Tammikuun tähtöset loka- ja marraskuussa

Ihanaa joulun aikaa kaikille!
Äitiyslomalla ei ole tullut koneen ääressä istuttua, joten kirjoittaminen on jäänyt vähälle. Kännyllä on hyvä seurata, mutta hankala viestejä kirjoitella. Täällä kaikki hyvin.
Kusmalla on jo jännät paikat ja muutamalla muullakin jo kunnioitettavasti viikkoja kasassa. Palataan asiaan pyhien jälkeen!
Sonatar ja junior 36+6
 
Mä oisin varmaan kilahtanu jos mun neukkutäti ois arvioinu tulenko ens viikolla vai en. Olo on niin hyvä et ärsyttää kyselyt kun ne ei edistä synnytystä ja kyllä se kohta on ulkona ilman kysymyksiä. Ärsytti jo kun neuvola sanoi ettei ois uskonu mun tulevan kun hoidan esikoista joka painaa paljon ja nostelua tule.. Juu juu.

Supistelut painaa aika kovin kohdunpohjaa. Ei kuitenkaan tarvii tekemisiä lopettaa supistuksiin. Vauvan sykket oli kanssa rauhallisemmat neuvolassa kun aikasemmin, mutta eipä tuolla raasulla ole liikoja tilaa liikkua. Sf ei ollu kasvanu 33cm pysynyt parivikkoa. Kylkeään vaihtelee joten ei ole kovin jumissa vielä päästään.

On niin ihanaa kohta nähdä millainen paketti masussa köllöttelee. Mies ei meinaa pysyä nahoissaan kun ei tiedä haluaako heti vauvan syliin vai oisko parempi, että tulisi ensi vuonna. Valittaa kun päivät on niin pitkiä ja mä en edes puhise tarpeeksi :) se on kyllä mahtava tunne kun isä saa lapsen käsiinsä, sitä rakkauden tulvaa ei voi tajuta mikä on tulossa <3 kunhan kaikki vaan menee niin, että vauva on terve ja voi hyvin. Mä olen valmistautunut kestämään mitä tahansa kunhan lapsi saa hyvät lähtökohdat aloittaa taipaleensa. Kehon fiiliksen mukaan siis synnytykseen matkalla!

Hyvää Joulua!!

Rv 39+5
 
Oih, kun ihmiset on pitkällä ja tietää et kohta on vauva syntyny :) Itellä vielä tosiaan viikkoja laskettuun aikaan. Tsemppiä viime viikkoihin! Ite toisaalta tykkäänkin vielä tästä olotilasta mut sit toisaalta malttamattomana ootan pikkusen syntymää.

Minkälainen mieliala muilla on ollu näin viime metreillä? Itellä periaatteessa hyvä mut sit aina välillä tuntuu et menee hermot tiettyihin juttuihin tosi helposti. Mies on ihana eikä kumpikaan tarkota mitään pahaa toiselle mut argh tietyt jutut kyllä ärsyttää ja sit oon pahalla päällä jonkin aikaa hohhoi... Pari kolme päivää nyt ollu sellasia, et saan tehä töitä etten ihan turhan helposti ärsyyntyis. Pientä stressiä aiheuttaa välillä sekin kun vauva ei ihan älyttömiä enää liikuskele. Puskee pyllyä mun ylävatsaan ja hikkailee pari kertaa päivään kyllä mut välillä on niin rauhallista että äitille tulleepi ressi.

Maddi 35+4
 
Viimeksi muokattu:
Kusmalla jännät ajat meneillään, toivotaan että pikkuinen pysyisi sisällä uuteen vuoteen! :) Täällä elellään rv 38+2 eikä tietoakaan aikaisemmasta syntymästä vaikka aluksi olin jostain syystä toiveikkaana että syntyisi ennen laskettua aikaa. Maha ei ole vielä laskeutunut ja viime neuvolassa kuulin ettei vauvan pääkään vielä ole kiinnittynyt kunnolla eli tuskin on pelkoa loppuvuoden lapsesta meillä :D ja toisaalta hyvä niin, on kai se kivempi olla kaveriporukan ensimmäisiä joka täyttää vuosia jne. :) Mies on jo ihan malttamaton ja jokaisesta mun ähkäisystä ja voivottelusta kysyy että alanko jo synnyttää :heart: Pitää tänään muistaa vihdoin pakata sairaalakassikin kun raukka on siitä muistutellut jo monta päivää. Jotenkin tosi sööttiä kuulla tuollaisen perinteisen suomalaisen jörön pohtivan mitä kaikkea hän itse mahtaa sairaalaan tarvita :heart: Muuten olot onkin olleet tosi vaihtelevat, koko ajan väsyttää ja hikoilen enemmän kuin koskaan :/ Koko ajan on vaan tuskanhiki päällä ja olo niin naisellinen että! Onneksi ei mies ole niin herkkä tämmösille jutuille :D jaksamisia muillekin kipujen ja valvottujen öiden kanssa, onneksi alkaa kaikilla jo jonkinmoinen loppusuora häämöttää :)
 
