Tammikuu 2012, onko vielä muita?!?

Hui, uskaltaiskohan sitä tänne tulla ihan kirjoittelemaankin eikä vain seurailemaan. Eli eli... rv 6+0 on mulla menossa. Alussa mennään, mutta mutta... Tästähän se pikkuhiljaa alkaa muuttumaan entistä enemmän todeksi. Ensimmäistä vauveliani odottelen, mutta ei ole ensimmäinen raskaus vaan muutama keskenmeno on takana. Siksi vähän pelottaa taas että käykö niinkuin aiemmin. Tällä kertaa tosin tuntunut kovin erilaiselta kuin aiemmin. Jotenkin paremmalta ja eipä ole ollut kipujakaan niinkuin aikaisemmissa. Joten eiköän tämä tästä, johan sitä 7.6. pääsee neuvolaan juttelemaan.
 
Pakko tulla hehkuttamaan. :D Neuvolassa käytiin äskön ja sydänääniä kuunneltiin (tosin ei olisi ensin kuunnellut, kun on hyvin todennäköistä ettei heidän vehkeillään vielä mitään kuulu, vasta 10 viikosta eteenpäin) ja kyllä kuului! :heart: Ei paljoa, mutta sen verran, että sain uskoa siellä jonkun pyörivän.
Nyt tuli pelkkää omaa napaa, mutta oli pakko päästä hihkumaan jonnekin.:ashamed:
 
kiitoksia lohdutuksen sanoista, tänään aloitettiin lääkkeillä keskeytys. jos hyvin käy niin ollaan taas jossain kevään pinossa mukana. tsemppiä kaikille vielä, jatkan touhuamista tän yhden murusen kanssa, huomenna onkin sitten kurjempi olo :(
 
Neuvolassa käyty ja vuot jatkuu..Ei ultrattu tai muutakaan kun viikkoja niin vähän.
Alkuviikosta aikaisintaan uusi testi jos tämä ei pahemmaksi mene, pahentuessa tietenkin heti lääkäriin.
Alkuperäinen neuvola 6.6 pysyy ja sitten yritetään kuunnella jos jotain kuuluisi ja lähete ultraan.Tämä edelleyttäen tietenkin että testi edelleen +

Jospa se nyt menisi ohi, olo kuin olis pahimmat menkat menossa ku niin kipeä maha :/
Vuoto on ns. vanhaa verta missä ei vielä ainakaan näy limakalvoja yms klönttejä. ( ällö asiaa mutta se kuuluu asiaan.. eikö? :) )
Nyt kun menis reilu viikkoa nopeaa että pääsis tarkasteleen!!

Jos se testi on + niin soitan ajan sinne meri oulun nla:an, se kätilö on paikalla 3.6 joten jos sinne sais ajan..

MM 5+5
 
Sartsa83
Toivotaan MM että se vuoto menis nyt ohi! Isot voimarutistukset! :hug: Kertoilehan sitten testistä.

Nijan eipä korviini ole ainakaan kantautunut, että taaksepäin kalleellaan olevasta kohdusta haittaa ois. Kivut vaan tuntuu tosiaan selän puolella. Ei muuta. Ja masu alkaa näkymään myöhemmin kuin esim. eteenpäin kallellaan olevasta, kuten itselläni on. :)

No ompas ikävä tilanne kaikenkaikkiaan sun miehes kanssa. :( Harmi että hän ottaa raskauden noin ja sitten vielä käyttäytyy tuolleen. Meillä siis mies sanoi kuukaus ennen plussatestiä, ettei olla ikinä tekemässä toista, kun meitin esikoinen tuppaa joskus öisin vähän kiukkuileen ja miehen hermot ei öiseen aikaan oo parhaimmillaan. Mutta kun soitin hälle töihin, että nyt täällä sitten ois se plussa ja koska tämä on luomuraskautuminen, toisin kuin esikoinen, joka oli hormonihoidoilla, niin mies sanoi heti, että mahtava uutinen! :) :heart:

Mulla on myös eräs ystävä, jonka mies otti aluks tyttöystävänsä raskauden tosi huonosti, mutta kun masu alko näkymään ja mieskin pääs tunteen potkut, hän muuttu kertaheitolla ja hänestä kuoriutui isä, joka välittää niin lapsesta kuin lapsen äidistä. :) Et toivossa on hyvä elää. ;) Miehillä kestää totutella ajatukseen.....

