Tammikuiset 2021

Moikka. Viikko sitten piti alkaa menkat, mutta sain plussan testistä. Nyt 5+1. En ole uskaltanut tänne ilmoittautua ja ajattelin tekeväni sen vasta kun on ultrassa päässyt käymään.

Eilen kuitenkin luin Pia Pajusen blogikirjoituksen "Milloin kertoa raskaudesta?", niin päätin ottaa nyt ensi askeleen ja tulla tänne listoille. On helpottavaa lukea että muut painivat samojen ajatusten kanssa! En tiedä milloin kerromme lähipiirille, mutta Pian blogissa oli hyvä pointti että jos jokin meneekin pieleen, niin sen käsittely on helpompaa jos on tukijoukko auttamassa ja tietää mikä mättää.

Joka päivä ollut "menkkakipuja" aalloissa sekä alaselkää jomottaa (voi kyllä olla ihan istumatyötä). Ja vähän känkkäränkkä :p Olen 34v ja 4 kierroksella onnisti. Tämä on 1. lapsemme kunhan kaikki sujuu hyvin tammikuulle asti :)

9.1., Hemingway, 1.lapsi, HUS
 
Mäkin uskaltaudun siirtyä tuolta Toiveissa vauva 2021 -keskustelusta tänne. Eli plussasin tossa alkuviikosta ja nyt viikot vasta 4+0 jos nyt oikein laskin. Eli laskettuaika olisi sitten joskus 17.1 suunnilleen. Kolmas tulossa. Ensi viikolla ajattelin soittaa neuvolaan.

Oireita ei juurikaan muuta kuin jäätävä väsymys. Aiemmissa raskauksissa on ollu melko koviakin alavatsa kipuja ja nippailuja, mutta nyt ei mitään. Vähän ahdistaa tämä oireettomuus, mutta yritän lohduttautua sillä, että vielä on tooooosi aikaiset viikot :cool:
 
Tammikuisia 2021?

En vielä löytänyt ryhmää tammikuisille joten ajattelin aloittaa tämän keskustelun. Josko pian muitakin tammikuisia alkaisi tupsahdella mukaan.

Katsoin vähän mallia aiemmista keskusteluista eli tähän voisin päivitellä listaa. Eli Laskettuaika, nimimerkki, monesko lapsi on ja synnytyssairaala. Laitelkaa vaikka punaisella niin erottuu paremmin. Jos ei halua kertoa jotakin niin voi vaikka skipata sen kohdan yli.

Eli
TAMMIKUISET 2021

1.1. Everly, 3. Lapsi, K-hks
1.1. Uudarimama, 2. lapsi (miehen ensimmäinen), TAYS
1.1. _hosuli_, 2. lapsi, synnytän ulkomailla

29.12/4.1. Babyfever1, 3. lapsi, KOKS
7.1. .sabs, 1. lapsi
La? EEEEEK, toinen lapsi
Moi! Täällä 4+0 ja kolmas lapsi tulossa jos kaikki menee hyvin. Isommat pojat on 3v ja 5v ja olen itse 37v. Kiva päästä mukaan! Saako tätä kautta vielä luoda faceen ryhmiä vai lynkataanko mut pelkästä kysymyksestä?
 
Moi! Täällä 4+0 ja kolmas lapsi tulossa jos kaikki menee hyvin. Isommat pojat on 3v ja 5v ja olen itse 37v. Kiva päästä mukaan! Saako tätä kautta vielä luoda faceen ryhmiä vai lynkataanko mut pelkästä kysymyksestä?
Moikka ja tervetuloa :)
Faceen jo ryhmä on tehty. Laitapa viestiä nimimerkille Hosuli niin jos liittäisi sinut sinne :)
 
  • Tykkää
Reactions: MollyMalone0
Tervetuloa uudet! Facen ryhmään pääsee laittamalla joko mulle tai Hosulille yksityisviestinä facebookissa käyttämänsö sähköpostiosoitteen. Liittäminen ei onnistu kännykällä, joten ei kannata ihmetellä, jos muutama tunti menee ennen kutsua. Alustavasti ollaan mietitty, että ryhmä laitetaan jossain vaiheessa kiinni uusilta tulijoilta mutta tarkkaa määrää tai ajankohtaa ei ole vielä päätetty. Pyritään ottamaan mukaan kaikki tammikuulle vauvaa odottavat. Ryhmä on salainen ja suljettu, niin ei pelkoa, että kukaan ulkopuolinen saisi facebookin kautta raskaudesta tietää. Sisäinen salassapitovelvollisuus toivottavasti itsestään selvyys kaikille, vaikka siitä ei ole taidettukaan aiemmin puhua. :giggle:
 
Hei!

