Tajusin etten ole koskaan ollut rakastunut mieheeni :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hajotettu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hajotettu

Vieras
Hän astui elämääni kun olin aivan rikkinäinen naisen raato, itsetunto nollilla. Kunnon mies hän on ja jatkoin suhdetta ja opin rakastamaan häntä. Luulin että sain itseni kuntoon, perustimme perheen ja menimme naimisiin. Elin viime kevääseen saakka vain perheelleni, sitten sain töitä, aloitin uuden harrastuksen ja tästä eheytymiseni vasta alkoi. Nyt olen selvästi löytänyt itseni ja alkanut elää myös itselleni. Toissapäivänä tajusin etten ole koskaan rakastunut mieheeni... Jatkoin suhdetta hänen kanssaan koska hän tuntui parhaalta mitä elämääni voi tulla. Ja sitä hän varmasti onkin, jotain vain on jäänyt puuttumaan ja se on se ihana rakkauden palo :(.
 
Minä taas olen ilmeisesti lakannut rakastamasta... Huomasin sen viime viikolla. Innostuin yllätyksekseni hirveästi ulkomaanmatkasuunnitelmasta kaverin kanssa. Olen aina luullut, etten tykkää matkustaa. Olen aina ollut ulkomailla mieheni kanssa. Tajusin, etten halua matkustaa MIEHENI kanssa ja ulkomaanreissuissa ei sinänsä olekaan mitään ikävää...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä taas olen ilmeisesti lakannut rakastamasta... Huomasin sen viime viikolla. Innostuin yllätyksekseni hirveästi ulkomaanmatkasuunnitelmasta kaverin kanssa. Olen aina luullut, etten tykkää matkustaa. Olen aina ollut ulkomailla mieheni kanssa. Tajusin, etten halua matkustaa MIEHENI kanssa ja ulkomaanreissuissa ei sinänsä olekaan mitään ikävää...

Eihän se nyt tarkoita ettet rakasta miestäsi, ties vaikka reissun jälkeen vasta rakastatkin häntä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hajotettu:
Hän astui elämääni kun olin aivan rikkinäinen naisen raato, itsetunto nollilla. Kunnon mies hän on ja jatkoin suhdetta ja opin rakastamaan häntä. Luulin että sain itseni kuntoon, perustimme perheen ja menimme naimisiin. Elin viime kevääseen saakka vain perheelleni, sitten sain töitä, aloitin uuden harrastuksen ja tästä eheytymiseni vasta alkoi. Nyt olen selvästi löytänyt itseni ja alkanut elää myös itselleni. Toissapäivänä tajusin etten ole koskaan rakastunut mieheeni... Jatkoin suhdetta hänen kanssaan koska hän tuntui parhaalta mitä elämääni voi tulla. Ja sitä hän varmasti onkin, jotain vain on jäänyt puuttumaan ja se on se ihana rakkauden palo :(.

Miehesi ilmeisesti tuli elämääsi sellaisella hetkellä, jolloin et olisi pystynyt rakastumaan keneenkään. Jos olisitte tavanneet toisena ajankohtana, tunteesi olisivat ehkä muodostuneet toisenlaisiksi.

Minulla oli samantapainen tarina. Mutta onneksi en perustanut perhettä tämän ilmaisen terapeuttini kanssa. Tuskaisa oli ero, kun huomasin rakastuneeni toiseen, ja syyllisyys painaa vielä vuosien jälkeenkin, mutta saatoin sen kuitenkin tehdä, kun lapsia ei ollut.

Enpä osaa sanoa muuta kuin että voimia vaikeaan tilanteeseen. Paljon on kiinni siitäkin, mitä itse tietoisesti päätät haluta. Moni elää onnellisen elämän ilman sitä rakkauden paloa, moni hajottaa hyvän perheen etsiessään olematonta.
 
Mulla sama tilanne oli hetki sitten, kuin ap:lläkin. Ja me erottiin ja mun elämääni astui maailman ihanin mies, johon rakastuin tulisesti. Silloin ymmärsin, mitä sillä varsinaisella rakkaudella tarkoitettiin. Tämä mies piti minua kuin kukkaa kämmenellä ja otti hyvin vastaan lapseni. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni tehneeni oikein ja olevani onnellinen...

..kunnes tämä elämäni "täydellinen" mies, halusikin lopettaa suhteemme syystä jota en tiedä. Että se siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä taas olen ilmeisesti lakannut rakastamasta... Huomasin sen viime viikolla. Innostuin yllätyksekseni hirveästi ulkomaanmatkasuunnitelmasta kaverin kanssa. Olen aina luullut, etten tykkää matkustaa. Olen aina ollut ulkomailla mieheni kanssa. Tajusin, etten halua matkustaa MIEHENI kanssa ja ulkomaanreissuissa ei sinänsä olekaan mitään ikävää...

Eihän se nyt tarkoita ettet rakasta miestäsi, ties vaikka reissun jälkeen vasta rakastatkin häntä.

