Tammikuiset 2021

Heippa kaikille, voisin liittyä mukaan tuolta haaveilijoiden puolelta. :) Plussasin viime lauantaina, mikä oli aika yllätys, koska oli myös kuukautiset, mutta ilmeisesti puhuttiin sitten valemenkoista, koska vuoto loppui sunnuntaina ja testit on onneksi jatkaneet vahvistumista. Tänään omien laskujen mukaan 4+6. Oireita ei juurikaan ole, ehkä pientä etomista välillä ja unettomuus vaivaa, mitä ei kyllä normaalisti ole. Yritys alkoi heinäkuussa 2019 ja yksi raskaus mahtui alkuvuoteen, mutta päätyi tuulimunaan. Se tuo vähän extra jännitystä odotukseen, mutta toivottavasti nyt saadaan pikkunen maailmaan asti. Olisin kiinnostunut myös fb-ryhmästä, kenelle pitikään laittaa sähköpostiosoite? :)
 
Olen ensikertalainen, niin pitääkö olla joku spessusyy että pääsee neuvolan varhaisultraan? Luulin että vain yksityisellä tehdään.

Tänään alkoi etova olo. Ollut koko päivän. Ihanaa vetää kokousta kun puuskuttaa. Tekee mieli juoda kuplavettä koko ajan.
Täällä Pohjois-Karjalassa oon päässyt molemmissa raskauksissa julkiselle varhaisultraan, koska viikoissa on ollut epäselvyyttä. Esikoisesta tein plussan kp 50 ja laskettu aika heitti muistaakseni yli kaksi viikkoa kuukautisista laskettuna. Tässä nykyisessä raskaudessa tein clearbluen testin, joka näytti 3+, joka ei olisi voinut mitenkään pitää paikkaansa viimeisistä kuukautisista laskettuna. Varhaisultrassa selvisi, että olen paljon pidemmällä ja viimeiset kuukautiset olivat valemenkat. Ilmeisesti julkiselle pääsee varhaisultraan myös silloin herkästi, jos on aiemmin ollut keskenmenoja/tuulimunaraskauksia?

Täälläkin tekee mieli koko ajan vichyä tai limpparia (josta en normaalisti hirveämmin välitä).:D
 
Olen ensikertalainen, niin pitääkö olla joku spessusyy että pääsee neuvolan varhaisultraan? Luulin että vain yksityisellä tehdään.

Tänään alkoi etova olo. Ollut koko päivän. Ihanaa vetää kokousta kun puuskuttaa. Tekee mieli juoda kuplavettä koko ajan.
mulla ei oo kovin tarkkaa tietoa viikoista. niin pääsin että katotaan siellä. yllätyin että kovin helposti sen sain. sanoin vaan että en tiedä mitkä viikot on ja kierrotkin ollut epäsäännöllisiä niin varattiin varuiks parin vk päähän.
just sanoin miehelle että olis pitänyt viimekskin vähän valehdella ettei tiedä kierrosta koska maksettiin sit yksityisellä se varhaisultra ja se on aika arvokasta.
 
Tänne tulin myös tuolta haaveilijoista, pari päivää menkkoihin mutta aika hyvä plussa tuli jo. Viime kuussa tuli varhainen keskenmeno, oireet loppu viikko plussasta ja alkoi vuoto ja nyt taas tärppäsi. LA taisi olla 20.1, en ole nyt ihan varma kun tosiaan oli se pitempi km vuoto... Faceryhmän en taida vielä uskaltaa. Oireina on hieman palelua, väsymystä, mutta ei ollenkaan jomotuksia kuten esikoisraskaudessa ja tuossa viime keskenmenoraskaudessa. :Viime kierrossa olin todella äkäinen ja adistunu, arvasin ettei tule vauvaa vaikka en ennen ole "turhia" plussa testejä tehnykköän. Nyt eri fiilis vaikka oireetonta on!
 
JMIS
Heippa kaikille :) Tänä aamuna täällä piirtyi raskaustestiin kaksi kaunista viivaa ja onnen kyyneleet vuodatettiin miehen kanssa <3 Tammikuussa ensimmäinen raskautemme päättyi raskaudenkeskeytykseen vaikean kuolemaan johtavan kromosomipoikkeavuuden vuoksi, ja hyvästelimme pienen tyttövauvamme 29.1.2020. "Otimme surun kantaaksemme, jotta hänen olisi hyvä". <3

Yllätyin itsekin, kuinka suurella ilolla uutinen raskaudesta tuli otettua vastaan kaikesta huolimatta. Ehkä sitä ei ole vielä täysin sisäistänytkään, ja pelot tulevat mukaan sitten ehkä myöhemmässä vaiheessa. Mutta juuri nyt tämä tuntuu todella ihanalta, ja kiva päästö tänne muiden mamien kanssa fiilistelemään talvivauvaa <3 Sydämestäni toivon, että saamme eheyttävän kokemuksen kovan koettelemuksen jälkeen <3

11.1.2020 / JMIS / 2. lapsi / VKS
 
Mulla myös äsken kauheaa repäisykipua kun nousi sohvalta! Jostain syystä ne tuntuu aina oikealla, vaikka pieni alkio tuntuu vasemmalla tai ainakin turvotusta on sillä puolen, kun minulla kohtu hieman vasemmalla aina. Mites muiden oireet ja fiilikset?!
 
