TAMMIKUUN TOIVOT tammikuussa

Mei Onnea kauheesti vauvasta!
Koita olla stressaamatta imetystä, kyllä se siitä... ja jos ei niin ei se mitään. :flower:
Toivottavasti sulla ei kohtutulehdusta.. Eiks noi tulehduksetkin vaikuta maidon nousuun?!

Täällä siivoiltu... ja odoteltu.... voi hitsi ku olis kiva saada jo vauva... yli huomenna tosin vasta laskettu aika!

Emmyä ajattelen paljon! Kumpa nyt ei tarttis enää kauaa kotona olla!!!

 

Onnittelut tuulia78, toive81, daizz ja mei08 pikku prinsessoista! :flower: Alkaahan noita tyttöjäkin tulla ihan tasapainon vuoksi tänne meidänkin pinoon.. *hymy*

mei08: Voimia raskaaseen arkeen, toivottavasti arki tasaantuisi piakkoin ja pääsisitten nauttimaan prinsessastanne täysillä. Ja toivottavasti kyseessä on "vaan" pissatulehdus, ettei nyt kohtutulehdus ainakaan.

MaMa74: Tsemppiä käynnistykseen, toivottavasti lähti hyvin käyntiin, sullahan voi olla jo vauva kainalossa, mikäli kaikki on menny hyvin.

emmy83: Voimia vielä viime metreille. Toivottavasti nyt vihdoin ja viimein alkais tapahtua ja pääsisit jo tänään ihan totaalisesti tositoimiin. :hug: Edistystä on onneksi sekin että synnytys on nyt sit kuitenkin jo käynnissä, ei siinä enää hirveen kauaa voi mennä. Lähetän sulle PALJON suppareita.

Johjolle kiitokset synnytyskertomuksesta, ihana poika teillä. Niin ja kiitokset taas etusivun päivittämisestä, siinä oli takuulla urakkaa.

ON: Viime yö meni ihanan levollisesti, kerran heräsin koko yön aikana ja sillonkin sain nopeesti taas kiinni unen päästä. Aamulla herätessä oli vaan sit jalat ja kädet todella puutuneet ja jalkoja särkee edelleen, mikähän kumma niitäkin nyt vaivaa?! Kivuttomia supistuksia on tullu nyt koko aamupäivän ja häpyluu on taas kumman kipeä. Väsynyt ja kärttyinen mamma täällä edelleen. Ja olokin on kumman saamaton, tänään täytyy kyllä ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa noi roikkumaan jääneet hommat alta pois.

jees. Nyt syömään ja sit laittaa pyykkiä kuivumaan.


tulia & viljami 38+1

 

Onnea Mei! Ja tsemppiä imetykseen.

Ja taas uusi päivä. Ei äitini sitten ehtinyt nähdä vauvaa, joten nyt on aika lailla sama syntyykö nyt vai vasta ensi perjantaina. Ja noihin ässiin: Ne ei toimi. Mulla on paikat täysin kypsät, osittain auki ja vauva kiinnittynyt, jolloin noi sperman ihmeaineet pitäisi tehota, mut p****t. Eikä saunakaan toimi. Eikä siivous . Joku kertoi noista akupisteistä, mut en oikein uskaltais lähteä painamaan niitä ilman ammattilaista...

Tänään pitäs käydä ostamassa uusi hoitoaine, kun aika varma on ettei mies osaa tuoda oikeaa. Ihana luonnonkiharainen pääni kun ei toimi kauppatuotteilla. Mut onko muilla vaikeuksia lähtemisessä? Musta tuntuu että ihan se kotoa ulos pääseminen on työlästä. Ennemmin vain löysisi sohvalla ja osoittais että jotain tapahtuu, vaikka viime yönäkin nukuin vaivaiset 13 tuntia . Ja sit kun kaikki tutut on töissä taikka koulussa, niin ei jaksaisi yksin tai no esikon kanssa lähteä...

Mut nyt taas sohvan orjaksi. Huomiseen!

Amino ja neiti 40+3

 

mei08 onnea vauvasta :flower:

emmy :hug: toivotaan, että lähtee nyt mahdollisimman nopeesti kunnolla käyntiin.

johjo ihana pikku mies

 

Mei:lle onnea vauvasta

Emmylle en osaa oiksin sanoa mitään lohduttavaa, sillä taitaa olla tilanne nyt se, ettei mikään oikein lohduttavalta tunnu. Voimia :hug:

Sef

 

Onnea Mei08 tytöstä! Ja tsemppiä imetykseen, älä kauhiasti stressaa sitä (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.. ei mennyt mullakaan putkeen se esikoisen kanssa).