Mietin ihan samaa. Ei kai se ole merkki rakastamisen päättymisestä, jos haluaa reissata jonkun muun kanssa. Tai sitten olen pudonnut ihan kokonaan kärryiltä nykykielestä, ja tuo "ulkomaanmatkailu" onkin peitesana jollekin irstaalle toiminnalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Alkuperäinen kirjoittaja hajotettu:
Hän astui elämääni kun olin aivan rikkinäinen naisen raato, itsetunto nollilla. Kunnon mies hän on ja jatkoin suhdetta ja opin rakastamaan häntä. Luulin että sain itseni kuntoon, perustimme perheen ja menimme naimisiin. Elin viime kevääseen saakka vain perheelleni, sitten sain töitä, aloitin uuden harrastuksen ja tästä eheytymiseni vasta alkoi. Nyt olen selvästi löytänyt itseni ja alkanut elää myös itselleni. Toissapäivänä tajusin etten ole koskaan rakastunut mieheeni... Jatkoin suhdetta hänen kanssaan koska hän tuntui parhaalta mitä elämääni voi tulla. Ja sitä hän varmasti onkin, jotain vain on jäänyt puuttumaan ja se on se ihana rakkauden palo :(.

Miehesi ilmeisesti tuli elämääsi sellaisella hetkellä, jolloin et olisi pystynyt rakastumaan keneenkään. Jos olisitte tavanneet toisena ajankohtana, tunteesi olisivat ehkä muodostuneet toisenlaisiksi.

Minulla oli samantapainen tarina. Mutta onneksi en perustanut perhettä tämän ilmaisen terapeuttini kanssa. Tuskaisa oli ero, kun huomasin rakastuneeni toiseen, ja syyllisyys painaa vielä vuosien jälkeenkin, mutta saatoin sen kuitenkin tehdä, kun lapsia ei ollut.

Enpä osaa sanoa muuta kuin että voimia vaikeaan tilanteeseen. Paljon on kiinni siitäkin, mitä itse tietoisesti päätät haluta. Moni elää onnellisen elämän ilman sitä rakkauden paloa, moni hajottaa hyvän perheen etsiessään olematonta.

Toi sun viimeinen lause on niin totta... tällä hetkellä elän ja tyydyn tilanteeseen ja samalla tunnen isoa kaipausta kun esim. näen pariskunnan, jolla tuntuu olevan kaikki palaset kohdallaan... Kaipa kuitenkin sitä suurta rakkautta tärkeämpää on tasapaino elämässä ja turvallisuus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näinpä:
Mulla sama tilanne oli hetki sitten, kuin ap:lläkin. Ja me erottiin ja mun elämääni astui maailman ihanin mies, johon rakastuin tulisesti. Silloin ymmärsin, mitä sillä varsinaisella rakkaudella tarkoitettiin. Tämä mies piti minua kuin kukkaa kämmenellä ja otti hyvin vastaan lapseni. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni tehneeni oikein ja olevani onnellinen...

..kunnes tämä elämäni "täydellinen" mies, halusikin lopettaa suhteemme syystä jota en tiedä. Että se siitä.

palasitko miehesi luokse?
 
Mä olen jäävi ihminen antamaan neuvoja, koska itse säntäsin "vastuuttomasti" sen suuren rakkauden perään. Mulla oli vahva intuitio, että homma onnistuu, mutta oli mulla näin jälkikäteen mietittynä uskomaton tuurikin. Ei se suurikaan rakkaus pitemmän päälle riitä, jos tasapaino, turvallisuus ja yhteinen arvomaailma puuttuu.

Oletko, aloittaja, koskaan kokenut sitä suurta rakkautta?
 
sitäkin olen miettinyt että tyytyykö mieheni tähän tilanteeseen... jotenkin toivoisin että hän rakastuisi toiseen ja saisi rakkautta... mä kyllä rakastan häntä mutta en sillä tavalla kuten aviomiestä pitäisi rakastaa... niin että sydän pakahtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niiskuneiti:
Alkuperäinen kirjoittaja näinpä:
Mulla sama tilanne oli hetki sitten, kuin ap:lläkin. Ja me erottiin ja mun elämääni astui maailman ihanin mies, johon rakastuin tulisesti. Silloin ymmärsin, mitä sillä varsinaisella rakkaudella tarkoitettiin. Tämä mies piti minua kuin kukkaa kämmenellä ja otti hyvin vastaan lapseni. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni tehneeni oikein ja olevani onnellinen...

..kunnes tämä elämäni "täydellinen" mies, halusikin lopettaa suhteemme syystä jota en tiedä. Että se siitä.

palasitko miehesi luokse?

