***TAMMIVAUVAT*** Joulukuussa (Vauva päivitys 01.01.10)

Heips!

Ei tule uni...ja sitten on kuuma mukamas.

Lapsigallup: Tämä taitaa jäädä viimeiseksi. Tämä raskaus on ollut pahoinvointineen ja kiristyksineen niin rasittava omalle psyykkeelle ja fyysiselle kunnolle, lisäksi kun on ollut tuo pieni esikoinen tässä myös hoidettavana. Ikäkin on jo 31 v., joten sitten pitäisi varmaan lähivuosina se kolmaskin tehdä, jos sellainen haluaisi. Tuskinpa. Meille riittänee kaksi, kun edes siitä urakasta selvitään järjissämme :) ja ihanaa se on joskus päästä taas töihinkin!!!

Mulla sf-mitta oli eilen neuvolassa 29 cm. ja painoahan mulle on tullut se 19 kg. Mutta olen kyllä ollut ihan normaalipainoinen ennen raskautta, vaikka en ehtinytkään tiputtaa esikosta jääneitä 5 kg (kun imettäessä en saanut laihduttaa).

Synnytystä en ole liiemmin ajatellut. En silloin esikostakaan oikein osannut mitään pelätä, kun jotenkin ei tiennyt mitä odottaa ja tiesi, että pakko on vaan kestää ja ottaa, mitä eteen tulee, koska ei se sisällekään voi jäädä. Ehkä vähän pelkään sitä imukuppia, mutta toivon, että esikko on raivannut nyt tien, että sitä ei tarvittaisi. Epiduraalia en mahdollisesti tällä kertaa ota, jos kivut eivät ole ihan mahdottomia, koska se vaikeutti varmaan minun ponnistamistani silloin. En oikeastaan tuntenut kuin "jotain" silloin kun muka piti ponnistaa.

MInäkin poksuin keskiviikkona eli nyt 33+1

On se vaan niin jännä sanoa, että ensi kuussa meille tulee kaikille vauva!!!!
 
Täällähän tulee päivässä sata sivua tekstiä, niin ettei kerkee lukeen...
Tässä YRITTÄNYT kääntää sekaisin mennyttä rytmiä epätoivon vimmalla, onnistumatta siinä, ja tädit vaan jokapaikassa neuvoo tekemään sitä sun tätä yöllä, ihan kuin en olisi kaikkee mahdollista koittanut...argh !!! Syyllistäkööt nyt sitten siitäkin !! Mikä toi POKSUMINEN oikein on ?? tasaviikkoja vai ??? Mulla alkoi nyt masennuslääkkeen tiputus, ja koitan saada sen lopetettua, ettei vauvelilla olis paha olo synnyttyään, järkyttyy varmaan muutenkin reppana saapuessaan tähän kylmään maailmaan tammikuisena aamuna/päivänä/iltana/yönä !!! Onko muilla kokemuksia asiasta? (siis masennuslääkkeestä..)
Tänä aamuna hetkellinen mielenhäiriö, keittelin ukolle puurot ja kahvit ja paistelin kokkelit, hän silloin kun olin ite töissä niin kiltisti teki aina mulle aamupalan, olen varsinainen aamujötkö, eli sängystä ylöspääsy aina taistelu ja lähtö hyvin nopea....no, jokatapauksessa, ite tässä muuta kun urputtanut ja valittanut kuorsauksesta unohtaen hänen panoksensa aiemmin...joten koitin nyt hieman sitten hyvittää"""" taitaa vaan olla miehelle harvinaista herkkua, varsinkin kun menee seiskaan töihin niin harvoin oon siihen aikaan sitten ite hereillä...pikemmin menen nukkumaan kun hän lähtee (siis rytmi sellasessa kunnossa ollut eli päin peetä)
ni mitähän kaikkee tähän nyt tuli selostettua? meni oma kuuppa sekasin TAAS !! Pari kyyneltä aamulla tirautin valtavasti rakkauden tunteesta tulevaa lasta kohtaan !! Kohta se pikkuinen, kauan odotettu ihme, on tuossa vierellä. Kunpa kaikki menisi hyvin !!!!! Tsemppiä kaikille ja kiitos tervetulo toivotuksista, mukava liittyä seuraan !!

