TAMMIVAUVAT 2007

Kiitos tutkimustuloksesta! Mietin täällä kuumeisesti et miten kun meillä vauva nukkuu parhaiten juuri puolen päivän jälkeen ja mie olen aikaisemmin vienyt lapsen pihalle aamusyönnin jälkeen. Ja tämä kun ei taas aamupäivällä nuku kovin pitkään, sen on kaksi epäonnistunutta kauppareissua todistanu. :) Nyt olen huomannut että puolen päivän jälkeen on nukuttu hieman sikeämmin, tonne kolmeen asti. Ja nyt kun taas kehun niin tietty muuttuu... :LOL:

Meilläkin tarjotaan joka kitinään maitoa, sitten vaippa ja niin edelleen. Tänään ollut ihme kitinää, valvoikin tuossa kahdesta kuuteen. Oliskohan kuitenkin se kun annettiin tänään yhden tipan sijasta kaksi tippaa jekovitia? Eilen meni se yksi vasta kivuttomasti, kaksi taisi olla aika kova paukku.

Saas nähä miten yö. Joko muilla on iltarutiinit käytössä? Mie yritän kovasti, en vaan ole muuta vielä keksinyt kuin pyllyn pesu ja yöpaidan vaihto ja syöttö. Oliko niitä muita mahdollisia?

Kränä: mie seisoin esikoisen vauva-aikana joskus jopa kolmekin kertaa päivässä suihkussa. Ja jos tuntuu ettei jonain päivänä helpotakaan niin hieronta siellä suihkussa auttoi ainakin mulla. Muistan kuinka esikoisen aikaan kaikki oli uutta, ja niin myös tuo hieronta, ja mies sattui minut yllättämään suihkussa. Oli hieman maassa hetken aikaa, kun luuli, että mie ihan jotain muuta siellä toimitin! :)

Epuska: Hyvä, että rauhoittui sillä lisämaidolla. Jospa se olisi hyvä merkki tulevaa ajatellen.

Nyt kauppaan kun vielä ehtii. Tuli tuosta syömisenpuhumisesta kauhee makeanhimo, taaaaasss...

Vilipi
 
Tuli tuossa vielä mieleen, että miten teidän vauvat nukkuu?
Tarkotan siis asentoa.
Meillä tykkää nukkua erityisesti oikealla kyljellään, oli masussakin noin. Vasemmalla ei oikein nuku ja selällään sit aina välillä. Yleensä on käynyt niin, et jos ukon laittaa selälleen nukkumaan niin herätessä ollaan puoli-kyljellään jokatapauksessa.
Kaverille vaan oli vuosi sitten sanottu, ettei selällään sais nukuttaa ollenkaan! Nyt tuota ei mainittu ainakaan sairaalassa.
 
Moikka!

Meilläkin nukuttiin ensin kyljellään, mutta neuvolassa otin puheeksi sen, että mikä olisi hyvä asento, niin täti sanoi, että selällään kunhan vaan kääntää pään sivuulle. Taitaa kyllä meidänkin poika kääntyä aina nukkuessaan pikkasen toiselle kyljelle.

Vielä kerran syöttö ja sitten ansaitulle levolle... \|O
 
Meillä poika oli kaikki 19 päivää VTO/lastenosastolla, välillä vierilomalla. Tyttö oli suurimman osan noista päivistä myös VTO/LO. Poika pienen kokonsa, verensokereiden, syömisen ja valohoidon tarpeessa. Tyttö pulauttelun, valohoidon takia.
 
Annette-79 harmaana
\|O

Rintatulehduksen iski päälle!!

