Tämä on ihan tosijuttu, epäilen että vauvani on saattanut vaihtua synnärillä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäilys kalvaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä vauva oli synnyttyään heti rinnalla ja vierihoidossa paidan alla. Eli alasti mentiin osastolle. Vaatteet laitettiin päälle vasta ekan pesun jälkeen ja riisuin ne pois melkein heti. Olin vauvan kanssa nahka vasten nahkaa kolme päivää.
Meitä on kolme siskoa. Yksi tumma ja lyhyr. Yksi vaalea ja pitkä. Ja mä siitä väliltä. Joten väri ei kerro kaikkea. Mut itse kyl selvittäisin asian.
 
Tuntuu tosi erikoiselta! Rannekkeet vauvoille kuitenkin laitetaan heti salissa, etta vaikka sun vauvalta nyt syysta tai toisesta olis jaanyt se laittamatta, pitais silta vaihtuneelta vauvaltakin olla jaanyt se laittamatta. Se kuulostaa jo todella erikoiselta. Mutta pystyyhan tuon dna:n selvittamaan ja kannattaakin juuri lapseen luodun suhteen takia. Aistii ajankanssa varmasti jotain outoa teidan suhtautumisessa.
 
Tuskin siellä kansiliassa on montaa vauvaa samaanaikaan ilman ranneketta ?!?
Esikoisen aikana, ei edes suostuneet ottamaan kansiliaan vauvaa. VAsta silloinkun itse jouduin sydän filmiin.
JA en kyllä oikeesti usko, että jos teijän vauvalta ranneke puuttuu, että se puuttuis useammaltakin...
Kansliassahan on täytynyt olla useampi vauva, jolla ei ole ranneketta, eikä nimeä sängyssä.............................
 
Lapsen itsensä takia tekisin DNA-testit. Vaikuttaa siltä, että lasta hyljeksitään omassa perheessään erilaisen ulkonäön takia. Edes omat vanhemmat eivät hyväksy lasta. Ei hyvä asia pienelle lapselle.
 
Meillä kanssa 3 lasta ja kaksi on aivan toistensa klooneja ja kolmas on aivan erinäköinen. Kaksi on tummaa ja yksi vaalea. Mutta näyttävät kyllä vanhemmiltaan. Tosi ikävää tälläinen, ei muuta kun selvittämään. Ensin ehkä kannattaa asia miettiä tarkoin, kun eihän sitä koskaan tiedä.
 
Muutes, mulla kolme biolasta. Kaksi heistä syntynyt noin nelikiloisina tumma tuuhea tukka päässään kuten itsellänikin oli syntyessäni, mutta yksi oli pienempi kooltaan, vaalea väritykseltään muihin verrattuna ja täysin kalju. Tää jälkimmöinen on nyt 10v iässä vaaleahiuksinenkin, vaikka mulla tummat jne. Kaverillani neljä tytärtä, joista kolme tummaa ja yksi ihan vaalea, hiuksetkin erilaiset tuntumaltaan. Ei se kovin erikoista oo, että poikkeaa sisaruksistaan.

Ei niin, minäkin itse olen kuuden sisaruksen laumasta ainoa, jolla on tummat ja kiharat hiukset, muuta ovat hyvin vaaleita. Vasta näin aikuisena on löytynyt enemmän samaa näköä.
 
selvää koska laps ollu jo 3.v perheessä, mitkä traumat hänelle tulis kun joutuis vaihtamaan perhettä, enkä edes pystyis luopumaan.

Samaa mieltä. Jokin aika tuli dokumentti Ruosista, jossa vauvat olivat vaihtuneet synnärillä ja toisen äiti vaati myöhemmin lasten vaihtamista. Se oli kaikille osapuolille todella traumaattinen kokemus. Tämä äitikin myönsi myöhemmin, ettei olisi enää toiminut samoin, jos olisi tiennyt tämän kaiken. Joskus on parempi olla tietämätön ja antaa asian vain olla. Tämä on juuri sellainen tapaus. Siitä ei seuraa mitään hyvää kenellekään, vaikka epäilyksesi osuisivatkin oikeaan.
 