Jomi hih, onpa sun miehes hauska. :D Ja oikeestaa oikeasti aika ihana "projektinimi". :) Mikä siinä sua niin tökkii? Ja aika hyvät perustelut mieheltäs. ;) Ohan meilläkin Mysteeri-Irmeli.. koska jos ei oiskaan tyttö tai ei tiiettäs kumpi sitten on tuloillaan, niin mysteeri on siinä sit sitä varten. :p Tosin, mies eilen tuumas, et jos se oiski "Pakki". Musta ei kovinkaan kiva nimi. :D Et saas sit nähä, mikä täälläkin lopulta nimeksi tulee. :D

Tervetuloa Mimsy ja tsemppiä alkuun! :flower: :wave:

Voi Turvottaja :( :hug: VOIMIA!

Omaa napaa. Tänään tuli varattua neuvola. Se ois 10.6. ja samalla ois pojan 10kk neuvolakin. :) Kun ei kuulemma tehä muuta kun mitataa ja punnitaan hänet. :)

Tuli sit semmonen ikävä ellotus olo vaunulenkillä naapurin kanssa. Aina kun kovennettiin tahtia, mulla käväs oksennus kurkkaan kurkussa ja samantien himmasin vauhtia ja jäin puuskutteleen ja nieleskeleen etten yrjöäis. Se ei ollu kiva tunne, mut edelleen meitsi tuulettaa et on ees näitä oloja. Ja TURVOTUS. Maha alkanu nyt turvotteleen ihan kiitettävästi. Näyttäs ku oisin jollain 17+ viikoilla. :D

Sartsa ja Mysti (=Mysteeri-Irmeli) 7+5 :heart:
 
Kovan päivän ilta, sanoisko.

Neljän suora, kiitos tsempistä. Sitä tarvitaan, tämä taistelu pahoinvoinnin, närästyksen ja nälän ristiaallokossa ottaa tosissaan voimille. Sartsa83, en usko, että vaihtaisit osia, jos tietäisit, millainen sappikattila mahassani kiehuu. Tämä ei ole mitään pientä närästystä, johon Rennie tms. auttaa, vaan jatkuva tulipalo ruokatorvessa, jos vähänkin erehtyy syömään jotain väärää. Ja niitä vääriä on aika suuri osa ruoista.

Iimukka, mä kyllä kans nukkuisin mielellään vähintään puolet vuorokaudesta |O :)

Mamma Mirabelle, toivottavasti kaikki on hyvin. Jaksamista epävarmuuden keskelle!

Ja vielä omaa napaa (sen ympärillä tuntuu elämä pyörivän :rolleyes: ): oireet on kyllä moninkertaiset edelliseen onnistuneeseen raskauteen nähden. En olis voinut kuvitellakaan, että näillä viikoilla on jo näin "raskas" olo. Onneksi pääsee ens viikolla ultraan katsomaan, että mikä siellä pistää tämmöisen myllerryksen pystyyn =) .

Meelia 6+2
 
Turvottajalle tsemppihalaus tuleviin päiviin. Itsellä sama takana maaliskuussa, uskon tietäväni mitä käyt läpi.. :(

Painosta olitte keskustelleet.. Itse sain esikoisesta n. 20kg, ja kakkosesta n. 12kg. Tosin loppupaino oli suunnilleen sama, kun ensimmäisen raskauden alussa olin sen kymmenen kiloa kevyempi kuin toisen..:LOL: Kakkosen odotuksessa painoa pidätteli myös alkuraskauden pahoinvointi, kun paino meni plussan puolelle vasta puolivälin jälkeen. Nyt olisi kiva, jos ei juuri yli tuota 12kg tulisi lisää, painoa kun on taas pari kiloa enemmän kuin kakkosen odotuksen alussa..