Toissa yönä alkoi rintaa kuumottaa ja aamupäivällä nousi kuume. Onneksi tuli terkka kotikäynnille ja sai hommattua mulle päivystyksestä puhelimen välityksellä lääkekuurin. Rinta on vieläkin kova kuin kivi, onneksi sentään pystyn imettämään siitä... vain alkuimaisut tuntuu vievän melkeen tajun kankaalle ku niin sattuu. Maitoa kyllä virtaa hyvin mutta tuossa päällä on ilmeisesti joku laajempi tukos, joka ei purkaannu. Nyt on onneksi kuume laskenut... lihas- ja päänsärky riesana. Hikeä pukkaa niin, että haisen varmaan ku kaatopaikka.. Mutta lämpöä pitäis välttää, ettei pahenna tuota tulehdusta. Pakko mennä kohta viieleään suihkuun, paleltaa jo pelkkä ajatuskin.

Poika on kasvanut hurjasti! Painoa on tullut syntymäpainoonkin jo 400g lisää. Eli poika painoi syntyessään 3490g ja kotiinlähtöpäivänä (3vrk iässä) 3380g. Nyt 11 päivän ikäisenä 3850g. Voi kun tuota maitoa riittäiskin, enkä tämän tulehduksen takia stressaa niin, että maidon tulo ehtyy. Mulla on kolme lyhyttä imetystä takana, jokaista olen imettänyt vain 1-1.5kk. Nyt ois toiveissa vähän pitempään, mutta en siitä stressiä ota... menee miten menee. Hengissä ja terveinä ne on nuo kolme "korvikelastakin". :D

:wave: Moi taas

Annette ja Pentti 12vrk
 
Aurinkoista keskiviikkoa!

Tyttö kolme viikkoa vanha! :heart: Niin se aika rientää...Voi mahoton. Muistan sen tunteen kun vauva oli vajaan viikon niin siinä itkussa mietin et kaikki päivät on samanlaista mössöä eikä aika mene eteenpäin.

Onpas ihme vuotoa kun alkoi taas uudestaan jälkivuoto kun jo kerran loppuikin. Ihan kirkasta verta. Ei ole koskaan tällasta. Onko se niin että mitä useammin synnyttänyt niin sitä pidempään vuoto kestää? Ekasta tää kesti 10pv ja toisestakin vain kaksi viikkoa. Nyt jo kolme viikkoa. Huumori alkaa loppumaan, kauanko tätä vielä voi kestää... \|O

Lapset alkaa tuntumaan jo terveemmiltä. Kun innostuvat niin alkaa kummallakin ääni painua matalalle ja kurkkua kutistamaan. Mutta kuume on hellittänyt. Toivottavasti ei tosiaankaan enää ole tarttuvaa ja vauva säästyisi (bd) tältä taudilta. Tosin mulla on alkanut nyt kurkkua kuristamaan, kuin olisi koko ajan jotain kurkussa. Ja mulla kun ei olis nyt mitään mielenkiintoa alkaa sairastamaan! :snotty: Ja tuskinpa sairastunkaan, ei jouda nyt kun on vauva ja kaikkee.

Mulla on alkanut kouluhommat taas. Johan sitä saikin kaksi viikkoa olla rauhassa. Opettajat alkaneet taas viestejä laittamaan, että koskas tulet kouluun ja meinaatkos osallistua tälle kurssille. Olen ilmottautunut jo keväällä läsnäolevaksi muutamalle kurssille, kun en uskonut, että tämä raskaus kestäisi loppuun asti. Pakko kai yrittää jotain pakertaa, niin ei jää sitten roikkumaan ensi vuodelle niin paljoa. Ei kyllä yhtään kiinnostais olla omatoiminen, helpompaa se olis käydä tunneilla.

Kuinkahan kauan tätä taas kestää tätä itkua...toi imetysasia on koko ajan mielessä. Kuinka mikki hiiri olet toipunut? Joko alkaa helpottamaan yhtään? Minäkin tiedän imettämisestä yhtä sun toista, mutta taidan olla vain vähän besserwisser tässä asiassa kun pisin imetys kokemus on ollut viisi viikkoa. Mutta silti sitä vielä miettii missä meni vikaan, kun maito ei riitä.

Ihanaa paistetta kaikille! B) Kyllä on mahtavaa kun paistaa aurinko. Ja huomiseksi on luvattu vieläpä laihempaa ilmaa, päästään harjoittelemaan ulkoilua vaunuilla! Sillekin bd peukut pystyyn, että ennustus pitäisi paikkansa.

