elämääni takaisin. Nyt pitäisi saada motivaatio raskauteen, jotta pystyisin nauttia tästä.
Abortti ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa realistinen vaihtoehto vaikka toki sekin vaihtoehto tiedostettiin. Omalta kannalta taas, mun piti vihdoin palata/päästä takaisin töihin vuoden vaihteessa. Miten uskallan/kehtaan/voin taas sanoa esimiehelleni etten palakkaan vaan taas äippälomaa pukkaa. Miten jaksan kolmen pienen kanssa, on lapsilla tosin onneksi hyvä ja rakastava isä, joskin tekee pitkiä työpäiviä ja on paljon työmatkoilla. Musta tuntuu että mut on ryöstetty. Just sain pudotettua ylimääräiset kilot ja lenkkeiltyä itseni ihan ok kuntoon. Aiemmat raskaudet ovat olleet rankkoja, lähes petipotilaana 24 viikoilta lähtien. Multa vaan sulaa kohdun kaula ja paikat aukeaa. Myös tuosta makaamisesta johtuen (joo tiedän seli seli) painoa on tullut molemmilla kerroilla lähes 20 kg. Mä en halua taas lihoa
Kaikki kuitenkin arvaa että kyseessä on vahinko, miten jaksan hymyillen esittää onnellista odottajaa, kun tunteet on aivan muuta. Maha alkaa jo kasvaa ja kohta tätä ei enää voi salata. Vain yksi ystävämme tietää raskaudesta. Olin ajatellut, että haluan selvittää omat ajatukseni ensin ennen kuin muille kerrotaan, mutta nyt meinaa tulla paniikki kun aika loppuu.Tiedän, että vauva on rakastettu ja voimme tarjota hänelle turvatun ja hyvän elämän, ihan kuten sisaruksilleenkin. Mies on toisaalta onnellinen kolmannesta lapsesta, mutta myötäelää mun kriisiä. Hän tietää kuinka toivoin saavani omaa elämääni takaisin. Nyt pitäisi saada motivaatio raskauteen, jotta pystyisin nauttia tästä.
Toivotaan, että yllätystulokkaanne on helpompi tapaus. Meillä taas esikoinen oli tosi vaativa koliikkeineen ja muine yövalvotuksineen. Tämä kuopus on taas ollut ihan uskomattoman helppo vauva. Alkoi kolmen kuukauden iässä nukkumaan täydet yöt (klo 21-08, vielä 3-4 kk iässä söi kerran yössä). Mutta silti meidän lapsiluvun piti olla täynnä. Sain sovittua työnantajan kanssa töihin paluusta osa-aikaisesti ja samalla piti aloittaa (ja aloitankin) osa-aikaisesti yliopisto jatko-opinnot. 