ON: Soitin tänään neuvolaan. Siellä oli sama terkka, jonka luona kävin helmikuussa, kun sydänääniä ei löydetty ultralla eikä dopplerilla. Kysyi miten jakselen, ja miltä raskaus nyt tuntui, ja kerroin että jännittää. Ihana terkka sitten kysyi, haluaisinko päästä kunnon ultraan ennen neuvolaa että voisimme tarkistaa kaiken olevan hyvin. Pääsenkin varhaisultraan 10.6 ja neuvolaan sitten 21.6. =) Toivottavasti kaikki tosiaan menee hyvin..

Pahoinvoinnista kärsiville olen myös minä hiukkasen kateellinen. Jos olisi enemmän oireita, voisi olla jollakin tavoin varmempi raskauden etenemisestä.. Mutta toisaalta, en ehkä kuitenkaan haluaisi esimerkiksi kesken työpäivän joutua halailemaan pönttöä..:x

Nyt hetkeksi ukkokullan viereen, ja nopsasti nukkumaan. Huomenna pitäisi vielä jaksaa mennä elämäni ensimmäiseen työpaikan virkistysiltaan (tai mikä se nyt sitten onkaan, kevään päätös, tai mikä ikinä..). Ja kuinkahan sielläkin välttyy kertomasta todellista syytä sille, miksei viini tai sidukka maistu.. :D

Pinuski 5+5
 
Täällä yksi (tai kaksi meitä on :D mutta yksi kirjoittelee) odottelee ensimmäistä syntyväksi 19.1.-12 OYS:ssa. Ikää meillä on 25-vuotta ja viikkoja tänään sen 6+0.

Jännitys on kova ja yhtäaikaa ollaan asiasta innoissaan ja kauhuissaan, liikaa mietitään mitäjos, entäkun, ihanaasitten, yms. mitkä varmasti kuuluu asiaan :D Oireita aika vähänlaisesti, mutta lievää pahoinvointia, ruoka ei maistu ja ikuinen vessahätä! Toki alavatsan nippailut ja "menkkakivut", mutta en laske niitä oireiksi kun ne minusta kuuluu asiaan.. :D

Ensimäinen neuvola on vasta 20.6. ja ultra siitä kahden viikon kuluttua, eli silloin mennää jo viikoilla 10 ja 12.
Jos näissä kaikki hyvin niin vanhemmille infotaan isovanhemmuudesta. Sisarukset, tulevat kummit ja pari hyvää ystävää meillä jo tietävätkin, syystä että suurin tuki saadaan heiltä myös jos jotain negatiivista tapahtuu, mutta etenkin koska ilouutiset on aina ihanempia kun ne saa jakaa jonkun kanssa!

En tiedä tulenko olemaan kovin aktiivinen kirjoittelija, mutta aktiivinen lukija kyllä! Ihanaa kun saa vertaistukea ja kanssaeläjiä tähän asiaan, esikoinen kun tulossa niin kaikki on niin uutta ja ihmeellistä!
 
Turvottajalle :hug: Toivottavasti tyhjennys sujuu hyvin ja mahdollisimman kivuttomasti. :hug:

Mimsy ja surviina


MM:n tyhmä vuoto nyt hus pois!



Sain tänään raahattua itseni reippaalle kävelylle ja sen kunniaksi vedettiin miehen kanssa iltapalaksi nacho platet.
(Jaa mikä painonhallinta?!?) Pikaisesti lukaisemassa kaikkien kuulumiset ennen tohtori talon vastaanottoa. Nyt maha pystyssä sohvalle!


