***TAMMIVAUVAT***Tammikuussa (syntyneet päivitetty 31.1.10)

Mulla myös tuo väsymys palannut takaisin.. Olen nyt taas pitempiä pätkiä vetänyt koko yön heräämättä.. En edes pissalle ole herännyt. :eek: Mutta kääntyminen sängyssä tekee kipeää jalkoväliin.

Tulin saunasta ja nyt telkkua katsomaan. Menen itsekkin ajoissa nukkumaan..Väsyttää jo aika lailla..

 
Alkuperäinen kirjoittaja iiris-:
On kyllä hiljaista ollut tänään.. alkaa vissiin porukalla olla vitsit vähissä :D
Näin luultavasti. :LOL:

Sannis no juu sama täälläkin että siihen kyllä herää kun yrittää kääntyä ja sattuu niin pirusti liitoksiin ja lonkkiin, mut yllättävästi sitä kyllä nukahtaa samantien uudestaa ku saa kammettua ittesä toiselle kylelle. Aiemmin saatto herätä siihen eikä enää saanu unen päästä millään kiinni. noh, hyvä näin. :p
 
Onnea vauvautuneille :flower: :heart:

Vauvojen nimet Meillä on tainut olla nimet jo ennen kuin edes olin raskaana, tai ainakin ne keksittiin melko alkupoolella raskautta. Muistelisin kylläkin, että olivat tosiaan jo ennen plussausta ja ne pitää.

ON: Oli ihanaa kun äitini oli täällä apuna. Sitten kun hän lähti meillä olikin lievä kaaos :D
Tänään oltiin ekaa kertaa kaupassa vauvojen kanssa, ja lähdettiin kerralla naapuri kaupunkiin shoppailemaan. Usempi tuntihan siellä meni, mutta hyvin meni...,äitini oli sielläkin apuna.
 
Täällä nopeasti ilmoittaudutaan kahdessa osassa.

Eli synnytys jouduttiin käynnistämään korkeitten verenpaineitten takia. Pieni poika syntyi 13.1, painoa 3430g ja pituutta 49cm, pipo 33,5cm. Tänään päästiin kotiin. Palailen myöhemmin lukemaan kuulumisia.

Onnittelut vauvautuneille ja tsempit vielä masun kanssa kärvistelijöille!
 
Jomottelee alavatsaa. MIKSI SE EI JO TULE!!! Mä toivon kanssa, että voisi nyt olla fiksu ja lähtisi tulemaan viikonlopun aikana, kun mieskin kotona. Täytyy huomenna lähteä lenkille oikein kunnolla. Rasittavaa tuo jomottelu. Alkaa olemaan samantasoista kuin menkkakivut konsanaan. Mutta ei supistuksen omaista. No eihän tässä vasta ole kuin 38+3, mutta voishan se yllättää ja tulla jo....MÄ EN JAKSA TÄTÄ OLOA!!!!!!!!!!!
 
elämäperhonen Täällä samaa vaivaa.. kauhee poltto ja jomotus alamahassa ja selässä.. Ja supistellut iltapäivästä lähtien koko ajan.. Mut tän vaavelin tuntien mitään ei ole tapahtumassa ennen juhannusta. Menis edes ne hiton vedet :D :heart:

39+1
 
Huomenta. Tulikin sitte kehuskeltua eilen hyvillä unenlahjoilla. ne oli sitte näköjään siinä. Nukuin yhteensä varmaan kolme tuntia, nyt ois taas virtaa vaikka mihin.. noh, aamupalalle ja varmaan sitä päikkärit saa tänää nukuttua. :p

Onnea Amalia !
 
