Musta tuntuu, että olen seonnut lopullisesti päästäni. Mun täytyy käydä koko ajan kurkkimassa noita r-testejä, ihan kuin varmistamassa, että positiivisia ne on. :ashamed: Mieskin vaan pyörittelee päätään, kun olen ihan muissa maailmoissa. Yhdelle parhaista ystävistäni asian paljastin, koska jollekin oli PAKKO kertoa.
Tämä kyseinen ystävä odottaa itsekin ja on muutamaa kuukautta pidemmällä ja joutui olosuhteiden pakosta kertomaan omasta odotuksestaan mulle ihan yhtä varhain. Mukavaa kyllä, että on toinenkin odottaja lähipiirissä. =)
Ketään muu ei tästä odotuksesta saa tietää ainakaan ennen niskaturvotusultraa, mikäli ei lastenhoidollisesti ole pakko kertoa mun äidille. Meillä on kaikki lapset vielä kovin pieniä, nuorin vasta 7 kk, joten ei viitsitä järkyttää kanssaihmisiä.
Voi olla, että lykätään kertomista niin pitkälle kuin ulkomuoto sallii. Onneksi on entisistä raskauksista tallella vielä tuo löysä etureppu, eiköhän tämä pieni pysy sen varjossa piilossa piiiitkään.
Yksi asia, mikä mua suuresti murehduttaa, on eräs läheinen ystävä, joka on jo vuosia miehensä kanssa yrittänyt raskautua tuloksetta. Jotenkin tuntuu niin ikävältä mennä (taas) kertomaan hänelle, että meille tulee vauva. Varsinkin, kun hän ihan varmasti tietää, ettei näin oltu suunniteltu... :| Toki tiedän, etten itse tälle tilanteelle mitään voi, mutta silti surettaa jo valmiiksi.
Mä olen siis edelleen vanhempainvapaalla ja sen jälkeen olin suunnitellut olevani ainakin vuoden hoitovapaalla. Mulle myös tänään yksi työtoveri soitti ja eikös heti alkuun kysynyt, että onko lisää lapsia tulossa. Meinasin mennä sanattomaksi, mutta sain kai jotain änkytettyä. Tosi ikävää valehdellakin, mutta en todellakaan halunnut tämän asian vielä leviävän työpaikalle. Varsinkaan, kun pomo juuri pari kuukautta sitten kysyi multa, että onko lisää lapsia suunnitelmissa. Ja minä siihen, että tuskin ainakaan vähään aikaan. No, onhan se "vähä aika" toki aika suhteellinen käsite.
Jaaha, tulihan taas selostettua. Tulee täpinöissään roikuttua täällä vähän liikaa.