Muutes, mulla kolme biolasta. Kaksi heistä syntynyt noin nelikiloisina tumma tuuhea tukka päässään kuten itsellänikin oli syntyessäni, mutta yksi oli pienempi kooltaan, vaalea väritykseltään muihin verrattuna ja täysin kalju. Tää jälkimmöinen on nyt 10v iässä vaaleahiuksinenkin, vaikka mulla tummat jne. Kaverillani neljä tytärtä, joista kolme tummaa ja yksi ihan vaalea, hiuksetkin erilaiset tuntumaltaan. Ei se kovin erikoista oo, että poikkeaa sisaruksistaan.

No, eikös tämän lapsen isä ollut ihan suomalainen, joten mikäs ihme tuo nyt on? Vaaleahiuksinen 10 v lapsi?
 
Vaihtuminen on mahdollista, joskin epätodennäköistä. Mutta se, että vauva on puettu kansliassa on ihan selvää. Kun hikinen kuuma vauva on ollut ihokontaktissa äitin kanssa ja se kääritään johonki ohueen lakanaan, niin vauva kyllä kylmenee tosi äkkiä. Tottakai vauvalle on puettu kansliassa vaatteet päälle. Samoin kätilöt ei päivystä kansliassa sinne hoitoon jätettyjen vauvojen luona, vaan voivat joutua (ja todennäköisesti joutuvatkin) välillä lähtemään muihin töihin, joten joku toinen kätilö antaa vauvan takaisin äidilleen.

Ranneke yleensä pitäisi olla kaikilla vauvoilla. Joten jos vauvat on vaihtuneet, niin kansliassa on pitänyt olla kaksi vauvaa ilman ranneketta. Myöskään toisen vaihtuneen vauvan äiti tai isä eivät ole juurikaan nähneet omaa vauvaansa, jos eivät huomaa, että ovat hekin saaneet väärän vauvan. Sinun teorian mukaan tämä toinen äiti on vienyt kansliaan puetun vauvan ja saanut takaisin alastoman (eikä ilmeisesti ole tätäkään ihmetellyt). Joten aika epätodennäköistä tämä kaikki on.
 
Ehdottomasti kannattaa testata DNA. Lapsenkin takia. Suorastaan velvollisuus.
Ja tuo joka ihmetteli ettei sukututkimuksessa teetetä DNA:ta (se nyt eri asia taas) niin kyllä minäkn olen monesti törmännyt juuri Family Treen DNA-tutkimukseen.
 
Siis eihän ne ketään pidä synnytyssalissa kuutta tuntia? Ja miten veivät osastolle teidät kääreissä toisiinne, alasti? Ite oon ainakin komennettu suihkuun jo synnytyssalissa?

Me ainakin oltiin 2008 Kättärillä kolmistaan synnytyssalissa vauvan ja miehen kanssa useampi tunti. Sitten lähetin miehen selvittelemään, missä mennään. Ei kuulemma ollut löytynyt vapaata hoitajaa viemään meitä osastolle.
 
Tuo ei ainakaan mitään todista että lapselle on laitettu vaatteet päälle ja erihoitaja antaa. Tuo on ihan normaali käytäntö, koska ei vauva tarkene alasti muuta kuin äidin lähellä, niin tottakai se puetaan heti! Ja hoitajat vaihtuvat kyllä niin tiheään että olisi ihme jos kansliassa olisi ollut sama ihminen antamassa vauvan takaisin...
 
Höpöhöpö. Kaikkea sitä joutuukin lukemaan täältä plussan palstalta. :D

No älä ja kun ottaa huomioon kellonajan milloin keskustelu on avattu ja viikonpäivän niin huh. Haloo herätys ihmiset, ette kai te ihan oikeasti usko tähän?

Miksi kukaan jolle tuollaista olisi sattunut oikeasti, tulisi siitä tänne avautumaan ja vielä keskellä yötä? Päiväaikaankin juttu olisi yhtä lailla epäuskottava.
 
Astrolabe yrittää saada tätä näyttämään provolta. Voit lopettaa, koska ei ole. Synnytyksen jälkeen menin suihkuun ja pyörryin sinne hetkeksi verihyytymien putoillessa lattialle. Mut talutettiin sänkyyn, laitettiin kanyyli varuiksi kun sitä ei ollut, ja todettiin että olen kuitenkin sen verran ok, että vauva voitiin laittaa mun paidan alle takaisin, laitettiin se lakana ympärile ja kärrättiin osastolle. Synnärillä vietin normaalin 2h jonka jälkeen osastolla vauva ihokontaktissa noin 4h. Olin niin sekaisin, väsynyt ja kipeä ettei ole kunnollisia muistikuvia eikä kellonaikoja, mutta mentiin normaalin kaavan mukaan joka on tuo 2h tarkkailua salissa jne. Tässä ei ole mitään keksittyä vaan TYKSin käytäntö.