Vilipi ja saara 3vkoa
 
Nyt löysin tämän ketjun minne tammivauvan saaneet ovat tulleet...

Meille siis syntyi viime perjantaina eli 19.1 ihana pieni poika, mitat olivat 3420g, 51cm ja pipi 35cm. Synnytys meni kyllä aivan eritavalla kuin esikoisesta. Ensimmäinen synnytyskesti siis n. 35-4 tuntia ensimmäisestä supistuksesta vauvan syntymään. Nyt siihen meni 11 tuntia. Lisäksi mitkään saamani puudutteet eivät tehonneet, eli ns. luomuna synnytin vaikka kipulääkkeitä sainkin.

No mutta nyt olemme kotiutuneet kahden sairaalassa olo yön jälkeen. Mites kauan teillä muilla on mennyt ennen kuin arki on alkanut sujua? Tai ihan hyvin meillä menee, mutta on vaan taas kaikki niin uutta. Tuntuu ettei esikoisellekaan jää yhtään aikaa.

Ja nyt pitääkin mennä syöttelemään.
Palataan...
 
Moikka!!

Tulin ilmoittautumaan tälle puolelle. Meille syntyi poika 17. päivä. Ja mitat ovat 3975 g, 52 cm ja pipo 37.5 cm. Raskausviikkoja oli 41+5.

Viljo tuli maailmaan kiireellisenä sektiona. Koska oli perätilassa. Mutta kerron enemmän synnytyksestä kun edin.

Ja onnea muillekkin vauvansa syliin saaneille

-Piiuliina & Viljo 1 vko
 
kirjottelen tänne terkkarin kotikäyntiä odotellessa. meillä on mennyt ihan kivasti. käytiin eilen ekaa kertaa vaunuttelemassa ja tänään kävin kans pikkulenkin.

maanantainakin kävi terkkari. paino oli noussut hyvin. syntymäpaino 2615 g ja maanantaina 12 päivän ikäsenä oli 2930 g. minä tosin ymmärsin väärin terkkarin 3 tunnin välein syötöt :snotty: siellä sairaalassa syötettiin kello 3 ja sitte seuraava kello 6. luulin et terkkari tarkotti samaa mut oliki tarkottanu et antaa nukkua korkeintaan 3 tuntia ja sitte herätellä syömään. mahottomalla pakkosyötöllä piiku ollut.

nyt piiku on nukkunu tosi hyvin. oikeastaan vain syönyt ja nukkunut. liekkö univelkaa kertyny ku oon herättäny vähän väliä syömään. tiedä häntä.

aloin panikoimaan tuon alapääni kanssa :'( kun sitä on kutissut melko lailla jo viime perjantaista lähtien. nyt kun kävin suihkussa ja uskaltauduin jopa tunnustelemaan niin huomasin että häpuhuulessa oli kaks näppyä. ei kai vaan herpes?? pitää kyllä sanoa terkkarille siitä kun tulee. sitte mie pöljä menin googlettaan siitä ja löysin kaikkea epämukavaa infoa... mut toivottavasti ei ois mitään vakavaa.

piiku on kasvanut kauheasti. reisiin ja poskiin ja massuun on tullu huomattavasti pyöreyttä. ihanaa. imetys ei vaan vieläkään suju. terkkari antaakin nyt imetysohjausta, saas nähä. tuntuu kohta etten viitti ees yrittää.

miten vilipi jaksat kouluakin käydä? itse oon myös opiskelija ja ilmottauduin poissaolevaksi. tosin ois semmosia kursseja meneillään joita vois etänäkin suorittaa, mutta en jaksa nyt stressata niillä. vois kattoa sitte keväämmällä.

aurinkoista päivän jatkoa!

