tahtois erota, mut miten?

Ongelmani on sellanen että mulla on tosi rakastava aviomies ja ajattelee mun ja lapsen parasta. Siihen sit ehkä jääkin...

Miehessä on paljon mikä ärsyttää mua ja useimmiten eli melkein aina nielen kiukun sitä kohtaan. Ärsyttää kun syyttää mua jos kämppä on vähän sekanen eikä sit ite kuitenkaan huomaa jos jättää kuppeja ja sukkia mihin sattuu. Ollaan oltu kimpassa kax vuotta ja nyt on tullut voimakkaasti sellanen tunne että ei olla koko loppu elämäämme yhessä... Mut miten sanon miehelle että se on ohi nyt? Varsinkin kun tiedän mihin se johtaa...se alkoholisoituu ihan varmasti, koska se oli sen iso ongelma kun ruvettiin seurusteleen. Onko sen elämä mun vastuulla ja tarviiko mun kantaa huoli sen tulevaisuudesta jos erotaan?? Tai olla eroamatta sen takia että se ei joudu ongelmiin?

Ehkä tuo vastuun kantaminen on se isoin huoli mix ei oo helppo sanoo että meidän juttu on tässä. Ehkä mä pelkään sitä sen reaktioo että käykö muhun käsix vai mitä tekee...Mutta tuntuu että jos jatketaan, niin itse en kauaa jaksa henkisesti. Oon nyt jo jutellu perheneuvolan kanssa, mutta tuntuu että en saa sitä apua jota tarvitsen.

Antakaa neuvoja siihen että kuinka saan tän solmun auki ja suuni auki että voin puhua ukolle siitä mikä mua painaa. Ja tää ero juttu ei ole mulla mikään hetken mielijohde vaan oon sitä pyöritelly jo tosi pitkään.

 

Oletko puhunut miehellesi näistä ärsyttävistä piirteistä jo ennen kuin olet eroa hautonut?

 

Suurin syy erohaluihin ei oo tuo ukko ja sen ärsyttävyys vaan mun omat tunteet. Rakastan mun exää vielkin niin paljon että tuntuu kuin pettäisin ukkoani...ja niinhän mä tavallaan teenkin...haikailen isoa kuuta taivaalta jota en tuu koskaan saamaan. Tuntuu että en saa elämääni järjestykseen muuten kuin olemalla yksin lasten kanssa ja unohtamalla miehet toistaiseksi. Se tässä hölmöö onkin että jos tietäisin että vika olis vaan ukossa ja sen vioissa, niin puhumallahan ne sais korjattua, mut kun vika on mussa ja nuo tunteet on niin voimakkaat että viikottain näen unta exästä ja siitä että se viel rakastaa mua..mut kun tiedän että ei rakasta. Jos joku on kattonu päivien viemää, niin mun elämä on kuin Bellen...

 

Aah.. Okei. Eli ulkoiset puitteet ok? Tavoiteltava elämä joidenkin mielestä, mutta tunnepuolella aivan hunningolla? Sitten uskoisin tuon tekevän sulle hyvää , että olet yksinäsi vuoden pari, kunnes olet päässyt sinuiksi tunteistasi exääsi kohtaan ja kenties saanut ne pois kokonaan. Ovatko lapsesi tälle nykyiselle miehelle? Oletettavasti tulossa oleva lapsi ainakin on nykyisen?

 

Juu siis molemmat tän nykyisen lapsia. Siihen se suhde exän kanssa kai kaatukin kun oli tulossa vahinko vauva ja se halus sen keskeyttää ja mä hölmö menin sen tekemään. Sitä oon katunu kaikista eniten että annoin pois sen mitä olin halunnu sen miehen kanssa kaikista eniten. Oltiin sentään kymmenen vuotta yhessä. Kyllä me oltas selvitty. Mut paha sanoo enään näin jälki käteen...En tiedä pystynkö koskaan rakastamaan ketään puhtaasti ilman että haikailen jotain muuta. Lapsiani rakastan yli kaiken ja niille haluan antaa rakastavan sylin. Nyt vaan tuntuu siltä että kun on itsellä paha olla niin se heijastuu koko mun käytökseen ja sitä kautta tuohon pikku neitiin, ja koko ajan on pinna kireellä.

Eilen aamulla huomasin sen kun ukko ei ollu kotona ja sain olla lapsen kanssa kaksin aamupalalla ja lähteä hoitoon ihan rauhassa niin mulla ei ollu pinna kireellä. ja sama kun tiesin että se on koko päivän usean sadan kilometrin päässä niin mulla oli hyvä olo, mut heti kun se oli alle sadan kilsan päässä ni mun pinna alko kiristään...