Neuvolakuulumisia!
Olin siis ylimääräisessä lääkärineuvolassa tänään. Paino vihdoin noususuunnassa...hurjat 200g oli tullut Mutta edelleen ollaan melkein 2 kiloa alle lähtöpainon. Hemppa pysynyt samana, mutta verenpaine hiukan noussut, kuitenkin vielä normaali.
Lääkäri sitten ihmetteli näitä mun vatsakipuja, ja taivasteli, että jo 3 kertaa oon lääkärillä käynyt. Laittoi heti päivystyslähetteen naistentautien polille, kun mun viikoilla ei äitipolille vilä oteta. Sydänääniä haki melkein vartin...mulla tuli jo itku,kun ei millään meinannut löytyä. Lopuksi kuitenki löytyi ihan tuolta vasemman nivusen tuntumasta, kun Pampu oli sinne mennyt jemmaan, kohdunpohja kuitenkin jo navan alapuolella, eli tosi alhaalla köllötteli :heart: sain sitte tosiaan sen lähetteen, ja sanoi vaan, että eivät sieltä välttämättä jatka sairaslomaa, eli soitto hänelle vaan huomenaamulla ja hän jatkaa sitten.
Polikäynti oli toisaalta huojentava, toisaalta ärsyttävä. Vauvalla kaikki hyvin, vastasi viikkoja. Istukka vielä lähellä kohdunsuuta, eli se saattoi olla mun tiputteluvuodon syynä. Kohdunsuu kiinni sekä emättimen, että kohdun päästä, MUTTA kanava keskeltä auki ja täynnä limaa ???! Ei kuitenkaan kertonut, onko se normaalia tai mitä se tarkoittaa..... Ite en tajunnu kysyä, kun vieläkin olin sekaisin siitä, ettei ääniä meinattu löytää... Vatsakipuihin ei ottanut kantaa, sanoi, että pitää vaan kärvistellä ja käydä tarkistuttamassa säännöllisesti kohdunsuun tilanne :headwall: Sairauslomaa ei jatkanut, sanoi vaan, että hae sitte neuvolalääkäriltä. Eli aamulla sitte soitto neuvolalääkärille. Ei tää maha töitä kestä, kun ei kestä kotona ees imurointia tai pyykkien narulle laittoa.
J.t ja Pampu 18+1