Täytyy antaa pisteitä mun isälle =)

Tunnettu perheterapeutti, ammattikasvattaja Olavi Sydänmaanlakka sanoi, että on huono, kun nykyajan vanhemmat antavat lapsen sanella, miten elellään(curling-vanhemmuus) Kun se lapsi tarvitsee ne rajat. Se on rakkautta ja huolenpitoa, ja lapsi tuntee olonsa turvatuksi tälloin. Ja ninaTT, uhmaikään ja murrosikään kuuluu kapinointi ja uhma, toisilla se on vahvempi mitä toisilla, luonnekysymys.

Sä et ilmeisesti ole lukenu ihan kaikkea...

*haukottelee* mä oon jo selittäny että curlingvanhemmuus on vähän eri juttu.


Sun mielestä kuuluu kapinointi. Mä en näe mitään järkevää selitystä miksi lapsella olis sisäänrakennettu tarve vahingoittaa ja vaikeuttaa perhe-elämää.

Mitenkä lapsen uhma "vahingoittaa ja vaikeuttaa perhe-elämää" ?
Normaalissa, tasapainoisessa perheessä ei mitenkään. Pinna saattaa välillä kiristyä, mutta se nyt ei liity tuohon mitenkään.

Juuh, tätä itsekin pohdin, että miten se uhma vahingoittaa ja vaikeutta sitä perhe-elämää?? Minulla on kaksi poika, jolla kummallakin kova tahto ja uhmat ovat olleet räitseviä... Ei se meidän perhe-elämälle ole mitään tehnyt. Enemmänkin on näytännyt, että katsos, lapset kehittyvät ja se näyttää välillä olevan kovin hankalaa 2-vuotiaalle.

 

Just tällaisten vanhempien lapset ovat sitten kuraattorien ja psyk.puolen asiakkaina nuorina. Vasta kouluiässä päästään hoitamaan näitä raukkoja ja silloinhan se on monesti jo myöhäistä tai ainakin kovin vaikeaa.

Mutta kun ton raukan lapsi ei vissiin edes mene kouluun!! :|
Toivon kyllä että joku puuttuu asiaan..

Kyllä se lapsi aikanaan HALUAA mennä kouluun. Usein hyvin persoonallisten vanhempien lapset kokevat normalia suurempaa tarvetta kuulua ryhmään/sulautua massaan. Lapsella kouluunmeno on tärkeä juttu, saavutettava etappi, jonne toisetkin menevät.
Koska Ninan täytyy kasvatusperiaatteidensa mukaisesti päästää lapsi kouluun, koska se sinne haluaa niin sinnehän lapsi sitten menee.

 

Tunnettu perheterapeutti, ammattikasvattaja Olavi Sydänmaanlakka sanoi, että on huono, kun nykyajan vanhemmat antavat lapsen sanella, miten elellään(curling-vanhemmuus) Kun se lapsi tarvitsee ne rajat. Se on rakkautta ja huolenpitoa, ja lapsi tuntee olonsa turvatuksi tälloin. Ja ninaTT, uhmaikään ja murrosikään kuuluu kapinointi ja uhma, toisilla se on vahvempi mitä toisilla, luonnekysymys.

Sä et ilmeisesti ole lukenu ihan kaikkea...

*haukottelee* mä oon jo selittäny että curlingvanhemmuus on vähän eri juttu.


Sun mielestä kuuluu kapinointi. Mä en näe mitään järkevää selitystä miksi lapsella olis sisäänrakennettu tarve vahingoittaa ja vaikeuttaa perhe-elämää.

Koska lapsi tarvitsee irtioton kasvaakseen omaksi persoonakseen. Ettei hänen tarvitse hakea turvaa aikuisena/nuorena tuhoavista ihmissuhteista ja päihteistä. Lapsen täytyy saada tuntea, että kasvun kaaoksessa on joku, joka antaa rajat ja rakkautta.

Mä olen lukenu ja lukenu ja ne jutut on pashkaa.

Lapsia kielletään. Tietyssä iässä ne kyrpiintyy siihen. Lapsi ei ole koskaan oppinu omia rajojaan, koska rajat ovat aina tulleet valmiina muualta; yhtäkkiä tunteet tuntuvat liian isoilta hallittaviksi. Laps ei koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Tietenkin kaikki tollanen on turhauttavaa ja voi sitten purkautua uhman muodossa.

Mutta ei se mikään pakollinen kehitysvaihe ole. Miten ihmeessä tollanen kehitysvaihe on edistäny ihmisen selviämistä lajina? Vastaus: Ei mitenkään. Lapsen uhma on tilanraivausta. Mutta jos sitä tilaa on annettu alunperin, ei lapsen tartte raivata.

