*Tammikuu2008* KESÄKUU

Tervehdys kaikille tasapuolisesti.

Olen ahkerasti käynyt lukemassa muiden tammikuisten juttuja, mutta en ole vielä uskaltanut mukaan.

Täällä odotetaan esikoista, ja laskettu aika olisi 16.1, eli viikkoja kasassa 7+6.
Taustaa meistä sen verran, että ollaan keskiuudeltamaalta ja ikää on kertynyt minulle 34 ja miehelle 31. Tätä esikoista on hartaudella tehty 3.5 vuotta ja tänä keväänä tehtiin ensimmäinen inseminaatio joka kaikkien yllätykseksi onnistui.

Mä olen ehtinyt käymään jo kahteen otteeseen ultrassa, olen nimittäin vuotanut ihan verta ja välillä tuhruakin jostain viikon 6 alusta alkaen. Toukalla on kuitenkin kaikki hyvin ja sydänkin kaverilla läpättää niinkuin pitää. Maanantaina mittaa kaverilla oli 13.4mm.

Mulla on koko alkuraskaus ollut lähestulkoon täysin oireeton, väsymystä on toisinaan muttei joka päivä. Pahoinvoinnista ei tietoakaan. Täytyy olla iloinen että alkuraskaus on oireiden suhteen helppo, epäilenpä nimittäin että loppupäässä (jos vain ja kun sinne asti päästään) olo käy hyvinkin tukalaksi.

aurinkoa jä lämpöä kaikille
 
Voi ei.. minä "A-luokan lihansyöjä" jolla ei aiemmista raskauksista tätä ongelmaa.. normaalisti kun ruokaa on tehnyt niin siinä on aina jotain lihaa.. nyt ei tarvi kun lihatiskille vilkaista niin yököttää.. täytynee alkaa opettelemaan tehä muutakin jos aikoo hengissä pysyä.. :D

Mitä te saatte parhaiten syötyä ilman yökötyksiä...??
 
Jo on ollu ankia herätys tänään, heti herättyä väsytti nii julmetusti ja oksetti/eto. Piti suoraa mehun ja vitamiinien jälkeen mennä soffalle. Mutta ku kuopuskin heräsi nii pakko nousta touhuilee. Sain just ja just pakolla syötyä viilin ja mysliä, jospa olo tästä kohenis. Huusholli huutaa siivousta. Saa nähä kui sitä pysty rehkimään, ku eilen huimasi todenteolla. Hiljaa hyvää tulee ja mies tekee loput iltasella sitten mitä en jaksa tehdä.

Mulla ei oikee tee mitää mieli, mutta ei sinänsä yökkäytäkää. Ei vain maistuis. Se on hankala aina sitten miettii mitä tekee koko poppoolle evääksi ku itellä ei tee mitää mieli. Mutta joka päivä syön lämmintä ruokaa vaikkei nii tekiskään mieli. Pakko syödä että jaksaapi sitten. Lisäksi menee paljon hedelmiä ja tomaattia. Ja juotavaa, suuta kuivaa ihan koko ajan.
Tuntuu että yöllä ei saa kunnolla nukuttua, ku pitää rampata veskissä ja juomassa ja sitten jos sattuu vielä pojat herättää pariin kertaa (ja tietty eri aikoihin) yössä.

Saaru ja pömppis 10+4

Meinasin eilen hurahtaa ja ostaa "meiän tulevalle tytölle" (on muka nyt nii kova visio että tyttö tulee ku raskaus on niin erilainen ku poikia odottaessa) vaatteita :ashamed: Mutta sitten ostinkin vain miehen siskon tulevalle vauvalle (tässä kuussa laskettu) sekä veljen vauvalle.
 
kyselin siittä 4D ultrasta et millä viikoilla kannattais käydä? eikö kukaan osaa jelpata? :eek:

(.) työn täyteistä päivää pitää, unettamaan rupee aina tuossa 1jälkee ja kestää ihan iltaan asti.. kotia kun pääsee, ni suoraa sänkyyn ja ei khyl tarvii unta paljon odotella, et sellaista 12h yöunia vedetään täällä... maha on kans vähän vissii ruvennu pömpöttää, että matalalantioisia farkkuja ei khyl tarvii enää pitää, painavat todella ilkeästi alamasuun ja ja sit sattuu mahaan niin vietävästi... :ashamed: ruoka myös tuntuis maistuvan, et kaikki kevyt/raikas kuten salaatit menee oikein hyvin alas ja suurin herkku on näkkärit,siihen päälle sulate juustoa ja kurkkuja ni voi vitsi... :LOL: et näin täällä.. ens tiistaina olis neuvola lääkäri ja ultra.. nopeesti se aika juoksee... =)

pahoitteluni myös satukalle(?) muisti toimii hyvin nickien suhtee et anteeks jos on väärin kirjoiteltu tms... :ashamed: :( mutta voimia kuitenkin ja ei muuta kun parempaa onnea uuteen yritykseen... :heart:

pikkupeikko85 ja veikko 8+5 :heart:
 

[/b]Johnu Miltä sivuilta sinä niitä varpaita ihastelit?


iita 8+1[/quote]

Se oli tässä parin päivän sisällä jossakin viestissä ne linkit. En nyt vaan turmioksenikaan muista, että missä. Oli pitkä pitkä osoite... Koitan etsiä sen uudelleen ja ilmoittelen sinulle sitten!

t:Johnu
 
Eipä ole kummoinen olo.
Nyt on jo oksennettu 4 vko. Alkaa voimat jo hiipua, pitäisi töissä jaksaa ja kotona 4v poika hoitaa. Juuri kun raskaus-ihottumasta aloin selvitä tilalle tuli "laatta lentää 24/7". Nyt olen ensimmäistä kertaa sairaslomalla pahoinvoinnin takia loppuviikon. Perjantaina on eka neuvola ja katsotaan sitten onko koti nesteytys auttanut vai mennäänkö tiputukseen. Tänään aloitin raudan, vitamiinien ja inkivääri kapseleiden popsimisen. En tiedä tehoaako mitään, kun ei auttanut ekallakaan kerralla. Oksensin rv.5-40!! Jos tästä jotain positiivista yrittää keksiä niin vaavilla on ainakin kaikki hyvin =) Mutta voisi minua vähän vähemmällä päästää.. Vatsa kasvaa tasaisesti, yhdetkään omat housut eimahdu jalkaan. Sama juttu kun ekaa odotin. Väsyttää liikaa, voisin nukkua koko ajan.. Ja yksi positiivinenkin asia rinnat! Mieheni on aivan haltioissaan "palloistani", itse en koe niitä niin mukaviksi kun on niin arat. Onhan se hyvä kun normaalisti pienet rintani ovat oikeesti aikas pallot jo nyt
:D

Ilmoittelen sitten perjantaina neuvola kuulumisia..

Meiming (rv8+3)
 
Eilen käytiin sitten siellä ultrassa. Ja siellähän se meidän reilu 8mm:n pikkuinen köllötteli =) . Ja pikkuinen :heart: näkyi myös ruudulla! Oli se kyllä jännää, ja tuli kyllä enemmän todelliseksi tämä raskaus. MIeskin jotenkin tajusi asian paremmin! Lääkäri sanoi, että pikkuisella on vahva sydän ja se vastasti rv 6+6 (omien laskelmien mukaan rv 7+2). Mutta sanoi myös ettei lähde muuttamaan päivää, koska varmasti tulee vielä tarkentumaan lisää myöhemmin.

Teille, jotka mietitte alakautta tehtävää ultraa, voin vain sanoa, että ei tuntunut ollenkaan pahalta ja sen oikeestaan unohti kun vain katseli sitä ruutua koko ajan :)
Tässä vielä meidän pikkuisen kuva (vaikkei siitä vielä paljoakaan erota):
http://www.aijaa.com/v.php?i=630355.jpg

Afu ja mini rv 7+3
 
Täältä ainakin löytyy jotain kuvia masumatkaajista masussa.. olikohan rv11 kuvassa ne varvaskuva:)

http://www.priestsforlife.org/resources/abortionimages/fetaldevelopment.htm

Muistaakseni siellä oli alhaalle semmonen toinen linkki jota ei kannata mennä katsoon!
 