sanuli ja piiku 2 vko
 
Moi

JÄLKIVUODOSTA joku siellä huuteli :x elä ystävä hyvä masennu ..mulla ekalta kesti 9vko. tokalta 7vko. ja nyt kolmannelta menossa kolmas viikko kylläkin älyttömän harvakseltaan tulee mitään ihan pikkuhousun suojalla pärjää ei kahteen päivään ole tullut kuin haalean punaista joten jos se nyt tällä kertaa ois lyhkäsempi aika tuota rättiä jalkovalissä vetää.
Ei oo helppoo ei tää naisen elämä ja kakkosen kohdalta kävi vielä niin et menkat alkoi kahden viikon päästä kun jälkivuoto oli ohi et se siitäkin sitten.Käyköhän mitenkä nyt. :headwall: :) :whistle: ;) :LOL:

On pikkuinen kova kasvamaan eilen puntari näytti 3470g ja 51cm eli kolme sentiiä syntymästä ja yli puolikiloo painoo tullu :heart: on meinaan paika syönnin aikaan kotona :whistle: :LOL: Tissit huutaa hoosiannaa kun kaksi tuntia imetyksestä kulunut poika kuitenki syö sillai 2-4tunnin väleillä.Kiltti on jos ei pulauttelu ja masukivut yöllä vaivaisi.
Käytössä kyllä on relat ja d-vit(jekovit) ja distfatyl(cuplatonin rinnakkaisvalmiste) et tippoja poikaan menee..apujakin on ollu se huutava itku on loppu kitinä ja kipristely tähteellä.

MINUA KOSITTIIN TÄNÄÄN !!!! :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Onnellinen Nappa ja kekara 3vko.
 
jaahas... ilmottaudutaan sitte tänne puolelle..

Meillehän tuli prinsessa 12.1-07 klo 23.33 komeilla missin mitoilla 3345g ja 52cm pipo 34 rv 40+6

*Onnea nappa :flower: :flower: * vastasitko myöntävästi? :D :D
sydämistä päätellen kyllä..

Joko ootte pihailleet jotka ootte alku kuusta saanut?

minä tässä juur mietin et lähtiskö sitä koko revohkan kanssa kauppaan.. tyttö on ny 12 vrk..

Perjantaille sain isyyden tunnustamisen ennen neuvolaa silloin lupas lauhtuvaa.. mut ei siel nytkää oo ko -3 ja kumminki aika lähelle ovia mennään.. ja autolla tietty..

Eilen illalla annoin lisiä.. ja itkuhan siitä tuli jos maito ei riitäkkään.. :D piti alkaa yötä vastan keittelemään pulloja ja tutteja.. sitte meinas tyttö tukehtua kun tuli niin kovaa vauhtia.. ei sitte jaksanu syyä ko 60 ml ja oli kanttu vei.. puol 10 - jotain.. puol 4 -4 välis syötiin.. ja tissit oli aivan täys..meinasin jos ostan ykkösolutta sais maidon tuotannon kuntoon.. en vaa tykkää kaljasta mut.. sillä sain ykkösen kanssa maidon kihahtamaan niin et paidat oli märkänä.. et kyllä riitti maito..

no.. lähempä tästä ny varmuudex naamaa värjäämää jos vaikka koko perhe lähettäs.. tai sitte vaan minä..

on tää prinsessa ihana.. :heart: :heart: oon ihan rakastunu siihe.. vaik on noi pojatki ihan kivoja..

Onko teillä ristiäiset jo tiedossa?? meillä on 10.2 tulee pappi naapuri kaupungista ni piti ottaa se päivä mikä saatiin..ja oli mahdollista.. muuten olis menny maaliskuun loppuun.. mut kun nimi on valmiina ja minä hyvässä kunnossa ni mix ei jo nyt.. kaikki meijän lapset on kastettu n kk iässä.. tää vetää pohjat ny ko on 2 pvä alle..

mut nyt.. :wave: T:Keltsu
 
Onnea Nappa! :flower: Minäkin oletan että vastasit myöntävästi?

Tiesitkö etukäteen vai tuliko yllätyksenä? On mahtava homma.