 

Jos lapselle antaa aina kaiken periksi ei sen siis tarvitse uhmata. Kun silottaa elämänrypyt tieltä.

 

Menehän nina nukkumaan, niin jaksat olla huomenna äitinä ja antaa tissiä yksivuotiaallesi vaikka tunnin välein, jos ja kun se haluaa.

lapsi ei välttis sitä tissiä juuri halua vaikka tavallaan haluaakin, se voi rauhoittua vaikka laulelulla...

 

Toi koulujuttu tuntuu kyllä lapsen puolesta hiukan pahalta.
Kyseessä on kuitenkin tyttö ja ensimmäiset vuodet koulussa on just ne milloin ne kaverisuhteet solmitaan.
Ja tyttöjen kohdalla noi on valitettavan kurjia, aina on se joku joka jää ulkopuolelle.
Ja mä kyllä ymmärrän tietyt asiat ninalla joita itsekkin käytän mutta ton koulun kanssa en antaisi edes mahdollisuutta valita vaan alusta asti tekisin selväksi et sinne mennään sitten 7 vuotiaana.
Itseasiassa jo eskariin.
Lapsi viihtyy kotona, totta ihmeessä jos ei muualla ole ollut eikä muusta tiedä.
Sen takia toi eskari ja omat jutut on tosi tärkeitä lapselle, vaikka äiti pienensä kotona haluaisikin pitää mahdollisimman pitkään.
Lapsen ois tossa helpompi valita jos olisi mahdollisuus edes nähdä muuta elämää kun se äiti ja ehkä puistokaverit.

 

Tunnettu perheterapeutti, ammattikasvattaja Olavi Sydänmaanlakka sanoi, että on huono, kun nykyajan vanhemmat antavat lapsen sanella, miten elellään(curling-vanhemmuus) Kun se lapsi tarvitsee ne rajat. Se on rakkautta ja huolenpitoa, ja lapsi tuntee olonsa turvatuksi tälloin. Ja ninaTT, uhmaikään ja murrosikään kuuluu kapinointi ja uhma, toisilla se on vahvempi mitä toisilla, luonnekysymys.

Sä et ilmeisesti ole lukenu ihan kaikkea...

*haukottelee* mä oon jo selittäny että curlingvanhemmuus on vähän eri juttu.


Sun mielestä kuuluu kapinointi. Mä en näe mitään järkevää selitystä miksi lapsella olis sisäänrakennettu tarve vahingoittaa ja vaikeuttaa perhe-elämää.

Koska lapsi tarvitsee irtioton kasvaakseen omaksi persoonakseen. Ettei hänen tarvitse hakea turvaa aikuisena/nuorena tuhoavista ihmissuhteista ja päihteistä. Lapsen täytyy saada tuntea, että kasvun kaaoksessa on joku, joka antaa rajat ja rakkautta.

Mä olen lukenu ja lukenu ja ne jutut on pashkaa.

Lapsia kielletään. Tietyssä iässä ne kyrpiintyy siihen. Lapsi ei ole koskaan oppinu omia rajojaan, koska rajat ovat aina tulleet valmiina muualta; yhtäkkiä tunteet tuntuvat liian isoilta hallittaviksi. Laps ei koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Tietenkin kaikki tollanen on turhauttavaa ja voi sitten purkautua uhman muodossa.

Mutta ei se mikään pakollinen kehitysvaihe ole. Miten ihmeessä tollanen kehitysvaihe on edistäny ihmisen selviämistä lajina? Vastaus: Ei mitenkään. Lapsen uhma on tilanraivausta. Mutta jos sitä tilaa on annettu alunperin, ei lapsen tartte raivata.

Ei hyvää päivää, mä lopetan keskustelun tähän.

 

Juuh, tätä itsekin pohdin, että miten se uhma vahingoittaa ja vaikeutta sitä perhe-elämää?? Minulla on kaksi poika, jolla kummallakin kova tahto ja uhmat ovat olleet räitseviä... Ei se meidän perhe-elämälle ole mitään tehnyt. Enemmänkin on näytännyt, että katsos, lapset kehittyvät ja se näyttää välillä olevan kovin hankalaa 2-vuotiaalle.

No esim kauppareissun kesken tullu uhmakohtaus. Ei se ainakaan elämää helpota.

En mä näe, miten vanhempien uhmaaminen helpottaa perhe-elämää. Nimenomaan kiristää pinnaa ja tekee kanssakäymisestä vaikeeta. Ajatella, jos ei oliskaan uhmaa.