eli täällä jouduttii äitipolille viime yönä lähtee kun oli kovi vatsa kipuja.. siellä sit tarkisteltii ja kaikki näytti olevan niin kun pitääkin, eli jotain muuta mahan vääntöä nyt olis sit kun sitä pahinta pelkoa... :)

pikkuinen pyöri kauan siellä näytöllä kun ei meinannu mittaa saada siitä.. ja nyt sai sit kuvankin mukaan. miehelle oli pakko tokasta kun lähdettii et "kato se on ihan sun näköinen" :LOL: eihän siitä paljon erottanut,tai noh, pää ja jalat,kädet.. ja tärkein se sydämmen syke... :heart: :heart:

nyt on varmaa töihin edettävä taasen... että oikein hyvää päivän jatkoa kaikille... :wave:

pikkupeikko85 ja veikko 8+6 (jee huomenn ataas tasaviikot :heart: )

ps. laitoin ultra kuvan tuonne profiiliin jos joku haluvaa kurkata... ;)
 
Tänään taas nähtiin meidän pikkuinen ja kovastihan tuo oli viime viikosta kasvanu.Kokoa moisella ötökällä oli nyt 15,6mm ja vastasi kooltaan siis rv 8+1.Kaikki hyvin ja kunnossa ja pikkuisen sydän löi ja muutenkin oli terhakas kaveri.
Vieläkää ei annettu tarkkaa laskettua aikaa kun on toinen vielä niin pikkuinen mutta kahden viikon päästä,eli 21.6 mennään taas ultraan ja silloin saadaan sitten se LA varmistettua ja näkyy jo pikkuisen liikkeetkin paremmin.

Kuvaa masuasukista löytyy irc-galleriasta samaiselle niccillä.Uusinta kuvaa en oo vielä kerenny laittamaan.
 
Täällä totuttelen tukisukkiin... Plääh! Suonikohjut äityi pahaksi tuossa toukokuun puolivälissä ja nyt pikkuhiljaa tulehdus loppuu. Voin sanoa, että oli KIPEET!!! Leikkausta vaatii välittömästi, kun vaan aika antaa myöten. Olen leikkausjonossa, eivät halunneet riskeerata, kun olen kerta raskaana. Että sitten joskus ensi vuonna synnytyksen ja alkuhässäkän (lääkärin sanoja) jälkeen leikkaukseen.

Mutta nyt siis tukisukat tuli mun elämään jokapäiväiseksi. Käy aamujumpasta se niiden laitto... Ihan hien pukkaa päälle! :) Voi kyllä olla, että tuskastun ja kiroan ne vielä jonnekkin peräkorpeen tässä kesähelteellä (noin 40 deniiriä), mutta vielä ainakin mieli kirkas. Ja onpahan tasainen rusketus :LOL: !!!

Johnu (rv6+4)

P.S Ei kukaan tiedä onko missään semmoista laskuria joka näyttäis nuo päivät esim. 6+4 muodossa eikä niin, että paljonko on raskautta jäljellä. Nuo meidän isännät hukkas mun raskauskiekon. Taitavia siinä lajissa pukkaavat olemaan.
 
Kiitos! :flower: Juuri tuommoista olen kaivannut. En enää muistanut koko liberosivujen olemassaoloa.

Huvittavaa tuo "lapsi hedelmöitettiin" päivänmäärä. Ei silloin kyllä mitään tapahtunut :LOL: Mutta suuntaa antaviahan ne onkin. Hauskaa silti. :)
 
Marusha
Hei vaan!

Käytiin tuolla lapsettomuuspolilla tänään ultrassa varmistamassa, että taannoinen hoito tosiaan onnistui. Ja siellä näkyi 13 mm kokoinen möykky, jolla sykki sydän. :) Ja yksi möykky tosiaan vain, eli eivät olleet sentään kaikki kolme munasolua hedelmöittyneet, jotka silloin inseminaatiopäivänä oli tarjolla. ;)

Laskettu aika muuttui nyt päivällä aiemmaksi, koska lääkäri laski sen hedelmöityspäivän mukaan. La on nyt 18.1.2008 ja viikkoja lääkärin mukaan tasan 8+0. Tosin sikiö vastasi vasta viikkoja 7+4, mutta lääkäri halusi määritellä la:n ja rv:t näin, joten niissä pitäydytään, kunnes myöhempi ultra muuta todistaa. Ja lopultahan se vauva syntyy just silloin kuin haluaa. ;)
 