hansu ja kääppy 36+5
 
Vieläkö voisi liittyä mukaan..? Juttujanne oon kyllä seurannu jo pidemmän aikaa, mutta oon ollut laiska itse osallistumaan.. La on 12.1.10 ja ensimmäistä odotetaan.. poikaa veikattiin rakenneultrassa. Synnärinä joko tyks tai sas (sas jos sinne asti vaan keritään :D) . Ja ikää 20v.

Raskaus on mennyt ihan hyvin.. pari kuukautta ennen mammista jouduin sairaslomalle kipeiden supistusten ja selkäkipujen takia, mutta nytkun oikeasti sitten voisi putkahtaa ulos niin supistuksia ei kuulu eikä näy.
Synnytys pelottaa tajuttomasti. Neuvolassa tästä puhuin alkuraskaudesta jotta pelkopolille olisin päässyt, mutta neukkatäti totesi vain että kaikkiahan se pelottaa. Nyt sitte oon yrittäny unohtaa koko synnytyksen.. yksityiselle ajattelin vielä kyllä mennä synnytystapa-arvioon jos vaikka pelko hieman hiipuisi. Neuvolalääkäri kun ei todennut muutakuin että aina ne sieltä jotenkin ulos tulee ja tämä vaikuttaa siltä että mahtuukin tulemaan (osoitti samaan aikaan kohdunpohjankorkeuskäyrää ) :headwall: Koosta ei osannut sanoa mitään muuta ja vauvan asentokin on ehkä raivotarjota. :/

Marijanna ja mörkö 35+3 :heart:
 
Huomenta vaan! Ihana herätä kun puissa vähän lunta ja jouluselta näyttää. :)

Enie tsemppiä, voimia! Nyt se päivä sit koitti.. ;)

Tammikuun4 ei kai sun sf-mitta mitenkään omituisen suuri ole? Mulla oli rv 36+3 sf33 ja keskikäyrällä menee, painoa tullut n.12kg tähän mennessä.

Tervetuloa uudet! Marijanna mene ihmeessä käymään yksityisellä jos vaan mahdollista kun oot noin ympäripyöreitä vastauksia neuvolasta saanut ja ilmeisesti moni asia mietityttää. Lääkäreiden hinnat ainakin pääkaupunkiseudulla vaihtelee todella paljon, joten vertailu kannattaa. Itse suosittelen Femedan Fredrika Forskhålia, hyvä ja edullinen.

Sohvi 36+5
 
Tervetuloa uusille! :wave:

hansukas juu, tasaviikoilla poksutaan...

Lapsigalluppi Aikasemmin kirjoittelinkin, että tää taitaa olla viimeinen. Eli kaksi lasta saa riittää meidän perheeseen. En voi kuvitella itseäni suurperheen äitinä. :D

marijanna onpas erikoinen asenne neuvolassa pelkoja kohtaan!! minä pääsin pelkopolille aikaisemman synnytyksen traumaattisen kokemuksen vuoksi. Olisin kyllä päässyt jo esikoista odottaessakin, koska kipu pelotti järettömästi. Loppua kohti pelko kuitenkin hiipui ja toivoin vaan pääseväni jättikokoisesta mahasta äkkiä! Kannattaa asia ottaa puheeksi uudelleen, jos olet puhunut siitä alkuraskauden aikana. Kerro, että se pyörii päivittäin mielessä, niin etköhän pääse! Oulussa muuten yksityispuolellakin hoidetaan synnytyspelkoa... eli jos et pääse neuvolan kautta, kannattaa siellä yksityisellä ottaa asia puheeksi.

(.) Eilen kirjoittelin, että supistukset ovat hellittäneet... No illalla ne tuli sitten takaisin. Kaikki supisti, jopa tuolilta ylösnousu... Makuulla sitten aina rauhottuivat.