Mulla oli ranneke, vauvalla en missään vaiheessa sitä huomannut. Syntymäpaino täsmää seuraavan päivän painoon, hiukan alhaisempi. Vauva oli keskikokoinen joten tuskin ollut ainoa samankokoinen.

Teitäkö ei haittaisi ollenkaan rannekkeeton vauva, toiseksi äidiksi puhuttelu ja erinäköisyys? Hyvä jos niin, minua häiritsee. Osastolla oli silloin ruuhkaa. Tuolla arvosteltiin jopa kansliaan jättämistä suihkun ajaksi, voi luoja. :D Olin poissa alle 10 minuuttia enkä hoidattanut kansliassa vauvoja, ketään heistä, ylimääräistä. Se oli ohje, että voi tuoda kansliaan vauvan kun menee suihkuun, voi anteeksi siitäkin täydellisille palstamammoille. En ole psykoottinen, mulla ei ole mt-ongelmia. Lapsi on yhtä rakas kuin muutkin mutta silti asia tulee mieleen. Kaikki lapsemme ovat normaaleja käytökseltään eikä ole kasvatus- tai käytösongelmia kenellekään. Aika tökerö väite että syrjisin tätä yhtä koska hän on huonompi! Keksi jotain nokkelampaa.

Kiitos asiallisista kommenteista. Puhun tästä miehen kanssa, mitä hän ajattelee. Etsimme juuri sukulaistenkin albumeista kuvia meidän isoäideistä ja isoisistä, heidän vanhemmistaan, tädeistä ym. ihan mielenkiinnosta, löytyykö sieltä samaa näköä. Lapset sai ihmetellä ja katsoa kuka on kenenkin näköinen. Kolmevuotiasta ei varmasti syrjitty eikä hän koe olevansa ei-toivottu enkä antaisi häntä koskaan pois. Lähinnä haluaisin varmistuksen.
 
Sää oot ap todella sairas ihminen. Psykooshan on juuri sitä, ettei itse ymmärrä olevansa psykoottinen, mutta oireilee juurikin noin et lapsi on vaihtunu, oma käsi on vaihtunu, on jeesus, muut on saatana jne. Neurolepti lääkitys auttaa.
 
Keskellä yötä aloitus sen takia että valvoin nuorimman lapsen kanssa jolla on flunssa, nukutin häntä sitteriin pystympään asentoon sipulipussin viereen. Samalla nettailin, voi kauhistus, kerrankin oli aikaa rauhassa kirjoittaa. Luulisi että äidit edes ymmärtäisi, miksi toinen äiti on hereillä yöllä. Viikonpäivävihjausta en tässä ymmärrä myöskään. Olette hassuja!
 
Onpa ilkeitä kommentteja. Kyllä ymmärrän hyvin, että asia vaivaa. Meidän vauvalta otettiin pois ranneke rokotuksen yhteydessä joitakin tunteja ennen kotiinlähtöä, ja vaikka vauva oli kanssani koko ajan , niin silti olisi tuntunut jotenkin paremmalta, että vasta kotona olisi saanut sen rannekkeen irrottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja että näin;29250212:
Ei tuo dna-testaus ole mikään uusi juttu sukututkimusta tehdessä.Monet sukuseurat niitä teettävät.Noita testejä saa tilattua Esim FamilyTreeDna:lta.

Kai niihin lupa vaaditaan, et sä voi ilman lupaa ihmisistä dna näytteitä ottaa?
 
Minunkaan vauvalla (synnytin OYSssa -12) ei ollut ranneketta, heti syntymän jälkeen oli laitettu mutta pudonnut jo sinne saliin.. Pyysin uutta kun huomasin että se puuttui, hoitaja totesi vaan että "onhan silla sängyssään lappu". Yöllä oli hoitajien hoidossa osan aikaa, aina tarkistin onko oma. Onneksi on niin isänsä näkönen ettei epäilystä oo :D

Mitä se haittaa jos hän tekee DNA testin? Se että asia mietityttää ja vaivaa on varmasti enemmän hallaa perheelle. Toivottavasti lapsi on kuitenkin teidän.
 

Yhteistyössä