Neljän suora 7+2
 
Kiitos tsempistä :heart:

Vuoto muuttunut nyt illan edetessä sellaiseksi kuin olisi ihan ihka oikeat kuukautiset.. Ja vatsa / selkäsärkykin juuri samanlaista!

Mitään "sattumia" ei vuodossa ole, siisti vuoto eikä mitenkäään runsas.
Kyllä kuukautisten aikaan runsaampaa on..
Hoh, kyllä on hankalaa! Ei tiedä mitä tässä miettii ja mieli ei suostu valmistautumaan pahimpaan vaan toivoo kokoajan kovasti... :/

Oonkohan liian hätäinen jos heti maanantaina teen testin..? Toki sen voi tehdä sitten vaikka esimerkiksi keskiviikkona uudestaan jos on + tulos ja epäilyttää.
Terkka sanoi että jos on tuulimuna / keskemeno yms niin voi olla että vkl vielä näyttää + vaikka olisi keskeytynyt.
 
Mamma Mirabelle Toivotaan parasta! <3 Monellahan on ihan normaalit kuukautisetkin vaikka raskaana ja voinut olla useampana kuukautena.

Minulla takana yksi km 4+ jotain oli viikkoja alkoi kyllä heti tosi runsaina ja kipu oli supistuksien veroisia.

Testi ei näyttänyt enää + kävin naistentautien polilla ultrassa jossa tarkistivat ettei kohdussa enää mitään ja varmistivat vielä verikokeella raskaushormonit.

Voimia
 
Sartsa83
Meelia voi ei! :( No juu, kuulostaa kyllä super ilkeeltä. :( Ei kiva ollenkaan. Toivottavasti menis pian ohi tommonen polttelu!

Pinuski tsemppiä työpaikan virkistysiltaan. ;)

Surviina Tervetuloa. :)

MM mulla oli esikoisesta noilla viikoilla ihan pientä vuotoa vaikka olin juuri plussannutkin (raskauduin siis niillä hoidoilla) ja kaikki oli silti kans hyvin. Vuoto oli just ton tyylistä mitä sulla on. Et nytpä elätellään toivoa, että se ois sit sitä samaa ja siellä ois ihan kaikki hyvin. :heart: HUS todellakin pois koko vuoto!!!

MsMyWay Siispä oikein paljon voimia sullekin! :hug:

ON: Mulla alko aamu pojan kanssa ihan hirveiden alavatsa kipujen säestämänä. : / Mut kipu oli siis menkkakipujen tyylistä (kovat menkkakivut kun mulla on aina ollut) ja sit ne välillä katos pois. Tiedän että kuuluu tähän alkuun, mutta jessus, miten ilkeen tuntusia.

Sartsa ja Mysti 7+6 :heart:
 
Huomenta kaikille ja tilannetiedotusta..

Vuoto meni illalla kirkkaaksi ja runsaammaksi, aivan kuten kuukautisenikin ovat.

Pieni toivo elää vaikka nyt kyllä tuntuu siltä että taitaa olla se tuulimuna :/
Teen sen testin maanantaina ja soittelen neuvolaan jos vuoto jatkuu, silloin olisi viikot 6+2 joten ne sydänäänet ainakin ultralla pitäisi sieltä löytyä. Jos pääsisin sitten tutkittavaksi.

Mutta ei se auta, pitää alkaa äiti ja isä saunottamaan kun heillä remontti kotona joten :wave:

MM 5+6 toivottavasti
 
MM Jaksuja sulle ja pidetään kuitenkin vielä peukkuja pystyssä että kaikki olisikin kuitenkin hyvin! Minullakin oli esikoisesta aikanaan ihan ns. valemenkat joiden vuoksi en tuolloin tajunnut olevani raskaana ennenkuin pahoinvoinnit alkoivat ja sittenkin meni aikaa ennenkuin älysin tehdä testin. Tk:ssa pääsin sitten varhaisultraan ja oli suuri, ihana yllätys nähdä siellä pikkuruinen jo heiluttelemassa käsiään :heart: Elikkä toivotaan sullekin vastaavaa :)