Täällä oli tänään taas sydän-ja supistuskäyrät. Vauvan sydänkäyrä oli ok, mutta supistuksia tuli tiheään, 6-8 min välein. Kohdunkaula kuitenkin vielä täysin kiinni, joten gyne lähetti kotiin seuraamaan tilannetta. Nyt levossa supistukset harvenneet vaikka niitä vieläkin silloin tällöin tulee. Saas nyt nähdä rauhoittuuko tilanne, jotta päästäis edes uuden vuoden puolelle vai alkaako tapahtua jo aiemmin! Eilen tuli 38 viikkoa täyteen, että sen puolesta ollaan kyllä ihan turvallisilla vesillä. Tämä nyt päivitykseksi omasta tilanteesta. Miten muilla, onko alkanut ilmaantumaan merkkejä lähestyvästä synnytyksestä? Kusmalla tietty jännät ajat käsilla, varmaan ihan kohta siellä alkaa tapahtua :)

Titti ja poitsu 38+1
 
Kuulumisia :)

Vielä yhdessä koossa :) onks muilla kokemuksia onko menkkasupistukset avaavia supistuksia? Täällä kaverin kans pohdin että osaanko lähteä oikeaan aikaan sairaalaan jos vesiä ei menekään kotona. Toisaalta kivempi näin "hitaammin" ja kotona ollessa paikat avautuu kuin että sairaalassa ja rytinällä. Uppouduin netin syövereihin ja siellä yks oli kirjottanut että hänellä oli ollut jotain 3 viikkoa öisin menkkasupistuksia ja hän oli mennyt sairaalaan näytille mikä tilanne, ni oli ollut 4cm paikat auki ja ne oli puhkaissut kalvot ja synnytys oli käynnistyny kunnolla. Ääh, itekkin miettiny tuota tarkastusta mutta en mee ainakaan tän vuoden puolella :D

Joku voi pitää homeopatiaa täysin huuhaa juttuna (enkä oo kyllä täysin varma, uskonko siihen itsekkään :D), mutta viime raskaudessa kerkesin syömään lopussa reilun viikon avaavia pillereitä kunnes neiti synty. Sillon olin 4cm auki kun menin synnärille. Siks en täysin pidä noita huuhaa juttuna, kai :D pillereitä on vielä jäljellä ja jos ei tiistai-iltaan mennessä ole vielä syntynyt, ni ke alotan pillerien syönnin :) mielummin "normaali" käynnistyminen kuin käynnistetty, ni kaikkea pitää kokeilla :) oon siinä toivossa et tiistaina oon menossa kattoo puolilta öin vielä raketteja.

Täällä esikolla ollu flunssaa parina päivänä ja itelle iski muutama tunti sit hirveä kurkkukipu. Ja kyllähän sen tietää, et oon päivän parin päästä hirveen flunssanen. Siihen päälle kun laittaa vielä synnytyksen ni en tiiä miten voimat tulee riittämään :(

Ken oli tänään Name It kanta-asiakas aamussa? Täällä yks innokas tarjoushaukka oli siellä ja sain mielen niiiin iloiseks kun löysin esikolle halvalla samanlaisen mekon minkä oon ostanut vauvalle ristiäisiin <3 jos se nyt ees on tyttö :D

Kaverilla oli tänään tai eilen myös laskettuaika, mut se leikattiin jo maanantaina ni meidän piti treffata synnärillä, mut enpä kerinnyt :D kuka näistä voi tietää millon nää haluu tulla ulos.

