Olen laskelmieni mukaan tänään rv 5+1 ... viimeiset kuukautiset olivat 28.2.2013 ja sen jälkeen ei oo näkyny. Vähän ennen kuukautisten alkua joskus 24.3 aloin oireilemaan ja plussasin tällöin myös 3 eri merkkisestä/mallisesta testistä kaksi viivaa eli plussat tuli! Raskaus oli ja on todella toivottu meille... MUTTA sitten tossa tiistaina eli 2.4 menin taas töihin ja tein suht rankan päivän enkä ehtinyt syömään.. kun pääsin edes vessaan niin minisiteeseen (jota pidin koska pikkuhousuihin tuli päivittäin valkovuotoa, oletan) oli tullut vaalenapunaista teelusikallinen ja myöhemmin kotona oli tullut tumamnruskeaa, no joo ajattelin että ei tässä mitään kiinnitysvuotoa varmaan. Seuraavana iltana alkoi ilta seittemän paikkeilla kramppikipu pikkuhiljaa.. aluksi vähän "kirveli" niinku olis pissatauti ja sitte se muuttu menkkakivuksi, melko lieväksi sellaiseksi koska yleensä kärsin menkkakivuistani. Lepäsin sitten pari tuntia ja meni ohi.. vuotoa tuli mutta kivut loppu, punaista ja tummanpunasta limaista, siitä seuraavana päivänä samanlaista mutta vähän niukemmin, ei kipuja ollenkaan.. tänään perjantaina niukentunut huomattavasti ja edelleen semmosta punertavaa/rusehtavaa. Oireita on edelleen: mielialojen vaihtelu, yliherkkyys, ruokahalu + kaamea suolaisen ja kirpeän nälkä.. mahan turvotus! näyttää jo vähän vauvamahalta(?), tekee ilkeetä vetää mahaa sisään, rintojen turvotusta oli jonkun pari viikkoa mutta pari päivää sitten katos, jatkuva pissaamistarve, oikeesti.. koko-ajan.. kaamosmasennus ja kaamsoväsymys, noussut lämpö melkeen asteella ollu koko tän "raskausajan" .. hmm mitäs muuta, ei nyt tuu mieleen. Mitä pohditte? Oonko mä raskaana? Mulla on 1 kohdunulkonen keskenmeno takana joka meni loppulisesti ohi 18.10.2012.. kivut olivat alimmasta helvetistä eikä nyt ole ollut mitään siihen suuntaan ja sillon tuli paloauton punasta vesistä verta ku vettä kraanasta :s p.s kirjotin tän siksi koska tein tänään clear bluen testin ja se näytti "Ei raskaana", mutta tein sen hätäisesti juna aseman vessassa jossa oli mun lisäksi 2 muuta naista.. tunnelma oli hieman, noh.. koita siinä sitte osua. Ehdin jo mennä ihan paskaks kunnes avasin sen digitaalitesti perkeleen ja sisältä paljastu 2 liuskaa jossa toisessa 2 viivaa toinen haaleampi mutta selkee ja alemmassa sen positiivisen viivakohdan kohdalla kans selkee viiva
Viesit on hieman hysteerinen ja hädässä kirjotettu, anteeksi!
Oon ilonen siitä etten oo stressanut koska se jos jokin on kamalaa. Sanottakoon vielä että tämän raskauden eteen olen tehnyt kaiken voitavan, foolihapot, vitamiinit, liikunta, miehen kanssa kaikki hyvin ja elämä tasapainossa, ruokavalio kunnossa, säännöllinen rytmi ja yhdyntä ovulaatio päivän +- 2 päivää varmuuden vuoksi..
Viesit on hieman hysteerinen ja hädässä kirjotettu, anteeksi!
Oon ilonen siitä etten oo stressanut koska se jos jokin on kamalaa. Sanottakoon vielä että tämän raskauden eteen olen tehnyt kaiken voitavan, foolihapot, vitamiinit, liikunta, miehen kanssa kaikki hyvin ja elämä tasapainossa, ruokavalio kunnossa, säännöllinen rytmi ja yhdyntä ovulaatio päivän +- 2 päivää varmuuden vuoksi..