Minäkin sain neuvoksi juoda olutta et maito nousis. Ei noussu mulla. Samoin mämmiä suositeltiin. Oluesta en tykkää ja mämmikin menee vain kerran vuodessa, mutta mitäpä sitä ei kokeilisi. Ei ollut vaikutusta mulle, mutta toivottavasti muilla auttaa. Taitaa olla vähän niin että kaikki missä paljon mallasta, auttaa asiaa.

Siis mullakin alkanut kuukautiset aina kuukauden päästä synnytyksestä. Mutta nämä ei voi olla nekään kun pikkuhousunsuojalla mennään täälläkin. Niin ja eihän se tosiaan vielä kuukautta olekaan synnäriltä...Kunhan ei jatku sinne jälkitarkastukseen asti, meinaan en ole ollenkaan tottunut näin pitkiin vuotoihin, enkä ole edes tehnyt mitään kummempaa kuin aiempinakaan päivinä. Sisällä vaan löhönny lasten sairastellessa ja pakkasen paukkuessa.

Ristiäisistä saatiin sellanen riita aikaseksi miehen kanssa, että taijan pitää ihan yksinäni vauvan kanssa. Jätän kaikki muut ulkopuolelle. Varsinkin anopin, joka sai tämänkin riidan aikaiseksi vaikkei edes käynyt täällä! \|O Nyt mie meen mököttämään ja leipoon munkit loppuun. Toivottavasti edes ne onnistuu. :p

Vilipi
 
Morjensta kaikille ! :wave:

Mie tuun illalla kertoon kuulumiset.

Nyt vain pikainen..
mikki hiiri: mun oma moka..mutta korjaatko tiedot pojun pituuteen?Oikea pituus on 49,7cm,
Mitähän mie olen oikein sekoillu? :D
Pistetään väsymyksen piikkiin..että meinaa pojan kutistaa. =)
 
ONNEA KANAPPA !!!!!! :flower: :hug: :D

Käytiin tuossa neuvolassa ja hienosti oli paino noussut Möttösellä!
Sairaalasta lähtiessä painettiin 3480g ja nyt oli 3800g! ;)
Mun hemoglobiini oli tipahtanut aika alas, alle sadan. Suositteli alottaan raudan syönnin, mutta mietin vaan et onkohan siitä haittaa tuolle ukolle? Kun meillä niitä vatta vaivoja on muutenkin.. :ashamed:
Viime yönä valvottiin ja huudettiin taas tuonne aamu 4-5 asti, mikään ei auttanut oikein. Syli vähän helpotti.
Nyt aateltiin koittaa illalla hierontaa ja ylimäärästä vaatekertaa. Meillä on aika viileä sisällä vaikka patterit on täpöllä.
Kaikki keinot käyttöön!!!

Jippii! Sunnutaiks on luvattu pienempää pakkasta! Päästäis vähän vaunutteleen! :D
 
SuklaaSyöppö
Voi apua! Tää meiän poju on sit kahtena päivänä valvonu aamu yheksästä iltapäivä viiteen niin, että ei suostu oleen missään muualla ku sylissä. Mä oon sit ollu ihan kädettömänä ja esikkokin tänään vaan ososotti vauvaa ja käski mennä nukkumaan. Voi viude, eipä tässä sit saa mitään päivän aikana tehdyks. Kaivoin kyllä kaappien kätköistä huomista varten rintarepun esille josko siinä viihtyis niin pystysin jotain tekemäänkin.

Napalle onnea! :heart:
 
tässä kaikkia niksejä jos vauvat huutaa.. voi kokeilla..