Tica & Veeruli 35+4 Tasan kuukausi laskettuun!! :heart:
 
marijanna Käsittämätöntä toimintaa neuvolatädiltä. Kaikkia synnytys ei todellakaan pelota, itse mukaan lukien. Olisko siellä teidän neuvolassa useampia neuvolatätejä, tai voisitko saada neuvolalääkäriltä lähetteen sinne pelkopolille?

Lisäksi mitä hemmettiä tarkoittaa tuo, että vauvan asento on EHKÄ raivotarjonta? Eikö se oikeasti osannut sanoa sitä? :eek:
 
Tervetuloa uusille.ainakin mammaroi ja marijanna oli. =)

hipkukka Ihanaa kun vauvat kasvaa ja pääsivät tissille. =)

galluppi Me sanotaan ihan Liinuksi. :) Silloin ku ei tiedetty kumpi tulee niin sanottiin lupuksi. :)

hipkukka Pitääkä vauvoilla olla joku tietty paino kun pääsevät kotiin vai miten se menee? Voivatko päästä välillä esim päivä/yökäynnille kotiin?

Siivouspäivä tänään. Tuntuu, että jaksaa touhuta jotain.

millis ja liinu 36+4
 
Uusille tervetuloa :wave:

Enielle onnea :heart: siellä ollaan jo tositoimissa :D vitsit et voi jännittää sun puolesta.

G kyllä tää vauva on ollut ku tuntuu et lasten on helpompi se niin mieltää.

Hipkukka voi kun ihanaa et ovat jo rinnalle päässeet :heart: ja voimia pumppaukseen mä tiedän kuin raskasta se on,esikolle ku 3,5kk pumppasin hän kun ei rinnalta pystynyt syömään :( mut koitahan myös huolehtia itsestäsi,mulla ainakin meni sit koko vauva-aika sumussa ku aika vähil unil mentii ku ensin aina syötin toisen ja sit sen jälkeen viel pumppasin.

Siivoamaan se ois alettava täälläkin ja illalla kärkkäiselle ostoksille :D

Piiuli ja toukka 33+1
 
Moikkelis kaikille taasen! :wave:

Täällä on taas tapahtunut vaikka mitä kun en oo melkeen viikkoon kerenyt käymään.

Kylläpä teillä on "pieniä" masuja... miekin mittasin ympärys oli 126 cm :eek:
Tosin painokin on noussutjo 25kg.. En kyllä oikee ymmärrä että mihin se kaikki on mennyt, kun samat housut mahtuu ku alkraskaudessa.. ainoastaa pötsi kasvaa ja on oikeesti tosi kiree ja pinkee.. ei tunnu että "läskiä" olisi missään. Turvotusta alkaa olla jo ihan reilusti kyllä, on neulominenkin jo tosi vaikeeta että taitaa jäädä villapöksyjen teko ensi vuodelle. :ashamed:

Tiisaina oli viimeksi neuvola,
Sf mitta oli 34 cm
Paineet n 130/80 (ei jaksa hakee korttia ja kattoo tarkkoja)
Pissa puhdas
Hb 109 (viimeks 106 ja nyt oon jo kaks kk syönny kaks obsidania päivässä)
paino +1450/vk (viimeks +1500/vk)
Sydän 130 (aluks oli hidas 120 ja terkka sano että kuunnellaa hetki ku ottaa niin rauhallisesti, siitähän poitsu hermostu ja rupes samantien potkimaan ja syke nousi 160 =)
Ei kannattais arvostella :LOL: )

Kaikki siis hyvin ja uhkasin että en mee enään, eli olis viikko aikaa synnyttää... toiveajattelua taitaa vaan olla. :D

Palaillaan taas myöhemmin.