Voi emmy, saat kyllä sympatiat täältä. Mikä siinä on etteivät ota sua Jorviin kun kerta olet noin rikki. Viikkojakin jo ihan kiitettävästi kasassa... Kiva että synnytys kuitenkin jo käynnissä, toivottavasti vauhdittuisi pian :hug:

ON: Maaginen LA olisi sitten tänään! Tultiin juuri neuvolasta, poika on lähes kiinnittynyt muttei vielä "lähtöasemissa".. Sen kyllä arvasinkin kun masu on vielä kovin ylhäällä, kylkiluut on koetuksella ja närästää :x sf-mitta oli 36. Sain ajan taas ensi viikolle, toivottavasti syntyisi ennen sitä. Alkaa jo kypsyttää, en jaksa tehdä mitään esikoisen kanssa... No joo, parempi vaan varautua että voi mennä vielä se parikin viikkoa.

Lara83 ja Eemeli 40+0

 

Onnea mei08 vauvasta :flower:

 

Moikka!
Kovasti tsemppiä kaikille loppuraskauteen! Me olemme vielä pojan kanssa sairaalassa
Ovat tähän asti seuranneet tuota bilirubiinipitoisuutta ja tänään sitten tuohon sinivalohoitoon päädyttiin.. Olo on tosi kurja kun ollaan kotiinpääsyä odotettu maanantaista ja nyt sitten ei tiedä yhtään että kauanko joudutaan olemaan.. 24h kerrallaan ja sitten katsotaan tilannetta.
Jouduin tosiaan itse jo torstaina osastolle eli tämä sairaalaelämä alkaa olla jo aika tuskaisaa..
Ja varsinkin kun omaa lasta joutuu katsomaan tuossa kun hänellä on nuo silmäsuojat päässä ja pelkän vaipan kanssa lepää lämpöpatjalla.. Onneksi tuo keltaisuus on helposti hoidettavissa mutta silti jotenkin kurja olo
Eilen poikkesin tunnin verran kotona, teki tosi hyvää kun niin kauan täällä neljän seinän sisällä ollut..
Mutta poikahan syntyi 3 viikkoa etuajassa sen raskausmyrkytyksen takia että sinänsä tuo keltaisuus ei ole yllätys..
Paljon haleja kaikille! :hug:

 

Moi!

Onnea Toive, Daizz ja Mei nyyteistä :flower: :heart:

Johjolla ihana pikku pakkaus, taitaa olla aika paljon samaa näköä kuin sisauksissaan...yllättäen :heart:

Jonna -75 laitathan sitten neuvolakuulumisia ja tsemppiä vielä viimeisille päiville :hug:

Emmy oon tosi pahoillani sun puolesta. lähetän täältä näitä omia suppareitani vauhdittamaan sun tilannetta, annahan Jorviin palautetta, kun jaksat, että miettisivät vähän, mitä suustaan päästävät :hug:

ON: ei ihmeempää. Yö meni taas tosi huonosti supistelujen ja selkäkivun vuoksi. Huomenna ois neuvolakäynti, joten kuulee tilanteen.

Meille vielä tsemppiä arkeen, muista, ett imetys ei ole mikään äitiyden mittari, korvikkeellakin kasvaa terveitä ja tyytyväisiä lapsia :hug:

Andie ja luumu 38+4

 

ONNEA mei tytöstä!!!! :flower: :heart:

emmylle voima :hug:

Hoh ite kävin neuvolassa ja seuraava aika onki maanantaina laskettuna päivänä. Kyllähän mä sinne pääsen kumminki vaikka täti puhui et jos et tuu niin tietää että oon lähteny vauvaa hakemaan juu kumpa pääsiski...alkaa täs taas vaihteeks tuntua siltä että tulis jo!!!! kaikki pitäs olla ok,mut verenpaineet meinaa koholla olla. ihan niiku edellisissäki raskauksissa loppuviikoilla rr koholla. no mut ei auta kun odotella....

mmamaa 39+2

 

Voi vitsi ku pystyis telepaattisesti jotenki auttamaan. Mullakin menny kolme aiempaa yli joten tiedän mitä tuskaa on jokainen päivä lasketunajan jälkeen kun sitä synnytystä odotti jo ennen laskettua-aikaa. Voima halit lähtee täältä :hug: !

JennaKaroliina, halit myös sinulle :hug: ! Meidän poikakin oli sinivalossa. Yöllä klo 2 sain tietää verikokeentulokset (kokeet otettiin 24 maissa) kun poika haettiin vierestä pois. Itkin monta tuntia ja vieläkin tulee vedet silmiin kun ajattelee. Oli hirveää kun sai vain imettää muuten poika oli lastenhoitohuoneessa valossa vuorokauden. Imetyskin sai kestää vain 30 min, sen ajan sai olla kerrallaan valosta pois. Meillä onneks lähti bilit heti laskuun ja kun poika pääsi valosta lauantaina 02 niin kotiin päästiin sunnuntaina 20.00. Toivottavasti teillä myös auttaa yksi vrk ja pääsette sitten kotiin. Lisään vielä pari kuvaa. Minuakin varoiteltiin että ennen aikaisuus ja verenpurkaumat lisäävät bilirubiinin riskiä. Laitan kuvan josta näkee kuinka pahasti poitsun kasvot oli mustelmilla heti kun syntyi. Ja toinen kuva missä on valossa.