 

Koittakaa nyt kaikki ymmärtää, että ninasta on tärkeää antaa tissiä penskalle vaikka viisivuotiaana, jos se haluaa, mutta kehitysuhmaa ei kuulu ymmärtää eikä sitä ole!

Kukin tasollaan ja ymmärryksellään! Eiks niin?

 

ninaTT on siis viisaampi kuin kaikki kasvatustieteen gurut yhteensä, kun hänellä on vara sanoa, että kasvatustieteellisten tutkimusten opit ovat paskaa!!!

 

Aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti. Viimeisenä kehittyy mm. pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus. Ninalla on vielä kehitys kesken. Katsotaanpas muutaman vuoden kuluttua, onko kertynyt viisautta yhtään..

Täytyy juu katsoa. Kovin on käymistilassa vielä.
Tuntuu esim kapinoivan vanhempiaan vastaan, ikävä kyllä lapsensa kautta.
Ja väittää samaan aikaan ettei lapsilla ole tarvetta kapinaan. B)

 

ninaTT on siis viisaampi kuin kaikki kasvatustieteen gurut yhteensä, kun hänellä on vara sanoa, että kasvatustieteellisten tutkimusten opit ovat paskaa!!!

Niinpä, kyllä ihmettelen...

 

No esim kauppareissun kesken tullu uhmakohtaus. Ei se ainakaan elämää helpota.

En mä näe, miten vanhempien uhmaaminen helpottaa perhe-elämää. Nimenomaan kiristää pinnaa ja tekee kanssakäymisestä vaikeeta. Ajatella, jos ei oliskaan uhmaa.

Ajatella joo!
Maailmanrauhakin olis ihan jees. :xmas:

 

Tunnettu perheterapeutti, ammattikasvattaja Olavi Sydänmaanlakka sanoi, että on huono, kun nykyajan vanhemmat antavat lapsen sanella, miten elellään(curling-vanhemmuus) Kun se lapsi tarvitsee ne rajat. Se on rakkautta ja huolenpitoa, ja lapsi tuntee olonsa turvatuksi tälloin. Ja ninaTT, uhmaikään ja murrosikään kuuluu kapinointi ja uhma, toisilla se on vahvempi mitä toisilla, luonnekysymys.

Sä et ilmeisesti ole lukenu ihan kaikkea...

*haukottelee* mä oon jo selittäny että curlingvanhemmuus on vähän eri juttu.


Sun mielestä kuuluu kapinointi. Mä en näe mitään järkevää selitystä miksi lapsella olis sisäänrakennettu tarve vahingoittaa ja vaikeuttaa perhe-elämää.

Koska lapsi tarvitsee irtioton kasvaakseen omaksi persoonakseen. Ettei hänen tarvitse hakea turvaa aikuisena/nuorena tuhoavista ihmissuhteista ja päihteistä. Lapsen täytyy saada tuntea, että kasvun kaaoksessa on joku, joka antaa rajat ja rakkautta.

Mä olen lukenu ja lukenu ja ne jutut on pashkaa.

Lapsia kielletään. Tietyssä iässä ne kyrpiintyy siihen. Lapsi ei ole koskaan oppinu omia rajojaan, koska rajat ovat aina tulleet valmiina muualta; yhtäkkiä tunteet tuntuvat liian isoilta hallittaviksi. Laps ei koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Tietenkin kaikki tollanen on turhauttavaa ja voi sitten purkautua uhman muodossa.

Mutta ei se mikään pakollinen kehitysvaihe ole. Miten ihmeessä tollanen kehitysvaihe on edistäny ihmisen selviämistä lajina? Vastaus: Ei mitenkään. Lapsen uhma on tilanraivausta. Mutta jos sitä tilaa on annettu alunperin, ei lapsen tartte raivata.

Aha. Annatko tytön 12-vuotiaana mennä viilettää pitkin katuja öisin ja tulla kotiin silloin kun haluaa? Tai annatko 6-vuotiaana tytön kaveerata naapurin saman ikäisen kanssa, joka polttaa tupakkaa ja hengaa ostarilla mopopoikien kanssa? Vai onko kenties oma tyttösi juuri tuo tupakan polttaja ja ostarilla hengaaja...ja sinä et kiellä?

 

Jos lapselle antaa aina kaiken periksi ei sen siis tarvitse uhmata. Kun silottaa elämänrypyt tieltä.

No ei nyt ihan. Sultakin on menny ohi.

Minä. Vastaan omasta käytöksestäni ja resursseistani.

Lapsi. Vastaa omistaan.