Apuva, laskin alustavia ristiäisvieraita ja niitä taitaa olla joku 30kpl. Hirveä määrä. Mut tässä vaiheessa kaikilla alkaa olla jo perhettä ja monta lasta, ni johan siitä helposti kertyy 30 henkeä. Argh, en tykkää yhtään tollasista juhlista, missä pitää olla ainaki osittain keskipisteenä :(

Hyviä vointeja kaikille. Tuun taas kertoo vuoden vaihteessa kuulumiset jos mitään ei oo tapahtunut :)

Nauttikaamme vielä ilman huutavaa tulokasta :D

Kusma ja Robin 40+1
 
Täällä viikkoja 40+3 ja kurkkua myöten täynnä raskaana oloa. Supistelut minimaalisia, eikä muitakaan merkkejä synnytyksestä. Seuraava neuvola tiistaina, jossa varataan aika sairaalaan yliaikaiskäynnille eli toisin sanoen käynnistykseen.. Koitan olla vielä toiveikas ettei käynnistystä tarvittaisi, mutta saapa nähdä :/ Täällä siis vain kyllästynyttä odotusta!
 
Rv 40+2 ja yön läpi supistuksia jotka herätti puolen tunnin välein. Aamulla limatulppa irti ja sen jäljestä kaikki supistukset mitä on tullu on kipeitä. 2-3x tunnissa supistaa eli ei kovin paljoa. Kuukautiskipuihin verrattuna nää on kovmempia kipuja ja paine alkaa ylhäältä kohdusta ja laskeutuu alas nivusia myöden. Liike hiukan helpottaa ja tasanen hengitys jota lasken samalla. Alotan jo heti kipuun keskitmisen tässä vaiheessa josko hallitsisin paremmin kiputuntemuksia. Saas nähdä kuinka eukon käy. Kotona olen niin pitkään kun pystyn vaikka kohdun suu jo ollu auki lääkärineuvoloista asti. Mä en lähtis näytille sairaalaan kalvojen puhkasun toivossa, kyllä ne siellä kotonakin rikki menee jos on mennäkseen. Toki jos on kovin malttamaton ja haluaa et synnytyksen kulkuun puututaan niin kyllä ne sen tekee. :)

Aamulla ulkoiltiin tylsässä tuulisäässä esikon kanssa ja oon siivonnu ja pessy pyykkiä ihan varmuuden vuoksi ettei ne jää tänne lojumaan. Jos joku haluaa uskoa s konsteihin niin kyllä mä eilen myös saunoin ja imuroin yhden huoneen. Seksiä en suostuis enää harrastamaan sen verran kurjalta tuntunu alapäässä etten usko sen olevn sellasta nautintoa mitä odottaisin. Haluan seuraavaksi olla ilman paksua palloa kontaktissa mieheeni ja tiedän hänen odottavan samaa asiaa joten ei ole edes vaihtoehto enää meillä. Pieni selibaatti tekee ihmeitä kunhan sen muistaa katkaista heti kun se on mahdollista :)
 
Voi vitsi! Tsemppiä Sandrastiinalle! Ja toivotaan ettei supistelut lopu jos haluut lapsen jo tänävuonna ;) täällä ollaan flunssan kourissa ja särkee joka paikkaa et en kaikkia supistuksia ees osaa erottaa. Oon yrittänyt vaan olla ettei baby syntys vielä tänä vuonna. Kovin kestävältä kalvot tuntuu kun viimeyönä tyyppi taas rapsutteli niitä :D tänään olis sauna, mut uskaltaiskohan sinnekään mennä :(

Kusma ja Robin 40+1
 
Ai miten jännää, koskahan saamme seuraavan vauvauutisen??? Tsemppiä kaikille koitokseen!

Täällä on supistellut satunnaisesti kipeästi eilisestä lähtien. Yöllä valvoin muutaman tunnin, mutta sitten taas lakkasi. Jos vielä muutaman päivän pysyisi masussa...

Tänään olemme viimein laittaneet vauvan huonetta kuntoon ja olen käynyt kaikki vaatteet läpi. Huh mitä hommaa, mutta onneksi kohta valmista.

Voimahalaus kaikille kärvistelijöille, malttamattomille ja tylsistyneille!!!

