Tammikuu 2015 :)

Hei, päätin perustaa ketjun meille tuoreille plussaajille, ennenkuin varsinaista ryhmää aletaan kasaamaan :)

Itsellä näillä näkymin laskettuaika 6.1.2015, plussasin vasta tänään. Kyseinen lapsi tulee olemaan toinen lapsemme, jos tämä raskaus päättyy hyvin niin ikäeroa esikoiseen tulee vain hieman yli vuosi, mikä oli kyllä meillä toiveissa, mutta samaan aikaan hirvittää :)

Mielenkiinnolla jään odottelemaan muita tammikuisia odottajia :)
 
Täällä ilmoittautuu yksi innokas odottaja. Laskettu aika 1.1. ja viikonloppuna testasin. Haluan kyllä tehdä vielä uuden testin varmistukseksi vaikka oireita on kyllä alkanut tuleen jo ihan kivasti. Väsymys on ihan hirveää. Nytkin nuokun silmät ristissä ja tekis jo mieli mennä unille. Etovaa oloa on myös jo ollut jo viime viikolla ja siksi oikeestaan heräsinkin siihen että voiskohan tässä olla raskaana.

Oonkin tässä jo katellut että milloin ketju ilmestyy kun ite en osannut perustaa. :)
 
Tammivauva15 onko tämä tuleva lapsi teidän ensimmäinen? :)

Mulla ei vielä mainittavia oireita paitsi että pissalla saa ravata jatkuvasti, muistelin että sama oli viimeksi. Etova olo ja väsymys tuli joskus rv 6 jälkeen, muuten selvisin aika lievillä oireilla alkuun, loppuraskaus olikin sitten mitä oli kaikkine vaivoineen :D
 
heippa.
täältä lisää tammiodottajia :) LA 1.1
tämä on minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen, minulla on lisäksi 6v poika ja miehelle tytöt 2v ja 5v.
ja oireita on jo jonkun verran ilmaantunut esim tissit näyttää siltä että olisin käynyt ottamassa silikoonit :D ja alavatsalla paineen tunnetta, menkka jomotuksia illalla ja repäisykipuja, ja maha on myös järkyttävästi turvonnut ja näyttää siltä että olisin jo puolessa välissä menossa, mutta neuvolastakin neuvottiin että se menee kyllä pikkuhiljaa kymppiviikon jälkeen ohi ja toivottavasti meneekin koska haluan pitää asian vielä kuitenkin salassa :)
 
Eilen plussasin ekan kerran ja tänään vähän vahvemmin, neuvolastakin tuli jo soitto ja aika varattu sinne, pitkä yritys ja yks km takana.. ei oikein osaa käsitellä vielä tätä asiaa. Laskettu aika noiden laskureiden mukaan jos kaikki menee nappiin olisi 4.1.2015

20140429 082731 - Aijaa.com

Tässä vielä plussani<3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Villemo
Sama juttu täällä :) Plussa tuli 25.4. ja 7.1. olis kai LA... jännittää vaikka on toivottu ja yli vuoden yritetty... Mulla ei ole ollut muita oireita kun tämä järjetön väsymys ja nippailut jotka kyllä muistuttaa asiasta :D
 
Viimeksi muokattu:
Mietin että varaiskos sitä tällä kertaa varhaisultraan aikaa vai ei, viime raskaudessa kävin rv 8 paikkeilla, kun mua vaivasi toispuoleiset aika kovatkin alavatsakivut muutaman päivän ajan ja pelkäsin, että jos onkin kohdun ulkopuolinen raskaus. Onneksi kohdussa näkyikin pienen pieni alkio jolla oli pää ja pienet raajojen alut ja tyyppi oli vieläpä ihan oikeaan paikkaan ankkuroituneena :D <3

Ehkä en varaile ellei sitten tule jotakin huolenaihetta :) Toivotaan ettei.
 
Moikka, minä kans voisin varovasti tänne siirtyä, tänään tein kans haalean haamun. LA laskureiden mukaan 7.1. Esikoinen täyttää viikon päästä jo seitsemän vuotta :) Mä oon kerenny jo oksentaa pari päivää, menkka kipuja on ollut jo pari päivää. Tänään ne on helpottaneet ja tänään olis tosin kuukautisten pitänyt alkaa. Illalla vielä meinasin kokeilla testata, haamun sain aamulla puolen tunnin pissasta. Jännittää ihan mahoton, viime kerrasta on jo niin kauan aikaa :)
 
Täällä ois yks tammikuisen odottaja, LA 5.1, tammikuussa tuli km joten vielä todella varovaisin mielin liikkeellä, jos päästään 6+ puolelle, niin varmaan käydään yksityisellä ultrassa on onneks noita ylitöitä tehtynä ihan näitä juttuja vartenkin (yllättäviä menoja).
Esikoinen on tulossa, toivotaan vaan että tämä tyyppi pysyy matkassa loppuun saakka.