Kumpikaan ei pompottele toista. Mä en komenna lasta, mutta lapsi ei myöskään komentele mua. Väistämättä joskus tulee pettymyksiä, ja en rupea niitä erikseen silottelemaan. Voin näyttää miten pettymyksen kanssa tullaan toimeen. Mutta en osta sitä karkkipussia/anna tytön leikkiä ihan kaikella/jne. Blaah.

 

Lunatic, oot mun idoli! Sulta sitä kommenttia irtoo...

 

Juuh, tätä itsekin pohdin, että miten se uhma vahingoittaa ja vaikeutta sitä perhe-elämää?? Minulla on kaksi poika, jolla kummallakin kova tahto ja uhmat ovat olleet räitseviä... Ei se meidän perhe-elämälle ole mitään tehnyt. Enemmänkin on näytännyt, että katsos, lapset kehittyvät ja se näyttää välillä olevan kovin hankalaa 2-vuotiaalle.

No esim kauppareissun kesken tullu uhmakohtaus. Ei se ainakaan elämää helpota.

En mä näe, miten vanhempien uhmaaminen helpottaa perhe-elämää. Nimenomaan kiristää pinnaa ja tekee kanssakäymisestä vaikeeta. Ajatella, jos ei oliskaan uhmaa.

Eli et kestä vaikeuksia?

Elämään kuuluvat kiukunpuuskat, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Kiukku tulee...ja menee....ja elämä jatkuu.

 

Juuh, tätä itsekin pohdin, että miten se uhma vahingoittaa ja vaikeutta sitä perhe-elämää?? Minulla on kaksi poika, jolla kummallakin kova tahto ja uhmat ovat olleet räitseviä... Ei se meidän perhe-elämälle ole mitään tehnyt. Enemmänkin on näytännyt, että katsos, lapset kehittyvät ja se näyttää välillä olevan kovin hankalaa 2-vuotiaalle.

No esim kauppareissun kesken tullu uhmakohtaus. Ei se ainakaan elämää helpota.

En mä näe, miten vanhempien uhmaaminen helpottaa perhe-elämää. Nimenomaan kiristää pinnaa ja tekee kanssakäymisestä vaikeeta. Ajatella, jos ei oliskaan uhmaa.

Sulla ei selvästikään riitä resurssit,psyyke eikä ymmärrys normaaliin lapsiperhearkeen! Hae apua ajoissa!

 

Lunatic, oot mun idoli! Sulta sitä kommenttia irtoo...

Tänks män. Oon iskussa pitkästä aikaa. B)

 

ostatko lapsellesi myöhemmin joka kerta kaupasta esim karkkipussin, jos hän haluaa?

Meillä ei uhmakohtauksia kaupassa esim karkkien takia tule, kun lapset uskovat, kun sanon:" Ei osteta tänään, kun ei ole karkkipäivä" ja se siitä. Mutta ovat varmaan hyvin traumatisoituneita, kun uskallan sanoa tuon kielletyn EI-sanan.

 

Tunnettu perheterapeutti, ammattikasvattaja Olavi Sydänmaanlakka sanoi, että on huono, kun nykyajan vanhemmat antavat lapsen sanella, miten elellään(curling-vanhemmuus) Kun se lapsi tarvitsee ne rajat. Se on rakkautta ja huolenpitoa, ja lapsi tuntee olonsa turvatuksi tälloin. Ja ninaTT, uhmaikään ja murrosikään kuuluu kapinointi ja uhma, toisilla se on vahvempi mitä toisilla, luonnekysymys.

Sä et ilmeisesti ole lukenu ihan kaikkea...

*haukottelee* mä oon jo selittäny että curlingvanhemmuus on vähän eri juttu.


Sun mielestä kuuluu kapinointi. Mä en näe mitään järkevää selitystä miksi lapsella olis sisäänrakennettu tarve vahingoittaa ja vaikeuttaa perhe-elämää.

Koska lapsi tarvitsee irtioton kasvaakseen omaksi persoonakseen. Ettei hänen tarvitse hakea turvaa aikuisena/nuorena tuhoavista ihmissuhteista ja päihteistä. Lapsen täytyy saada tuntea, että kasvun kaaoksessa on joku, joka antaa rajat ja rakkautta.

Mä olen lukenu ja lukenu ja ne jutut on pashkaa.

Lapsia kielletään. Tietyssä iässä ne kyrpiintyy siihen. Lapsi ei ole koskaan oppinu omia rajojaan, koska rajat ovat aina tulleet valmiina muualta; yhtäkkiä tunteet tuntuvat liian isoilta hallittaviksi. Laps ei koe voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Tietenkin kaikki tollanen on turhauttavaa ja voi sitten purkautua uhman muodossa.