Johjo & poitsu 1 vk

 

Nyt ehdin koneelle kun tosiaan tutti on ihana taikasana!

6.1. aamuyöllä alkoivat kivuliaat epäsäännölliset supistukset noin
yhdeltä. Sain nukuttua kera "kipupainajaisten" klo 4 asti jonka jälkeen
oli pakko nousta kellottamaan ja keskittymään hengittelyyn. Kuudelta
aamulla herätin miehen koska en enää pystynyt itse seuraamaan aikoja
kun oli välillä hyvin kipsakat supparit. Hän siinä sitten kellotteli ja
torkkui kanssani. Supparit olivat vieläkin mitä sattui ja väliltään 2-
12min, mutta kivuliaita.

Kymmeneltä aamulla soitettiin synnärille kun tajuttiin, että synnytys
on ihan oikeasti alkamassa. Antoivat luvan tulla näytille kun meillä se
tunnin ajomatka sairaalaan. Oli muuten aika "kiva" kärvistellä autossa
välillä normisti jutellen ja yht äkkiä hengitellen ja rutistaen milloin
mitäkin. Noh, saavuimme sairaalaan puolelta päivin ja olin avautunut
mahtavat 1,5cm! Yllätyin kuinka vähän olin auki kun olin kärvistellyt
jo yöstä asti! Mutta onneksi saatiin jäädä, koska siitä lähti kivut
vain yltymään ja en olisi enää halunnut istua autossa yhtään
ylimääräistä.

Puin kaavun päälle ja hetken seurattiin Minin sykettä ja mun
suppareita. Sitten päästiin omaan synnytyshuoneeseen ja siellä sitten
köpöteltiin ja hengiteltiin. Mies upeana tukena koko ajan. Kun olin 3
cm auki niin halusin ilokaasua ja se hiukan helpotti saamaan ajatukset
muualle. Isukki ei tällä kertaa itse maistellut Epiduraalin pyysin
kun olin auki 5 cm kun tuntui, että tajunta hämärtyy suppareiden takia.
Lääkärillä kesti ihan sika kauan tulla ja hoitajat soittivat muutaman
kerran ja hoputtivat. Vihdoin hän saapui ja epiduraali aatiin
laitettua. Se ei sattunut muistaakseni yhtään.

Kivut siitä sitten hiukan hellitti ja pärjäsin ilokaasulla. Sitten
iski horkka ja mulle oli noussut 39 asteen kuume. Minin syke alkoi
laskea ollen välillä 80-90 ja välillä nopeampi. Omat supparit heikkeni.
Pyydettiin taas lääkäri paikalle ja harkittiin sektiota vauvan sykkeen
takia. Lääkäri ei onnistunut ottamaan vauvan päästä verinäytettä
(tuuhean tukan takia ) ja sattui ihan sikana kun alapäätä
murjottiin. Uhkasin yhdessä kohtaa antaa lääkärille köniin jollei
lopeta (miehelleni siis jupisin). Näytettä ei saatu, mutta syke alkoi
parantua ja mulle pistettiin keinotekoisia polttoja. Se siitä
epiduraalin avusta...

Ajantajua mulla ei juurikaan ollut, mutta taas kehaisen miestäni. Hän
oli koko prosessin todella suuri tuki ja en tiuskinut hälle yhtään
(pikkasen ylpiä olen )! Ponnistamisen tarve alkoi klo 7.1. puolella
puolen yön aikaan ja sain itsekseni hiukan ponnistella. Varsinainen
ponnistusvaihe tuntui oudolta. Toisaalta sattui, mutta samalla helpotti
kun sai ponnistaa...Hmmm...Ponnistin lähes puolitoista tuntia ja voimat
alkoi ehtyä. Yritin kaiken kiukun saada ja mietin vaikka mitä mikä
saisi pontta, mutta ei. Taas lääkäri paikalle ja kysyttiin avustetaanko
Mini imukupilla ulos. Olin niin loppu jo siinä vaiheessa, että ehdotus
tuntui taivaalliselta. Imukuppi vaihe oli synnytyksen ehdottomasti
kivulian vaihe ja myönnän huutaneeni kuin naarasleijona (vaikken
kuulemma ollut edes kovaäänisin synnyttäjä heillä...). Mini saatin ulos
kahdella vedolla, mikä oli kuulemma hyvin.