Mulla on noin tunnin päästä kohtalon hetki eli aika varhaisultraan. Jotenkin vaan niin epäilen tän olevan tuulimuna tms.. raskausoireet ovat vaan edelleen niin lievät edellisiin (tyttö)raskauksiin verrattuna. Mut jos kaikki oliskin ok, niin mulla olis sitten erittäin vahva poikaolo masuasukin suhteen! Mut ei kai se nyt auta ku toivoa parasta.. Tuun toki sit kertomaan kuinka käy!

Pirtsi 7+5
 
: / Onpas ikäviä uutisia osa saanut, jaksamisia! Itselle on oireita jonkun verran tullut ja pelkään pahoin että tämän(kin) aikana laatta lentää ja posliinipöntöstä tulee oiva ystävä. Aamulla sain jo kyökkiä kun pesin miehen eilen likoamaan jättämää kastikekattilaa, voi yök! Eikä se pienimmän kakkavaippakaan niin aromikkaalta tuoksunut. Kun nyt ei tarvitsi sitten koko raskautta yrjötä tai voida pahoin, sekin on kyllä koettu. Meillä 4nteen asti meni niin että pojista oksensin, tytöistä en mutta viides teki poikkeuksen, tyttö oli ja oksensin joten nyt en enää sitten voi luottaa siihenkään. Enkä vielä osaa ajatella kumpi olisi, meillä on siis 2 poikaa ja 3 tyttöä nyt. Aika näyttää. Hyviä oloja kaikille ja yrjövapaita päiviä!

Kinkkuliisa ja pikkupallero 5+2
 
Tein tänään jostain syystä vielä testin ja testiviiva oli vaaleempi kun kontrolliviiva. Aikasemmin testiviiva on ollut huomattavasti kontrolliviivaa tummempi.
Eilen ei edes ollu mitään kummempaa huonoo oloo, eikä tissitkään ollu niin kipeet kun aikasemmin.
Nytkin vaan närästää, ei huonosta olosta tietookaan vaikka en oo ees aamupalaa syöny.
Pitääkö tässä nyt sitten vaan odotella vuotoo vaiko mitä? Tuskin tän takia pääsee ees varhaisultraankaan?

Että pitikin mennä pissiin taas siihen tikkuun :'(
 
Pahoittelut ikäviä uutisia saaneille:hug:
Ite oon ihan pihalla näistä oireista että onko nämä normaalia.
Väsyttä joo ja päiväunetkin nukun kun siihen mahdollisuus on mutta viimeyönä heräsin ihan hirveään menkkamaiseen polttavaan kipuun alavatsalla ja selän puolella ja hikoilin. Varovasti vessaan mut ei mitään vuotoa. Torkuin kivun kanssa loppuyön. Nyt kipu on hellittänyt mutta polttava tunne tuntuu edelleen eikä vuotoakaan ole.
Soitin neuvolaan mut käskettiin vaan seurailla ja tuoda pissanäyte maanantaina, tämä kun on pieni pitäjä ja labra viikonlopun kiinni.
Pelottaa vaan niin kovasti kun pitkä aika edellisestä raskaudesta ja ikääkin on:(
Siispä makoilemaan kun siihen nyt mahdollisuus on.

Fantteli 4+6
 
Pakko nyt kommata noihin testailuihin....

