Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Millaisia sun kaverit on?Maistuuko niillekin samanlailla vai kuljetko enemmän yksinäsi?
Ei tuohon oikein osaa mitään sanoa.Patistus ei auta mitään.Itsestähän sen muutoksen on lähdettävä.
Kavereita on raittiita, kohtuukäyttäjiä, alkoholisteja, narkkareita... Aika paljon silti yksinään kuljen. Niinpä vain, itse pitäis haluta ja haluta kans kunnolla.
Nyt kun olet saikulla ja selvä,tutustu siihen yhteen mieheen jota serkkusi sulle yrittää "naittaa"??
No se mies on nimenomaan tuo alakerrassa asuva mies. Jonka kanssa mulla on seksisuhde ollu jo pitempään, ja se mies on sanonu että haluais kyllä, minusta kai se sitten kiinni on. Tuntuu vaan niin pirun pahalta se että ehkä jopa vetäisin senki tähän helvettiin jos en kykenekkään selviämään. Monet kerrat se on minua pitäny sylissä ja pitänytki lujasti ku olen ollu sekasin, laskut päällä ja hirveitä kauhukohtauksia ym. Niin monta kertaa se on minut hakenu keskellä yötä jopa 300km päästä ku olen soittanu sille sekona että tartten apua ja kyytiä. Niin monet kerrat se on kantanu minut baarin ovelta kotiin, käyny kaupassa ku en ole kehannu mustelmien ja ruhjeiden takia itse edes roskia viemään. On napannu minut rapusta omaan asuntoonsa jos olen sinne sammunu tai siellä riehunu, on siivonnu minun oksennukset ja paikat jotka olen hajottanu. Joskus otetaan yhdessä, ja täytyy sanoa että sillon olen ollu rauhallisimmillani, kerran jopa istunu sen vieressä sohvalla koko illan ja tissutellu kaljaa (jota en yleensä edes juo) eikä edes ollu tarvetta lähteä baareihin tai mitään.
En tiedä mikä on se todellinen este joka minua vaivaa siinä että ehkä jopa alottaisin sen kunnon suhteen tuon miehen kanssa. Ja Jumala tietää että tuo mies on minua puolet isompi ja silti SE pelkää MINUA jos sekopäissäni alan riehua tai keksin jotain muuta... :saint:
:hug: miusta on mukava kuulla että siulle on ruoka maistunu. se on yksi askel taas eteenpäin. ja nimenomaan myöskin se, että oot alkon ohi kävelly. päivä kerrallaan. ei voi kaikkea heti tehdä, eikä kykenekkään.
mutta tiiäkkö, jos tuo mies on tolkun mies niin piä siittä kiinni. ei se siua pelekää sillonku sie oot sekopäisilläs, miusta tuntuu että se pikemminki pelekää että mitä sie saatat tehä itelles. ja se on jo kaikki siun alamäet nähny ja silti haluaa joten ainaki sie oot nähny että siihen voit luottaa. siinä on siulla yks asia elämässä joka on hyvin. mies joka nuin lujasti välittää.
sori, mie en oo ehtiny siun yyveehen vastata, ollu hulinapäivä. mie yritän vastata tännään jossain vaiheessa.
:hug:
Joskus olen miettiny että miten ihmeessä edes ansaitsen sellasen ihmisen elämääni. Kyllä sitä sunnuntaina sairaalassa maatessa ehti miettiä todella paljon asioita, ei ollu eka kerta kun siellä makasin. Välillä olin lepositeissä kiinni ku koko osasto raikasi kuulema, kiroilin ja huusin, sitte sainki rauhottavia etten kuole ku pulssi nousi turhanki korkealle. Ja muiden rauhan takia...
Mut siinä sunnuntai-illalla ku alko jo helpottaa olo, mietin just sitä edellistä kertaa kun aineista ja viinasta selvisin kuiville. Se oli eräs ilta kun seisoin vessassa sätkä huulessa roikkuen, raskaustesti kädessä. Ja tulos positiivinen. Sillon sitä katto peiliin, nakkasin sätkän pönttöön, puin vaatteet päälle ja kävelin ulos, kävelin ja kävelin lopulta jäin pitkäksi aikaa keskelle ei mitään hirsimökkiin ilman viinoja aineita tai tupakkeja, kärsin vierotusoireita siellä, ja se minkä muistan parhaiten on se tunne kun en nähnyt ovea enkä ikkunoita missään, katto tuli päälle ja seinät kaatui, en muistanut enää miten puhutaan, en muistanut miten hengitetään, olin varma että kuolen, taju mulla oli menny kuitenki. Aamulla heräsin lattialta ja sama meno jatku. Vettä vain kittasin ja söin ihan mitä vain eteeni sain, oksensin ja taas samaa. Mut eräs aamu kun heräsi, olo oli ihan ok. Silti sitä sai pitkän aikaa taistella mielihaluja, himoja ym vastaan. Ja nimenomaan sitä pohdin sunnuntaina olisko minusta tekemään se taas, mennä sinne mettäkämpälle ja sulkea ittensä sinne. Nyt ei olis niin vaikeaa koska aineisiin ei ole riippuvaisuutta tällä erää, mutta se viinanhimo, oivoi.... :headwall:
Tiedättekö, sitten kun se viinanhimo iskee, korkkaa pullon ja alkaa nautiskella paukkua, ei edes muista enää mitään krapulaa, ei muista kuinka pahasti loukkaa muita sekasin ollessa, ei muista mitään. Ajattelee vain sitä hyvää oloa, juo lisää ja nauttii. Yöllä tulee laskuhumala, sitä itkeä pillittää ja tekee typeryyksiä, aamulla krapulaa ei kestäkään ja pitää juosta lähikapakkaan aamusiiderille, sieltä matka jatkuu taas alkoon, joskus jää vain nököttämään baariin ja on siellä vain.
Ja muisto josta näen usein unta, nuorempana juuri täysikäseksi päässeenä tappelin isän kanssa, se ei halunnu päästää minua kartsalle, auto ootti pihassa ja maa poltteli jalkojen alla jo mulla, isä piti kiinni ja huusi etten saa mennä, irti pääsin kuitenki, juoksin autoon, haistattelin mennessä. Ja ku autossa olin, lähdettiin menemään, minä käännyin kattomaan takaikkunasta kun isä vajos polvilleen maahan itkemään. Sillon se ei tuntunu miltään mutta kun kuiville selvisin, se muisto pamahti päähän ja nyt kun siitä näkee unta, herään aina itkemään. Isältä olen pyytänyt sillon raskaana ollessa anteeksi useita kertoja, isä halannu ja sanonu että pääasia että selvisin, hän voi anteeksi antaa kaiken mitä olen tehny (ja voitte uskoa että olen tehny LIIKAA). Nyt kun niille selvisi tytön kuoleman jälkeen mitä tietä taas menen, tuntuu että ehkä olen pettäny ne taas. Koska monesti viikonlopun alkaessa kun lähden lapsuuden kodista, näen auton taustapeilistä että vanhemmat seisoo portailla käsi kädessä ja tiedän kyllä mitä ajattelevat. S*atana että se satuttaa jo ajatuksenaki. |O
Tsemppiä!!