Ja sitten kuului se maailman ihanin ääni: MINIn itku! Kulta nostettiin
heti rinnalle ja tutustuminen alkoi. Pienet tummat silmät tapitti ja
vähän itkettiin ja ei sitä tunnetta voi kuvailla mikä fiilis oli! Siinä
hän oli, minun tyttö. Minun ja mieheni kaunis, maailman ihanin yhteinen
aikaan saannos Täyden kympin tyttö tuli ja isä leikkasi napanuoran.
Isäkin herkistyi Mitat olivat siis 51cm ja 3645g ja pipo 34cm. Siis
tulikin "isompi" mitä luultiinkaan vaikka masu pysyikin simpsakkana
loppuun asti

Itse repesinaika pahasti ja mulle ei edes kerrottu kuinka monta tikkiä
tuli. Kauan mua kursittiin. Mutta ilman kipulääkettä olen mennyt ja
toipunut todella hyvin. Sairaalassa olo venyi valitettavasti viikon
mittaiseksi kun Mini oli lievästi kellertävä ja sitä tarkkailtiin
kokein ja viimein oltiin sitten valohoidossa jonka ansiosta arvo laski.
Bilit olivat koholla veriryhmän takia. Mun ja Minin veri ei oikein
tykkää toisistaan ja tytön veri oli muodostanut vasta-aineita. Paino
pääsi hiukan putoamaan ja lääkkeeksi määrättiin tissiä niin usein kuin
prinsessa haluaa. Kerran annettiin sairaalassa vähän korviketta.

Imetys ei vielä oikein luonnistu, mutta maito on alkanut hyvin nousta
ja nyt kotona harjoitellaan yhdessä vauvan arkea. Tempperamenttinen
tyttö on ja kipakasti muistaa ilmoittaa nälästä ja vaipasta. Myös iso
protesti on päällä kun on aamupesut, vaipan vaihto tai vaatteiden
laitto. Vaikka ollaan tosi väsyneitä niin on tämä kaiken arvoista!
Menisin vaikka heti uudestaan synnyttämään jos tarve vaatisi. Mulle ei
jäänyt traumoja vaikka rankka loppu oli. Se palkinto oli kaiken
arvoista. Ei oltais uskottu, että jotain voi rakastaa niin paljon kuin
tuota pientä viatonta tuhisevaa nyyttiä!!!



Toive81 ja Mini :heart:

 

mä olin huoneessa 24 (muistaakseni). Söin kyllä pääasiassa huoneessa... ja lueskelin kirjaa. Nautiskelin hiljaisuudesta, kun mulla ei loppuajasta ollut huonekaveria

Pari huonetta siis on meitä erottanut Olin itse käytävän päässä, huoneessa 27.

Oikein paljon onnea kaikille oman nyyttinsä saaneille ja
Onnea matkaan sitä hakemaan päässeille tai pian lähteville!

 

täällä on kyllä jo aika paljon vauvoja syntynyt. ja suurimmalla osalla ennen täyttä neljääkymmentä. minäkin tahtoisin jo pienen. alkaa tuntua ettei se sieltä tule ikinä pois, seksi ja imurointi kokeiltu tänään, ja olo on tooosi hyvä. verrattuna moniin muihin päiviin!!!!ja jos vauva oikeasti kulkee alakäyrällä, kuten arvio on, niin tuskin lääkäri haluaa käynnistääkään vielä ens viikolla kun on yliaikaisuuskontrolli (41+3). mut pakko uskoa että tuolloin ensi tiistaina selviäis jotain vauvan syntymiseen liittyen, pää leviää, jos vain joka päivä mietin, että jokohan tänään... eli tavoite on siis ensi tiistai. silloin varmaan siis uusi tavoite päivä... :/

mut voisko sillä saada käynnistystä, kun vauva on ollut jo niin kauan ja tosi alhaalla..? ei varmaan... ja sit, voiko olla mahdollista et se ei olis syntynyt kun ei mahdu tulemaan sittenkään sieltä..??? synnytystapa-arviossa lääkäri vain kokeili nyrkillä tuosta ulkoa...

pahoittelen oma napaisuutta ja suuria määriä kirjoitusvirheitä, tää jostain syystä merkkaa kaikki kirjoitukset punaisella viivalla, mut jos englanniks kirjoittaisin niin menis oikein...

mörtsykkä (40+4)

 

Mörtsykkä! Juuri samat fiilikset kuin sullakin ja muuten samat päivät RV 40+4 ja mittään tuntemuksia ei ole.Yliaikakontrolli ensi viikon torstaille ja pieni vauveli tulossa joten viimeksi tokaistiin voi siis hyvin olla yliajalla pitkäänkin :| Kaveri tuossa laittoi mailiä ja sanoi ettei kuule yksikään ole sisään jäänyt(hänellä syntyi RV 42+3) No ehkä tuosta voi jotain huumoria repiä sitten myöhemmin!! Ja ei minultakaan ole vauvelin kokoa katsottu RV 38+2 jälkeen. Nnyt pelko koko ajan mielessä että entäs jos ei olekkaan kasvanut tuosta.
No eiköhön sovita että tämän viikon sisällä jompikumpi saa nyytin kainaloon :hug:

 