Oletetun keskenmenon aikaan ja viikko kaks sen jälkeen, suurella todennäköisyydellä nämä nykyiset testit antavat vahvan plussan. Näin kävi aikanaan mulla, kun km tuli viikoilla 5+3... Raskausoireet katosivat noin kaksi viikkoa km jälkeen ja testi näytti vielä plussaa. Sitten gyne varmisti ultralla, että täydellinen km oli tapahtunut.
Joten yritän sanoa, että mielenrauhuhan vuoksi ei kannata pissatestejä tehdä, vaan soitella (painokkaasti vaatia palvelua) neuvolaan josta voivat seurata rashaushormonin kehittymistä veressä. Myös normilääkäri voi näihin verikokeisiin lähetteen laittaa. (ainakin näin meidän pienessä kylässämme on toimittu)
Toivotaan, että vuodot ovat vain elimistön jekkuja ja pikkuinen on vahvasti elämässä kiinni :hug:

ON Minä kyllästyin oireettomuuteen... Ja huolestuinkin hieman. Nimittäin edellisissä raskauksissa on heti testin jälkeen alkanut tolkuton pissalla ravaaminen, öitä myöten. Nyt ei mitään. Kohtu on aiemmin noussut häpyluun yli jo kahdeksannella viikolla, nyt ei mitään. Mahan ollessa tyhjä, on tullut hieman ällötystä, nyt ei mitään. Etureisissä kipuilua, alavatsan kipuilua, selässä polttelua ja kiinnikekipuja. Ajatus on hiljakseen kääntynyt km tai tuulimunan puoleen.
Joten... alkuraskauden ultra yksityiseltä on varattu maanantaiksi, klo 9...
50€ kuolema, mutta mielenrauha. Sen arvoa ei pysty rahassa mittaamaan. Luulenpa, että Ihana Miehenikin haluaa varmistua, tuli vauvaa sitten tahi ei.

Inkalilla ja öttiäinen 7+3
 
Namppis88 Itse asiassa ibuprofeenia sisältäviä tulehduskipulääkkeitä saa syödä 1. ja 2. raskauskolmanneksen aikana. Joissain paketeissakin nykyään mainitaankin, että kielletty viimeisellä kolmanneksella. Viime raskaudessa varmistin tämän vielä HUS:in teratologiselta laitokselta. Joten itse otin viime raskaudessa ja tulen tässäkin huoletta ottamaan ibumax:ia tarvittaessa pahempaan kipuun. Eli jos vaan muuten voit niitä syödä, niin ihan huoletta sinuna ottaisin tujumpaa lääkettä, jotta saat kivun aisoihin!

Ultra itsellä takana. Ultraus oli tosiaan meidän tk:ssa ja ultraajana joku terkkari, joka ei kunnolla osannu edes käyttää koko ultralaitetta ja mutisi mulla olevan kovin vähän viikkoja, jotta mitään näkyisi. (mietin siinä mielessäni että kyllähän siellä nyt jo pitäis jotain näkyä..) no, aikansa etsittyään löysi kohdusta vauvan alkua muistuttavan möykyn ja siitä vielä tarkemmin katsottuaan sykkivän palleron. Itsekin kyllä totesin sen vahvasti muistuttavan sydämen sykettä. Et kaipa siellä nyt sit kuitenkin on elämää, vaikka oireet vähäisiä ovatkin :) Antoi kuitenkin kahden viikon päähän uuden ajan, mutta tämäkin helpotti jo suuresti :)

Pirtsi 7+5
 
Ela
Pahoittelut täältäkin keskenmenon kokeneille :|

Minä olen myös kuullut, et buranaa voi ottaa, paitsi viimeisellä kolmenneksella. Itse olen kyllä pysytellyt Panadolissa ja sitä olenkin muutamana päivänä joutunut ottamaan, syynä pääkipu. Outoa, yleensä mulla ei ole pääkipuja juuri koskaan.

Olo on vaihteleva, eilinen päivä meni taas sohvalla maaten ja tosi ahdistavissa tunnelmissa, mut toissapäivänä olin tosi pirtee ja sain tehtyä vaikka mitä. Väsymys on ihan järkyytävää, tuntuu ihan epätodelliselle, kun vois nukkua vaan ihan koko ajan ja ajatus ei juokse sitten yhtään!

Ultra aikaa olen odotellut postissa, mut eipä ole näkynyt vielä..

Ela Rv 9+2 (??)
 

Yhteistyössä