Jenninho+masukas poika 37+5
 
Ainiin, mulla kävi eilen uskomaton juttu... joku raskaana olevan mamman vaisto iski! Mulle tuli eilen omituinen tunne yhdestä henkilöstä, jonka näin ekaa kertaa elämässä, että onkohan hän raskaana. KAtsoin mahaa ja siinä ei kyllä ollut mielestäni minkäänlaisia merkkejä raskaudesta. Noin puolen tunnin kulutta kuulin, että kyseinen henkilö odottaa lasta!! :D
Pitäsköhän alkaa joksikin meedioksi... :LOL:
 
Tica Mulle kävi sama juttu silloin kun olin vielä töissä.. Tuli jotenkin ihme tunne et mun työkaveri on ihan sata varmasti raskaana.. Kysyin siltä suoraan et millos vauva syntyy; se meni ihan suu pyöreeks ja sano et mistä sä voit tietää?! Sillä oli viikkoja noin.7 silloin, eli ei ainakaan näkynyt ulospäin.. ;)

Mun pitäs lähtee stadiin moikkaa yhtä kaveria.. Toivotaan että ne poltot ei tuu takas, kerta yön aikana helpottunut.. =) Ihanaa päästä välillä täält himasta ihmisten ilmoille..

Enie on varmaan jo vauvanhoito puuhissa... :whistle: :heart:
 
Tica Ilmeisesti meillä raskaana olevilla on joku kuudes aisti sen suhteen... Itse kanssa arvasin heti alusta asti elokuussa, että meidän esikoisen omahoitaja päiväkodissa on raskaana, vaikka ei tosiaankaan ollut mitään merkkejä nähtävissä. Viime viikolla kehtasin kysyä, kun maha oli jo niin iso. :LOL: Jotenkin sen näkee silmistä, tai jotain... =)
 
Sohvi 77

Ei se mikään ihmeen suuri ole, yläkäyrää menny kokoajan, ihan tasasesti. Vauva todettiin isoksi taysin ultrissa missä oon joutunu jo kolme kertaa ramppaan!! =)

hauskaa päivää kaikille
t. Tammikuun4 ja melojapoika 36+5 :heart:
enää 23 päivää laskettuun jos oikein laskin!? :heart:
 
Poitsu käytetty neuvolassa. Ja siellä oli kaikki kunnossa. Joonaksen neuvolasta siis kyse,joonas täyttää huomenna 2v :heart: Joonas oli 90.2 cm pitkä ja painoi 13.605 kg ja pipo oli 50.7 cm.

Uskomatonta että meidän esikoinen on jo noin iso :) Vastahan joonas syntyi. Ja tämä raskaus on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Kohta tämäkin vauva tulee masusta.

Patu tunkee päätään tuonne alas,ja mulla on jälkoväli todella kipeä. Yöllä patu sentään antoi nukkua mutta kyllä silti väsyttää. Taidan ottaa pikku torkut ennen kuin jatkan siivousta. Juuri kun söi niin rupesi väsyttämään paljon :|

Sannis ja patu rv 36+1
 
Ahaa, mullekki iski silloin joku meedio alkuraskaudessa :). Itse olin oikeastaan vaan testin tehny kun töissä yksi asiakas kysyi "ekkai sä vaan ole..." taputellen paperilla mun masua..

Hansukas
Mun masuasukilla lempinimi on Irma-Petteri, juuri siksi kun sukupuolta se ei suostunu näyttään.. tuntuu enemmänkin Petteriltä ja silti kutsun mahaani Irmikseksi :).. niin ja on se myös Alien ja Möyry kans.
 
Hipkukka voi kuinka kiva että pikkuset on jo niin vahvoja :heart: Minä voin sanoa tietäväni tuon lypsämisen ilon ja rasittavuuden, vaikka enhän ole sitä harjottanut ku vasta kohta 3vkoa.. mutta kyllä se silti kyselee. :) Meiltä matkaa kuopioon on jotain 170km suuntaansa...