Toive81 Kiitos synnytyskertomuksesta! Ihana kuulla ettei sinulle traumoja jäänyt, vaikka oli rankka kokemus! Ihana pikku neiti teillä! :heart: :heart:

 

JennaKaroliinalle paljon voimia!
Ihania kuvia Johjo
Toive81, todella kaunis vauva. Kiitos kertomuksestasi myös, aika rankalta tosiaan kuulosti. Varmasti ihana se hetki kun kuuli vihdoin pienen äänet :heart:
Mei08:lle myös paljon onnea, toivottavasti se imetys lähtee siitä sujumaan. Minäkin jännitän imetystä jonkin verran. Tuntuu että kaikissa lehtisissä enemmän puhutaan imetyksen epäonntistumisesta kuin onnistumisesta... :/

Täällä suunnitellaan illaksi saunomista, päivällä tuli kävelylenkki heitettyä, supistuksista ei tietoakaan...Onko muilla yliaikaisilla muutes vauva tosi aktiivinen? Terveydenhoitajan mukaan yleensä ennen synnytystä liikkeet vähenee mutta tämä veijari tuntuu mylläävän kahta kauheammin...Raukalla varmaan jo tosi ahdasta. Tulis sitten ulos sieltä niin olis tilaakin enemmän

 

Heippa!

Olivia78 Me käytiinkin tutustumiskerralla just siinä ammehuoneessa! Täytyy toivoa että se olis vapaana kun mennään synnyttämään!! Ja kiitos tostakin vinkistä, en oo koskaan kuullu ammeesta mitään palautetta keltään, enkä varmana olis edes ajatellu sitä.. Käytiin ettimässä sitä kylpytakkiakin mutta ne on kaikki nykyään niitä lyhkäsiä, ehkä mä vielä jostain löydän sellasen pitkän..
Mulla on sellanen olo että ei oo mahollista että mulle tulis masua ikävä, mä ootan niin paljon että voin fyysisesti toimia niinkun ennenkin... Ja toivottavasti mulla sujuu se vauvanhoito sitten kanssa, ehkä se luonto hoitaa..

JennaKaroliina Voimia sairaalaan!!

Johjo Sua jo kovasti oottelinkin takaisin palstalle, kiitos kun jaksat ylläpitää tota syntyneitten listaa, sitä on niin ihana käydä kurkkimassa, ja onnea!! Ihana kuva!!

mei08 Onnea!!!!!

vetku no onpa hyvä etten sitten yksinäni kirjottele!!!

Ja mitäköhän vielä, tänään yritän tosissani saada pakattua edes jotain sairaalakassiin, vaikka lähtö tuliskin vasta ens kuun puolella! Ai niin, ja emmy, alahan nyt pistää nyrkkiä jo pöytään siellä, ei ne voi kohdella ketään noin, henkinen väsymys on ihan yhtä paha asia kun fyysinen, ja nyt sulla on varmasti jo molemmat siinä painolastina. Onneks synnytys näyttää jo käynnistyneen, tsemppiä!!!! :hug:

Monna79 & nappula 37+6

 

Ei mulla mikään addiktio oo tähän palstaan... Mut kun ei ihan oikeesti oo mitään muuta tekemistä kun surffata netissä tai kattoo telkkaria tai lukea tai nukkua ja syödä.... Ja pää hajoo....

Mimssu meillä on ainakin muksu ihan yhtä aktiivinen kun aina ennenkin, mistä oon kyllä ihan tyytyväinen ettei nyt tarviis vielä huolehtii siitäkin et onks sillä kaikki hyvin...

Mul on muuten tänään vatsa toiminu noin kaheksan kertaa että jospa se olis täälläkin lähtö lähellä... Elättelen toiveita että ens yönä...

Ihania kuvia toive ja johjo :heart:

P

 

niisku1 sovitaan näin! molempi parempi, eli tässä tapauksessa vois molempien pienet putkahtaa maailmaan tällä viikolla! |O vaikka pitäisi osata ajatella, et on jaksanut odottaa tännekin asti, niin ei kuitenkaan mene enää pitkään, mutta alkaa tää vain olla aika hermoja raastavaa...


aktiivisuudesta... meillä päin masussa ollaan päivisin kyllä nykyään rauhallisempia, mistä olen ollut vähän huolissani, mutta se sit vissiin johtuukin siitä, että poitsu on ottanut itselleen hyvän rytmin, ja valvoo suurimmaks osaks yöt ja mielellään myllää silloin, ja päivällä sit ottaa iisimmin... ja tuntuu et tuokin menee hirveän päiväkohtaisesti, et miten siellä touhuillaan.

Miten muuten muilla noi harjoitussupparit? tai onko muilla samalla tavalla, et tuntuu et koko yön ajan ja suurimmaks osaa päivää on vatsa ihan kivi kova...?