En palannut. Tajusin, että minun pitää ottaa nyt aikaa itselleni ja lapsilleni. Ja miettiä, mitä minä tältä elämältä oikeasti haluan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Mä olen jäävi ihminen antamaan neuvoja, koska itse säntäsin "vastuuttomasti" sen suuren rakkauden perään. Mulla oli vahva intuitio, että homma onnistuu, mutta oli mulla näin jälkikäteen mietittynä uskomaton tuurikin. Ei se suurikaan rakkaus pitemmän päälle riitä, jos tasapaino, turvallisuus ja yhteinen arvomaailma puuttuu.

Oletko, aloittaja, koskaan kokenut sitä suurta rakkautta?

Olen kokenut, olen paljon miettinyt aihetta ja kerran elämässäni olen ollut oikeasti rakastunut. Suhde kaatui silloin nuoruuden hölmöilyihin, tapasimme 17vuotiaina ja olimme yhdessä 4v.

Nyt mua sit vaivaa tämän aamun tapaaminen... Kipinät sinkoili. Enkä todellakaan tässä ole hakemassa tai aloittamassa mitään. Tilanne oli hyvin hämmentävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Mä olen jäävi ihminen antamaan neuvoja, koska itse säntäsin "vastuuttomasti" sen suuren rakkauden perään. Mulla oli vahva intuitio, että homma onnistuu, mutta oli mulla näin jälkikäteen mietittynä uskomaton tuurikin. Ei se suurikaan rakkaus pitemmän päälle riitä, jos tasapaino, turvallisuus ja yhteinen arvomaailma puuttuu.

Oletko, aloittaja, koskaan kokenut sitä suurta rakkautta?

Olen kokenut, olen paljon miettinyt aihetta ja kerran elämässäni olen ollut oikeasti rakastunut. Suhde kaatui silloin nuoruuden hölmöilyihin, tapasimme 17vuotiaina ja olimme yhdessä 4v.

Nyt mua sit vaivaa tämän aamun tapaaminen... Kipinät sinkoili. Enkä todellakaan tässä ole hakemassa tai aloittamassa mitään. Tilanne oli hyvin hämmentävä.

tuollaisia tilanteita voi tulla vaikka olisi rakastunutkin omaan mieheensä. Älä nyt ainakaan tee mitään peruuttaamatonta. Mieti mitä haluat elämltä, oletko onnellinen? täysin täydellistä miestä ei olekkaan. Ymmärrän tosin tuon rakkauden tunteen kaipuun...
 
Ihminen rakastuu, kun hän on siihen valmis. Kärjistetysti kohde on se, joka lähistölle silloin sattuu. Ihmisestä ja sisusta on sitten kiinni, lähteekö mopo kokonaan käsistä vai säilyykö jonkinlainen tolkku.

Puhuin tästä asiasta aika usein entisen mieheni kanssa. Sanoin pelkääväni sitä päivää, kun rakastun toiseen. Mieheni vastasi, että jos ajattelen niin, niin varmasti vielä rakastunkin.

Noista keskusteluista meni vielä yli vuosi ennen kuin lopulta rakastuin. Olen monet kerrat miettinyt, olisinko voinut kääntää tuon tunteen jotenkin silloiseen mieheeni ja pelastaa suhteemme. En usko, että olisin voinut. Koska olin tavallaan jo luovuttanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:
Mä olen jäävi ihminen antamaan neuvoja, koska itse säntäsin "vastuuttomasti" sen suuren rakkauden perään. Mulla oli vahva intuitio, että homma onnistuu, mutta oli mulla näin jälkikäteen mietittynä uskomaton tuurikin. Ei se suurikaan rakkaus pitemmän päälle riitä, jos tasapaino, turvallisuus ja yhteinen arvomaailma puuttuu.

Oletko, aloittaja, koskaan kokenut sitä suurta rakkautta?

Olen kokenut, olen paljon miettinyt aihetta ja kerran elämässäni olen ollut oikeasti rakastunut. Suhde kaatui silloin nuoruuden hölmöilyihin, tapasimme 17vuotiaina ja olimme yhdessä 4v.

Nyt mua sit vaivaa tämän aamun tapaaminen... Kipinät sinkoili. Enkä todellakaan tässä ole hakemassa tai aloittamassa mitään. Tilanne oli hyvin hämmentävä.

tuollaisia tilanteita voi tulla vaikka olisi rakastunutkin omaan mieheensä. Älä nyt ainakaan tee mitään peruuttaamatonta. Mieti mitä haluat elämltä, oletko onnellinen? täysin täydellistä miestä ei olekkaan. Ymmärrän tosin tuon rakkauden tunteen kaipuun...

sehän tässä onkin kun miehessä ei ole mitään vikaa, hän ei vain sytytä mua millään lailla :(. Mä en voi vain ajatella omaa onneani... Jos ajattelisin olisin mennyt jo. Meillä ei ole mitään ongelmia, vain "se jokin" puuttuu :(. En aio mitään hölmöä tehdä, aamullinen tilanne oli vain niin kamalan hämmentävä. Minun piti jopa irrottautua siitä työkiireisiin vedoten.
 

Yhteistyössä