).( Paistaako risukasaankin joskus aurinko? Paistaahan? Tämä syksy on mennyt ihan käsille.. Asunto ei mene kaupaksi millään.. Vauva syntyy kiireellisenä etuajassa ja en saa häntä kotiin ja jos olisin ollut kotona kaiken alettua ni meitä ei olisi kumpaakaan, nyt olemme molemmat onneksi elossa mutta hän on kuopiossa kaukana meistä ja syitä ei löydy, mieli on maassa kaikesta tuosta, tyssi on pipi ja apteekki möi lääkkeet jotka olisi ollut hengen vaarallinen jos sen olisi saanut... Anoppi sotkee elämää ja puuttuu asioihin, miehen kanssa tapellaan millon mistäkin, onhan molemmilla omilla tahoillaan paha mieli huoli ja hätä.. Arkea on pyöritettävä silti..
Nyt on sitten vielä vietävä Elämäni ensimmäinen oma koira tänään viimeiselle matkalleen..meillä on tasan 10v ja 1kk ikä eroa, eli olemme kerenneet 12v ja 10kk aikana kasvamaan nuoruuden ja lapsuuden ajat yhdessä..olla murkkuja ja kuperkeikkaikäsiä yhdessä.. Paljon on koettu ja tehty..nyt on kuitenkin Pojan myötä aika antaa Papalle ikuinen rauha..Niin pahalta kun se tuntuukin.. :'( :ashamed: :/ Papalle tämä on paras ratkasu, minä tierän sen ja järkikin sen kertoo mutta tunne puoli pistää itkemään ihan olan takaa...
Olisikohan kevät jo aurinkoisempi...? Nyt alkaa pää nuppi kokeilla kestävyyttään..

-väpä-
 
heips!

Kylläpä väpää koetellaan :( yritähän jaksaa, ja mä ainaki uskon että kyllä se aurinko aina tuppaa jossain välissä paistamaan :hug:

Jenninho:llakos oli hb matalalla? mulla eilen 104.. nyt yritän saada obsidania syötyä, mut perke*e ku menee vatsa ihan kovalle.. olo on kyllä tosi vetämätön ja väsy olo..

Enie taitaa olla synnytys puuhissa, täällä peukut pystyssä et kaikki menee hyvin :heart:

Itellä tunne et tää tirppa tekee täältä tuloaan, käyny aika vaikeeksi tää olo/elo.. No jos pari päivää viel pysyis niin sit saapi vaik tullakki.. oon toivoni menettänyt et saatais alkuvuoden lapsi..

lapsig: tää on nyt toinen joten nähtäväksi jää onko tää vika vai vieläkö joskus haavessa kolmas.. nyt ei osaa viel sanoa....

Kaikille teille hyvää viikonloppuja ja jaksuja olotiloihin!

s-a-j ja tirppa 37+4
 
s-a-j Juu oon syönyt obsidania tokan kolmanneksen alusta lähtien. Mulla ei onneksi oo mennyt maha yhtään kovaksi. Ongelmia ottaa lähinnä se ottaminen, kun pitäs olla pari tuntii syömattä tai ainakii välttää maitoa ja kahvia. Nyt oonkin sit ottanut toisen yöllä ja toisen päivällä. Mulla on pahimmillaa ollut 90 hb, nyt sentää pysyy yli sadan.

Väpälle isot jaksu halit :hug:
 
Heippa taas "pitkästä" aikaa,taustalla olen seuraillut,mutta ei ole ollut voimia kirjottaa...

Täällä jännitetään Enien puolesta

:heart:

Väpä08: Jaksamisia :hug: ja kaikille muille kenellä on vaikeaa

Uusille tervetuloa,aina porukkaan mahtuu lisää
=)

Omaa napaa: Nyt tuntuu etten jaksa enää hetkeäkään...lääkäreis ravataa joka viikko...positiivista et pullalla on kaikki hyvin,mut sit äidillä ei olekaan...Munuaistilanne menny pahemmax,katsotaan korjaantuuko synnytyksen jälkeen..

Toinen ehkä jopa pahempi asia...miulla halvaantui ma koko toinen puoli kasvoista :'( muutama lääkäri ei edes huomannut sitä,jouduin itse soittamaan perään et nyt ei ole kyl kaikki kunnos,pyysivät takas ja totesivat et joo kasvohalvaus,mitään ei voida tehdä,usein paranee,mut takeita ei ole ja voi mennä vuosikin...ens viikol korvapolille tutkii asiaa...