Sonatar 37+3
 
:) no niin Kusma taidat ehtii ennen mua. :) tääl edelleen vain 15-25min väliä. Ärsyttävää jos tää kakkonen vie pari yötä vielä tähän päälle kuten esikoisen synnytyksessä meni. Otan kyllä panadolia ennen nukkumaanmenoa jos yhtään sais unta kaaliin. Laitettiin lapsi varuiksi yökylään ettei tartte yöllä sit soitella hoitajia tänne jos tää nyt muka tästä intoutuis alkamaan kunnolla.
 
Oijoi onpa täällä jänniä hetkiä menossa ihmisillä! Kovasti tsemppiä kaikille :)

Itekin voisin jo alkaa tositoimiin, kroppakin tuntuu koko ajan valmistautuvan siihen. Vaikka viikkoja mulla vasta 36+1 niin jänskättää... en tiiä mitä se merkkaa vai merkkaako mitään mut supistuksia on usein ja rasituksessa varsinki ne on ollu kivuliaitakin. Nyt viime yönä olin hereillä yöllä, oli alavatsakipua niin ku olis kuukautiset alkamassa. Ei mitään toistuvaa vaan jatkuvaa kipua, en tiiä mitä oli. Sitä on ollu myös tänään välillä. En osaa sanoa onko varsinaisia supistuksia. Liikkuessa vihloo ja jomottaa herkästi. Vatsakin on jo ainaki viikon ajan näyttäny siltä et on jo laskeutunu. Verenpaine on vähän noussu ja turvotus lisääntyny. Osaako kukaan sanoa onko noi merkkejä siitä et synnytys olis lähiaikoina ennen laskettua? Lääkärille synnytystapa-arvioon maanantaina, mielenkiinnolla ootan mikä on kohdunkaulan tilanne.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään (rv 38+1) otettu/otetaan täällä rajut keinot käyttöön: useita orgasmeja, miehen tekemä astetta rajumpi "sisätutkimus", seksiä ja nännien kiusaamista luvassa. :whistle: Alkaa siinä määrin turhauttaa nämä epäsäännöllisen säännölliset supistukset, jotka kiusaavat varsinkin öisin, mutta eivät vaan perkele muutu kunnolla kivuliaiksi (vasta 1 kipeä supistus ollut useita päiviä sitten :ashamed: ). Vatsa kyllä kovettuu kunnolla ja menkkamaisia tuntemuksia on selässä/vatsalla, samoin vihlontaa ja paineen tunnetta alapäässä, mutta en siltikään mitenkään kipeiksi näitä supistuksia vielä luokittelisi. Vauva oli kuitenkin jo alkuviikosta kiinnittynyt lähtöasemiin ja kohdunsuukin silloin pehmeä/sormelle auki. Jospa saataisi vaikka vuoden ensimmäinen vauva, niin olisin jo ihan tyytyväinen. :)
 
Iltaa, taikka yötä :)

Kuules Alexandra :) niistä menkkakivuista on vaan hyötyä, usko pois. Täällä kärvistelin niitten kanssa melkein 3 viikkoa ja eilen synty tyttö 23:51. 50cm ja 3385g, pipo 33,5cm :D ei päästy nyt uudelle vuodelle. Jatkuvia säännöllisiä suppareita tuli noin seiskasta eteenpäin. Kotona siivosin ja kärvistelin tonne melkeen 11:sta asti kun tuli esikolle hoitaja. Paikat oli 7cm auki kun tulin synnärille. Siitä sit saliin ja tuli matkalla monta kipeää supistusta et aloin olla salissa täysin auki. Sain silti onneks jonkun ponnistusvaiheen piikin joka autto niiiin hyvin. Ja sit tuli vedet ulos ja ponnistusvaihe täysin kivuton. Ponnistusvaihe kesti ehkä about 10min. Olin 50 min sairaalassa kun tyttö oli jo sylissä. Onneks en oottanu enää yhtään kauempaa kotona :) joten tsemppiä niille joille tulee suppareita. Ne nopeuttaa synnytyksen kulkua :)

Kusma ja tyttö alle 3 tuntia vanha <3
 
Hitsi! Eilen illalla kävin pitkästä aikaa lukemassa ja huomasin, että täällä on osalla tosi jännät paikat! Onnea Kusma ja hienoa, että kaikki meni noin hyvin!! =) Kuulostaa siltä, että olet aika hyvissä voimissa. Voi kun itelläkin homma etenisi noin.