Jaksamisia kaikille! :heart:

Mörtsykkä (40+4)

 

emmy :hug: tiedän tunteen, mulla esikoinen syntyi 42+3 monen päivän kärvistelyn jälkeen.
johjolla aika pienen näköinen poju, mahtaa tää mun vajaan 3 kilon painoarviolla oleva neiti olla kirppunen tuon pojun rinnalla
toive voi mikä rinsessa ja tukka :heart:

No neuvolassa käyty, kaikki ok, painoa viikossa 1,4kg turvotusta löytyy.
Äippäpolille sain ajan ens keskiviikoksi eli sillon la. Tsekkaavat tuon sektiohaavan, kun se on ihan pirun kipeä!

Uppsalan sairaala näköjään alkaa, pitääpä lähteä sitä tsekkaamaan :wave:

 

pikaisesti...
Laitoin meidän rakkaasta peikko tytystä kuvan profiiliin. :heart: muualle en ossaa laittaa...

Kauheasti onnea nyytin saaneille. :heart: :flower: :heart:

ja onnea matkaan synnyttäville. =)

Mä miehelle laitoksella totesin että kyllä me naiset ollaa hulluja ku me synnytys touhuihin lähetään suosiolla...sattuu se nii paljo.Näin tuumasin kipeimpien supistuksen aikaan...mutta kyllä se olo ja fiilis o mahtava kun sen pienen on omin voimin saanut punnerrettua maalimaan...ja se kipu häviää heti.
Pitäs synnytys kertomusta kirjottaa mut nyt yks kätisenä menis koko yö kirjotellessa...kun neiti nötköttää toisessa kainalossa... :heart:

hyviä vointeja mamat loppu metreille.

vauvan touksuisin terkuin daizz

 

suloisia vauvoja tänne laitettu näytille :heart: äh tahtoo kans jo oman!!!!!!! Mulla on ajatukset aivan ristissä...tuntuu että jaksan vielä odottaa mut taas toisaalta tuntuu et tulis nyt jo...ei jaksa enää :kieh: ja sitten kun koko ajan vaan miettii koskahan tulee lähtö! argh on tää joka kerta sama juttu...ei osaa olla vaan ja lopettaa tota miettimistä!

vauvan liikkeistä synnytyksen lähettyvillä...no mulla ei ainakaan viimeks pitänyt paikkansa väite että olis jotenkin hiljasempi ennen synnytystä. liikkui vielä matkalla sairaalaanki niin kovasti et maha oli kivikova ja välil mietinki et johtuuko liikkeistä vai suppareista. tuntu niin kova heiluminen suppareiden lisäks et ei ollu hiljanen tapaus vaikka oon kans kuullut ton että vauva saattaa olla hiljainen ku synnytys lähenee.

monella teistä kuulostaa jo niin oireita olevan ja synnytys enteilee lähestyvän täälä suunnas ei sitte mitään....suppareita kyllä satelee,mut ne on harjotuksia ku ei ne vaan vieläkää tunnu paljo miltään ! yöllä kyllä joka kerta kun kylkeä käännän ja vessaan nousen niin maha on kivikova ja kiristää :kieh: on tuo sängys oleminenki jo sellastaki vääntöä et saa ittensä makuulleen ja ylös sekä puolelta toiselle |O

mut ei vaan auta ku taas jatkaa odottelua. mulla on sellanen kutina että jospa ens viikon loppupuolella alkais tapahtua saa nähä!

 

daizz Ihana kuva teidän prinsessasta!! :heart:

mörtsykkä Minulla harvemmin tuntuu harjoitussuppareita jos makoilen, eli yöllä en niitä tunne (voihan toki olla että niitä tulee kuitenkin...). Kun nousen ylös, kävelen tai seison pitkään tunnen niitä eniten, sekä silloin kun istun pitkään. Joskus kun on pitkään ylhällä niin tuntuu että maha on kokoajan kivikova.

Meilläkin vauva on tänään ollut rauhallisempi, mutta kuitenkin liikkunut sen verran etten ole huolestunut... Ehkä tilaa rupee olemaan vähemmin siellä mahassa nyt...

Tsemppiä kaikille!!

:wave: :wave:

 

Ja onnittelut kaikille vauvansa jo saaneille! Meille syntyi terve tytöntyllerö perjantaina 2.1. raskausviikolla 39+4. Kotona on oltu loppiaisesta lähtien, mutta niin kiirettä on pienen nyytin kanssa pitänyt, että en ole ehtinyt koneelle päivittämään tilannetta.