Oireita ei juurikaan ole, pientä kuvotusta ja hieman nippailuja,niin ja muutama finnikin on eksynyt naamaan. Viimeksi oireiden kirjo oli tähän mennessä jo melkoinen :D
Ai niin ja miehen valkosipuli metura kertakaikkiaan ällöttää, vaikka itellekin metura normaalisti maistuu, niin nyt ei kyllä saa alas ilman pahoinvointia, eikä vettä pysty juomaan sellaisenaan, Novellet menee alas kraanavesi sekoittaa vatsan ja tulee huono olo, täytynee lisätä vähän sitrusta sekaan :)

Kerkesinhän sanoa, ettei oireita juuri ole ja kuitenkin sain noin paljon siitä tekstiä :D
 
Hiphei! Varovaisesti liityn mukaan! LA 8.1.2015, haalea plussa eilen illalla ja tänä aamuna ;) Yritystä lähes vuosi. Esikoinen 2,5 v ja kaksi keskenmenoa rv 7-8 takana, joten katsotaan rauhallisin mielin vielä. Mutta tänne halusin tulla, koska yritän pitää salaisuuden vielä miehen ja minun välisenä. Ei kyllä helppoa, kun ei mikään muu pyöri mielessä! :D Ei oireita.
 
Täällä yksi liittyisi mukaan! :wave:

Just tein digitestin, joka ilmoitti "raskaana 2-3" :heart:

La siis menkoista laskettuna 2.1.2015, oviksesta 8.1.2015. Ultrassa sitten joskus varmistunee ;)

Esikoinen 1v 7kk, takana yksi varhainen km viikolla 5+0 kesäkuussa. Joten yritän vielä varovaisesti suhtautua, vaikka yritystä takana vuosi ja nyytti erittäin toivottu.
 
Tervetuloa uusille ja onnea plussasta!! :)

Me ajateltiin pitää tätä uutista itsellämme ainakin nt-ultraan saakka, esikoisesta kerrottiin läheisimmille ihmisille jo rv 8 paikkeilla, ja "suurelle yleisölle" vasta rakenneultran jälkeen, toki osa näki vatsasta jo aiemmin, mutta aika pitkään se vatsa pysyi sen näköisenä että on vaan muutama kesäkilo kertynyt :D Saas nähdä miten tällä kertaa käy.

Puhun ja ajattelen kaiken aikaa nyt sillä asenteella, että tämä raskaus päättyy hyvin, vaikka tiedostan että mitä tahansa voi sattua, mutta pää ei kestä sellaista jossittelua pidemmän päälle. Käy miten käy, nautin tästä raskaudesta niin pitkään kuin tätä kestää. :)

Meinaatteko muut kertoa raskaudesta milloin ja kenelle?

Haluaako joku jo perustaa virallista ryhmää listoineen päivineen? :) Täällä ilmottautuu yksi vapaaehtoinen siihen päivittäjän tehtävään nyt vaikka toukokuun ajaksi, jos ketään muuta ei kiinnosta.
 
Hei vaan :wave:
Tulisin tänne varovaisesti mukaan haamullani :D LA 11.1.2015 ja tää on meidän 7.lapsi edelliset syntyneet pojat: 2002, 2005, 2008, ja tytöt: 2003, 2012, 2013 :heart: testasin jo aijjemmin, mutta nyt "uskallan" tulla mukaan. Tänään 3+4rv :rolleyes:

Tuota sen kertomisen suhteen mä oon niin malttamaton ihminen että kerron aika ajoissa :LOL: mutta joo menee kyllä np vaiheille, vaan me emme käy np ultrassa/verikokeissa ei olla ed.raskauksienkaan aikana käyty ja terveitä on tullut :)
 
Viiva on vahvistunu joten kai tässä uskaltaa sanoa olevansa raskaana vaikka oireita mulla ei ole yhtään,ei siis mitään! Pitää varmaan pyytää joku varmistus verikoe tai alkuraskaudenultra,hullukshan tässä muuten tulee.

Moi noora!!!! Ihana juttu et saatiin sutki tänne :heart:
 
Varovaisin mielin minäkin tänne pyrin. Plussasin eilen digin mukaan 1-2 viikkoa. Tänään halpistestillä katselin, että viiva oli vahventumaan.

Ensimmäinen on lapsonen tämä. Yksi km on takana viime elokuulta. Riskit on kovat tässäkin kun ikää on kumminkin jo 40.
 
Minä oon kertonu äitille, siskoille ja parille luotettavalle kaverille :) En vaan osaa pitää näin isoa juttua sisällä :D Sitten kun on käyty nt-ultra niin vois kertoa myös miehen vanhemmille ja julkasta asian muutenkin. Pelottaa vaan jo valmiiksi, miten osaan asian pitää sisällä jos vaikka juhlimaan joku houkuttelee. Tupakin polton kanssa sama homma, plussan jälkeen loppu sauhuttelu. Sekin varmasti jo herättää epäilyksiä :)
 
Mä en oo kertonu kuin yhdelle ystävälle, muille varmaan kerrotaan sit np-ultran jälkeen.. soitin muuten jo äitiysneuvolaan aikaa, ja meinasi iskeä jo epätoivo; aika vasta kesäkuun alussa! Miten ihmeessä mä pärjään sinne asti ilman mitään tietoa, onko tuolla edes elämää vai ei.. :O

Onko kukaan suunnitellu varhaisultraan menoa, mä esikoisesta kävin kun ei ollu viimeisistä menkoista mitään käryä, mutta nyt en tietenkään pääse.. maksaa yksityisellä muutenki ihan kivasti.. kotidoppleristakaan tuskin on ennen ekaa neuvolaa (silloin luultavasti rv 9+5) mitään hyötyä..

Nyt vasta karmini hoksasin että täällähän on "tuttujakin", kivaa! :) :heart:

Tuosta ryhmän perustamisesta, mulla ei oo minkäänlaista kokemusta sellaisesta saati päivittämisestä, joten jätän suosiolla muille sen homman :ashamed:
 

Yhteistyössä