Reilu viikko sitten kirjoittelin tänne pitkän sepustuksen, mutta sitten i-pad tilttasi ja juttu hävisi. Otti niin päähän, etten jaksanut enää raapustaa uudestaan. Mutta täällä olen lomaillut ja loman tarpeen huomannut oikein hyvin, ei ole työ- ja opiskeluasiat enää yhtään pyörineet mielessä. Esikoisen huoneeseen raivattiin eilen tilaa tulokkaan tavaroille ja äitiyspakkauslaatikko on nyt pedattuna sängyn viereen. Sairaalakassi pakattu itselle ja esikoiselle yökyläilykassi. Tänään vielä vähän rymsteerataan ja sitten alkaa olla valmista, toivottavasti pikkuhiljaa myös henkisesti. :) Tähän asti olen aika sokeasti luottanut siihen, että ensi vuoden puolelle päästään, enkä ole yhtään ollut vielä valmis. Pari yötä sitten tuli kuitenkin sen verran kovia menkkamaisia kipuja (alavatsalla, nivusessa ja alaselässä), että pelkäsin niiden muuttuvan säännöllisiksi suppareiksi. Meni kuitenkin panadolilla ohi lopulta. Sai kuitenkin vauhtia järjestelyihin kotona ja henkiseen valmistautumiseen. :)

Tuon ikävän yön jälkeen oli sopivasti neuvola, jossa kaikki tuntui olevan ihan kunnossa. Ainiin, huikea nousu hemppaan! Edellisellä neuvolakäynnillä hemppa oli 106, ja sain rautatabletit ( otin obsidania joka yö yhden kapselin) ja nyt oli noussut 135:een! En silti sanoisi, että jotenkin vähemmän väsyttää nyt, mutta mukavampi lähteä synnyttämään näillä arvoilla, jos taas menettää paljon verta.

Nyt pitänee lopettaa, ettei taas kirjoitus katoa, ennen kuin saa sen palstalle. Tsemppiä kaikille, joilla h-hetki tuntuu olevan ihan lähellä ja tietysti muille myös, jotka joutuvat vielä odottelemaan!

Tellu po 39+0
 
Hurjasti onnea Kusmalle ja koko perheelle!!! Aivan ihanalta kuulosti tuo synnytyksen kulku, voi kun meillä muillakin menisi sukkelaan kunhan pääsemme tositoimiin.

Tellu Pon tarina on ihan kuin meillä, supistelu vasta sai liikettä niveliin, mutta nyt on vauvan huone lähes valmis. Vähän silittämistä ja järjestelyä. Illalla viemme esikoisen yökylään ja menemme miehen kanssa katsomaan Hobittia.

Sonatar ja junior 37+4
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Kusma! Kyllä kuulosti hyvältä tuo synnytys, ja "tulos" tietysti vielä paremmalta! :) Pääsettekö lyhyellä kotiutusajalla? Ai että ihanaa!

Pääsispä itsekin vielä tämän vuoden puolella tositoimiin!! :) Eilen illalla supisteli jo ihan kivasti vaan laantui sitten.

Mountain 40+4
 
Paljon onnea tytöstä kusma! :) Ihanaa että kaikki meni niin hyvin! :D

Voi kun itselläkin menisi noin helposti ;) On ihanaa jos sairaalassa ei tarvii kauhean kauaa odotella ennen kuin pääsee ponnistamaan :D Kunhan sinne vaan ehtis ajoissa :p

Täällä mennään vielä niin pienillä viikoilla, etten oletakaan lapsen syntyvän vielä ainakaan 3 viikkoon... Huoh :) Olo ja väsymys vaan alkaa olla jo sellaista, ettei kauaa jaksais odotella enää, mutta samalla kun tietää että kohta vauva jo kuitenkin syntyy, niin on tietyllä tapaa rentoutuneempi fiilis koko synnytystä odotellessa.