Mutta ei se mikään pakollinen kehitysvaihe ole. Miten ihmeessä tollanen kehitysvaihe on edistäny ihmisen selviämistä lajina? Vastaus: Ei mitenkään. Lapsen uhma on tilanraivausta. Mutta jos sitä tilaa on annettu alunperin, ei lapsen tartte raivata.

Jos lapsella on rajaton tila ei hänellä ole perusturvallisuutta.

Myös rajattomuutta vastaan voi uhmata. Sitä, ettei vanhempi ole koskaan ollut Vanhempi.
Uhman voimakkuus on pitkälti persoonakysymys. Ja kyllä toki jossain tapauksissa kasvatuskyvyttömien vanhempien pahaksi aiheuttamaa.

 

|O

Mä luovutan! Te ootte kaikk ihan idiootteja, sovitaanko? Ette te edes halua ymmärtää Voin keskustella aiheesta lisää sit ku joku on lukenu niitä kirjoja mitä mainitsin Olis kiva saada niihin kommentteja.

Mä meen valmistautuu reffeille :heart:

 

Juuh, tätä itsekin pohdin, että miten se uhma vahingoittaa ja vaikeutta sitä perhe-elämää?? Minulla on kaksi poika, jolla kummallakin kova tahto ja uhmat ovat olleet räitseviä... Ei se meidän perhe-elämälle ole mitään tehnyt. Enemmänkin on näytännyt, että katsos, lapset kehittyvät ja se näyttää välillä olevan kovin hankalaa 2-vuotiaalle.

No esim kauppareissun kesken tullu uhmakohtaus. Ei se ainakaan elämää helpota.

En mä näe, miten vanhempien uhmaaminen helpottaa perhe-elämää. Nimenomaan kiristää pinnaa ja tekee kanssakäymisestä vaikeeta. Ajatella, jos ei oliskaan uhmaa.

Mutta kun se on NORMAALIA, hyvä ihminen!!!
Jos lapsi joutuu syystä tai toisesta "unohtamaan" negatiiviset tunteensa, niin jossain vaiheessa aikuisiällä höyrykattilan kansii pamahtaa ja joku aivosolu heitää twistiä pääkopassa. Ja mitä siitä sitten seuraa...

No, mutta tää oli mun tiukka analyysi Pakko lähtee nyt tai mun kansi pamahtaa

 

Juuh, tätä itsekin pohdin, että miten se uhma vahingoittaa ja vaikeutta sitä perhe-elämää?? Minulla on kaksi poika, jolla kummallakin kova tahto ja uhmat ovat olleet räitseviä... Ei se meidän perhe-elämälle ole mitään tehnyt. Enemmänkin on näytännyt, että katsos, lapset kehittyvät ja se näyttää välillä olevan kovin hankalaa 2-vuotiaalle.

No esim kauppareissun kesken tullu uhmakohtaus. Ei se ainakaan elämää helpota.

En mä näe, miten vanhempien uhmaaminen helpottaa perhe-elämää. Nimenomaan kiristää pinnaa ja tekee kanssakäymisestä vaikeeta. Ajatella, jos ei oliskaan uhmaa.

Eli et kestä vaikeuksia?

Elämään kuuluvat kiukunpuuskat, niin lapsilla kuin aikuisillakin. Kiukku tulee...ja menee....ja elämä jatkuu.

:headwall:


Kestän, mutta aika VITUN TYHMÄÄ ruveta niitä erikseen itselleen ja lapselleen aiheuttamaan jos selviää ilmankin. ARGH.

 

Jos lapselle antaa aina kaiken periksi ei sen siis tarvitse uhmata. Kun silottaa elämänrypyt tieltä.

No ei nyt ihan. Sultakin on menny ohi.

Minä. Vastaan omasta käytöksestäni ja resursseistani.

Lapsi. Vastaa omistaan.

Kumpikaan ei pompottele toista. Mä en komenna lasta, mutta lapsi ei myöskään komentele mua. Väistämättä joskus tulee pettymyksiä, ja en rupea niitä erikseen silottelemaan. Voin näyttää miten pettymyksen kanssa tullaan toimeen. Mutta en osta sitä karkkipussia/anna tytön leikkiä ihan kaikella/jne. Blaah.

Eli sinä KIELLÄT lapseltasi karkkipussin
ET anna hänen leikkiä kaikella.

Hyvä, turvallisuuskiellot ovat tärkeitä rajoja.