Varovaisesti ilmottaudun tammikuisiin. Plussasin la aamulla. Itse olen 30-v ja mies 27-v. Miehelle kaikki on uutta ja jännittävää kun ensimmäinen tulossa. Kieltämättä sitä se on minullekin taas kun olin aiemmin ajatellut lapsiluvun jäävän kahteen.
Tänään jo aamulla oli etova olo ja kylmänhikeä puski, mutta mulla on kyllä aiemmissakin raskauksissa pahoinvointi alkanu aikasin. Face-ryhmään haluaisin minäkin liittyä jossain vaiheessa.

La 15.1, Kultu_kimallus, 3. minulle, miehelle 1., OYS tai Kokkola
 
Viimeksi muokattu:
@Fiufau Täällä myös jatkuvaa paniikkia oireiden vähenemisestä... Oon googlettanut _liikaa_ ja löytänyt kyllä aika monta tarinaa siitä, että oireet tulee ja menee ja sahaa miten sattuu ja se on normaalia On outoa miten rintojen arkuuskin vaihtelee niin paljon, että välillä ei tunnu oikein mitään ja välillä tuntuu.. Yks päivä vihloi mahaa ihan hirveesti ja sit ei mitään taas pariin päivään. Alkuun paleli ihan hitosti mutta enää vaan satunnaisesti välillä. Ite oon ihan hulluuden partaalla näiden kanssa ja eilen itkin silmät päästäni ku olin ihan varma ettei tästäkään raskaudesta tuu mitään. Tänään taas ihan suht tyynellä mielellä
Juu, google on laulanut ihan kiitettävästi ja olen selaillut samat keskustelut varmaan miljoona kertaa lävitse. Tänään selviää, missä mennään :) viikonloppuna sain luotua uskoa taas enemmän tähän, mutta jännittää kyllä ihan hirmuisesti iltapäivän uä. Oireita ei edelleenkään ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Hemingway
Oireita kyseltiin: tällä hetkellä ei mitään. Ihan alussa, ennen testiä ja noin viikko sen jälkeen, väsymys oli aika kovaa ja paleli, etenkin iltaisin. Noin 5 päivää oli etovaa oloa, mutta sekin väistyi. Nyt ei tosiaan ole yhtään mitään. Esikoisesta huonoa/etovaa oloa podin noin pari viikkoa rv7-8, muuten koko raskaus oli oireeton, pientä väsymystä lukuunottamatta. Väsymys toki varmasti osittain johtui siitä, kun nukuin huonosti ja saatoin aamuyöstä herätä ilman että sain uudestaan unta ennen aamua toisin sanoen unettomuus yhtenä oireena.

Tervetuloa minunkin puolesta kaikille uusille! Onnea plussauksesta!
 
@Fiufau Tulehan sit heti raportoimaan! :)

Itellä ultraan vielä 10 pitkää päivää ja joka toinen päivä hermoromahduksen partaalla. Mun todellinen lehmänhermoinen ja viilipyttyinen mieskin sanoi eilen, että sitä jännittää onko mun mahassa mitään (taaskaan)!
 
Minäkin hyppään mukaan, kun näyttää testit sen verran lupaavasti vahvistuvan ja tammivauva tekeillä :giggle: Mulla oli kiertopäiviin nähden myöhäinen ovis ja koska myös tikuttelin sen, niin lasken raskausviikot ja lasketun ajan nyt sen mukaan. Pitäisi olla aika varma päivä siis. Varmistuuhan tuo sitten myöhemmin ultrassa :) Nyt olisi 4+2.

Ajattelin varailla varhaisultraa 6+ viikolle, silloin kai pitäisi jo jotakin näkyä? Meinaako muut käydä? Esikoisesta maltoin mieleni ja menin vasta rv13 ultraan, mutta tällä kertaa ei riitä kärsivällisyys :D

Laitan yksäriä Face-ryhmästä :)

Listoille voi laittaa
16.1. Riama, 2. lapsi, KHKS
 
@Fiufau Tulehan sit heti raportoimaan!

Itellä ultraan vielä 10 pitkää päivää ja joka toinen päivä hermoromahduksen partaalla. Mun todellinen lehmänhermoinen ja viilipyttyinen mieskin sanoi eilen, että sitä jännittää onko mun mahassa mitään (taaskaan)!
Täällä samat fiilikset vaikka en ole vielä varannutkaan. Ollaan muuttamassa takaisin Suomeen rvk7, niin en jaksa/ halua stressiä että vääntäisin täällä paikallisen gynen kanssa asiasta. Myöskin mitä olen ymmärtänyt varhaisultrasta viikolla 6 ei välttämättä löydä mitään.
Kun tullaan Suomeen, niin olemme karanteenissa 2 viikkoa, niin pääsemmeköhän edes Varhaisultraan ennen vk9. Toisaalta on sekin aikaisemmin kuin kunnallinen o_O
 
Tervetuloa kaikille uusille! :) Lisäilin taas listalle uusia sen minkä bongasin ketjusta. Hihkaiskaa, jos en ole huomannut jotakuta!