Mahavaivoihin:

-nukuta oikeella kyljellä vauvan suolisto on sillä puolella
-keinuta mahallaan polvien päällä silitä selästä
-öljytyillä peukaloilla navan ympäri kellon kierron suuntaisesti reilusti painaen

Nukku ongelmiin:

-Kääri tiukkaan peiton sisään
-pidä sylissä peiton sisällä ettei herää kylmään sänkyyn vietäessä.
- pari vaatekertaa päällekkäin mitä lämpösempi vauval on sen paremmin nukkuu
-sänkyyn lakanarullat vauvan ympärille niin on joku "turva" minne koskettaa heiluessaan.. ellei ole peitto tiukasti ympärillä.

jos vauva pulauttelee paljon ni on saattanut syödä liikaa ja huutaa sitä kun on ähkynä..

ykkösoluen jälkee reippaalle lenkille oli mun mummon ohje.. ettei mitenkää pelkkää kaljaa ja sohvalle.. :D

ja nyt mulla on se ykköskalja edessä.. yök.. mie en oo mikää kaljan ystävä.. ja tän jälkee ripeelle lenkille..

toivottavasti näistä neuvoista on jollekkin apua.. hermo mulla kyllä menee oman äitini kanssa joka on jakamassa 30v vanhoja neuvojansa koko ajan ja en olekkaan hänelle soitellu.. hän tekee tikusta asiaa et pääsis käymää.. tänää soitti jopa et tarvitko sokeria kun on tarjouksessa... :LOL: niin.. asuu tässä lähellä.. haitta välillä.. välillä korvaamaton asia.. mun mieskin tänää kävi kihisee kun minä parturoin poikia kun neiti sattu just nukkumaan ja puhelin soi.. sanoin et sano etten ehi.. ni kysy tuon sokerin ja alko mun miehelle paasaamaan jostain ni mies suuttu...ko ei jaksa kuunnella. ja ko kattoo ko mie kiehun täs vieres.. mude sanoo joka kerta muista kulta levätä ni mie lopetan aina siin vaihees.. mut ei.. ko ei tunnu tajuavan et vois lopettaa.. niii.. et nää ei oo mitenkää tuputus ohjeita.. vaan vinkkejä jos joku haluaa testata omansa kanssa

mut.. ny loppu pullo naamaa ja kortteli ympäri..

:wave: :wave: :wave: Keltsu
 
Siis että voi olla vaikeaa saada vauvasta sellanen kuva missä sillä näkyis silmätkin eikä pelkät valkuaiset! :D :heart: Mutta nyt rofiilissa sellanen parhain tällä hetkellä napattu. Eli melkiistä kolmi viikkonen tyttö, eilen sain napattua. Taitaa olla ainoa kuva missä ei ole silmät kiinni tai valkoset silmät. Mutta onneksi on digiaika! Saa heti tarkistaa tulokset!
 
Me käytiin neuvolassa tänään.
Pituus on "jo" 48,5cm (+2,5cm) ja paino on 2960g, 540g on tullut lisää syntymäpainoon kolmessa viikossa. Tosi hyvin. :D Kuulemma 150g ainakin pitäisi tulla per viikko.

Ja mikä mahtavinta, vauva valvoi neuvolan jälkeen melkein viisi tuntia. Siis ensiyö on vain unta ja syömistä siinä välissä. Jeee! Voi kun vaaveli nyt ymmärtäisi päivän ja yön eron.

Onnea Kanappa!!! :flower: :flower: :flower: :D

Noihin vinkkeihin lisäisin vielä omani. Kypärämyssy oli paras tainnutin esikoisella. Vaikka olihan se aika rassun näköinen yöpuvussaan kypärämyssy päässä. Mutta toimi. :D

myyrä ja martti alias sir poopalot 20pv
 
Annette: otan osaa! Kamalin tauti mitä tiijän niin on rintatulehdus :x Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa!

Kanappa: Onnittelut täältäkin! :flower: :wave:

Ja keltainenaurinko: meijän poika syntyi 9.1 klo 23.33 kokoa 3355g ja 52cm, pipo 34cm. Melkein ollu samankokoiset vauvat meillä!