Pullan kokoarvio oli ultran mukaan 34+4 niin 2300g...osaakos kukaan kertoa kuinka isoa ennustaa? :)
 
Ihanaa lumista perjantaita kanssaodottajat :heart: :heart:

Uusia masuja oli taas tullut. Tervetuloa :flower:

Enielle tsemppiä....tänään varmaan saadaan vauvauutisia :heart:


Väpälle iso jaksuhali :hug: Teillä on nyt rankat ajat, mutta varmasti se aurinko sieltä vielä pilven takia pilkistää.

G: masua on kutsuttu Pampuksi, Pampuliiniksi, Potkuttelijaksi jne..... sukupuolesta kun ei ole tietoa niin unisex-lemppareilla mennään :D

Synnytyksestä: Päivittäin mietin ja pelottaa koska edessä on suurella todennäköisyydellä sektio. Alatiesynnytystä en jännitäiskään, koska esikoisesta niin hyvät muistot. Tammikuun alussa on kokoarvio ja samalla sitte tuota sektioasiaa varmasti käydään läpi...

(.) Vointi ennallaan. Mutta vitutus on suuren suuri pojan mummin, eli ex-anopin takia, kun on alkanut tuota poikaa omimaan, kutsuu mummilaa pojan kodiksi jne. Poika on aina ihan sekaisin ja varmistelee multa kotona, että onhan tää äiti mun koti...Mummi vaatii, että pojan on PÄÄSTÄVÄ heille joka viikko väh. 2 yöksi jne. vaikka ois ollut isällään jo, eli periaattena on se, että mulle jää ne päivät mitä jätetään..... Eilen vein poikaa sinne ja sanoin, että lauantaina sitten tuotava kotiin, koska menemme miehen äidin 70v juhliin. Vastasi vaan, että jos poika ei halua tulla, ni tuovat sunnuntaina.... :eek: En kai mä nyt antanut vaihtoehtoa, että tuokaa kun haluatte, vaan sanoin, että lauantaina. On se kumma jos mummi luulee päättävänsä siitä, koska mä lapseni kotiin haen/saan.... SAPETTAA |O

Anteeks purkaus.... Jotenkin vaan nyt vielä enemmän kiinni tuossa esikoisessa, kun tiedän, että hän on kohta isoveli, eikä enää se meidän "vauva".

J.t ja Pampuliini 33+4
 
SEE
VÄPÄLLE suuri lohtuhalaus. Kyllä teidän perhettä koetellaan. Yrittäkää jaksaa ja tukea miehen kanssa toisianne :hug:

HIPKUKKA Onittelut tissin imuttelusta! Tuo on varmaan ollut aivan mahtava tunne saada pienet rinnalle. Kova työ palkitaan!

Tiituli81 Jaksamisia. Keskimäärin voidaan laskea niin että vauvat kasvavat viimeisillä viikoilla n. 200gr/vko eli laskettuna olisi n. 3400gr.



Itsellä pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö takana. Tänään eikä yöllä ole supistellut yhtään. Ehkä ne tajusi mennä niitä tarvitseville. Pikkuhiljaa alkaa oma mielikin hyväksyä sektion. Nyt alan haaveilemaan siitä kun maataan vauvelin kanssa vierekkäin osastolla ja saa vain ihmetellä rauhassa pientä ihmettä....
 
Väpälle suuren suuro voima :hug:

Tiituli Mulla oli kasvohalvaus keväällä juuri ennen ku raskauden ja jotta voin ees vähän lohduttaa nii noin ne lääkärit mullekin sanoi,et voi vuosi mennä,mutta mulla parani kolmessa viikossa käyttökuntoiseksi,onhan toi oikea poski vielä ehkä hiukan jäykempi ku vasen mutta mikä tärkeintä toimii silti =) Inhottavaa aikaa se oli,mut mä en suostunut kotiin jäämään surkuttelemaan vaan samantien jatkoin harrastuksia entiseen malliin,meinashan siihen välillä hermo mennä ku sai samat asiat kertoo moneen kertaan :/ mut olihan sit ihmisiä joille valittaa jos ja kun oli aihetta =) :hug:
 

Yhteistyössä