Tänään oli sitten Väestöliitolla ultra. Viikkoja tuli 7+2 ja lasketuksi ajaksi 21.1. Ei tarvii silti tuonne etusivulle alkaa muuttelemaan yhden päivän takia. Nimittäin la tuskin menee edes tuonne asti, jos kaikki sujuu mallikkaasti, koska: siellä oli kaksi vauvaa! :eek: Tätä on nyt sitten ilta ihmetelty ja tullaan ihmettelemään pitkään. Kokoa oli toisella 10,1mm ja toisella 9,1mm. Molempien sydämet siellä kovasti löi. Elämä yllättää. :heart:

Olotila jatkuu samana.. väsyttää, illat ja aamut etoo, erittäin saamaton olo. mutta nyt on todisteita että jotain on saatu aikaan. =)

Kaikille hyviä vointeja ja nauttikaa ihanista keleistä!

Emppu ja "Nasut" 7+2
 
Onnea empulle tuplista! Toiset tuplat jo meiän kuuhun :) Ja ihanaa että on ollut nyt paljon hyviä ultrakuulumisiakin. Kohta onki jo alkuraskauden ultrat käyty (ne jotka käy) ja aletaan odottamaan sitä maagista 12vk ja np-ultraa. Mulla se on jo reilun viikon päästä 18.pvä. Ihanaa taas päästä katsomaan pienokaista :heart:
Eilen oli megaväsypäivä, tuntu ettei mikää onnistu ja mitää ei jaksa. Toivottavasti tuli etes töissä kaikki tehtyä, oli niin tyhjä pää.. :/ Ja tätä selkää särkee, särkeny heti raskauden alusta saakka,väliin enemmän ja väliin vähemmät et melkee saa unohtaa koko jomotuksen. Pitääki neukkalääkärille siitä sanoa, ja sitten käydä lisäksi työpaikkalääkärillä, joka voi tarvittaessa antaa fysikaalista. Jospa sai selän kuntoon ennen kuin masu kunnolla kasvaa ja selkä joutuu koville.
Eilen uskalsin jo kaupassa hiukan katella mammavaatteita, mut ei oikee osunu mitää mukavaa silmiin, mutta ei hätää vielä ku vanhatki menee vielä.

Saaru ja pömppis 11+0 (jo rv12 alkaa :) )
 
Moikka vaan.täs ollu vähän taukoo kirjottelussa,kun tätä hommaa tääl kotona riittää B) . neuvolassa kävin tiistaina,laskettu aika siirtyi eteenpäin eli ois 23.1.entinen nimimerkki äippä on nyt äippärä :) .ultra on vasta 28 päivä.
Maha ollu turvoksissa ja etovaa oloa koko päivän,ei käy oikeen syönti mitään.
Äippärä 7+3
 
Heippa. Kiirettä on taas pitänyt. Kollega lomalla ja me "masukin" kans paiskottu pitkää päivää. Pahoinvointioireet ja rintojen aristus on alkanut huolestuttavasti (?) vähentyä :| . En tiedä onko ollu niin kiire, ettei siksi ennätä edes ajatella asiaa. Onneks tiistaina on se ultra, niin näkee miten mahassa voidaan - jos voidaan...

Mukavaa, aurinkoista ja hyvävointista viikonloppua kaikille.

-A- rv 10+2
 
EMPPU 78: Onko teillä suvussa kaksosia? Mietin vaan, kun itsellä on niin niin erilainen raskaus kuin aikasemmat (2 poikaa), että voisko olla mahdollista. Just kyllä yhdelle puolitutulle syntyi kaksoset eikä suvussa ole semmosia ollut koskaa. Ei isän eikä äidin puolelta. Tai sitten se on tyttö tuolla mahassa... Mutta onnea sinulle! :flower:

Jaahas, koira vinkuu ulos ja toinen lapsista juoksee täysin alasti ympäri taloa. Hauskaa tämä kotona olo taas. Kotiäityden ilot alkaa muistumaan mieleen. Meidän nuorempi, 2v., pissas muka pönttöön tuossa aamusella ja kuulu lorina, kun kaikki menikin lattialle. :/ Isoveli kun osaa jo käydä pöntöllä niin 2v. ei suostu enää pottailemaan, kun isi ja isovelikin käy pöntöllä. Olen ratkaissut ongelman ja meidän pihapihlaja saa melkoista lannoitusta :LOL:

Lähdenpä tästä nyt ja menen istuttamaan kukat, jotka ovat olleet ulkona pahvilaatikossa jo päiviä. En ole kauhean innostunut tuosta puutarhasta, ja sitä kun on ympärillä 1,5ha!!!! :D

Perjantaiterveisin, johnu B)
 
Hei kaikki
Täällä menossa 9+2. Käytiin aiemmin yksityisellä ultrassa ja pituuden mukaan olisi pari päivää "nuorempi", mutta lääkärin mielestä ei kuitenkaan kannata muutta laskuja tai la:ta vielä. Neuvolassakin käytiin ja vaikka pelkäsin kuullesani saavani ekalla kerralla sijaisen, että kyseessä on joku opiskelija, th olikin todella ihana ja pätevän oloinen vaikka nuori tyttö olikin. Tänään olen joutunut ottamaan ekan saikkupäivän pahoinvointien takia. Pahoinvointia on kyllä jatkunut jo kolme viikkoa, mutta tänä aamuna ekan kerran tuntui ettei kykene töihin. Olenkin käyttänyt päivän hyödyksi ja soitellut np- ultra-aikaa ja yrittänyt selvittää että mihin se PLV- näyte pitää viedä ja milloin.
 
Onnea Empulle kaksosista! Wow! Olipa varmaan yllättävä yllätys!
Mä olen myös huomannut omassa pikku epävirallisessa empiirisessa tutkimuksessa että usein jos ei siis ole hedelmöityksen johdosta tullut kaksosia niin äiti on selkeästi keskivertoa pidempi! Outoa, mutta tämä ainakin pätee meidän tuttavapiirissä...

Viikonloppuna aion kyllä hankkia jonkun joustohameen, kun nämä normaalit jo kiristävät niin... :( Tuntuu vaan aika hölmöltä jo tässä vaiheessa, mutta en oikein viitsi pitää vuorotellen yhtä Riittä Väisäs-hametta ja 1 paria housuja....

Mies sitten päräytti nimen pikkuiselle: Pirkko-Liisa! :LOL: Enpä tiedä, epäilen nimittäin että sukupuoli on toinen, koska tämäkin raskaus menee just samalla tavalla kun esikoisemme, joka on poika. Olisi kyllä tosi ihanaa jos tulisi myös tyttö perheeseen, niin ei tarvitse autoista ja niiden loputtomista yksityiskohdista keskustella :whistle:

Leppoisaa perjantaita kaikille! B)

P.S Muuten minullakin oli jotenkin kuulemma lyhyempi sikiö kuukautisiin nähden, tai siis "nuorempi" - olipa vaikeata selittää ;) Mutta myöhemminhän se sitten vahvistuu se la, joten eipä sillä varmaan tässä vaiheessa niin väliä.
 
joku tuolla sanoi "hävinneistä" oireista.. mulla on kans näin et jonain p-ivänä on paljon kipeämmät rinnat ja toisina päivinä en taas huomaa mitään kipeyttä.. et mulla oireet ainakin ruvenneet nyt helpottaa välillä ja välillä taas tulevat voimakkaampina... :)

ja onnea kaksos uutisista... varmaan huisia ko menee ultraa ja lääkäri kertookin et siellä on kaksi... :D

(.) ei kummempia, väsymystä vaan, tiistaina olis taas ultra... ja neukkulääkäri... mua jännittää ihan sikana ne verikokeet kun oon ihan mieletön neulakammoinen... :( noh hengissä on selvutty ennenkin et kai sit nytkin... kai se olis lähdettävä jatkaa siivous urakkaa, ko on kerrankin aikaa, ei tarvii töihin mennä... :D

katsein tuossa et monella on ollu sikiö nyt pienempi kun pitäis.. mistähän moinen yhteen sattuma... :p

sit kuulkaas, kuinka moni tunnustaa tupakoivansa vielä?? itselä menee muutama päivässä edelleen et kokonaan en ole pystyny lopettaa... :ashamed: :ashamed:

tälläista tänään...

pikkupeiko85 ja veikko 9+0 :heart: (se on jo 10raskausviikko sit :D )
 

Yhteistyössä