Nyt saunaan, huomenna sitten lisää...
 
mikki hiiri harmaana
käytiin sitten tänään jo lastenpolilla ton neitosen kanssa :(
paino edelleen sama. eli viikko ollaan samassa lukemissa oltu. polilla käytiin tarkistuksella ja osastollekin olisivat ottaneet mut keskolan puolelta antoivat kuitenkin luvan lähteä kotiin. nyt siis kirjataan paperille syöntiajat ja määrät. aamulla neuvolaan punnitukselle ja viikon verran täytyis aamupunnituksella käydä. ja aina punnituksen jälkeen soitto lääkärille.

toisaalta rasittavaa mut koen et helpompaa kotoakäsin kuin se et sit ajais joka päivä osastolle ja sit jäis esikko kokonaan huomiotta kun siellä tulis istuttua taikka sit kotona vaan murehtis et miten se pieni nyt sit voi.

ja pullosta siis ruokitaan. ollaan imetyskiellossa. jotta noi syöntimäärät saadaan seurattua. maitoa tulee vielä kohtalaisesti mut äsken jo laitoin pulloon osan korviketta että tottuis tuo lapsi toisenlaiseenkin maitoon. kun en usko että lypsyllä nyt lisätään tarpeeksi tätä maidontuotantoa.

no, sekavissa tunteissa tässä kirjoittelen. päivittelen myöhemmin uusia jäseniä tuonne ekalle sivulle.

lypsyhetki odottaa taas :wave:

t:mikki ja neiti 11 pv
 
Olipa helpotus lukea, että muillakin on mielilat heitelleet. Itse oon pari päivää ollut tosi itkuinen ja mielessä pyörii kaikki todella sekavana. Vauva on aivan ihana ja olen häneen ihan rakastunut, mutta arki tuntuu yhdeltä kaaokselta. Onhan tämä niin suuri elämänmuutos.

Lisäksi kai synnytyskin jätti jonkinlaiset "jäljet", kun oli sinänsä järkyttävä etteivät mitkään kipulääkkeet tehonneet tai helpottaneet oloa millään tavalla. On siis sekin ollut mielessä, vaikka sitten taas en saanut tikin tikkiä eli synnytyksen jälkeen olen voinut tosi hyvin, enkä ollut niin kipeä kuin esikoisen synnyttyä episiotomia haavan kanssa.

Tällä hetkellä tunnen vaan huonoa omaatuntoa joka asiasta. Siitä ettei esikoiselle ole tarpeeksi huomiota tai aikaa, vauva on ajatuksissani jatkuvasti. Esikoista isä hoisi siinä missä minäkin ja luotin aina hänen taitoihinsa ja mielestäni hän on aina ollut hyvä isä. Nyt en antaisi vauvaa hänen hoidettavakseen millään ja kun hän menee ja vaihtaa vauvan vaivan niin seuraan kuin haukkana perässä, kun tuntuu että hän käsittelee minun vauvaani väärin. Aivan hullua siis... Onhan vauva hänenkin ja hänellä on oikeus hoitaa vauvaa siinä missä minäkin. Miksiköhän koen tämän asian nyt niin vaikeaksi.

No niin, nyt on mentävä yöunille kun vauvakin juuri nukahti. Oli pakko hieman purkaa itseäni.
 
täällä taas!

käytiin aamusta punnituksella ja painoa +50g eiliseen. Ja viikossa kun saatiin kokoon 30g niin hurja pyrähdys näin vuorokaudessa. ja lääkärikin oli sitä mieltä ettei tarvitse viikonloppuna ajella turkuun asti punnitukselle. eli huomenna terveyskeskukseen ja jos nousussa edelleen niin riittää et maanantaina käy tarkistamassa että nousussa on. ihanaa et tää asia alkaa selviämään =) niin labratuloksissa ei ollut mitään huomion arvoista. kaikki siis ok kunhan lapsi syö :D

nyt sit täytyy olla ahkera pullon pesijä. vaikka kaupasta ostettiin pari pulloa lisää niin silti saa olla kokoajan tiskillä. lypsääkin täytyy ja eihän se sit osu kohdille lapsen nälän kanssa niin aina sitä syötössä pari pulloa menee kun toisesta ruokkii ja toiseen lypsää syömisen jälkeen. uskomaton toi heruminen vaikka vauva "vain" sylissä.