  • Tykkää
Reactions: Santso
Mulla myös äsken kauheaa repäisykipua kun nousi sohvalta! Jostain syystä ne tuntuu aina oikealla, vaikka pieni alkio tuntuu vasemmalla tai ainakin turvotusta on sillä puolen, kun minulla kohtu hieman vasemmalla aina. Mites muiden oireet ja fiilikset?!
Mullakin vihlovaa kipua aina oikealla puolella, ei usein eikä kovaa, mutta aina oikealla puolella tuntuu (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Lilmi89
@Hemingway äääh niin väärin eikä nytkö alko pahoinvointi, mitkä viikot sinulla?! Siis minähän joisin kahvia kuin saavista, mutta lopetin kahvin heti kun tuli oireita raskaudesta, mulla jostain syystä vaivaa mahakivut raskaudessa jos juon kahvia, ja nyt huolettaa kun ei ole minkäänlaisia kipuja ollu! Siis semmosia jotka ajattelisin kohdun kasvukivuiksi :O
 
@Lilmi89 Tänään 6+0. Mulla oli nyt torstaina koko päivän huono olo ja kaikki öklötti. Eilen ja tänään nyt vain hetkinäisiä öklöoloja, mutta ajastus joistain ruuista ja kahvista etoo. Kivut ovat vähentyneet selvästi viime viikosta.

Jos tämä etominen jää tälle asteelle, niin voi ilmeisesti olla onnellinen että pääsee vähällä
 
Moikka, voisin liittyä ryhmään.

Helmiii 29v, esikoista yritetty 7/2019 asti ja nyt plussasin dpo11 ja seuraavana päivänä dpo12 digiin raskaana 1-2. TAYS. Laskettua aikaa en vielä tiedä, sain neuvolaan ajan kahden viikon päähän ja puhelimitse lähetteen varhaisultraan. Neuvolan työntekijä laski puhelimessa että nyt voisi olla viikkoja 4+4. Sen perusteella la olisi 25.1

OOhops. Tuli vahingossa punaisella noin paljon :D mutta aivan ihanaa siis olla täällä!! <3
 
Hei kaikille,

Ajattelin kerrankin elää hetkessä ja uskaltautua pinoon jo samana päivänä kun plussasin. Uhkarohkeaa, tiedän kyllä! Tein digitestin joiden etu on siinä ettei tarvitse arpoa onko siinä jotain vaiko ei, mutta huono puoli tietty siinä ettei pääse arpomaan onko nyt viikkoihin nähden sitten vahva vai hailu viiva. Ehkä pitää käydä ostamassa sellainen viikkonäytöllinen.

Tämä on meille toinen lapsi, esikoista vielä imetän joten kierrot on vähän mitä sattuu, silläpä en uskalla sanoa vielä lasketusta ajasta. Varhaisultra pitää varata, että saa selvyyden siihen asiaan. Luullakseni kuitenkin siinä viiden viikon kieppeillä. Mukava että tässä pinossa taisi olla muutama muu jolla on noin parivuotias esikoinen, mukava kuulla sitten aikoinaan miten teillä suhtaudutaan pikkusisarukseen.

Oireita on lähinnä jäätävä väsymys, mutta esikko tekee viimeisiä poskihampaita, joten paha sanoa johtuuko siitä vai tästä. Edellisessä raskaudessa oksensin kuin putous testin teosta synnärille asti, nyt ei okseta ollenkaan. Onkohan siinä perää että se kertoisi sukupuolesta?
 
Hei kaikille, minäkin voisin liittyä tänne vihdoin ja viimein yritystä takana 9kk ja eilen tein positiivisen raskaustestin viikkoja tosin vasta 3+4, mutta toivotaan, että pysyy kyydissä. Laskurin mukaan LA olisi 27.1. Meillä ennenstään kohta 1v 8kk poika. Tuli jotenkin niin kummallinen olo että oli pakko tehdä testi ennekuin kuukautiset olivat edes myöhässä muita oireita alavatsan tuntemukset ja unettomuus. Ja kiinnittymis päivänä (ainakin oletan sen olevan) niin tuli hetkellisesti raudan maku suuhun jota ei ole koskaan aiemmin tullut negakierroissa vaikka olen muita oireita kuvitellutkin kiva päästä jakamaan kokemuksia tänne!
 

Eikö tasavahvoihin viivoihin voi lopettaa testaamisen tai jotain.. Viime kuinen kemiallinen kummittelee, nään joka yö unta että alkaa vuoto!!! Niin ja meillä myös 1v 5kk ikäinen lapsi. Joko muut on siellä faceryhmässä :D
Joo mäki tein vaik kuin monta et näin viivan vahvistuvan... mä pelkään ku ei ole kauheesti oireita et on keskeytynyt km... ni mä en oo uskaltanut vielä fb ryhmään!
 
  • Rakkaus
Reactions: Santso
Mäkään en liity fb-ryhmään. Tänään pitäis olla 6+5 ja kaikki oireet on aika vähenemään päin, oon jo henkisesti luovuttanu kun tää tuntuu toisinnolta viime vuoden tuulimunaraskaudesta. Aikaistin ultraa ylihuomiselle niin voi sit olla varma eikä tarvii pyöritellä kaikkia vaihtoehtoja mielessään.
 
Mäkään en liity fb-ryhmään. Tänään pitäis olla 6+5 ja kaikki oireet on aika vähenemään päin, oon jo henkisesti luovuttanu kun tää tuntuu toisinnolta viime vuoden tuulimunaraskaudesta. Aikaistin ultraa ylihuomiselle niin voi sit olla varma eikä tarvii pyöritellä kaikkia vaihtoehtoja mielessään.
Onko sulla ollut mitään repäisykipuja kummassakaan? Mullakin ollu kerran tuulimuna, siinä ei kai ollu mitää oireita...ilmottele miten kun oot käyny! Mulla vasta 2,5 viikon päästä ultra
 

Yhteistyössä