Supistukset alkoivat uudenvuodenaattona iltapäivällä harvakseltaan. Nukkumaan mentiin vähän puolenyön jälkeen, mutta minä en saanut unta. Yhden maissa uudenvuodenyönä supistuksia tuli 10 minuutin välein, puoli neljältä viiden minuutin välein. Puoli viideltä soitin laitokselle ja kuulin, että sitten saa tulla kun siltä tuntuu eikä enää pysty olemaan kotona. Mies heräsi vähän ennen kuutta juuri kun aioin mennä herättelemään. Kasseja en tietenkään ollut pakannut etukäteen, kun kuvittelin että yliaikaiseksihan tämä menee eli että aikaa on vielä vaikka huru mykky. Siinä sitten supistusten välillä keräilin kamoja kasaan, mies keitti aamupuuron, ja aamupalan jälkeen lähdettiin taksilla Naistenklinikalle.

Seitsemän maissa kirjauduttiin klinikalle ja minut pantiin käyrälle ja tehtiin sisätutkimus. Tulos: aivan epäkypsä tapaus, ei oteta sisään vielä. Kysyttiin, halutaanko lähteä takaisin kotiin vai mennäänkö pariksi tunniksi vaikka kävelylle ja sitten tullaan takaisin käyrälle. Minulla oli siinä vaiheessa jo sen verran kivulias olo, että takaisin kotiin en missään nimessä halunnut, joten käytiin vähän käpöttelemässä hyytävän kylmässä tuulessa ja sitten istuskeltiin klinikan aulassa sen pari tuntia. Takaisin käyrälle. Jotain oli kohdun suulla jo alkanut tapahtua, mutta vieläkin tarjottiin ensisijaisena vaihtoehtona kotiinlähtöä. En suostunut, joten ottivat synnyttämättömien osastolle odottelemaan. Sain kipulääkkeen, josta oli vähän apua, ja myöhemmin toisen, joka ei auttanut enää yhtään. Käyrää otettiin moneen kertaan, mikä alkoi jo vähän ärsyttääkin, kun paikallaan oleminen teki kipeää. Supistuksia tuli ja meni, välillä niiden väli harveni kahdeksaan tai kymmeneenkin minuuttiin, välillä taas vähän tiheni. Mies hieroi ristiselkää aina supistuksen tullessa, mistä oli tosi paljon apua. Jossain vaiheessa tuli aika paljon verta ja lapsivedet menivät.

Illalla puoli yhdeksän maissa kohdunsuu oli nelisen senttiä auki ja minulla oli todella kipeä olo, kun lopulta päästiin synnytyssalin puolelle. Olin ajatellut etukäteen, että haluaisin synnyttää niin luomusti kuin suinkin mahdollista: ei kipulääkkeitä jos suinkin mahdollista (minulla on mielestäni aika korkea kipukynnys), ei epiduraalia eikä muitakaan piikkejä, ei mielellään ilokaasua, ei missään nimessä episiotomiaa, avautumisvaiheessa halusin liikkua ja ehkä kokeilla vesiallasta, ja ponnistusvaiheessa halusin olla pystyasennossa tai synnytystuolilla. Just joo. Kaikki meni ihan eri tavalla. Olin niin kipeä, että halusin heti synnytyssaliin päästyä epiduraalin, ja se helpottikin taivaallisesti. Myöhemmin tarjottiin ilokaasua, ja sitäkin hengittelin, vaikka siitä tuli välillä tosi omituinen olo. En pitänyt yhtään siitä, että kipu tuntui ilokaasun läpikin mutta siitä ei vain jotenkin välittänyt, olin jotenkin irti omista tuntemuksistani.

Avautuminen kuitenkin eteni kohtalaisesti. Mies oli ihanasti tukena ja apuna. Olisikin ollut tosi orpo olo yksinään. Välillä minua itketti, kun teki niin kipeää ja harmitti se, että koko homma meni niin eri tavalla kuin olin kuvitellut. Olin sängyssä kiinni piuhoissa, ei puhettakaan mistään liikkumisesta avautumisvaiheessa. Jossain vaiheessa lapsukaisen sydänäänet heikkenivät, samoin supistukset. Lopulta paikalle kutsuttiin lääkäri, joka päätti että enää ei oteta riskejä odottelemalla vaan vedetään lapsi ulos imukupilla. Silloin minua lähinnä enää huvitti - että siis imukuppikin vielä kaiken muun lisäksi...

Kätilö ajeli minulta alapäästä osan karvoista pois (muutamaa päivää myöhemmin sängen kasvaminen teki tosi kipeää!) ja leikkasi välilihan (siis sekin vielä!). Minulle oli annettu pari tuntia aiemmin toinen epiduraali, ja se oli sen verran myöhään tai liian iso annos, että kun minun olisi pitänyt ponnistaa, olin ihan pallo hukassa että mitä. Alapäässä ei ollut tuntoa, en tuntenut supistuksia juuri ollenkaan enkä tiennyt yhtään mitä olisi pitänyt tehdä kun kaksi kätilöä ja lääkäri käskivät ponnistamaan. Tunsin oloni kieltämättä aika tyhmäksi kun en osannut olla hommassa ollenkaan mukana. Kakkaakin taisi vähän tulla, ja koko puuha tuntui tosi raadolliselta. Mutta niin vain lääkäri sai vedettyä ulos terveen tyttölapsen vähän tammikuun toisena päivänä kahden jälkeen yöllä. Kätilö leikkasi napanuoran (oli kuulemma sen verran lyhyt että ei antanut isän leikata - ja minä kun olisin nimenomaan halunnut isän leikkaavan sen) ja pani lapsukaisen minun rinnalleni siksi aikaa, kun istukka putkahti tulos ja minut kursittiin kokoon.

