N
Nimetön
Vieras
Lapsen isä on sosiopaatti, väkivaltainen ja rikollinen narsisti. Eronnut olen jo lapsen ollessa pieni, kun miehen oikeat piirteet paljastuivat. Nyt, pojat ollessa ekaluokalla, on lapsen käytös alkanut muuttumaan. Entinen ihana ja normaali lapseni on muuttunut hirviöksi, aggressiiviseksi, valehtelevaksi pikkukriminaaliksi joka varastelee ja tekee aivan uskomattomia tempauksia. Olen hakenut apua, mikään ei auta.
En vain jaksa enää. Tuntuu kuin taistelisin tuulimyllyjä vastaan, mitään, minkä teen tai jätän tekemättä ei tunnu vaikuttavan asiaan. Pojasta on kasvamassa isänsä kopio, hirviö. Pojan isä on ollut pienestä saakka psyk.hoidossa, koulukodeissa jne. Imppauksen aloittanut ala-asteella josta sitten siirtynyt kovempiin huumeisiin yms.
En pysty vaikuttamaan geeneihin, en pysty vaikuttamaan lapsen käytökseen tai siihen mikä hänestä kasvaa. Kasvatan kattoni alla tulevaa sosiopaattia, ihmistä jonka tiedän hakkaavan minut, oman äitinsä joku päivä kun en enää pysty vastustamaan.
Tuntuu että vihaan lastani. Vihaan isäänsä, joka sekä pilasi elämäni, että varmisti helvettini jatkumisen vielä sittenkin kun hänestä ei siihen enää ole.