Ainoita oireita synnytystä ajatellen on mahan kovettuminen (ei ollenkaan kivulias) ja satunnaiset vihlaisut alapäässä :) Lääkärin mukaan paikat hieman alkanut pehmetä, että kaipa ne vihlaisut sitte pehmentelee niitä ;) Noh, muutama viikko enää! :D

Ja tsemppiä kaikille muille jotka vielä odottelee :> Monella on jo viikotkin tosi pitkällä, lisää vauvauutisia odotellessa... ;)


viii 36+4 (vasta!) :D
 
Moi!
Huomen aamulla olis lääkäri ja jos kaikki ok ni päästään pois. Neidillä seurataan lämpöjä. Sais olla hitusen korkeemmat mitä ovat. Ja neiti söis ihan koko ajan :) ei viihdy yhtään omassa kopassa ja tissi suussa pitäs saada nukkua. Pidän kovasti peukkuja että söis tutia tai Tuun hulluks jossain vaiheessa tätä tahtia. Eipä nää sairaala päivät oo muuta kun ruokien oottelua, nam :D

Mun uni piti siltä osin paikkaansa minkä näin viime kuussa et ponnistusvaihe oli kivuton ja nopee.

Tsemppiä! Ne jotka on tulossa Jyväskylään synnyttään, ni tääl on nyt kyllä melko hiljasta. Yksin saanu olla koko huoneessa :)

Kusma ja typy
 
Paljon onnea kusmalle ja koko perheelle! :)

Kyllä noilla meidän kotikonsteilla taisi jotain vaikutusta olla, kun puolet viime yöstä meni supistusten kanssa valvoessa ja jokaisella supistuksella tuntui menkkamaisia kipuja varsinkin selässä! :) Parin tunnin ajan supistuksia tuli ihan säännöllisesti 7 minuutin välein, mutta sitten ne hiipuivat aamua kohden ja päivä on ollut nyt aika rauhallinen muutamia kipeitä vihlaisuja lukuunottamatta. Illemmalla otetaan uusintakäsittely ja toivotaan parasta. :whistle: Olen nyt myös painellut akupisteitä ja tehnyt itselleni vyöhyketerapiaa illan mittaan, jos vaikka olisi jotain vaikutusta. Niin ja tänään tuli sellainen vajaa 5 cm kokoinen limainen klöntti housuihin, että josko vaikka limatulppaa olisi...?
 
Kuulumisia :)

Toiset kun vielä kärsimättömänä oottaa tulokasta, ni minä jo alan saada tarpeekseni :D tää tyyppi ei muuta tee kun syö. Joo onhan se hyvä juttu ja nostaa maidon tuotannon käyntiin mut oon niin poikki tähän touhuun. Esikko oli ihan ääripää. Tälle annoin lisämaitoa puolen yön aikaan ja ei meinannu kelvata koko pullo :( vähän kun sai juotua nukahti ja nukku 2 tuntia. Nyt tää loppuyö onki menny taas tissillä roikkuessa. Herään vähän väliä siihen et neiti säpsähtää ja alkaa huutaa kun tissi ei ookkaan enää suussa.

Anteeksi vuodatus. Ei oo helppoo. En osannu odottaa et tää olis ihan erilaista mitä esikon kohalla. Saas nähä kauanko tätä jaksan.

Alexandra, auttoiko uusinta käsittely? :)
 
Ei auttanut uusintakäsittely, ja viime yönä heräsin vain pari kertaa ihan onnettoman pieniin supistuksiin. :ashamed: Nyt kun on vielä alkanut tulla noita: "Joko, joko?" kyselyitäkin pikkuhiljaa, niin ei meinaa oikein hermot kestää odotusta. Pitää vissiin vaihtaa taas pessimistinen asenne ja ajatella, että: "Kyllä se menee pari viikkoa yli, kunnes käynnistetään", niin jos vaikka sitten alkaisi jotain tapahtua. :D
 
Sano suoraan niille kyselijöille että ilmotat kun on jotai ilmotettavaa. Mulla meni myös hermot perjantaina. Ärsyttää kun kerroin tarkan lasketun ajan. Esikon kohalla en kertonu kun harvalle ni pääsin helpolla. Tällä kertaa kun naapurin mummo ties tarkan lasketun ajan, ni jo oli kyttäämässä la iltana ikkunassa kun meille tuli hoitaja. Ja kun mies kävi täällä su aamuna ni mummo hyökännyt kysymään kumpi tuli. Kerrostalo asuminen on ärsyttävää :(

Täällä sellanen tilanne, et odotellaan toista lääkäriä. Neidillä epäillään et toinen lonkka olis pois paikaltaan. Ei kiva :( ei varmaan päästä tänään kotiin jos näin on. Täytyy sit jäädä odottelee vielä ultra aikaa :( pidetään peukkuja et kaikki olis kunnossa.
 

Yhteistyössä