Tätä palstaa lukiessa tulee olo, että päivähoitoon päässeet lapset...

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
... ovat kyllä etuoikeutettuja.

Sen verran äitiyteen hurahtaneita ja lapsia itseensä sitovia mammoja täällä pyörii.

Esimerkki: lapsi 3-v ei puhu ja neuvola suosittelee päviäkotia mutta äiti ei millään haluaisi, kun "kotihoito on paras hoito"ja lapsi alkaa varmaan itkeä, kun joutuu olemaan ilman äitiä. Toinen neuvoo, että puolivuotias ei saa olla ilman äitiä, edes isän hoidossa, kahta tuntia kauempaa. Toinen kehuu, että ei ole viiteen vuoteen ollut yli tuntia erossa lapsistaan. Yksi sanoo, että mummo saa hoitaa lasta max 2 tuntia kuussa, muuten äidin on oltava aina lapsen kanssa.

Ja kouluunmeno se sitten onkin kauheaa mammoille. Yhden lapsella ei ollut kavereita. Sitten vaadittiin suureen ääneen välituntivalvojalta pihaleikitystä, jotta kaikki olisivat kavereita. Aiemmin yksi ihmetteli, miksi hänen lapsensa ei koulussa voi syödä tunnin myöhempään kuin muut, koska on kotihoidossa siihen tottunut. Oikeesti!

No täällähän oikein kilpaillaan kenen lapsi ei ole ollut missään hoidossa. Ensi kesänä muuten järjestetään napero-leiri, jonne menee yöksi siis 5-6v lapset ilman vanhempia. Olen aivan vakuuttunut ettei sinne mene plussamammojen lapsista kuin yksi.
 
Tuo on muuten totta että päiväkodissa olo opettaa hallitsemaan sosiaalisia tilanteita paremmin, lisäksi kun ryhmä on ollut koossa jo tarhaiässä niin niitä kavereita on jo valmiiksi kun menee kouluun.
Meidän lapsilla on ollut suunnilleen samat tyypit ryhmässään/luokallaan noin kolmen vuoden iästä lähtien. Joku on voinut muuttaa ja joku on tullut tilalle mutta kuitenkin.
 
kolmen äiti
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:

Aivan! Mä en voi ymmärtää miten jotkut täällä "pelkäävät" päiväkotia henkeen ja vereen ;) Päiväkodista tehdään jokin aivan kamalan järkyttävä paikka, heh.
 
juuh
Vähän niinku meillä ekan luokan vanhempainillassa yks äiti alko melkein tappelemaan open kanssa, kun open pitäis aina laittaa tekstiviesti kun lapsi lähtee koulusta. Siis että tietää, koska lähti sillai minuutin tarkuudella. Voin hyvin kuvitella, ettei hän ole lastaan silmistään aiemmin päästänyt.

Miettikää, kun se ope portilla kyttää, tasan koska kukin lapsi poistuu pihalta ja alkaa jokaiselle mutsille tekstailemaan. Olipas jäykkä ope ku ei sopinu, eikö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
No täällähän oikein kilpaillaan kenen lapsi ei ole ollut missään hoidossa. Ensi kesänä muuten järjestetään napero-leiri, jonne menee yöksi siis 5-6v lapset ilman vanhempia. Olen aivan vakuuttunut ettei sinne mene plussamammojen lapsista kuin yksi.
juu, ja sitten sen yhden menneen lapsen äiti tulee tänne huutamaan, miten hänen jesse oli kaatunut siellä leirillä ja polveen tullut nuppineulan pään kokonen haava, ja leiriltä ei oltu hänelle ilmoitettu mitään :whistle:
 
******
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:
Tuo on muuten totta että päiväkodissa olo opettaa hallitsemaan sosiaalisia tilanteita paremmin, lisäksi kun ryhmä on ollut koossa jo tarhaiässä niin niitä kavereita on jo valmiiksi kun menee kouluun.
Meidän lapsilla on ollut suunnilleen samat tyypit ryhmässään/luokallaan noin kolmen vuoden iästä lähtien. Joku on voinut muuttaa ja joku on tullut tilalle mutta kuitenkin.
Aivan! Mä en voi ymmärtää miten jotkut täällä "pelkäävät" päiväkotia henkeen ja vereen ;) Päiväkodista tehdään jokin aivan kamalan järkyttävä paikka, heh.
Jotkut ovat itse arkoja sosiaalisissa tilanteissa ja siirtävät pelkojaan lapseen sitä enemmän mitä pidempään lapsi on vain äidin kanssa kotona. Lapsellekin on ilo huomata, että kodin ulkopuolinen maailma ei olekaan vain kamala ja pelottava paikka, vaan sieltäkin löytyy turvallisia aikuisia.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:
Tuo on muuten totta että päiväkodissa olo opettaa hallitsemaan sosiaalisia tilanteita paremmin, lisäksi kun ryhmä on ollut koossa jo tarhaiässä niin niitä kavereita on jo valmiiksi kun menee kouluun.
Meidän lapsilla on ollut suunnilleen samat tyypit ryhmässään/luokallaan noin kolmen vuoden iästä lähtien. Joku on voinut muuttaa ja joku on tullut tilalle mutta kuitenkin.
Aivan! Mä en voi ymmärtää miten jotkut täällä "pelkäävät" päiväkotia henkeen ja vereen ;) Päiväkodista tehdään jokin aivan kamalan järkyttävä paikka, heh.
Peesi näille(kin). On hassua, että palstalla kovasti hehkutetaan sitä, että "kerhot riittää virikkeeksi lapselle". Juu virikkeeksi varmaan, mutta entäs se sosiaallinen kasvu ja suhteet? Kerhoissa vaihtuu yleensä porukka, eikä oikeita pitkäaikaisia ystävyyssuhteita pääse syntymään. Ja niitä lapsikin tarvitsee, minusta jo parivuotiaana: sen "bestiksen" tai kivan kaveriporukan, sen saman, jonka kanssa on kiva leikkiä, tutun ja turvallisen. Ja usein se tulee päiväkodista ja siitä jatketaan yhdessä kouluun jne...
 
Yhteistyössä