Siinä sitten ihmeteltiin toisiamme koko perhe. Suloinen pieni tyttö, joka tuntui heti omalta ja rakkaalta, vaikka synnytys olikin mennyt pitkän kaavan mukaan ja tosi kivuliaasti. Syntymäpaino oli 3040 g, pituus 48 cm ja pipo 34 cm. Olimme varmaan tunnin verran siinä, sitten lapsukainen vietiin pariksi tunniksi tarkkailtavaksi, minä pääsin suihkuun (taivaallista), sain kuivat vaatteet päälleni ja sitten meille tuoreille vanhemmille tuotiin yöpalaa: "kuohuviiniä" eli omenamehua kuohuviinilaseissa, kahvia, teetä, voileipiä ja hedelmiä. Oli ihana saada syödä. Lapsivuodeosastolle siirryttiin viiden maissa, saimme eräänlaisen perhehuoneen, jossa saimme olla kolmistaan mutta jossa ei ollut omaa suihkua eikä vessaa. Omien saniteettitilojen puuttuminen ei hirveästi haitannut - pääasia että saimme olla yhdessä koko perhe. Lapsukainen tuotiin tarkkailuosastolta huoneeseemme joskus aamukuuden jälkeen, kun oli todettu että hän oli kaikin puolin kunnossa. Siitä se sitten lähti käyntiin, perhe-elämä...

Synnyksessä meni siis suunnilleen kaikki eri lailla kuin olin "suunnitellut" tai ainakin kuvitellut. Jossain vaiheessa synnytystä se otti rankasti aivoon, mutta onneksi pian jo huumorintaju voitti ja totesin, että näinhän sen tietysti piti mennäkin. Ei elämä aina mene niin kuin suunnittelee mutta kai se kuitenkin lopulta menee niin kuin pitääkin. Käytiin sitten vielä samana vai olikohan se seuraavana päivänä kätilöiden kanssa läpi tuo synnytys, enkä usko että siitä jäi minulle minkäänlaista traumaa. Se oli kuitenkin loppujen lopuksi niin lyhyt hetki, ja synnytyskivuilla on hyvä tarkoitus.

Kotiin oltaisiin muuten päästy maanantaina, mutta sen verran typykkä oli keltainen, että häntä pidettiin sinivalohoidossa vuorokauden verran (lamput tuotiin meidän huoneeseemme, joten ei tarvinnut olla erossa pikkuisesta). Tiistaina eli loppiaisena sitten kotiuduttiin, mutta keskiviikkona ja torstaina käytiin vielä laitoksella kontrollikokeissa varmistamassa, että bilirubiiniarvot olivat laskusuunnassa.

Imetyksen kanssa minulla on ollut vähän opettelua, mutta onneksi lapsukainen on itse tiennyt mistä on kyse: on imenyt hyvällä otteella alusta lähtien. Maitoa ei edelleenkään tule suihkuamalla, mutta ilmeisesti jo aika hyvin kuitenkin. Tyttö on yöt perhepedissä eli pääsee rinnalle aina halutessaan. Tarvittaessa annetaan korviketta pullosta, jos neitokainen ilmoittaa imetyssession päätteeksi että vielä jäi nälkä. Tavoitteena on päästä eroon korvikkeesta, mutta saa nähdä onnistuuko. Yritän olla ottamatta asiasta paineita, niin kuin muutenkin yritän ottaa lapsen kanssa asiat lunkisti ja olla itselleni armollinen. Ei kaikessa tarvitse olla täydellinen, riittää että pyrkii tekemään parhaansa.

Mies on kotona ensimmäiset kolme viikkoa, ja olenkin saanut ruhtinaallista palvelua. Hän keittää aamupuurot, tekee ruoan kahdesti päivässä, siivoaa, nousee yöllä antamaan lapselle lisäsafkaa jos on tarvis, vaihtaa vaippoja, pesee pyykkiä... Mitenkähän minä oikein pärjään kun mies menee ensi viikon jälkeen töihin?

Jaaha, jokohan tämä romaani saisi tällä erää riittää? Olohuoneesta alkaa kuulua ääniä siihen malliin, että neitokainen on herännyt iskän sylistä ja huomannut ettei siellä olekaan maitoautomaattia...

Meikäläisen iäksi voi muuten päivittää 43 v.

Tsemppiä kaikille, jotka vielä odottavat omaa nyyttiään!
Piiloblondi ja oikeasti blondi Typykkä 12 pv.