Täällä pahoinvointi pahenee jatkuvasti ja aamut on tosi vaikeita. Viikonloppuna sain onneksi hyvin levättyä niin se vähän auttoi, mutta aika jyrän alle jäänyt olo on...

Reilu viikko vielä ekaan ultraan ja miten se tuntuukin niin loputtoman pitkältä ajalta. Nyt vielä kun lähestytään niitä päiviä, jolloin alkion kehitys viimeksi loppui ja se ultrassa sitten todettiin, oma olo on entistä epävarmempi. Että voiko tämäkään nyt mennä tämän pidemmälle.
 
Ultra takana ja suhteellisen hyviä uutisia. Yksi jännitysmomentti poistui, mutta toinen tuli tilalle. Pieni pallero näkyi vastaten viikkoja, sydän sykki niin, että sen erotti itsekin hyvin. Kätilön mukaan kaikki hyvin. Mutta, siellä näkyi myös toinen ontelo, jossa jotain? Kätilö epäili, että voi olla joko hematooma tai, että raskaus alkanut kaksosraskautena (ja tämä toinen olisi mennyt kesken tai ollut tuulimuna) kun oli oma kohtuontelo. Siitä ei saanut sikiökaikua eikä sykettä tms näkyviin. Mutta täysin ei ole poissuljettu vaihtoehto, etteikö siellä toinenkin ehkä olisi, koska nämä pallerot ovat vielä niin pieniä ja sykkeet voi olla vaikea erottaa. Että apua!!! Suositteli käymään uudestaan ultrassa parin viikon päästä ihan gynellä/lääkärillä. Eli soitanko naikkarille vai mihin, mistä kinuta näillä tiedoilla ultraa?
 
Ultra takana ja suhteellisen hyviä uutisia. Yksi jännitysmomentti poistui, mutta toinen tuli tilalle. Pieni pallero näkyi vastaten viikkoja, sydän sykki niin, että sen erotti itsekin hyvin. Kätilön mukaan kaikki hyvin. Mutta, siellä näkyi myös toinen ontelo, jossa jotain? Kätilö epäili, että voi olla joko hematooma tai, että raskaus alkanut kaksosraskautena (ja tämä toinen olisi mennyt kesken tai ollut tuulimuna) kun oli oma kohtuontelo. Siitä ei saanut sikiökaikua eikä sykettä tms näkyviin. Mutta täysin ei ole poissuljettu vaihtoehto, etteikö siellä toinenkin ehkä olisi, koska nämä pallerot ovat vielä niin pieniä ja sykkeet voi olla vaikea erottaa. Että apua!!! Suositteli käymään uudestaan ultrassa parin viikon päästä ihan gynellä/lääkärillä. Eli soitanko naikkarille vai mihin, mistä kinuta näillä tiedoilla ultraa?
Kävitkö siis nyt yksityisellä kätilöllä? Voit joko varata suoraan ajan yksityiselle gynelle tai sitten soittaa neuvolaan, jos siellä on ultraamista osaava lääkäri tai voivat tehdä lähetteen. Naikkarille ei alkuraskaudessa pääse kuin lähetteellä tai ambulanssilla. Mutta hienoa että ainakin yksi pieni hengissä
 
  • Tykkää
Reactions: Fiufau
@Vesinokkaeläin joo kävin nyt omakustanteisesti yksityisellä ja sieltä tosiaan tämä neuvo. Ultran teki kätilö. Yksityiselle lääkärille en taida mennä, ovat sen verran hintavia Taidan ensin soittaa Tilkan viuhkaan ja kysyä sieltä. Taustaa siis että kerettiin käydä ivf suunnittelukäynnillä ja sain sieltä keltarauhashormonin tukemaan loppukiertoa, mutta ei ollut puhetta jatkon suhteen jos ns. luomusti tärppää. Hyvä varmaan heille ilmoitella asiasta kuitenkin sit jos he eivät osaa sanoa niin soitan neuvolaan.

@sabs Joo kyllä se vähän jännittää mut jotenkin itse en jaksa uskoa kaksosmahdollisuuteen kun tuo toinen alkio näkyi sykkeen kanssa niin hienosti ja selkeästi ❤ mutta olisihan se aika ylläri kun esikoisen alulle saanti oli hankalaa. Toivottavasti ei kuitenkaan aiheuta harmia tälle eloisalle tyypille, oli se sitten mikä tahansa.
 
  • Rakkaus
Reactions: Vesinokkaeläin

Yhteistyössä