kanappalle hirmusti onnea :flower:

täällä on jälkivuoto loppunut :D tai ainakin eilinen jo oli "puhdas" päivä. tietty se sit alkaa tänään vielä tiputtamaan kun täällä kehuskelen. kesti 1,5 viikkoa, kun esikosta meni yli 3 viikkoa.

kertokaa miten ootte ulkoilun saanut aloitettua?! meinasin et huomenna neuvolan jälkeen lähetään joko työpaikalleni "näytille" tai jos esikolla on paljon vauhtia niin sit voitais kokeilla ulkoiluakin. riippuen pakkasesta tietty.

nyt iloinen kutsu käy... ruokinta-aika :wave:

t: mikki ja neiti 12 pv
 
mikki hiiri: hyvä että paino on noususuunnassa! Kyllä se siitä!

Ja mä edelleen imetys asiaa... Just puhuttiin anopin kans joku päivä sitte tuosta maidon riittävyydestä, sillä on kaikkien kolmen vauvan kans menny niin et pari viikkoo maitoa valuu lypsyyn asti, sit rintatulehdusta pari viikkoo ja sitten onkin jo alkanu maito loppumaan. Aivan kuin meillä esikoisen kohalla!
Eilen poika kitisi ja valvoi koko aamun! siis 8.30-15.30! Aika pitkä aika nuin pienelle! Koko ajan ois pitäny tissillä olla, siihen aina hetkeksi torkahti. Ja heti ku tissi irtosi niin heräs :\| Ja päivällä alkoi jo tuntumaan niin tyhjiltä tissit, molempien tyhjennyksen jälkeen ku vauva vielä kitisi niin annoin pullosta. 60ml meni kertaheitolla ja vauvakin rauhottui! Että niinkö tässä nyt käy että maito alkaa taas loppumaan...
Toisaalta ku pullosta syötin niin itkin ja nauroin yhtäaikaa miehelle et miten ihanalta ja luonnolliselta asia tuntui! Oonhan kaks lasta pullosta ruokkinut... Aika näyttää miten käy. Mut en kyllä tosiaan ala ressaa ja makoilee päiviä sängyssä jos ei tuo imetys tuosta lähe "kunnolla" luistaa. Eihän mulla oo siihen ees mahollisuutta, siis päiviä viettää sängyssä imettäen sit ku mies lähtee töihin.

Viimeyönä vauvalla tuli kahesti pissa läpi! Siis nytkö se jo alkaa? Pitänee vissiin ostaa jo isompia vaippoja, mut ku toinen on niin hoikka poika niin tuntuu hullulta laittaa isompaa jalkojen väliin!

Ja jälkivuoto mullakin loppui pari päivää sitte. Aikaisemmin se on kestäny 1,5viikkoo ja viikon, nyt "jo" kaks viikkoo. Sai kyllä loppuakki, alko tuntuu et nahat lähtee alapäästä kokonaan, ei iho kestäny jatkuvaa rätin hankaamista...

Joku kyseli iltarutiineista. Mä oon tehny kaikille lapsille niin heti vauvasta lähtien et illalla ennen nukkumaan menoa pesut ja sen jälkeen ilmakylpyä niin kauan ku vauva on jaksanu olla vaan, siitä sit yöppy päälle ja iltamaidolle. Ja sänkyyn laittaessa pusu ja halit ja sanon hyvät yöt. Jostain tämä tuli sillon esikoisen kans ja jäänyt vaan. Nyt isommat tietty syö ensin ja sit pesulle ja nukkumaan.

Jaahas, kuulosti auto tulevan pihaan, kauppareissulaiset saapui :D
Että ku laskis tuo pakkanen niin pääsis pihalle! Vieläki mittari näyttää -20 ja vauvan ulkoiluraja on se -10... Vielä ei oo päästy kertaakaan vaunuttelemaan!
 

Yhteistyössä