Huomenta, se olis sitte LA :D

Amalia: onnea :flower:

Se oli taas liskojen yö..koko yön poltteli selkää ja alamahaa ja supisteli taas epäsäännöllisesti, olo on taas mitä mainioin |O
Eilen soittivat äitipolilta ja sain tiistaiaamulle ajan toivottavasti ne alkas käynnistään..en kyllä suostus millään enää kotia lähteen

Täytys tänään taas kovasti yrittää saada muksu liikkeelle mutta voimat vaan on niin vähissä että lähinnä tekis mieli vaan maata :headwall:

Niin se sitte meikäläinenki siirty 40+kerhoon vaikkei ois uskonu :/
Laitetaanko nyt pystyyn nimenhuuto kuinka moni täällä nyt on yli 40? :wave:

Mukavaa viikonloppua kaikille :heart:

Katjuska 40+0 poks!
 
Aamulla tuli taas ISO klimppi jossa rusehtavaa vuotoa seassa..Sen jälkeen on poltellut mahaa ja alaselkää kipeesti. Maha tyhjenee sellasta vauhtia että.. :| Olisi ihana kun lähtö tulisi pian. :)

Kyllä nää alamaha poltot ja alaselkä kivut on sellasia että lähtö voi pian tullakkin..Pitäkää peukut pystyssä.. :D

Nyt jatkamaan aamuhommia.

Sannis ja patu rv 41+2
 
Hei!!

Täällä meni vedet klo. 6:00.. :wave:

Nyt supistelee noin 10 min välein.. herranjumala miten nää supistukset NYT sattuu!!
Vielä ei edes jännitä..kai sekin aikanaan :p

Tsemppiä kaikille kärvistelijöille! Palaan asiaan.. ;)

iiris ja pojutsu 39+1
 
Amalia paljon onnea!! :flower: :flower:

Iiris onnea matkaan :wave:

Mä nukuin jopa 6 tuntia heräämättä, nyt ihan toinen ihiminen =)
Toiselle kyljelle kääntyminen on kyllä yks urheilu suoritus :whistle:

Taidan ulkoilla mahdollisimman paljon tänään kun pirteä olo. Jos nuorimmaisen kanssa kävin pikku lenkilläkin.

Mukavaa viikonloppua mammat :wave:

mulish ja hippula ( tiitu ) 38 POKS ( tänne asti kuitenkin päästiin )
 
Lukemassa vaan! Tsemppiä kaikille joilla tuntuis olevan lähtö lähellä....*puhaltaa täältä voimaa supistuksiin PUUHHHH!*

Ite toivon, ettei nyt alkais tulla ennen sitä ens torstaita...kuinka niin koitan päästä mahd. helpolla ja ilman kipuja :saint:

J-t ja edelleen kovin vilkkaasti liikkuva Pampuliini 38+5
 
Vieläkin täällä..! Supistelee epäsäännöllisesti,mutta supistelee kuitenkin. :) Maha tyhjenee..

Alaselkää särkee,ja mahalla sellainen painon tunne. Kunpa lähtö olisi lähellä. Mutta nyt päikkäreille joonaksen kanssa.

 
Tääällä vielä yhdessä koossa, nyt on 39+4 menossa ja sais kyllä jo syntyy... Hyvä että pystyn käveleen ja haluttas ihan hulluna lasten kanssa ulos ja pulkkamäkeen... Sinne ne isin kanssa ovat jo menneet...

Eilen oli äippäpoli käynti, painoarviota saivat kasaan 3,8kiloa, lapsivettä niukasti (7cm) ja vaavin sydämensykkeet käyrällä huiteli 180, piti vaihtaa kylkee ja sillonki rauhottu vaan 160-170 välille... Lääkäri mietti ja mietti ,että mitä tehdään, ja keskiviikkona sit olis uus käynti ja sain ajan jo aamulle jos alettas käynnisteleen... Toivottavasti!!! Olen nimittäin ihan avuton vammanen täällä kotosalla, jokapaikkaa kolottaa ja särkee... mut ei kuites supistuksia! Minäkään niitä supistuksia en ole aiemmin tuntenut ku lääkkeiden avulla...

Automatkat ei oo mitään kivoja, yhteensuuntaan tonne polille tulee n.150kilsaa ja sit eilen lääkäri teki TODELLA ronskin sisätutkimuksen, olin illan iha panadolien ja sohvan armoilla...

Blaah... Kyllästyttää!! :(

 

Yhteistyössä